Keikarin foorumi

Keikari => Asut ja pukineet => Aiheen aloitti: Uunottaja - 04.03.12 - klo:08:36

Otsikko: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Uunottaja - 04.03.12 - klo:08:36
Aloitanpa uuden säikeen keskustelemaan Wangin tuotteita, sain tänään postissa ensimmäisen paketin kyseisestä putiikista, ja täytyy sanoa, että olen erittäin tyytyväinen. Laatikosta löytyi grenadinesolmio, kauluspaita, polopaita ja taskuliinoja.

Polo on leikkaukseltaan erittäin miellyttävä, suht lähellä Ralph Laurenin slimmiä, mutta kangas on laadukkaamman tuntuista ja kaulukset erittäin kauniit. Taskuliinat ovat hyvin viimeisteltyjä, mutta 12" on ainakin omaan makuuni hieman pieni. Toimii pellavaliinoissa joita ei juuri tule erikoisempiin pyörteisiin taiteltua, mutta muuten hieman riittämätön. Grenadinesolmio vaikuttaa laadultaan varsin samalta Ede & Ravenscroftin grenadineihini, ei valittamista ja varsin hyvä diili 75 dollarin hinnalla. Lopuksi, tilaamani paita oli hieman iso, mutta vaikuttaa erittäin laadukkaalta, joskin saisi olla inauksen pidempihelmainen. Leikkaus on varsin slimmi, hieman slimmimpi kuin TM Lewinin fully fitted, esimerkiksi.

Kaikki oli siis varsin kohdallaan, ja erityisesti paksut ja kauniit helmiäisnapit ovat mieleeni. Mukava lisä oli Kentin (luultavasti) itse käsin allekirjoittama kortti.

Otsikko: Vs: Re: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: T.H. - 04.03.12 - klo:09:08
Mites polon koko verrattuna Ralphin slim fitiin? Menitkö normaalikoosta yhden isommaksi kuten Kentin sivuilla suositellaan?

Kuumottelisi kyllä itsekin tilata muutama paita kesäksi...
Otsikko: Vs: Re: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Uunottaja - 04.03.12 - klo:09:31
Mites polon koko verrattuna Ralphin slim fitiin? Menitkö normaalikoosta yhden isommaksi kuten Kentin sivuilla suositellaan?

Kuumottelisi kyllä itsekin tilata muutama paita kesäksi...

Otin koossa M, ja omistan PRL poloja koossa S ja M. Verratessa M-kokoja, KW on hieman slimmimpi vyötäröltä, muualta ollaan aika samoissa mitoissa. Voin ottaa kuvan myöhemmin kun on mahdollisuus.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: konda - 04.03.12 - klo:11:22
Taskuliinoja omistan yhden ja tulossa on kaksi lisää. Liina on hyvää sopivan paksua satin weavea ja laadukas. Hinta on tietty järjettömän kallis liinan valmistuskuluihin nähden, mutta kyllähän nämä hyvät taskuliinat maksavat aina sen 30 €.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Tuukka - 05.03.12 - klo:08:00
Tuolta sai mittatilauspaidan rekkipaidan hinnalla, pistin testaukseen samantien.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Uunottaja - 06.03.12 - klo:04:48
Otanpa sen verran takaisin, että nyt ensimmäisen kerran solmiessa tuo grenadine ei tuntunut kovin hyvältä. Erittäin paksu, mutta huonolla tavalla. Solmio on erittäin 'tönkkö', ja verrattaessa muihin omistamiini grenadineihini ei solmi kovinkaan nättiä solmua.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Tuukka - 06.03.12 - klo:08:45
^tärkeä tieto, harkitsin sellaisen ostoa jo. Kiitokset.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: bowtiepasta - 06.03.12 - klo:08:49
Aikoinaan yksi ekoja dressed by the internets-vaatekappaleitani oli Styleforumilta bongattu Kent Wang x Thick as Thieves-OCBD. Sen perusteella ainakin paitoja kehtaa kehua, muistelisin että työnjälki ja materiaalit olivat varsin kohdallaan. Nykyään jo turhan pieni, mutta aikanaan näki paljon käyttöä.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Tommi - 06.03.12 - klo:08:55
^^^ Olen kuullut saman suuntaisia arvioita Wangin grenadiinisolmioista ennenkin.

Tuukka, suosittelen kokeilemaan Sam Hoberin grenadiinisolmioita. Omien kokemusteni perusteella ne ovat lajinsa parhaita.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Jami - 06.03.12 - klo:11:40
Sam Hoberilta, tuolta Thaimaan ihmeeltä, kannattaa kyllä tilata käsittääkseni muistakin kuin grenadiineja. Sam:n solmiota ihan yleisesti kehuttu.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Tuukka - 06.03.12 - klo:12:59
Hieman offtopicissa jatketaan, mutta Sam Huberin nettisivut eivat vakuuta jostain syysta, olin harkinnut taalta grenadiinini tilata:
http://www.patriziocappelli.it/catalog/index.php?cPath=2_28&osCsid=djecqgg9dj2bd3ddgs7r36n6j7

Onko jollain kokemuksia?
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Pchan - 06.03.12 - klo:20:42
Hieman offtopicissa jatketaan, mutta Sam Huberin nettisivut eivat vakuuta jostain syysta, olin harkinnut taalta grenadiinini tilata:
http://www.patriziocappelli.it/catalog/index.php?cPath=2_28&osCsid=djecqgg9dj2bd3ddgs7r36n6j7

Hoberin sivut on vähän häröt, mutta tuotteista en ole ikinä lukenut mitään negatiivista. Osta mieluummin solmio kuin nettisivut.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: konda - 06.03.12 - klo:20:49
Loistavaksi todetuissa pienemmissä ämpärifirmoissa tällaiset ala-arvoiset sivut ovat joskus vaan hyvä asia...
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: kapten GT - 06.03.12 - klo:20:52
^^^ Olen kuullut saman suuntaisia arvioita Wangin grenadiinisolmioista ennenkin.

Tuukka, suosittelen kokeilemaan Sam Hoberin grenadiinisolmioita. Omien kokemusteni perusteella ne ovat lajinsa parhaita.

Kumpaa, karkeampaa vai hienompaa, kudontaa olet käyttänyt?
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Pchan - 06.03.12 - klo:20:59
Pari Wangin taskuliinaa löytyy. Vertailukohtana toimivat lähinnä helsingissä näkemäni, joihin verrattuna tykkään omista liinoistani. Ehkä valintani osui nappiin, mutta jokin liinoissani viehättää. Toisaalta en välitä suurimmasta osasta Wangin tämän hetkisiä liinoja.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Tommi - 06.03.12 - klo:21:03
^^ Garza grossa eli karkeampi on ollut toistaiseksi valintani. Sopivan rouhea tekstuuri, mutta ei silti liian erottuva vähän kauempaa katsottuna.

edit. Ehkä Hoberkin ansaitsisi oman ketjunsa?
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: kapten GT - 06.03.12 - klo:21:18
^ Mikä oli toimituskulu Suomeen? Entä -aika? Maksu kortilla/paypalilla? Pääseekö asioimaan tullin kanssa? Räätälöitkö solmiosi mittoja, vai otitko suoraan standardikokoisen?
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Tommi - 06.03.12 - klo:21:53
Yhden solmion postikulut maksoivat $11, valmistusaika 3 viikkoa ja toimitusaika alle viikko, maksu onnistuu PayPalilla tai luotolla, ja tullin kanssa en ole joutunut asioimaan.

Määrittelin erikseen solmiolle mitat, jotka otin parhaan kokoisesta solmiostani. Kyseessä oli sen verran normaalista poikkeava koko (9 cm leveä, 140 cm pitkä), että firmasta pyydettiin vielä varmistamaan solmion pituus ja kyseltiin käyttämääni solmua jne. Erinomaista asiakaspalvelua mielestäni.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Uunottaja - 07.03.12 - klo:00:12
Ensimmäinen käyttökerta polopaidan kanssa takana, ja seuraavat mietteet ovat pinnalla.

+Materiaali on erittäin pehmeä ja ilmava, todella mukava lämpimällä kelillä.
+Nätit kaulukset.
+Nätit napit.
-Ehkäpä kuitenkin tilaisin paitani S-koossa, samassa kuin käytän muita massamerkkien slimmejä.
-Paita on noin 2-3cm liian pitkä. Jopa noin 4-5cm pidempi kuin PRL slim fit.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Uunottaja - 07.03.12 - klo:18:46
Kiitos infosta Uunottaja. Tilasin meinaan itse koossa S muutama päivä sitten ja vähän jännittelen, että olisiko pitänyt ottaa kuitenkin M, jos S on jotenkin överipieni. Ilmeisesti ei kuitenkaan.

Jos käytät isojen merkkien, kuten PRL, slimmejä S:nä ja pidät erittäin tyköistuvasta / ihonmyötäisestä, Kent Wangin S on varmastikkin sopiva. Täällä Yhdysvalloissa jengi ei vain oikein tajua tota silhuetin mukaista pukeutumista, niin niitä tarvii varoitella slimmeydestä jo vähän liiaksikin.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Alex Entwistle - 07.03.12 - klo:21:52
Tuo size up varoitus koskee varmaan esim. Polon classic-fittiä. Kokeilin tuota vahingossa Stokkalla ja näytin heti amerikkalaiselta turistilta. Sama juttu Gantin pikeepaidoissa, ovat meinaan aivan käsittämättömiä telttoja. Kent Wangia voisi kokeilla, sillä noita voisi kaulusten puolesta käyttää hyvin irtotakinkin kanssa.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: _ a m _ - 08.03.12 - klo:16:34
Kent Wangia voisi kokeilla, sillä noita voisi kaulusten puolesta käyttää hyvin irtotakinkin kanssa.

Muista sitten, että takin tulee ehdottomasti olla musta.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Uunottaja - 13.03.12 - klo:21:04
Uunottajan innoittamana tilattu KW:n pikee saapui tänään.

Omat kommentit istuvuudesta: KW:n s-koon pikee on vyötäröltä selvästi reilumpi kuin Fred Perryn vastaavan koon slim fit pikee. KW on myös vähän reilumpi vyötäröltä kuin Zaran vastaavan koon slim fit pikee. Selästä/hihoista kaikki kolme istuvat aika ihonmyötäisesti. Olen n. ~ 175 cm / 70 kg.

Nappasin nopeasti pari kuvaa, jos niistä olisi jotain iloa. Kuvat otettu suoraan paketista revitystä paidasta (= ryppyisyys johtuu siitä). Asennot on mitä on, enempää kuvia en jaksa ottaa.

[spoiler](http://i288.photobucket.com/albums/ll196/kroisos/KW%20pikee/screen-capture-8.png)[/spoiler]
[spoiler](http://i288.photobucket.com/albums/ll196/kroisos/KW%20pikee/screen-capture-7.png)[/spoiler]
[spoiler](http://i288.photobucket.com/albums/ll196/kroisos/KW%20pikee/screen-capture-6.png)[/spoiler]
[spoiler](http://i288.photobucket.com/albums/ll196/kroisos/KW%20pikee/screen-capture-4.png)[/spoiler]

Hyvinhän tuo istuu, mutta pituus on itselläni suurin ongelma. Myös seuraava polo lähtee kyllä koossa s. Olen 174/70. Pistänpä viestiä kun saan (toivottavasti) oikeassa koossa tulevan kauluspaidan. 15.75" oli auttamatta liian suuri.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Jussi - 14.03.12 - klo:10:18
Hmm. Tekee lähes mieli sivuuttaa kaulukset, koska tuo näyttää lähes tarpeeksi pitkältä pikeepaidalta minulle.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: kapten GT - 14.03.12 - klo:10:21
^ Eiväthän nuo kaulukset näytä pahoilta ollenkaan. Ei niin cutaway, kuin pelkäsin.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Ville - 14.03.12 - klo:11:59
Minulle on tulossa aivan sama lila pikee, lisäksi taskuliina ja kalvosinnapit KW:lta. Valitsin omani tuon kainalo-kainalo -mitan perusteella, 20 tuumaa sen oli vähintään oltava joten kooksi päätyi L. Saapa nähdä miten käy. Naputtelen arvostelua blågin puolelle aikanaan.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Alex Entwistle - 14.03.12 - klo:12:04
On erittäin hankala uskoa, että L olisi Villelle sopiva.

