On kyllä äärimmäisen tyylikäs sarja ja ensimmäisten jaksojen perusteella lupailee myös sisällön puolesta hyvin kantavaa kokonaisuutta, kunhan asetelmat nyt ensin rakentuvat kunnolla.
Jaksojen sisällä ja koko kauden mittaa kaipaisi pikkaisen enemmän tasapainottamista, etenkin kun juurikin The Wiren tyyliin dialogia ja hahmot eivät ole yhtä timanttisia ja jaksa kannattaa koko ajan.
Tämä on täysin totta. Joskin Boardwalk Empiren puolustukseksi on sanottava, että tämä on lähtenyt paljon paremmin käyntiin kuin esimerkiksi The Wiren käsikirjoittajan David Simonin seuraava sarja Treme, joka sekin on pyörinyt Canalilla syksystä lähtien.
Plussaa vielä toki siitä, että Michael K. Williams (eli juurikin The Wiren Omar) on mukana.