8
« : 08.12.19 - klo:15:29 »
Tämähän on ihan mielenkiintoista keskustelua, mitä nyt tuo "kulttuurimarxismi"-selittely masentavasti muistuttaa vanhoista huonoista ajoista.
Itse olen juuri "kulttuurimarxisti" ja syväekologisesti ajatteleva viherpiipertäjä mutta myös Scrutonia lukeva ultrakonservatiivi esteettisessä maussa ja monissa tapakulttuurijutuissa. Ne näyttävät pinnallisesti katsoen olevan ihan eri maailmoista ja joskus se häiritsee minua. Kauempaa katsottuna ristiriita häviää. Se että yrittää nykymaailmassa tavoittaa jonkun täysin saumattoman ja ristiriidattoman maailmankatsomuksen, sen enempää konservatiisen tai liberaalin, on mielestäni epäilyttävää, ehkä jopa patologista. Hälytyskellojen pitäisi soida. Tai vähintään epäillä herkkyyden ja nyanssien puutteesta. Yksiselitteisyys, selkeys, ehdottomuus ja epäilyn puute on mielestäni pelokkaan ja hämmentyneen pakoa todellisuudesta (omaakin kokemusta on) eikä voi päättyä kovin hyvin, kuten olemme historiasta oppineet ja mitä todistamme parhaillaan kaikkialla.
Itseäni koko tämän vyyhden selittämisessä kiehtoo kulttuurintutkijoiden käyttämä käsite "metamodernismi", jossa modernismin ja postmodernismin jälkeen siirrytään kaipaamaan jotain muuta ja käännytään menneisyyteen inspiraation lähteenä. Se selittää niin hipsterit kuin rajakitkin, täällä todetun klassisen pukeutumisen kuin monet nyt nähtävissä olevat yhteiskunnalliset murrokset. Nostalgia on kaikkialla eikä se ole ainoastaan huono asia. Modernismi katkaisi yhteytemme jatkuvuuteen ja monet meistä kaipaavat juuri tuota jatkuvuutta ja muita kulttuurimme pannaan julistamia asioita, kuten kauneutta. Osasyynä on jo täällä mainittu kapitalistinen totalitarismi jolle tämä jatkuvuuden katkos sopi mainiosti. Modernismi möi meille utopian uudelta maailmasta ja ostimme sen kyselemättä. Tämä sopi yllättävästi niin kapitalisteille kuin kommunisteillekin. Metamoderni ei sivuuta sen enempää esimoderniin tai moderniin kuuluvia saavutuksia kuin postmoderninkaan, vaan "oskilloi" näiden välillä, tai ehkä pikemminkin uskoo niihin simultaanisti, pystymättä kieltämään mitään niistä tai niiden saavutuksista.
Olen taipuvainen ajattelemaan Tamperelaisten filosofien ja "kulttuurimarxsistien" Vadénin ja Salmisen tavoin että kaiken tämän mahdollisti ennennäkemätön energiamurros, fossiiliset polttoaineet. Kun porukka saa ihmishistorian mittakaavassa silmänräpäyksessä käyttöönsä valtavan määrän "energiaorjia", sekoittaa se se yksilön pään sekä yhteiskunnan. Ajatus että että kaikki voidaan luoda uusiksi alkaa houkuttaa ja kulttuuriin tulvii valtavasti uusia ajatuksia ja pluralistisia arvoja. Se heijastuu kaikkialle. Lisäksi tämä energiaperusta kätkee itsensä omaan runsauteensa, ja on vasta nyt kun olemme jälleen totaalisen energiamurroksen edessä, tulossa näkyväksi. Mitä fossiilisten jälkeen? Millaista yhteiskuntaa ja kulttuuria voimme ylläpitää?
Jos tästä näkökulmasta katsotaan klassista tyyliä ja larppausta, on se minusta täysin luonnollista kääntymistä sinne mikä on ollut kauan kielletty; menneisyyteen. Kulutususkontomme ja sen kapitalistinen papisto sekä sen valtavat resurssit omaava propagandakoneisto (lue: markkinointi) on ylläpitänyt pimeyttämme ja sokeuttamme valtavin ponnistuksin. Ei ihminen ole nykyisenkaltainen kuluttaja ellei häntä siihen aivopestä giganttisella koneistolla ja pidäkkeettömällä ahneudella.
Itselläni maalarina se näkyy ihailuna ja inspiraation hakemisena modernia edeltävästä taiteesta ja akuuttina kauneudenkaipuuna. Pukeutujana sellaisen tyylin hakemisena joka edustaa skeptisyyttä muotioikkujen, trendien ja sartoriaalisten käärmeöljykauppiaiden väitteisiin. Tämä ei mielestäni sulje pois yhteiskunnallista uudistamista tai radikaalejakaan poliittisia näkemyksiä, päinvastoin ne ovat samaa liikettä kohti hyvää, totta ja kaunista.
Dapperin kanssa koen olevani samassa veneessä, mutta ihan eri maailmanselityksellä. Olen lukenut Sarastuksen Hännikäistä kirjan verran eikä se tehnyt kovin suurta vaikutusta, varsinkaan positiivista. Haparoimme uuden edessä ja etsimme vastauksia kaipauksiimme, mutta säilyttäkäämme skeptisyytemme helppoja selityksiä kohtaan. Ja varsinkin, myötätuntomme itseämme ja muita kohtaan, jotka pimeydessä vaellamme.
Näytä kirjoitukset
