Keikarin foorumi

Koskaan ei tiedä, mitä tuntemattomalla polulla tulee vastaan.

Arabien hajusteisiin tutustuessa törmää väkisinkiin tuoksuun nimeltä agarpuu, eli oud. Kyseessä on hartsi, jota Aquilaria-sukuun kuuluvat puut erittävät infektoituessaan tietyillä sienillä ja bakteereilla.

Oudin tuoksua kuvataan usein eläimelliseksi, ja voihan sitä niinkin kuvata. Patinoitunut nahka, vanha puu, mausteet, suitsuke ym. kuvaa myös agarpuun pihkan tuoksua. Hyvin kiehtova ja "itämainen" tuoksu. Sanovat että tuoksu vaihtelee riippuen kasvupaikasta ja viljellystä puulajikkeesta makeasta ratsastustallin aromiin. Tietäjät tietää, minä en.

Varovaisten kokeilujen perusteella huomaan tykkääväni tästä tuoksumaailmasta joka kerralla enemmän. Näillä näppäimillä sanoisin, että käyttäisin näitä kylminä talvikuukausina, mikä on vähän hupsua, kun ajattelee että nämä ovat peräisin kulttuurista, missä pakkasia ei tunneta.

John Frankenheimerin vuonna 1966 julkaistu elokuva Gran Prix uudisti elokuvallista kerrontaa tavalla, joka näkyy edelleen paitsi moottoriurheilua kuvaavissa elokuvissa, myös Top Gunin kaltaisissa toimintafilmeissä.

Frankenheimerin kuvauksissa elokuvakamerat asennettiin ensimmäistä kertaa kiinteille, tai kauko-ohjatuille kamera-alustoille oikeisiin autoihin, joilla myös ajettiin oikeilla kuvauspaikoilla oikeilla nopeuksilla.

Kilpa-ajokohtausten leikkaukset, jossa katsoja tuodaan vuoroin sisälle autoon, katsojaksi kisakatsomoon, tapahtumien yllä lentävään helikopteriin tai radalla kiitävän auton päälle oli aikanaan pieni mullistus. Tätä ennen elokuvakohtauksiin oli yritetty saada liikkeen iluusio taustaprojektioilla, joissa paikallaan olevan lavasteen taakse heijastetaan kuvaa liikkuvasta maisemasta.

Kun seuraavaksi näette kaahailukohtauksen, jossa kuvakulma vaihtuu auton puskurin tasolle kiinnitetyn kameran näkymästä kuljettajan/matkustajien kasvoihin, sitten kuljettajan käsiin  tämän pyörittäessä rattia ja vaihtaessa vaihteita, jalkojen tanssiin polkimilla, mistä siirrytään sivustaseuraajan näkökulmaan katsomaan ohikiitävää autoa maan pinnalta tai seuraamaan toimintaa lintuperspektiivistä, katselette Frankenheimerin perintöä.   

Gran Prixin voi katsoa Youtubesta.

Netin menscents -palstoilla kuullun pohjalta tilasin sokkona yhteisöissä kovasti kehutun Bentley for Men Intensen. Odotin tämän olevan nykytyyliin makea tai makeahko tuoksu, mutta yllättäen tämä olikin rutikuiva.

Tuoksun ensipuraisu on aika hurja pommi, alkoholi iskee rajusti, mutta kun tuo asettuu iholle 5-10 minuuttia, kuva selkeytyy; Puiset tuoksut, päälimäisenä seetri, viski ja mausteita. Hifistelijät poimii tästä paljon muutakin, mutta minun nenäni erottaa vain nuo.

Yllätyksekseni Bentley alkoi aikansa tekeydyttyään tuomaan etäisesti mieleen Terre D'Hermesin. Ei tämä sama tuoksu ole, vain vähän sinne päin, mutta samassa tahtilajissa nämä soittaa base notea. Terressä avauksessa on appelsiinia ja greippiä, kun taas Bentleyssä siellä on bergamottia ja mustaa pippuria. Yhteys löytyy pohjanuoteista, kummassakin on seetriä, patsulia ja benzoinia.

Jos tykkäät Terrestä, niin uskoisin, että tykkäisit tästäkin. Bentleyn iso plussa on, että 100 ml pullo maksaa kolme kymppiä kun Terrestä joutuu pulittamaan vähintään kolminkertaisen summan. Arkipäivän beater joka ei tuoksu halvalle.

