Keikarin foorumi
Keikari => Vapaa sana => Aiheen aloitti: supera - 29.09.14 - klo:13:19
-
Perheen ekaluokkalainen ja eskarilainen haluaisivat kotiin konsolipelikoneen.
Itselläni ei ole mitään kokemusta ko värkeistä.
Ottaen huomioon pojan ja tytön iät niin nyt ei tarvitse pyörittää kaikkein sotaisimpia pelejä.
Investointivalmius on kuitenkin parempaakin värkkiin tarvittaessa.
Mitä pitää ottaa huomioon valintoja tehdessä ?
-
Spelikoneen myötä tulee suuri vastuu, sillä aikuinen on vastuussa lapsen pelaamiseen käyttämän ajan määrästä. Minä en muuta lapsena tehnytkään kuin pelasin, ja tänä päivänä huomaan jääneeni paljosta paitsi. Mikä tahansa (jopa partio tai seurakuntanuoret) on parempi valinta kuin rajoittamaton pelaaminen.
...paitsi jos lapsi laittaakin pystyyn peliyhtiön, saa miljoonia ja voittaa kaiken.
-
^ Ajankäyttö ja onko edes vielä oikea aika hankkia on myös agendalla. Nämä päätökset on tehtävä myös ennen hankintaa.
Kukin meistä varmaan vanhentuneenna ja viisastuneena mietti mitä olisi voinut tehdä toisin.
Olisiko maailman paras Keikari jäänyt perustamatta ilman pelaamista ? :)
Nyt kun katsoo pieniä lapsia niin enemmän niille toivoo onnea, rakkautta ja terveyttä kuin miljoonia.
Vaikka onhan sekin totta että usein rikkaimilla elämä on helpompaa.
-
Itse totean useasti, että onneksi pelasin niin paljon. Hienoja muistoja ja kielitaitoa.
Pelaamiseen suhtaudutaan yhä jotenkin hirveän penseästi ja ennakkoluuloisesti. Ei perheissä yleensä rajoiteta ajallisesti esim. lukemista, legoilla rakentelua tai jalkapallon pelaamista, vaikka niihin voi höyrähtää yhtä pahasti.
Pelattavalla pelillä on paljon merkitystä.
-
Ongelmapelaaminen (ei siis tämä perinteinen rahapeliriippuvuus) on ihan todellinen asia. Ei siitä kannata maalailla piruja sienille, mutta sen olemassaolo on hyvä tiedostaa.
Kohtuus kaikessa, sanoisin.
Ja kyllähän pelaamiseen ja muuhun tietokonehörhöilyyn liittyy paljon hyviä muistoja. Kavereiden kanssa yritettiin lounastunnilla bilsantunnin jälkeen sneakisti avata ovi takalukosta, jotta päästäisiin sitten myöhemmin takaisin pelaamaan luolalentelyä porukalla. Englantia tuli "harjoiteltua" Monkey Islandien kautta 12-vuotiaana - Iso osa huumorista meni tietenkin täysin ohi, mutta yhtä kaikki hauskaa oli, ja kielitaitoni tuskin olisi samalla tasolla tänä päivänä ilman koneen edessä vietettyjä vuosia. Vuosien varrella myös tavannut paljon ihmisiä joihin en koskaan olisi törmännyt ilman koneharrastuksia. jne.
Silti, koneen ja pelien eteen oli vähän liian helppo vetäytyä ja upottautua. Etenkin silloin kun elämä siellä todellisuudessa ei ehkä mennyt ihan niin kuin toivoisi. Ja vaikka netin kautta saikin ajan myötä ihan oikeita kavereita, kyllä ne suhteet ja ystävyydet jäävät enimmäkseen aika pinnallisiksi. Lisäksi näppäimistön edessä niitä todellisen maailman ihmissuhdetaitoja ei kauheasti kehitetä - ja ihminen joutuu kuitenkin elämään elämänsä tässä ihan oikeassa todellisuudessa, ainakin toistaiseksi.
-
Kaipa sitä saa päänsä sekaisin millä tahansa harrasteella, pelaaminen on yksi monista. Maltti on valttia, kohtuus kaikessa, Kultainen Keskitie, lagom är bäst, liirum-laarum. Kyllä niitä uskomattomia elämyksiä peleistä kertyi, mutta tosielämässä avuksi on ollut vain englannin kielen verraton osaaminen, nörttikulttuurin tuntemus ja tiedonhaun kehittyminen. Niin, eikä rikosrekisteriä kertynyt ja pysyi poissa ongelmista, myös heräsi inostuneena joka aamu. Serkkupoika on nyt pelintekijänä ja IT-velhona Supercellillä, joten hukkaan ei kaikilla pelaaminen mene.