Itse olen harkinnut, että tilaisin violetin pitkähihaisen pikeen Wangilta. Ovat jännästi kauluspaidan ja tavallisen pitkähihaisen pikeen välissä kiitos kunnon kalvosimien ja kaulusten. Käyttö tähän tyyliin:

(http://29.media.tumblr.com/tumblr_lvmgcypS8S1qex49ko1_500.jpg)
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Tauno - 14.03.12 - klo:12:50
^
annaskun mietin

(http://lifestylehunters.com/wp-content/uploads/2011/08/lapo4.jpg)

jep, olet väärässä (hymiö):

(http://images.thesartorialist.com/thumbnails/2012/02/22212Lapo_3984Web.jpg)(https://fbcdn-sphotos-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash4/417303_258680017546747_100002142531167_597160_411199558_n.jpg)
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Tauno - 14.03.12 - klo:13:05
:D Härskiä ja sopimatontahan tuo on. . .
Otsikko: Vs: Re: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: konda - 14.03.12 - klo:13:26
Hiton ahdasmieliset! Ae toi on makee ja tilaa mulla m koko samalla. Tehään kimppatilaus.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: mairaksinen - 14.03.12 - klo:13:28
Jotenkin odotinkin, että Konda tykkää väristä. :-D
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Jussi - 14.03.12 - klo:13:45
Nenänalus valkoista täyteen!
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Tauno - 14.03.12 - klo:13:49
"On October 11, 2005, he was taken to Turin's Ospedale Mauriziano, a hospital, after an overdose of cocaine and heroin while in the company of some male transsexuals. The 52 year old transgender owner of the house, Donato Broco, alerted the ambulance service."
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Jälkiviisas - 14.03.12 - klo:15:05
Kyllä tuollaisissa seteissä pikee ja irtotakki toimivat.
Tarpeeksi vaan kaulusta.

Jos härskiksi haluaa vetää niin pikeen kanssa voi käyttää aina rusettia.
Solmio meni muodista sen persujen kansanedustajan pertsatempauksen jälkeen.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Ville - 14.03.12 - klo:15:12
Joona, näin oli. Kainalo-kainalo -mitan mukaan silti tilasin, mutta voihan tuon paidan laittaa laatutorille. KW-pikee on melko uniikki malli.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Jussi - 14.03.12 - klo:15:30
Joona, näin oli. Kainalo-kainalo -mitan mukaan silti tilasin, mutta voihan tuon paidan laittaa laatutorille. KW-pikee on melko uniikki malli.

Jahka saapuu, anna todelliset mitat, mikäli poikkeavat Wangin ilmoittamista kovastikin.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Uunottaja - 16.03.12 - klo:19:16
Sain kauluspaitani, nyt omassa koossa. Toivottavasti ei hirveästi pienene pesujen jälkeen, meinaan tämä on nyt aika pitkälle parhaiten istuva ja mitoitettu paita jota omistan. Kuva, jos jotain sattuu kiinnostamaan fitti, ja olen 174cm/67.5kg, käytän yleensä 15" / 33.5" tai 34" hihaisia paitoja.

[spoiler](http://i2.aijaa.com/b/00665/9791355.jpg) (http://aijaa.com/006659791355)[/spoiler]

Sitten mielenkiintoisempaan asiaan: KW toi myyntiin pari päivää sitten puvut. Aika paljon käsityötä sisältävät ja hinnat ovat mielestäni hyvän tuntuiset lähtiessä noin kuudesta sadasta dollarista. Plussana on, että nämä saa mittatilauksena, joten jos esim vertaa Suittarin Sienna-linjaan ja heidän hv-asenteeseen asiakaspalvelussa ja mittojen antamisessa niin jos vielä ehdin (lähtö vakkariosoitteesta Yhdysvalloissa 15.5.) niin taidan kokeilla. Hieman arveluttaa tosin, koska Kent sanoi tietojen mahd. kankaista tulevan vasta parin viikon sisällä.


Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: _ a m _ - 16.03.12 - klo:19:26
^

Harvinaisen hyvännäköinen paita!
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Jussi - 17.03.12 - klo:00:16
Kaunis paita. Hieman lisää alimman napin kohdalle (0,5-1cm leveyteen) ja ~5cm lisää pituuteen niin aamen. Rinnan liikedrape erinomainen.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Uunottaja - 17.03.12 - klo:02:06
Kaunis paita. Hieman lisää alimman napin kohdalle (0,5-1cm leveyteen) ja ~5cm lisää pituuteen niin aamen. Rinnan liikedrape erinomainen.

Jep, erittäin hyvin sopii valmispaidaksi. Hihat imaisivat ehkäpä 0.5cm ekan pesun jälkeen, tarvitsee toivoa etteivät enempää koska muuten jäävät lyhyiksi.

Mielenkiinnokseni ja yllätyksekseni sain tänään postissa kirjekuoren Kentiltä, sisällä koon XXL harmaa polo. En siis ole tilannut mitään tällaista, joku mukava kämmi käynyt.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Eero - 17.03.12 - klo:13:41
Kysyisin vielä samaa mitä kapten GT jo tiedusteli, eli joutuuko tuolta Kent Wangilta tilatessa maksamaan jotain tulleja tai alveja? Virallisestihan kai pitäisi, mutta miten on käytännössä? Tommi jo sanoikin ettei hän ole joutunut maksamaan, mutta miten muilla?
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: konda - 17.03.12 - klo:13:55
Jos tulee jenkeistä niin se on aivan tuurista kiinni. Siinä ei summan ylittyessä ole mitään erikoisuuksia vaikka olisi millaiset COO todistukset.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Ville - 17.03.12 - klo:14:25
Minulle oli merkitty tilaukseen kaikkien artikkelien summat täysinäisinä ja summa ylitti ALV-rajan. Eipä silti kertynyt mitään maksettavaa. Ilmeisesti tullilla menisi aivan liikaa aikaa ja vaivaa, jos jokainen paketti todella käsiteltäisiin.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: konda - 17.03.12 - klo:14:27
Ei läheiskään jokaista käsitellä. Taitaa koko touhu olla aika mielivaltaista.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Alex Entwistle - 17.03.12 - klo:23:40
Tietääkö joku kuka valmistaa lafkan kengät? Erittäin hyvännäköiset lestit noissa! Nuo chukkat kyllä poistaisin, jos olisi vain rahaa..
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: ChuckBass - 17.03.12 - klo:23:42
DC Lewis Footwear

Lisätietoja esim täältä. (http://www.styleforum.net/t/249297/introducing-d-c-lewis-footwear-affiliate-thread)
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Alex Entwistle - 17.03.12 - klo:23:56
Wangin Tumbleria ei olla varmaan vielä mainittu tässä ketjussa? Välillä sieltä löytyy todella hyvää settiä (kuten tuo pikee+tweed-setti), mutta toisaalta joskus:

(http://30.media.tumblr.com/tumblr_lxctyjwunb1qex49ko1_r1_500.jpg)
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Uunottaja - 21.03.12 - klo:04:17
Sen verran tarvitsee jakaa varoituksen sanaa, että nämä KWn kauluspaidat todellakin kutistuu ihan huolella. Eli jos koko on valmiiks erittäin napakka suosittelen ehkäpä ottamaan kokoa isomman (mikä on hieman hankalaa harvan kokotaulukon takia). Paidat ovat yleisesti miellyttävän laadukkaita, ja ajattelin itse pistää peruspaidat kokonaan uusiksi näillä.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: _ a m _ - 21.03.12 - klo:07:16


Jahka saapuu, anna todelliset mitat, mikäli poikkeavat Wangin ilmoittamista kovastikin.