Food for thought.

https://www.youtube.com/watch?v=-raZQr5-f2A

IMHO ei kannata tarjota kovin haastavia tuoksuja, vaan pysyä "suihkunraikkaissa sinisissä". Versacen Blue Jeans saattaisi olla potentiaalinen. Sen verran yleinen tuoksu, että ei tarvitse sokkona ostaa.

Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Pohjien uusimisen lykkäämisessä ei ole oikein mitään mieltä, koska jos kenkiin alkaa tulla muita vaurioita, homma muuttuu kalliimmaksi.

Pohjien uusiminen on alle satasen hintainen toimenpide, maksoin muistaakseni jotain 80€ joku aika sitten uusista puolipohjista.

Selvennetään nyt vielä: Kloonituoksut eivät ole väärennöksiä, eivätkä tuotevarkauksia, vaan eri valmistajien versioita samasta teemasta. Ehkä olisi selkeämpää, jos käytössä olisi musiikkipuolella käytetty termi cover-versio.

Parfyymien valmistuksessa käytössä on laaja, mutta rajallinen määrä esansseja, sekä orgaanisia että synteettisiä, joita sekoittamalla eri komboissa ja suhteissa voidaan tuottaa milteipä rajaton määrä erilaisia tuoksuja. Ihmiset kokevat tuoksut eri tavalla, mutta parviälyn käyttäytymisestä voidaan lukea, mitkä tuoksut koetaan yleisesti miellyttäviksi. Suosituimpien tuoksureseptien variaatioiden tutkimisen ja löytämisen ympärille on syntynyt internetin mahdollistamana yhteisöjä - kuten kaikkeen inhimilliseen ja epäinhimilliseen elämään liittyvien ilmiöiden ympärille. On siis yhtisöjä, jotka aktiivisesti vertailevat eri valmistajien tuotteita ja väittelevät siitä, kuinka lähellä kaksi eri tuotetta ovat toisiaan.

Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että saatavilla on klooneja, joissa pullon ulkonäkö ja tuoksun nimikin on muotoiltu sen verran härskisti, että kenellekään ei jää epäselväksi, että tässä versioidaan vaikkapa Tom Fordin tuotetta. Mutta näin se maailma vain makaa.

Mitäs tämä sitten tarkoittaa keikarin kannalta. Eipä kummempia. Kloonituoksut mahdollistavat kokeilut tuoksun lisäämisestä päivittäiseen outfittiin ilman, että sen rahoittamiseksi joutuu myymään vasemman munuaisensa, vaikka olisi tykästynyt tuoksureseptiin, jonka tunnetuin ilmentymä on satoja euroja maksava designer-tuoksu. Pieni yksityiskohta jota voisi verrata vaikka taskuliinaan tai kalvosinnappeihin. Sitten jos ajatus alkaa tuntua hyvältä, niin voi hommata sen kalliin luksustuotteen. Tai todeta, että edullisempi variaatio on riittävän hyvä, ellei parempi.

Ei tämä niin vakavaa ole.

Lainaus käyttäjältä: salaryman - 18.03.24 - klo:16:31

Onko mielekästä maksaa 300-400€ 100 ml EdT tai EdP pullosta, jos alle satasella saa tuoksun, jota tarkkanenäisin asiantuntijakaan ei välttämättä erota esikuvastaan?

En nyt moralisoi suuntaan tai toiseen, mutta miltä seuraava kuulostaa?

Lainaus

Onko mielekästä maksaa 3000-4000 € sveitsiläisestä kellosta, jos parilla satasella saa kellon, jota tarkkanäköisin asiantuntijakaan ei välttämättä erota esikuvastaan?

Kuulostaa siltä, että tarkastellaan hinnan ja laadun suhdetta.

Jos hintaa ja laatua ajattelee yleisessä mielessä graafisena esityksenä niin hinta kehittyy eksponentiaalisesti kun laatu etenee lineaarisesti.

Asia on kokonaan toinen kun mukaan tuodaan luksustuotteet, jotka ovat kiinnostavia/haluttavia enimmäkseen siksi, että ne ovat kalliita ja siksi harvojen saavutettavissa. Niiden kohdalla ei enää voi puhua hinnan ja laadun suhteesta vaan mukaan astuu muita kriteerejä.

Loppuviimein kysymys on siitä, mitä kukakin arvostaa. Paljonko haluaa käyttää mihinkäkin tuotteeseen tai palveluun ja tuntea saavansa rahalleen vastinetta.