Keikarin foorumi

Pesunkestävimpiä The Chap -lehteä arvostavia anglofiileja ehkä kiinnostaa myös lehden vaikutuksesta syntynyt New Sheridan Club
http://www.newsheridanclub.co.uk/
joa ottaa jäsenikseen myös Brittein saarten ulkopuolella asuvia. Jäsenmaksu meille ulkomailla asuville on vain viisi puntaa vuodessa, koska "God knows, you need all the money you can to spend on exotic drugs to numb the pain of being away from Blighty."  :-P

Laajasalo oli entuudestaan tuntematon hahmo, mutta kiintoisa lisä kirkollisten tyyliveijareiden joukkoon.

Vielä eräs riemastuttava, joskin vähemmän tunnettu kirkollinen tyyliveijari oli vuonna 1988 kuollut ruotsalainen Gunnar Rosendal, joka oli vielä pappinakin ennen hengellistä heräämistään enemmän tai vähemmän tyylipuhdas dandy. Hän sai muun muassa piispaltaan moitteita keikaroinnista saapumalla 1925 Tukholman kansainväliseen ekumeeniseen kokoukseen englantilaisessa kaupunkilaispuvussa (jossa häntä luultiin amerikkalaiseksi) papinpuvun sijasta. Sittemmin 40-luvulta lähtien Rosendal alkoi luterilaisten papinvaatteiden sijasta kuolemaansa saakka  käyttää joka päivä katolista papinkauhtanaa ja mustaa kalottia kieli poskessa provosoidakseen oman korkeakirkollisen uudistusliikkeensä kriitikkoja. Eksentrisyydellään hän sai paljon julkisuutta ja oli varmasti yksi Ruotsin erikoisimmista papeista.

dimple jakaa porukkaa.

Kysehän on tietenkin makuasioista. Itselleni sopii paremmin tyyli, jossa ei ole ainakaan kovin näyttävää dimpleä. Dimple näyttäisi oman tyylini kokonaisuudessa teennäiseltä.

Oma kokemukseni erityisesti silkille painettujen solmioiden kanssa on ollut usein, että mikäli solmu näyttää paremmalta dimplen kanssa, se on jo epäonnistunut. Syynä voi olla, että solmion pituuden arvioiminen on epäonnistunut, tai että on yrittänyt tehdä esim. liian paksuun solmioon liian pientä solmua. Kaikkia solmioita ei yksinkertaisesti voi solmia samalla solmulla. Solmuvaihtoehdot eivät ole mielestäni niinkään herrasmiehen henkilökohtaista mieltymystä varten vaan paidankauluksen lisäksi kyseisen solmion omia vaatimuksia varten.

Toinen syy, miksi suhtaudun vähän varauksellisesti dimpleen, on että epäilen four-in-handillä tiukkaan dimplelle solmitun solmion kuluvan nopeammin, etenkin jos se on silkille painettu eikä kudottu. Kudottujen somioiden kanssa käytän yleensä aina puoliwindsoria, jolloin solmusta tulee ihan itsestään usein täydellisen tasainen ja se vie itse ylimääräisen tilan, joka pitäisi muuten pakottaa dimpleen. Painettujen solmioiden kanssa käytän mahdollisesti windsoria, etenkin, jos ne ovat nopeasti leveneviä. Four-in-hand taas sopii mielestäni parhaiten kapeahkoihin solmioihin. Oikealla solmulla keskinkertaisenkin silkkisolmion saa yleensä näyttämään ihan hyvältä.

Mutta, jos paidankaulus vaatii, four-in-hand dimplellä voi olla edelleen parempi vaihtoehto.

Muistelen kom.kapt Horatio Hornblowerin pelanneen upseeriensa kanssa peliä jonka nimi oli visti.

Jules Vernen luoma henkilöhahmo Phileas Fogg, joka matkusti maailman ympäri 80:ssä päivässä, oli myös romaanissa tunnettu innokkaana vistin pelaajana. Hän käveli joka päivä kotoaan Savile Rowlta Reformiklubiin pelaamaan vistiä. Jostain kirjasta luin pari vuotta sitten, että vistin säännöt olisi alkuaan lyöty lukkoon jollain Lontoon kuuluisista klubeista.

Tässä on englanninkielinen Wikipedia -artikkeli vististä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Whist

Toinen nykyisin vähemmän tunnettu korttipeli Piquet eli piketti, on kaikkein klassisin vanha korttipeli kahdelle pelaajalle. Sen taktisten mahdollisuuksien oppiminen tosin vaatii runsasta pelaamista, mutta pelinä se ei sinänsä ole vaikea, heti kun ymmärtää pelin kulun. Pikettikin esiintyy aika usein romaaneissa ja siitä innostuin itsekin opettelemaan sitä.