Jokos Ville on mittaillut Wanginsa? Onko liian iso?
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Ville - 21.03.12 - klo:11:48
...kyllä tämä Wangini ihan riittävän kookas tuntuu olevan. Aion kuitenkin pesaista sen, todennäköisesti tuo siitä hieman kutistuu.

Kangas ei jousta kovin paljon, joten kannattaa suosiolla valita suurempi koko jos on kahden vaiheilla
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Ville - 28.03.12 - klo:17:39
Wangin L-koon pikeen mitat (lattialle levitettynä):

kainalo-kainalo 55 cm
niska-helma 75 cm
hihan ympärysmitta hauiksen kohdalla 36 cm
ympärysmitta vyötäröllä 50 cm

En pidä kovin tyköistuvista pikeepaidoista, joten tämä L-koko sopii pitkälle ja hoikalle mainiosti. Paidan kangas ei myöskään ole yhtä joustavaa kuin muissa pikeissäni.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: _ a m _ - 28.03.12 - klo:18:23
Kiitos Ville mitoista!

Noiden perusteella tuo ei ole kyllä slimmiä nähnytkään, omistamani J.Lindebergin L-kokoinen pikee on senttikaupalla kapoisempi.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Uunottaja - 28.03.12 - klo:23:04
Kiitos Ville mitoista!

Noiden perusteella tuo ei ole kyllä slimmiä nähnytkään, omistamani J.Lindebergin L-kokoinen pikee on senttikaupalla kapoisempi.

Nuo koot menevät ehkä KW:ssä hieman hassusti, mutta eivät ne tosiaan mitään superslimmejä ole.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Uunottaja - 03.04.12 - klo:23:40
Sain äsken postista KW:n kaksivärisen neulesolmion. Solmin sen muutamaan kertaan, ja mielestäni paksuus ja jäykkyys ovat tässä täysin optimaaliset. Vinoon ommeltua merkkilappua lukuunottamatta erittäin laadukas vaikutelma, ja väri/tekstuuri on todella kaunis.

Tuli myös taskuliinaräkki, joka on varsin iso. Ihan fiksun oloinen laite, saa vaan nähdä kuinka saan Suomeen.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: OFlahertie - 24.04.12 - klo:00:49
Olisiko jollakin antaa (esim. yllä olevan Villen mallin mukaan) mittoja M-kokoisesta pikeestä?
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Uunottaja - 24.04.12 - klo:07:47
Olisiko jollakin antaa (esim. yllä olevan Villen mallin mukaan) mittoja M-kokoisesta pikeestä?

Toki. Huomiona, että omani oli hieman liian iso omaan makuuni, jos paistatin sitä kuivausrummussa täydellä lämmöllä märkänä pienentääkseni. Mielestäni vaikutti ainakin pituuteen. Mitat ovat ns. laid flat -mittoja.

pit to pit: 20"
hihan aukko: 6.5"
pituus: 26"
vyötärö: 19"

Sillain..
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Uunottaja - 25.04.12 - klo:00:16
Laatutorille lisätty myös Kent Wangin rojua, käykääpäs kurkkaan!
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Ville - 15.02.13 - klo:13:09
Huh, nyt on Wang kyllä nostamassa panoksia rankalla kädellä:

(http://farm9.staticflickr.com/8227/8467799050_79dd72c2d4_k.jpg)
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Eero - 17.03.13 - klo:09:00
Onko kellään antaa Kent Wangin S-kokoisen pikeen mittoja?
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: _ a m _ - 17.03.13 - klo:09:45
Kent Wangin sivuillahan on jonkinmoinen mittataulukko.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: Juha - 17.03.13 - klo:10:11
En tiedä mistä ne taulukon mitat on, ei ainakaan suoraan paidasta. Polojen slimmeys on oman kokemuksen mukaan liioiteltua. Ovat isompia kuin RL:n custom fit -polot samassa koossa.
Otsikko: Vs: Virallinen Kent Wang -ketju
Kirjoitti: _ a m _ - 17.03.13 - klo:10:18
Joo, tuolla muutama posti takaperin oli muistaakseni L-koon mitat ja väljältä vaikuttaa. Ja muotohan on aika laatikkomaisen oloinen.