Kaiketi paras neuvo vanhemmille: kaksi tuntia koneella, vähintään tunti taukoa, eikä liikuntaa saa unohtaa. Seurapelit yli muiden, konsolikoneeksi Wii. Onnea ja menestystä lapsosille!
-
Kyllä niitä uskomattomia elämyksiä peleistä kertyi, mutta tosielämässä avuksi on ollut vain englannin kielen verraton osaaminen, nörttikulttuurin tuntemus ja tiedonhaun kehittyminen.
Mistä (mukavasta) harrastuksesta saa merkittävästi paremmat payoffit?
-
Kyllä niitä uskomattomia elämyksiä peleistä kertyi, mutta tosielämässä avuksi on ollut vain englannin kielen verraton osaaminen, nörttikulttuurin tuntemus ja tiedonhaun kehittyminen.
Mistä (mukavasta) harrastuksesta saa merkittävästi paremmat payoffit?
Partio, joukkueurheilulajit ja mikä tahansa vanhempien kanssa suoritettava harrastus näin vaikka esimerkkinä. Harvassa on nykyäänkin työpaikat jossa työskenneltäisiin pelkästään virtuaalityöryhminä ilman minkäänlaista perinteistä sosiaalista kanssakäymistä.
Ja itselläni on myös kielitaidosta kiittäminen peli-, leffa- ja musiikkiharrastuksia mutta esim. joukkueurheilusta oppi kyllä paljon enemmän itse elämästä ja yksilöurheilussakin tietynlaista jatkuvuutta, säännöllisyyttä ja vastoinkäymisten kestämistä.
-
Omien lapsien kohdalla olen huomannut että liika pelaaminen vie luovuuden, leikkimisenkin aloittaminen tuntuu kauhean vaikealta.
Toisaalta Englannin taitoa nuo ovat kehittäneet se on kyllä totta ja itsekkin kaiholla muistan hetkiä Kings Questien, Police Questien ja muitten Sierra Onlinen pelien parissa. Wii on noista harmittomin konsoli pelien osalta eli sillä saa kivoja hetkiä kokoperheen pelien parissa.
-
Kyllä niitä uskomattomia elämyksiä peleistä kertyi, mutta tosielämässä avuksi on ollut vain englannin kielen verraton osaaminen, nörttikulttuurin tuntemus ja tiedonhaun kehittyminen.
Mistä (mukavasta) harrastuksesta saa merkittävästi paremmat payoffit?
Partio, joukkueurheilulajit ja mikä tahansa vanhempien kanssa suoritettava harrastus näin vaikka esimerkkinä. Harvassa on nykyäänkin työpaikat jossa työskenneltäisiin pelkästään virtuaalityöryhminä ilman minkäänlaista perinteistä sosiaalista kanssakäymistä.
Ja itselläni on myös kielitaidosta kiittäminen peli-, leffa- ja musiikkiharrastuksia mutta esim. joukkueurheilusta oppi kyllä paljon enemmän itse elämästä ja yksilöurheilussakin tietynlaista jatkuvuutta, säännöllisyyttä ja vastoinkäymisten kestämistä.
Hmmm.. mitäs itse elämästä näissä harrastuksissa oppii? Hyvää liikuntaa ja kavereita varmasti saa. Koulun aikana ne oli yleensä joukkueurheilijat, jotka olivat vähän ärsyttävän ylimielisiä lorvailijoita. Eivät tietenkään kaikki, mutta tällainen mielikuva on jäänyt. Itse harrastin pienenä montaakin eri juttua, mutta ei oikein mikään kiinnostanut (poislukien ilma-aseilla tarkkuusammunta).
Itse myös olen aika lailla pienestä pitäen pelaillut jonkun verran. Toisina aikoina enemmän, nykyään vähän vähemmän. Suurin plussa on varmaan ehdottomasti kielitaito, johon pelien kautta syntyi kiinnostus ja motivaatio ja tietysti sanavarastoa. Jotkut tutkimukset ovat sanoneet, että pelien pelaaminen parantaa strategista ajattelukykyä. Eniten peleissä nautin hyvistä juonista ja tarinoista eli samoista asioista kuin leffojakin katsellessa. En näe miten pelien tarinat olisivat yhtään vähempiarvoisia kuin kirjojen tai leffojen. Mutta niin, kohtuus kaikessa.
