Keikarin foorumi

Näissä pitäisi olla jonkinmoinen sormituntuma kuinka paksua on 350-grammainen. Valmiiseen pukuun sitä ei ole merkitty.

Ne Vitale Barberis Canonicon flanellikankaat, joista suurin osa nykyajan flanellisista valmishousuista ja -puvuista tehdään, ovat 340-grammaisia, jos haluaa maamerkin flanellien puolelta. 350 gramman ylitys tuppaa olemaan valmisvaatteissa ylipäätään harvinaista, joten mittatilaukseksi menee jos haluaa suosia tukevia kankaita. ”Kesävilloista” esim. Minnisin Frescon ja H&S Crispairen perusmallikin taitavat olla nykyään 310-grammaisia.

Oman kaappini ennätykset taitavat olla päällystakeissa 760 gramman donegal tweed (jos hyvin käy, tämä jää aikanaan pojalle) ja 410 gramman covert cloth -housut ja noissa kankaan raskauden kyllä todellakin huomaa, hyvällä tavalla, pukiessa ja helman ja lahkeiden liikkeissä.

Homburg on kai perinteisten hattujen mittapuulla puolikova, eli ei samalla tavalla kivikovaksi lakattu kuin knallit tai silinterit, mutta muihin huopahattuihin verrattuna kuitenkin muotoon kovetettu.

Se joistain hattuliikkeistä löytyvä hilpeä laite on ranskalainen keksintö nimeltä ”conformateur” ja tosiaan edelleen käytössä Suomessa lähinnä tehtäessä tohtorinhattuja, joiden rakenne ei anna periksi yhtään. Se ei ole välttämätön, osa tekijöistä sovittaa päänmuodon myös muokkaamalla vahvasta kartongista tehtyä sabluunaa.

On näin ennenkin toimineet sodassa olevien maiden valtionpäämiehet (esim. Winston Churchill).

Churchill oli mukavuudenhaluinen ja eksentrinen ja vietti itse asiassa suurimman osan sota-ajasta, mukaanlukien vierailun Valkoisessa talossa 1942, ja myöhemminkin eläkkeellä vapaa-aikansa eräänlaisissa haalareissa, joiden esikuvana olivat toimineet hänen tilallaan olleiden remonttimiesten työhaalarit. Vastaavia käytettiin laajemminkin, koska ne sai vedettyä päälle ilmahälytyksen sattuessa nopeasti. Churchillin omat olivat materiaaleiltaan herraskaisempia, pääosin pukukankaita ja muutama jopa samettia. 

Suomessa tulee toisinaan eteen olosuhteita, joissa mikään kumi- tai kumiteräsaappaita vähäisempi, paitsi ehkä riittävän perusteellisesti rasvatut rasvanahkaiset kengät, ei pärjää kastumatta. Näissä kulkiessa on vaan pakko vaihtaa jalkineet perillä.

Niihin on niin tottunut, että rintataskuton pikkutakki tuntuisi jotenkin torsolta, tai muusta muodostaan riippuen joko periodimallilta viime vuosisadan alusta tai jonkun minimalismistaan tunnetun suunnittelijan kokeilulta (Jil Sander taisi tehdä näitä ainakin joskus). Tyhjänäkin hyvin sijoiteltu rintatasku luo takkiin kiinnostavaa epäsymmetriaa, tai ollessaan barchetta-mallinen kaareva, ehkä aavistuksen illuusiota leveästä rintakehästä ja sen kaaresta. Olen säilönyt omissani taskuliinan lisäksi joskus lyhytaikaisesti ainakin kyniä ja aurinkolaseja.

Käsitykseni suomalaisesta tumman puvun koodista - jos olisi esim. jonkun järjestön itsenäisyyspäivän vastaanotolle asiaa - on, että:

- Solmio on koodia noudatettaessa helmen- tai hopeanharmaa (joku pykälää tummempi "asemetalli" varmaan menee vielä) ja muuten kuvioton, mutta kankaaseen voi olla kudottu yksinkertainen kuvio. Hautajaisiin musta. Kuriositeettina Ruotsissa on paikallistapana, että vainajan lähiomaisilla valkoinen, minkä takia niitä näkee ruotsalaisten tavaratalojen juhlapukeutumisosastolla.
- Kaulahuivi on joidenkin tulkintojen mukaan hautajaisissa lähiomaisilla valkoinen, muuten sen kai oletetaan olevan lähinnä hillitty, juhlava ja päällystakin väriin sopiva. Esim. Turun joulurauhan julistuksen kuorolaisilla ja varmaan vastaavissa ulkotilaisuuksissa kaikilla on yhtenäisen ulkoasun vuoksi valkoiset.
- Hansikkaat mustat tai harmaat ja ylipäätään nahkaiset. Harmaita säämiskähansikkaita käytettiin kai ennen muinoin enemmän päiväpukeutumisessa saketin kanssa joten miksei päiväsaikaan puvunkin, jos sellaiset sattuu vaikka perintönä omistamaan. Tämä on niin pieni yksityiskohta, että säämiskä tai mokka tuskin pistää pintanahkaan verrattuna suuremmin silmään.
- Kengät mustaa pintanahkaa. En muista, että mokkaa olisi mainittu missään lähteessä erikseen, mutta se on sen verran erikoisempi valinta ja mokka lähtökohtaisesti sen verran pintanahkaa rennompi tai vanhastaan "urheilullisempi" vaihtoehto, että pitäytyisin pintanahassa.

Taskuliinat tuntuivat olleen selvästi nosteessa 2010-luvun alussa, nyt ehkä suurin into niihin on laantunut netin vaatepiireissäkin. Laitan itse yhä aina taskuun valkoisen pellavaliinan kapealla suoralla taitoksella, jos päällä on puku valkoisella paidalla. En ole miettinyt syvällisemmin miksi, mutta se on asukokonaisuus, joka tuntuu visuaalisesti selvästi hyötyvän rintataskun korostumisesta näin. Toinen yhdistelmä, joka on jäänyt käyttöön on villasilkkinen (kiiltävimmät silkkiliinat jäivät omalta osaltani 2010-luvulle) painokuvioitu liina taskussa silloin, kun kaulassa on yksivärinen solmio s.e. solmion väri toistuu liinan kuviossa.