Keikarin foorumi

Kaapissani on kaksi punaista villaliinaa, joten laitetaan toinen kiertoon.

Myytävänä Tommy Hilfigerin valmistama kašmirvillainen kaulaliina. Väri tummahkon punainen, yllä oleva kuva näyttää ruudullani aika samalta kuin liina luonnossa. Paksuus aika keskitasoa siihen nähden mitä liinat nykyään ovat, ei ohut eikä paksu. Ei hienointa kašmiria, mutta menee arkikäytössä.

Suorakaiteen muotoinen, leveys 31 ja pituus 152 cm. Hapsut löytyvät tietenkin. Aitoa Kiina-tuotantoa. Kemiallisesti pesetettävä. Ei havaittavaa kulumista tai tahroja. Pesulappu lähes irti.

Hintapyyntö 15 euroa, johon sisältyvät postikulut.

Päivitys: myyty.

Kohta alkavat taas työt ja sitä mukaa matkustelu. Tarjolla tarpeettomaksi jäänyt Samsoniten lentokonelaukku nyt jo myynnistä poistuneesta Black Label -mallistosta. Mitat ovat noin 35x20x50 cm ja paino 2,5 kg. Laukun voi siis ottaa matkustamoon. Ulkopinta on joustavaa muovisekoitetta ja siinä näkyy naarmuja ja kulumia, mutta toiminnallisesti laukussa ei ole vikaa.

Hintapyyntö 70 30 euroa, joka sisältää postikulut. Koevetäminen onnistuu myös Helsingin ydinkeskustassa.

Päivitys: Laukku on myyty.

Myyn tarpeettomiksi jääneet kalvosinnappini pois.

Charles Tyrwhittin keltaiset ja kulmikkaat Gold Angle Square Enamel:




Sekä Thomas Pinkin turkoosit ja tuubimaiset:




Molemmat teräksiset.

Hintapyyntö on 10 euroa / pari tai 15 euroa molemmat. Postikulut kuuluvat hintaan.

Päivitys: myyty.

Toukokuun Gloriassa on monisivuinen artikkeli uudesta kenkientekijästä, Kare Länsivuoresta, joka on ryhtynyt eläkkeelle jäätyään kenkämaakariksi. Kaverilla on Eerikinkadulla työpiste toisen samanhenkisen kanssa.

Ikkunatiirailun perusteella yksityiskohdat eivät ihan huippua ole, mutta yleinen muotoilu on asiallinen. Joku niekka voisi tehdä Länsivuoresta reportaasin, niin tietäisimme enemmän.

Myytäväksi tarjoan amerikkalaisen Allen Edmondsin Dalton-nilkkurit US-koossa 10 D, joka vastaa valmistajan mukaan kokoa 44. Mielestäni se on hieman yläkanttiin, joten 43 koon suomalaiseen jalkaan sopii paremmin. Tämän takia näistä luovunkin, sillä en saa kenkiin kunnolla mahtumaan paksumpia sukkia.

Väri kulkee valmistajan mallistossa nimellä Walnut Burnished Calf ja se näyttää silmiin hienon vaaleanruskealta. Kengät sopivat muotonsa ja värinsä puolesta suorien housujen pariksi, mutta nousevat loistoonsa sinisten farkkujen yhteydessä. Varsin monikäyttöiset siis.

Kengät ovat askeltuntumaltaan selvästi kävelykenkämäiset. Jotkut nilkkurit tuntuvat liikaa saappailta, mutta nämä ovat kuin puolikengät joissa on pitempi varsi. Askel rullaa hyvin ja korko kopsuu kovalla kivasti.

Kannat ovat kumia ja muu osa pohjasta nahkaa, joka on käsitelty kosteutta hyvin sietäväksi. Valmistaja kutsuu sitä butyylipohjaksi. Minulla on toiset samalla pohjalla varustetut kengät ja ne ovat kestäneet talvikäyttöä moitteetta. Pohja on kiinnitetty reunospunoksella, joten sen vaihtaminen onnistuu.

Olen kävellyt näillä puolenkymmentä kertaa, mutta joutunut harmikseni toteamaan että hieman naftit ovat. Lestiä leveämpi tai kokoa kookkaampi olisi parempi. Mieluusti olisin pitänyt näin hyvät nilkkurit valikoimissani, mutta aina kohtalolle ei voi mitään. Vähäinen käyttö on pehmentänyt varsinkin varren nahkaa, jolloin nämä on niin sanotusti kävelty sisään. Kärkiraudoitus on Monofixin käsialaa.

Hintapyyntö on 200 100 euroa, johon sisältyvät postikulut. Sovitus onnistuu Helsingin ydinkeskustassa. Mukana tulevat kenkäpussit ja pahvilaatikko.

Kannat eivät ole juurikaan kuluneet, muun kuluneisuuden näkee seuraavasta kuvasta.



Alla olevat lisäkuvat on otettu ennen käyttöä.

[spoiler]






[/spoiler]

Päivitys: Jalkineet ovat menneet uudelle onnelliselle omistajalleen.

Myytävänä Logitech t620 Touch Mouse. Hintapyyntö 50 euroa sisältäen postikulut.

Toiminnallisuudesta enemmän blogissani.

Laitan blogiini kirjoittamani jutun tänne näin etukäteen.

Suosikkijulkaisussamme Nyt-liitteessä oli kirjoitus juuri avatusta Hard Rock Cafen Helsingin pisteestä. Kyseinen instituutio toi heti muistot mieleen teinivuosiltani.

Alkujaan kyse on vuonna 1971 Lontooseen avatusta ravintolasta, jonka vetovoimaksi keksittiin rock-aiheinen oheismateriaali. Varsinainen laajentyminen ketjuksi ja oheismateriaalin ottaminen kantavaksi ajatukseksi alkoi vasta 1980-luvulla. Sen jälkeen ravintoloita on avattu yli 200, joista useampi kymmenen on ehditty sulkeakin.

Suomeen kulttiravintolaa ei tätä ennen ole kuulunut. Nyt-liite spekuloi ajatuksella, että ketjulla mahtaa mennä huonosti kun pieni periferiakin on lopulta otettu kartalle.
Tärkeintä oli oheismateriaali

Kävin kielikurssin yhteydessä Lontoon Hard Rock Cafessa 1990-luvun alkuvuosina. Muistan tuolta ajalta pitkät jonot sekä ruokailemaan että ulkopuolelle sijoitettuun oheismateriaalikoppiin. Ostin silloin sieltä t-paidan ja lippalakin, jotka olen ilmeisesti jo heittänyt pois. Lippalakista petti kiristysnauha takaa ja t-paidasta taisi pettää kangas.

T-paitoja minulla oli muutamasta muustakin maasta, mutta ainoa jäljelle jäänyt on Pariisin paita. Järjellä ajatellen sekin pitäisi heittää pois, sen verran reikiintynyt paita on niskasta. Mutta logo on himmentynyt ainoastaan luonnollisesti kulumalla, mitä pidän merkkinä laadusta.

Tämä liike olisi pitänyt saada Suomeen jo 1990-luvulla, nyt se on omalta kohdaltani liian myöhäistä. En enää tässä vaiheessa elämääni keksi käyttöä printtipaidoille, vaikka ravintolan konseptia tuenkin mielessäni.

Ehkä Hard Rock Cafe on reliikki menneisyydestä, ehkä sille on kasvanut jo uusi fanittava sukupolvi, kaikkihan on mahdollista. Nyt-liitteeseen kuvattu hampurilainen ainakin näyttää hyvältä.