Keikarin foorumi

Tuossa Le Carre -katkelmassa alaisen moka on, että yhdistelmä tweedtakki ja flanellihousut on periaatteessa klassinen mutta selvästi maaseutuvaatetusta, eikä sellainen päällä sopinut edes 70-luvulla hoitaa tiedustelun kaltaisen aika konservatiivisen alan (kirjan hahmot ovat kuitenkin sodankäyneitä, yläluokkaisia miehiä) virallisia asioita kaupungissa tai kävellä sisään lontoolaisen huippuhotellin ravintolaan. Lontoossa taitaa olla edelleen piirejä, joissa se laskettaisiin kömmähdykseksi. Erinomaisesta vuoden 1979 Pappi, lukkari...-televisioinnista, pääosassa Alec Guinness, saa varmaan aika oikean käsityksen siitä, mitä aikakauden virkapukeutuminen piireissä oli.

Le Carrella vakoojapiirien luokkatietoisuus ja erilaiset nokkimisjärjestykset ovat muutenkin luupin alla, joten potkujen saaminen tällaisesta asiasta sopii linjaan hyvin.

Tämä on varmasti tuttu asia aktiivivaeltajille, joihin en itse kuulu, mutta sanon silti. Jos hakee mahdollisimman monikäyttöistä vaelluskenkää, kannattaa huomioida pohjan jäykkyys. Omat vaelluskenkäni ainakin ovat sen verran jäykät, että ne ovat epämukavat perusulkoilussa kaupunkiolosuhteissa (kävelyreitit yms). Täältä lisää infoa:

https://www.partioaitta.fi/oppaat/tuotteen-valinta/vaelluskenkien-jaykkyysluokitus/

Tämä on hyvä luokitus ja ainakin joissain Partioaitoissa myös hyvät myyjät, joiden kanssa jutella kenkävalinnasta. Omasta kokemuksesta sanoisin, että Suomessa ei käytännössä tarvitse edes tämän luokittelun C-luokan kenkiä missään (edes esim. Käsivarren Lapissa), eri juttu sitten jos lähtee esim. muun Euroopan vuoristoihin tai vaikka via ferratoille. Maasto- ja polkujuoksukengillä eli tosiaan tukevilla lenkkareilla tai lämpimään vuodenaikaan jopa ihan retkeilysandaaleilla on paikkansa, jos ei muuten niin leirissä.

Paljon on jo sanottu, mutta lisättäköön ehkä, että brittien kovakuminen Commando on älyttömän liukas pohja enkä lähtisi liukastelemaan märille tai varsinkaan jäisille kallioille sellaiset alla. Kaupungissa se kerää mukaansa myös huolella hiekoitussepeliä. Oma fiilikseni on, että britti-country-kengät on tehty pikemminkin tilusten katselemiseen ja tallilla puuhailuun kuin vaellukseen pohjoismaisessa mielessä, eikä niiltä voi sen vuoksi oikein odottaa samanlaista kävelymukavuutta tai esimerkiksi tukea nilkalle.

Yllärivaihtoehtona mainittujen LL Beanin Duck Bootsien pohja on hämmästyttävän pitävä, mikä ei toisaalta yllätä, kun ne on kai alkujaan tehty märillä kivillä sorsapyssy olalla liukasteluun.

Yksi vaihtoehto nykyään on suhtautua kenkiin ikään kuin kuorina, joiden ominaisuuksia ja käyttömukavuutta lisätään täytteillä. Omaa kokemusta ei ole, mutta käsittääkseni esimerkiksi Norjan PV:n brutaali, edelleen käytössä oleva varsikenkä mallia 77 on suunniteltu toimimaan näin: itse kenkä on paksua, kalvotonta ja vuoritonta nahkaa ja moni käyttää niitä kalvosukkien ja muotopohjallisten kanssa.

Anonyymillä päähenkilöllä vilahtaa mainoskuvissa myös hyvännäköinen harmaa liivipuku:



"Seriously, the most mind-boggling aspect of Tenet might be the ironing budget." --NYTin kriitikko

Director cantus on luultavasti oikeassa, vaikka harrastus onkin kovalla amatööritasolla aika sitova. Toisaalta se on kyllä antanut myös niin paljon sekä taiteen että elinikäisten ystävyyssuhteiden muodossa (puoliso ei sentään löytynyt, sitäkin tapahtuu), että koen olevani voitolla.

En muista koskaan nähneeni SS:n valikoimassa mustia pukuja. Onko tilanne muuttunut?

Kyllähän Helsingissä puoteja on, mutta irtoliinallista pukua ei ole mahdollista ostaa uutena alle 600 eurolla. SS:n asuissakin on vain puolikas irtoliina, alaosa on liimattu. Paras lähde halvalla on käytetty puku.

Mustia tulee joinakin vuosina valikoimaan. Olen nähnyt ainakin yhden Sienna-leikkauksellisen ja yhden ”budjettimallisen” (malli taisi olla valikoimasta poistunut Livorno), jollaisen ostin sitä vaativaa harrastusta ja hautajaisia varten.

Kotitoimistotyöskentelyn veteraani Nick Cave selitti aikoinaan rutiinien (työhuoneelle pitää lähteä ja sieltä tulla säännöllisesti) ja pukeutumisen (työt tehdään puku päällä) tärkeydestä:

”Maybe it’s the canon of depraved songs, the penchant for noise-rock or the reputation for heroin addiction and messy relationships, but it’s hard to think of Nick Cave as a nine-to-fiver. Yet he’s sitting in the café at the Husdon Hotel on a dreary Friday afternoon insisting his daily routine is no more exciting than a banker’s. “I get up in the morning, put on a suit, kiss my wife goodbye and go to the office,” says the Australian cult hero. The office is a room in his basement, his wife is former Vivienne Westwood model Susie Bick, and…wait, he wears a suit? Yes, he nods. Every day, really? “Well, what am I gonna do,” he retorts, “write a song in Bermuda shorts and a pair of thongs?””

Pitäisi itsekin kokeilla ja jaksaa, nyt kun poikkeusoloja on tiedossa epämääräisen aikaa.

Kas, varsin raikas ehdotus tuo Grand Seiko. Täytyy kyllä myöntää että mallisto on täysin vieras itselleni. Täytyy vähän perehtyä GS:ään.

Viime aikoina mainetta keränneistä Grand Seikoista kannattaa katsoa ainakin lempinimet "Mt. Iwate" eli SBGJ201 ja "Snowflake" eli SBGA011. Snowflakessa on erikoisuuksina titaanikuoret ja Seikon Spring Drive -koneisto eli mekaaninen koneisto pyörittää pientä generaattoria, jolla ajetaan koneistoa reguloivaa piiriä. Erityisesti metalliosien viimeistely Grand Seikoissa on järjettömän korkealla tasolla, kuten tuon hintaluokan japanilaiselta tuotteelta varmaan voi olettaakin. Tuolla linkatulla sivulla on lähikuvaa "Mt. Iwaten" yksityiskohdista ja riisipaperia muistuttavasta taulusta: