Keikarin foorumi

Peltokankaalla tyylikäs kravatti ja taskuliina presidentillisellä taitoksella. Liivi tekisi terää. Mäkysen kravatti voisi olla tyylikkäämpi ja taskuliina uupuu.

Muistutuksena nykyinen tasavallan presidentti on tunnettu taskuliinojen periaattellisesta vastustuksesta. Hyvä muistaa, jos on menossa tapaamaan ja haluaa panostaa (ensi)vaikutelmaan.

Tuo istuu edestä selvästi paremmin - materiaali on vähemmän anteeksiantamaton kuin puuvilla, jonka kanssa tuntuu olevan herkästi haasteita - mutta on silti leikattu tyköistuvammaksi kuin olisi ehkä Craigille eduksi. Selän puolella otetuissa kuvissa näyttää kiristävän, mitä voi myös edesauttaa että Craig on jostain syystä sulkenut myös alemman napin. Myös hihoissa tapahtuu jotain outoa, minkä voisi selittää esimerkiksi se, että ne on jätetty vuorittomiksi ja kangas tappelee vastaan.

Harmaiden pikkutakkien isoin haaste liittyy minusta siihen, minkä värisiä housuja niiden kanssa käyttää. Selvästi tummemmat/vaaleammat harmaat menevät mutta voivat näyttää värittömältä, hiekan ja kerman sävyt voivat toimia hyvin, mutta esimerkiksi ”menswear uniform” käännettynä eli harmaa yläosa ja sininen alaosa tökkii omaan silmääni usein, ja siniset irtohousut ovat vähän haastavat muutenkin. Kunhan kankaassa on paksuutta, tekstuuria tai pörheyttä riittävästi niin puvuntakkiassosiaatioilta pitäisi välttyä helposti: jos takin kangas on sileä kampalankainen glen check pienellä ison kontrastin kuviolla, se näyttää herkästi orvolta puvuntakilta, jos isommaksi kasvatettu kuvio 13+ unssin brittivillaa, ei. Itse en tykkää yksinkertaisesta windowpanesta ollenkaan (mielummin edes tuplaviivoituksella tai toisen kuvion päälliruutuna), joten olen vähän jäävi sen suhteen.

Omistan itse yhden tummanpunainen irtotakin (silkki-villa-pellavaa pienellä sävy sävyyn -kalanruodolla, huikea kirpparilöytö Canalin rakenteettomasta Kei-sarjasta). Sen yleissävy on sen verran murrettu ja kankaasta johtuen valosta riippuva ja herkästi ruskeaan tai tiileen taittuva, että sitä edes Suomen kesässä, Välimeren auringosta puhumattakaan, käyttäessä ei tule sirkustirehtöörimäinen olo, mutta väri ei ehkä kuitenkaan olisi ollut hankintalistan kärjessä ellei tuo nimenomainen yksilö olisi kävellyt vastaan.

Craigin puku on räätälintyötä Anderson & Sheppardilta. Liikkeen ammattiylpeys hieman kummastuttaa jos sieltä pääsee lähtemään tuonnäköisenä, on asiakkaana sitten julkisuuden henkilö jolla on huono henkilökohtainen maku istuvuuden suhteen tai ei. Actionsankari-näyttelijän vaatettamisessa lienee tosin vielä se lisähaaste, että kehon muoto voi muuttua paljon lyhyessäkin ajassa tuotantojen vaatimusten mukaan.

Ei oikeastaan lisättävää edelliseen. Väitöstilaisuuksien ja -karonkkojen muodollisuus vaihtelee vähän yliopistosta toiseen, ja itse väitöstilaisuudessa voi olla paikalla esimerkiksi muita saman laitoksen tutkijoita ja muita tuttuja arkivaatteissa (itse olen yleensä halunnut vetää päälle ainakin irtotakin ja -housut vieraana ollessa). Riippuen väittelijän perhe- ja tuttavapiiristä paikalla on kyllä vähintään eturivissä väkeä myös puvussa, eli se tuskin menee ylipukeutumisen puolelle. Karonkka tapaa olla muodollisempi ja sinne voi periaatteessa pukeutua vieraanakin frakkiin, mutta se optio on käytännössä kuollut. Olen nähnyt kerran väittelijän tutkimusalan Suomeen tuoneen alan emeritusprofessorin ja "grand old manin", joka ei ollut suoraan enää työn ohjaaja tai valvoja tehneen näin ja se toimi, ja kerran väittelijän samanikäisen ystävän tehneen samoin ja se ei toiminut.

