Väinö Linna: Täällä Pohjantähden allaEn ollut ihan varma ehtisinkö lukea tämän ennen vuoden vaihdetta, mutta lopulta sain vuoden yhdeksännen kirjan loppuun. Teos ilmestyi alun perin kolmessa osassa vuosina 1959-1962 ja tämä yhtenä niteenä julkaistu versio on vuodelta 2018.
Sotaromaani oli Väinö Linnalle selvästi harjoitustyö tähän verrattuna. Sen suosion mahdollistamat resurssit on ammennettu suurteokseen, ja kertomus ulottuu monen vuosikymmenen ajaksi. Alkaa sieltä 1800-luvun lopulta ja päättyy 1950-luvulle. Pitkän lukurupeaman aikana henkilöhahmot tulevat tutuiksi kehdosta hautaan. Myönnän että Linna osaa kyllä kirjoittaa hyvin. En tiedä mistä hän on maalaismaiseman ja menneet asiat oppinut, mutta uskottavasti niistä kuitenkin kirjoittaa.
Lukija toivoo alussa, että kertomus noudattaisi Putkinotkon kaltaista leppeää kerrontaa, mutta Sotaromaaniksi se silti muuttuu. Etenkin kirjan keskiosa on lukijalle raskasta. Historiankirjoista pystyy lukemaan mitä Suomessa on tapahtunut, mutta tässä kerrotaan miltä se ihmisistä tuntui. Ote on tiukasti ruohonjuuressa koko ajan.
Tunnetut tapahtumat on sisällytetty tarinaan. Alussa Bobrikovin ampuminen ja suurlakko, lopussa Lapuan liike ja Mäntsälän kapina. Nykyihmisen luulemat tärkeät tapahtumat, kuten itsenäistyminen, sen sijaan vain vilahtavat sivulauseessa ohitse.
Kirjan juoneen on limitetty myös Sotaromaanin kerronta ehkä välttämättömyyden vuoksi.
Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.
Leppäsen Preetikin tuli kentälle. Hennan kuoleman jälkeen hän oli ruvennut muutenkin liikkumaan kylällä hieman vilkkaammin kuin ennen. Hän oli saanut hankituksi uuden lakinkin. Ja tänään hänen likaisen tyykipaitansa kauluksen alta pisti esiin myös kravatti. Preeti oli alkanut hienostella.
Tuoreimmat viestit