Wiille on varmasti paljon juuri lapsiystävällisiä pelejä, kuten Mariot sun muut, mutta se alkaa toisaalta olla jo aika vanha konsoli. Sitten on tietysti uudempi Wii U, mutta sen pelitarjonnasta en tiedä oikein mitään. Xbox One ja PS4 ovat vielä niin elämänsä alussa, että niille ei vielä kauheasti pelejä ole, mutta tulossa varmasti.
-
Hmmm.. mitäs itse elämästä näissä harrastuksissa oppii?
Ryhmän jäsenenä toimimista, sosiaalisuutta, johtajuutta, vastuuntuntoa jne. Mä lopetin muuton takia urheilun melko nuorena joten en kaikkea hyötyä saanut, mutta kavereilla ja (ex)kollegoilla on huomattavaa hyötyä työelämässä esim. joukkueurheilun kautta tulleista kontaktiverkostoista.
-
Hmmm.. mitäs itse elämästä näissä harrastuksissa oppii?
Ryhmän jäsenenä toimimista, sosiaalisuutta, johtajuutta, vastuuntuntoa jne. Mä lopetin muuton takia urheilun melko nuorena joten en kaikkea hyötyä saanut, mutta kavereilla ja (ex)kollegoilla on huomattavaa hyötyä työelämässä esim. joukkueurheilun kautta tulleista kontaktiverkostoista.
Nojuu onhan noi hyviä taitoja. Kontaktiverkot on joissain duuneissa varmasti kullanarvoiset. Täytyy olla tyytyväinen, että tulevassa ammatissani en sellaista tule niin paljoa tarvitsemaan, sillä en nimittäin kovin kummoista verkostoa omista. :D
-
Perheen ekaluokkalainen ja eskarilainen haluaisivat kotiin konsolipelikoneen.
Käyppä tutustumassa x-box :iin Kinect -ohjaimella. Pari kertaa olen pomppinut itseni hikeen koskenlasku- yms. pelien kanssa. Erittäin koukuttavaa ja fyysistä puuhaa, ihan jotain muuta kuin ruudun eteen lyyhistyneenä istumista. Jotenkin tarjoaisi mieluummin lapsille fyysistä aktiviteetteja tarjoavia pelejä kuin pelkkää peukaloa treenaavaa tatin pyörittelyä. Nintendo wii:täkin kehuvat, itsellä ei ole tästä kokemusta.
https://www.youtube.com/watch?v=nee86i_vInE
-
Kyllä niitä uskomattomia elämyksiä peleistä kertyi, mutta tosielämässä avuksi on ollut vain englannin kielen verraton osaaminen, nörttikulttuurin tuntemus ja tiedonhaun kehittyminen.
Mistä (mukavasta) harrastuksesta saa merkittävästi paremmat payoffit?
Partio, joukkueurheilulajit ja mikä tahansa vanhempien kanssa suoritettava harrastus näin vaikka esimerkkinä.
Eivät poissulje toisiaan.
-
Perheen ekaluokkalainen ja eskarilainen haluaisivat kotiin konsolipelikoneen.
Käyppä tutustumassa x-box :iin Kinect -ohjaimella. Pari kertaa olen pomppinut itseni hikeen koskenlasku- yms. pelien kanssa. Erittäin koukuttavaa ja fyysistä puuhaa, ihan jotain muuta kuin ruudun eteen lyyhistyneenä istumista. Jotenkin tarjoaisi mieluummin lapsille fyysistä aktiviteetteja tarjoavia pelejä kuin pelkkää peukaloa treenaavaa tatin pyörittelyä. Nintendo wii:täkin kehuvat, itsellä ei ole tästä kokemusta.
https://www.youtube.com/watch?v=nee86i_vInE
Saa nähdä mitä tästä seuraa. Voi olla että lasten tarpeet jää hopealle ja faija rules valintakriteereissä.
Onneksi jouluun on vielä tovi.
-
Kyllä niitä uskomattomia elämyksiä peleistä kertyi, mutta tosielämässä avuksi on ollut vain englannin kielen verraton osaaminen, nörttikulttuurin tuntemus ja tiedonhaun kehittyminen.
Mistä (mukavasta) harrastuksesta saa merkittävästi paremmat payoffit?