Omat suosikkini tällaisiin tilaisuuksiin ovat tavallaan brittiläisiä hääperinteitä seurailevat, kaukaa harmaalta näyttävät hyvin pienet mustavalkoiset tai tummansinivalkoiset geometriset kuviot (esim. tämä, linkin solmio ei enää myynnissä mutta samanhenkisiä löytynee ihan suomalaisistakin tavarataloista) tai sitten muutenkin erittäin monikäyttöinen harmaa grenadiini, joka on tasaista satiinipintaa kiinnostavampi, vaikka aivan puristinen tulkinta saattaakin pitää neulemaista rakennetta epämuodollisena.

Tuo kävisi järkeen - kun yritin aiemmin miettiä, minkälaisissa tilaisuuksissa suomalaisittain tiukasti määriteltyä tummaa pukua toivotaan ja käytetään tänä päivänä, jonkun veteraanijärjestön itsenäisyyspäiväjuhla välähti esimerkinomaisesti mielessä. Olin kohta parikymmentä vuotta sitten varusmiehenä pikkukaupungissa sellaisen portieerina ja vanhat herrat, jos eivät olleet evp. ja sen mukaisessa univormussa, saapuivat paikalle juuri kuvauksen mukaisina.

Suurin osa ellei kaikki Turon villakangas tulee Vitale Barberis Canonicolta tai Marzottolta eli aika samoilta toimittajilta kuin samassa hintaluokassa muutenkin. Leikkaus on ”moderni” samalla tavalla kuin ruotsalaisilla tai vaikka isossa osassa SuitSupplyn malleja, eli takit ovat perusmittaisina lyhyitä ja napituspiste korkea.

Tavallaanhan pukukoodien olisi tarkoitus tehdä elämä helpommaksi eikä mutkikkaammaksi, koska ne säästävät (etupäässä miesten vaatteita käyttävät) vieraat vaatteidensa valitsemisen vaivalta ja toisaalta nykymuotoisten ohjeiden syntyajankohtana on voitu olettaa, että ainakin varakkaammalla kaupunkilaisväestöllä on ollut kaapissa eri muodollisuuden asteet kattava puvusto, josta voi vaan yksinkertaisesti valita sopivaa päälle. Ne kuitenkin, ei ehkä täysin perusteetta, ymmärretään herkästi jonkinlaisten tyylipoliisien ohjeistoiksi joiden nojalla voi moittia pahaa-aavistamattomia mokailijoita. Ne myös lopulta perustuvat aika kapean väestönosan ja ajanjakson tapoihin: alan kirjallisuus on tavallaan lukkiutunut sotien väliseen aikaan, jolloin pitkätakit olivat jo kadonneet, smokki saanut konservatiivisempienkin piirien hyväksynnän ja puku alkoi olla hyväksyttävä vierailu- ja työasu kaupungissa. Saman ajan talonpoikais- ja työläisväestön miesten vaatetus varsinkin Suomessa oli varmaankin rajoittunut ylhäältä ns. pyhäpukuun, jota on käytetty kirkossa, valokuvissa, virallisissa tilaisuuksissa ja kaikissa perhejuhlissa ja joka on ollut hienoin ajan tyylin mukainen tumma asukokonaisuus, johon on ollut varaa.

Tilaisuudet, joiden vierailta toivotaan hiljaisuudessa jotenkin juhlavaa pukeutumista ja joiden kutsussa ei viitsitä kuitenkaan häveliäisyyssyistä tms. ilmoittaa pukukoodia ovat vaivalloisia - niihin joutuu saapumaan sitten yleensä esimerkiksi tummansininen pikkutakki, harmaat housut, vaalea paita ja solmio varalla taskussa -setissä ja poistamaan takin tai lisäämään solmion sen mukaan, miltä muut vieraat näyttävät. Vaikka asia ei edes kiinnostaisi järjestävää tahoa tai muita paikallaolijoita, selvä yli- tai alipukeutuminen häiritsee henkilökohtaisesti.