3504
« : 23.09.11 - klo:18:06 »
Hyvä kirjoitus tosiaan Alhazen.
Omaa asennettani selittänee osaltaan se, että minä en voisi vähempää välittää mitä muut kelloistani ajattelevat. Toivottava asiantila on, että ne näyttävät hyviltä ja sopivat kulloiseenkin vaatetuksiini mutta en halua tuttujeni titävän niiden arvoa. Muutama kyllä on tentannut hintoja selville huomattuaan, että kello ranteessa vaihtuu aika usein (en osta ja myy yhtenään kuten moni harrastajaksi itseään tituleeraava tuntuu tekevän) ja pyöritellyt silmiään. Voin vahvistaa, että kuukauden bruttotulot kelloihin eivät ole normaalia, puolesta vuodesta puhumattakaan mutta nämä ovat jokaisen omia valintoja. Jos tietyn näköiset kellot alkaisivat yleistymään, mistä johtuen omaani ei tajuttaisi arvokkaaksi, en pahastuisi.
Mielestäni kellokulttuuri ja -harrastus on Suomessa ja ennenkaikkea suomenkielisessä netissä aika alkeellisella tasolla. Tuomitseminen opetellaan ensimmäiseksi ja ulkomaisilta foorumeilta haetaan opit ja perusjargonit joilla tuomitaan oikealta ja vasemmalta. Oma harrastuneisuus validoidaan ostamalla yksi sisäänheittomallin sukelluskello jonkun fiktiivisen vakoojan innoittamana ja sitä pidetään sitten pyhänä ja arkena, oli päällä shortsit tai tumma puku. Paitsi kun ei uskalleta golfatessa, halkoja hakatessa tai uidessa (sukelluskello). Edulliset kellot ja myös homaget ovat mielestäni oiva tapa saada vähän tuntumaa erilaisiin ja mallisiin kelloihin. Loppujen lopuksihan kello on vain koru tai asuste, josta voi tarkistaa ajan, joten ennemmin viisi edullista kuin yksi kallis jos ei moneen kalliiseen ole varaa. Tietysti on eri asia, jos oikeaa harrastuneisuutta alkaa löytymään ja tuntee vetoa siihen mekaaniseen koneistoon. Silloin tosin on mielestäni syytä ohittaa suosiolla korupajan kuoriin laittaman ETA:t joita on valohoidettu tai nippeliä kiillotettu näennäisen paremmuuden tavoittelun nimissä ja siirtyä suoraan in-house malleihin.
Muoks vielä Seikosta: Yksikään kelloihin vihkiytynyt ei vähättele Seikoa, ei edes sitä vitosta. Rolex-fanit tuijottelevat kiusaantuneina varpaisiinsa kun aletaan katsomaan että missä talossa todella on korkea omatuotannon aste ja innovaatiota.