^Omaan runkooni Barbourin mitoitus on vatsan kohdalta mallia teltta kun taas hartioista varsin ahdas, varsinkin jos alla on paksumpi villapaita. Enkä ole edes erityisen leveäharteinen. Toinen valituksen aihe itselleni on uusien mallien luokaton viimeistely. Takki oli täynnä irtonaisia ja leikattavia langanpätkiä sekä olen kaksi nappia joutunut jo ompelemaan kiinni uudestaan. Muutkin pitää varmaan vielä kiinnittää uudestaan. Muutoin olen varovaisen toiveikas kauniin ystävyyssuhteen kestämisestä.

Ostin tammikuun alussa Barbourin klassisen Beaufort-öljykangastakin, ja sitä on tullut pidettyä aika paljon vapaa-ajalla jo talvella. Ostin mukaan myös irtohupun ja akryyli-karvavuorin.

Itsekin huomasin, ettei takkien laatu nyt ei ole ihan niin hieno kuin on hehkutettu, esiinpistävät langanpäät käyvät silmään; muuten työ on kyllä huolellista ja näyttää kestävältä. Hienojen perinteiden kanssa on vähän arveluttavaa, että esim. lyhyen Beaufortin klassistakin klassisenpaa raskaampaa versiota Moorlandia on lakattu valmistamasta perinteisen vihreänä.

Mitoituksesta sanoisin, etteivät koot ole yhtä summittaisia kuin muilla valmistajilla (M, L, XL jne.) vaan numeroilla (40=suom 50, 42=suom 52, jne) ja vatsan väljä mitoitus on hyvin tarkasti ja huolellisesti harkittu, sillä turkisvuori sekä villapaita tai tweedtakki alla vievät tilaa ja selkätaskun käyttö vie samoin tilaa huomattavan paljon. Yhdestä kappaleesta valmistetut raglanhihat taas myötäilevät hartioita, mutta antavat tilaa myös pikkutakille. pidemmissä malleissa sen sijaan on erilaiset hihat, joten tweedtakki ei ehkä mahdu alle.

En tiedä, kannattaako takkiin ostaa erillistä vuoria, ainakaan ihan heti. Talvella siitä ei ole paljonkaan iloa, koska siinä ei ole hihoja. Takin yksi erittäin hyvä ominaisuus on tuulenpitävyys. tuulisella rannikolla se on omiaan, enkä tässä mielessä ole koskaan pitänyt näin ohutta ja lämmintä takkia. Mikään urheilutakki se ei ole; lämpimällä siinä tulee helposti hiki, mutta kylmällä säällä käytän sitä pyöräillessä.

Yksi asia, mitä ostajan kannattaa ehkä miettiä etukäteen, on haluaako öljykangas (sylkoil)- vai vahakangasversion (Roetzelin kirjassa). Näissä on vähän erilainen haju, joista vahakankaan haju on ehkä miellyttävämpi ja luonnonläheisempi. Itse olen käyttänyt molempia: ensin kirpputorilta ostettua eri valmistajan vahakangastakkia ja nyt Barbourin Classic Beaufort (sylkoil) -takkia.

Jos ei välttämättä halua Barbourin takkia, öljykangastakkeja löytyy kyllä halvemmallakin, ja osa niistä ei edes ulkonäöltään eroa paljoakaan Barbourista (ks. esim. http://www.oxfordblue.fi/ ). Itse viihdyn todella hyvin öljykangastakissa ja siksi mielelläni nautin Barbourin hieman suuremmasta ylellisyydestä. Barbourin kestävyydessä on ehkä eroa muihin, mutta itselläni ei ole kokemusta vielä siitä.

tässä vielä pari linkkiä:

The Barbour Beaufort Jacket, men's stuff part one
http://johnpacheco.blogspot.com/2006/09 ... hings.html

How to Wax your Barbour Beaufort Jacket
http://johnpacheco.blogspot.com/2007/11 ... acket.html

En tehnyt varsinaisesti hintavertailuja näiden liikkeiden välillä, mutta olen samaa mieltä, että Thehuoneen hinnat ovat ylimitoitetut. Niinpä kilpailulle on tilausta. Itselleni on tärkeää, että teen ostaminen voi olla myös miellyttävää. Thehuoneessa se ei ole. Muuten olen eri mieltä siitä, etteikö teen luonne ja täysi maku voisi paljastua jo ensimmäisellä maistamiskerralla. Siihen vaaditaan vain huolellinen hauduttaminen: mustan teen kohdalla teekannun huolellinen kuumentaminen ennen haudutusta ja kiehuvan veden kaataminen lehtien päälle; vihreän teen kohdalla riittävän alhainen haudutuslämpötila ja mahdollisesti lehtien lisääminen kannuun vasta veden jälkeen; sekä kaikkien kohdalla raikas vesi, joka vain kiehahtaa, eikä kiehu liian pitkään sekä tarkka teekohtainen haudutusaika ja oikea määrä teelehtiä.