Partio, joukkueurheilulajit ja mikä tahansa vanhempien kanssa suoritettava harrastus näin vaikka esimerkkinä.
Eivät poissulje toisiaan.
Ei niin. Väitettiinkö näin jossain?
-
Supera:
Ostat tän ja lopetat ihan heti sen konsolipelleilyn.
http://www.jimms.fi/tuote/JIMMS-EPIC-AURORA-V4
[spoiler]Kun lapsesi 20 vuoden kuluttua muistaa miten vedettiin huppu munan ylle, ruutuun tuli vain laatikko CENSORED ja kuinka poliisi pidätti jos 5-dollarin huoran lykkimisen jälkeen ei heittänyt kortsua roskiin (tai jos kuoli aidsiin), tiedät tehneesi oikein. Tämänkin tietäjät tietää ja mormoonit kauhistuvat. Kunhan et anna poikasi ostaa valkoista pukua ja muuttaa nimeään Lariksi.
[spoiler]
(http://www.rockpapershotgun.com/images/11/feb/lsl_3.png)(http://davidmichaelchristopher.com/wp-content/uploads/2014/01/leisure-suit-larry-1-hooker-bedroom.jpg)[/spoiler]
Jos pojastasi sen sijaan tulee tällainen Halo-larppaaja, tiedät tehneesi tässä elämän kriittisessä vaiheessa pahan virheen.
(http://tbreak.com/halo/img/story_image2.jpg)
[/spoiler]
Homottelujutut poistettu ilmoituksen johdosta.
-Lh
-
^ thnx mate. Tarkoitus vielä pysyä lastenhuoneen puolella laitteiden kanssa. Sitten kun innostun rakentamaan lentosimulaattorin autotalliin niin noita tarvitaan useampi.
-
Ihan vielä edellisiin viesteihin viitaten - mä en olisi kovinkaan huolestunut lasten peliaddiktiosta. Ei liene mitään syytä olettaa, miksi juuri videopelit koukuttaisivat lapset sen pahemmin kuin mikään muukaan hauska toiminta. Toki rajat on asetettava ja mahdolliset addiktiot hoidettava asianmukaisella tavalla, mutta minään piruna ei kannattaisi pelehin suhtautua. Luonnolliset kiinnostuksen rajat tulevat usein vastaan - uutta ja hienoa peliä varmaan moni pelaisi 8h päivässä, mutta aika nopeasti se suurin into usein laantuu, varsinkin jos itse pelilaite alkaa olla jo tuttu.
On mielestäni myös aika yksipuolista sanoa, että joukkueurheilu tai partio jollain tavalla olisivat objektiivisesti kehittävämpiä harrastuksia kuin pelaaminen(voihan sieltä kiekkojoukkueista tulla niitä nuuskahuulisia renttuja siinä missä pelaaminen voi tuottaa eristäytyneitä nörttejä). Se riippuu ihan täysin siitä, mitä pelejä pelaa. Tietysti jos vain hakkaa NHL:ää tai Fifaa 24/7 niin ei siinä kehity kuin sorminäppäryys (mikä sinänsä on toki tärkeää), mutta parhaimmillaan pelit ovat taidetta yhdistäen kertomataiteen ja visuaalisen taiteen muotoja saumattomasti ja sellaiseen ulkomuotoon puettuna, että taiteesta sinänsä kiinnostumattomatkin haluavat ne kokea. Englannin kielen taito on mielestäni täysin toissijainen hyöty - omasta mielestäni pelit kehittävät mm. luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä, ja parhaimmat tarjoavat jopa elämää suurempia kokemuksia hyvän elokuvan tai musiikkiesityksen tapaan. Ja kyllä, jotkut nettipelit jopa kehittävät sosiaalisia taitoja - tosin itse en ole koskaan jaksanut innostua online-peleistä.
Kasvatuksellisesta näkökulmasta luultavasti helpottaa, jos vanhemmat pelaavat samoja pelejä ja tutustuvat niihin ennen kuin antavat lapsilleen. Pelkän utiliteetin kannalta ei mielestäni suurinta osaa räiskintä- tai urheilupeleistä voi suositella, mutta toki nekin voivat olla hyvää viihdettä. Erilaiset strategia-/ongelmanratkaisupelit voivat olla ihan oikeasti hyödyllisiä kognitiiviselle kehitykselle, ja mikseivät erilaiset motion capture -väkerrykset voisi kehittää kuntoakin. Ja sitten kun lapset alkavat tulla siihen ikään, että pystyvät nauttimaan vakavemmista tarinapainotteisemmista peleistä niin se onkin vasta oikea aarrearkku - vaikea keksiä edes mitään yhtä paljon henkistä täyttymystä tuottavaa kuin pelattava mestariteos. Esim. Blackwell -saaga Wadjet Eye Games -firmalta kertoo leisure suit larryn aikaisilla vintagepikseligrafiikoillaan elämästä, inhimillisyydestä ja kuolemasta niin onnistuneesti, että 99% romaaneista ja elokuvistakin kalpenevat. Vink vink aikuisille pelaajille. http://www.wadjeteyegames.com/games/blackwell-legacy/
Tietenkään pelaaminen ei sinänsä sulje mitään muuta toimintaa pois. Esim. pidän itseäni aika urheilullisena enkä siitä puolesta luopuisi mistään hinnasta, vaikka lapsena lempipuuhaani oli kas kummaa pelaaminen. Enkä koe jääneeni paitsi juuri mistään vaikka lapsena oli joskus sellaisia 8h pelisessioita.
-
Eikös tuon ikäiset voi laittaa jo ihan PC:n eteen. Ainakin itse räpläsin tuossa iässä jo kavereiden kanssa kuusnelosta, ja kirjoittelin sillä ensimmäisiä koodirivejäni. Joku peliläppäri kehiin vaan ja Steami rullaamaan. Saahan niihinkin peliohjaimia, jos elämyksen pitää olla konsolimainen. Itse en toki mikään peliaddikti ole, vaikka välillä Civ venähtää aamuyölle, tai joskus UT:ta klaanissa piestiinkin satoja tunteja.
Niin tokihan siihen koodaamiseen pitää jonkun käydä antamassa vähän ohjeita alkuun pääsemiseksi, ja sitten se vie mennessään, jos vie.
Syy sille, miksi juuri kakaroiden tulee liikkua, on tässä: "Lasten liikuntataidot, liikkuvuus ja liikehallinta kehittyvät ensimmäisen kymmenen elinvuoden aikana. Kaikkein kriittisin aika lienee päiväkoti-ikäisenä ja aivan alakoulun alussa – silloin on tärkeää, että lapsi liikkuu monipuolisesti ja hänelle kertyy eri tavoin haastavaa päivittäistä fyysistä aktiivisuutta." (MLL) Siksi näen liikunnan erityisen soveliaana harrastuksena lapsille.
Tunnen paljon miehiä, jotka ovat liikunnallisesti täysin "lahjattomia", ja oppivat liikunnallisia asioita todella hitaasti. Epäilen, että he eivät kiipeilleet puissa tai juosseet kinttupolkuja pitkin, ja ovat sitten vanhana kömpelöitä, heittävät palloa kuin tytöt, ja nilkat menevät solmuun ilman tuettuja kenkiä.
-
Kyllä PC on paras ja harmi että vanhoja hyviä poliisikinkkuja ei enää ole. Itse ainakin opin englantia kirjoittelemalla "use nightstick" ja "look, listen and feel" jne jne.
-
Kyllä PC on paras ja harmi että vanhoja hyviä poliisikinkkuja ei enää ole. Itse ainakin opin englantia kirjoittelemalla "use nightstick" ja "look, listen and feel" jne jne.
Joo, PC on paras. Sille on olemassa myös paras lastenpelisarja: Manu ja Matti -pelit. Lapsille sopivaa mutta kivan jännittävää eikä ainakaan liian helppoja.
-
Pelaaminen on ihan kelpo harrastus. Kohtuudella toki. Kannattaa muuten tästä teemasta kiinnostuneiden vilkaista pelitaito.fi-sivustoa.
Itse asiaan, jos haluaa ihan pelikonsolia, Xbox One ja PS4 ovat molemmat kelpo laitteita. Molemmille saa hyviä lapsille sopivia pelejä. Kinect-pelit ovat kehonhallinnan opetteluunkin ihan päteviä. Kannattaa kuitenkin oikeasti käyttää aikaa sen miettimiseen, mitä pelejä hankkii. Parasta on, jos pelejä voidaan pelata yhdessä lasten kanssa.
Pc-kenttäkin on ihan mahdollinen. Sanoisin kuitenkin, että se on ehkä enemmän vähän vanhemman pelaajan aluetta. Hyvän peli-pc:n hankkiminen ja päivittäminen vie rahaa ja/tai aikaa. Konsolipelit ovat kalliimpia kuin pc-pelit, mutta itse laite tulee merkittävästi halvemmaksi.
Mulla on itse kasattu pc. Pelaan sillä silloin tällöin vaativampaa strategiaa ja mmo-roolipelejä. Lisäksi löytyy useamman vuoden vanha Wii, jolla muksut pelaa MarioKartia, Mario Galaxya jne. yksinkertaisempaa peliä. Pelata ei saa joka päivä ja kerralla voi pelata korkeintaan puoli tuntia. Näin siis alakouluikäisillä.
-
Konsoli vs. PC: Aikanaan into PC:llä pelaamiseen hiipui jatkuvaan varustelukierteeseen kun uusien pelien uudet ominaisuudet ja jatkuvasti lisääntyvä tehontarve pakotti päivittämään rautaa vähintään vuosittain. Tiedä sitten onko asiat muuttuneen vuosien mittaan, epäilen. PS2 ja xbox olivat silloin kivoja kun ei tarvinnut ihmetellä toimiiko peli vai pitääkö jälleen investoida x määrä valuuttaa uuteen näytönohjaimeen tai johonkin muuhun kalskeeseen.
-
^ On se muuttunut mielestäni. Muutamat pelit toki kyykyttävät koneen kun koneen, mutta suurin osa toimii muutaman vuoden vanhallakin koneella. Tosin tilanne varmaan muuttuu nyt kun pelejä kehitetään uusille konsoleille, eikä edellisen sukupolven laitteille. Nykyään tosin Steamin kautta löytyy semmoinen kasa pelejä joka makuun, että jos ei tarvitse uusimpia graafisia efektejä, pelaamista riittää loppuelämäksi vaikka kone ei olisi uusinta uutta. Uudet indie-pelit eivät myöskään yleensä vaadi koneelta ihmeitä.
Tämä lähinnä vanhemmille pelaajille. Ketjun aloittajalle varmaan konsoli sopii paremmin.
-
Nyky-PC kestää vuosikausia ja bonuksena pelipuolella monet pelit tulevat myös PC:lle kun sitä ei pidetä oikeana kilpailijana.
Siihen sitten lisäksi erittäin vireä indiepeli- ja nichekenttä ja GOG (Good Old Games), niin tällaiselle satunnaispelaajalle PC on nykyään se paras kone. Varustelukierteen vuoksi ainakaan hankin kyllä XBoxin ja XBox 360:n, mutta One tai PS4 ei vaan enää houkuttele.
Kimppapeleissä ja lastenpeleissä niin Nintendo voi olla ihan hyvä vaihtoehto, että vaikka Wii U -floppasi Wiin jälkeen. Riippuu tietysti sitten ihan lasten iästä ja siitä haluaako itse heilua mukana.
-
Nintendo Wii U. Mariot, Zeldat, Donkey Kongit, Metroidit sun muut, mitä muuta voi (lapsi) kaivata? Muilla konsoleilla voi olla vaikka minkänäköstä räimintää, Nintendolla on aina laatua.
Ne jotka on aikoinaan hakannu sellaset pelit kuin Mario 64, Ocarina of Time ja Super Metroid läpi, ymmärtää. :)
PC sopii paremmin jäärälle, joka tykkää pelata 90-luvun klassikkoja (Fallout, HoMM, Civilization, anyone?). Mielummin tarttuu johonkin vanhaan klassikkoon kuin alkaa opettelemaan mitään uutta. Mielikuva ainakin on, että nykypeleissä on sama ongelma kuin elokuvissa: keskinkertaista sisältöä yritetään kuorruttaa tekniikalla.
-
Päin vastoin. Konsolipelit ovat pääsääntöisesti viimeisen päälle hiottuja, kun taas PC:lle tehdään mitä sattuu Kerbaleita, Euro Truck Simulatoreita ja Minecrafteja (no OK, sen saa nykyään muillekin alustoille). PC-peliskene on noussut mielestäni efektisuosta jo niin ylös, että tässähän meinaa itselläkin alkaa olla kiinnostusta noita uusia pelejä kohtaan. Mielenkiintoiset uudet pelit voivat maksaa olemattomia määriä rahaa. Tsekkaa vaikka Humble Bundlet: "Pay what you want".
Entinen työkaverini antoi kakaroidensa pelata vain tuollaisia rakentavia PC-pelejä, kuten Minecraftia. Ei välttämättä huono idea.