Keikarin foorumi

Keikari => Yhteiskunta => Aiheen aloitti: JPK - 07.02.10 - klo:12:27

Otsikko: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: JPK - 07.02.10 - klo:12:27
Taloussanomista 6.2.2010, 11:39 poimittua - eli lama puree näihin tuotteisiin. LVMH:lla on paljon tuotemerkkejä, olisi kiva tietää yksittäisten huippumerkkien myynnistä (esim. Brioni).
********

Maailman suurimman luksustuotteita valmistavan firman, Moet Hennessy Louis Vuittonin voitot tippuivat viime vuonna. Vuoden loppua kohden myyntiluvut hieman kohenivat, mutta se ei pelastanut koko vuoden.

Koko viime vuoden voitto tippui 13 prosenttia etenkin samppanjan ja kellojen kehnon menekin takia.

Nettotulot valahtivat 1760 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 2030 miljoonasta eurosta, Pariisissa päämajaansa pitävä yritys kertoi perjantaina tiedotteessa.

Loppuvuodesta myynti alkoi kuitenkin toipua pohjamudista. Etenkin Hennessy-konjakin sekä Luis Vuitton -asusteiden kysyntä oli pirteää.

– Lukuisat indikaattorit alalla tuntuvat vahvistavan  paluun orgaaniseen kasvuun, Société Généralin analyytikko Emmanuel Bruley de Varannes kommentoi yhtiön tulosta.

–  LVMH on ihanteellisessa asemassa hyötyä toipumisesta ja jatkaa vuonna 2010 johtajuuttaan globaalilla luksustuotteiden toimialalla, Luis Vuitton Moet Hennessyn johtaja Bernard Arnault toteaa tiedotteessa.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Pchan - 07.02.10 - klo:16:07
Koko viime vuoden voitto tippui 13 prosenttia

Tuo on kyllä uskomattoman hyvä saavutus. Olisin otsikoinut taloussanomien jutun toisin: "luksus sen kun porskuttaa".

Vertailun vuoksi: Toyota tippui tappiolle ensimmäistä kertaa yli 50 vuoteen.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Jälkiviisas - 07.02.10 - klo:16:39
Uutisointityyli on tietysti aina hauska asia.
Joskus se, että tekee vähemmän voittoa kuin aiemmin on merkki lamasta, mutta en nyt tiedä sitten onko se huonosti menemistä. Lukseksen tekeminen on kuitenkin kannattavaa liiketoimintaa.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: pietro - 07.02.10 - klo:16:57
Luksuksen ilmiönä saisi tunkea sinne mihin päivä ei paista. Siinä ei ole mitään tavoittelemisen arvoista. Hyvä laatu on eri asia mutta se että jotain tavoitellaan kovan hinnan ja keinotekoisesti luodun huonon saatavuuden perusteella on moukkamaista.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Johannes P - 07.02.10 - klo:17:10
Luksuksen ilmiönä saisi tunkea sinne mihin päivä ei paista. Siinä ei ole mitään tavoittelemisen arvoista. Hyvä laatu on eri asia mutta se että jotain tavoitellaan kovan hinnan ja keinotekoisesti luodun huonon saatavuuden perusteella on moukkamaista.
Ei luksus ole keneltäkään pois. Kapitalismi on siitä hieno järjestelmä, että kukin saa maksukykynsä mukaan. Meille laatua arvostaville on useita eri valmistajia, joista valita. Samoin on niille, jotka haluavat luksusta. Jos et välitä luksuksesta, ei sinun tarvitse luksusta ostaakkaan. Luksus ja laatu kulkevat viellä usein käsi kädessä. Savile Row:n räätälin puku on luksusta ja laatua.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Jälkiviisas - 07.02.10 - klo:17:17
Luksuksen ilmiönä saisi tunkea sinne mihin päivä ei paista. Siinä ei ole mitään tavoittelemisen arvoista. Hyvä laatu on eri asia mutta se että jotain tavoitellaan kovan hinnan ja keinotekoisesti luodun huonon saatavuuden perusteella on moukkamaista.

Onko luksus ilmiö vai käsite?
Jos kyseessä on kuvailemasi kaltainen ilmiö niin silloin siinä on paljon kyseenalaista, mutta käsitteenä luksus tarkoittaa vain parempaa. Jossain päin maailmaa puhtaan juomaveden sanotaan olevan luksusta, toisaalla taas tuhannen euron kengät ovat luksusta.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Jami - 07.02.10 - klo:18:14
Ei ole kauaa aika kun Ville kirjoitti tämän blogin puolelle joten liitetään se nyt tänne.
http://www.keikari.com/blogi/luksuksen-olemuksesta/
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Ville - 07.02.10 - klo:21:19
^Luksus on mainosväen luoma käsite, jota käytetään kuulemma "kuvaavana terminä". Tietääkö kukaan foorumiiteista missä historian vaiheessa luksus-termi syntyi? Uskallan väittää, ettei 1900-luvun alussa puhuttu luksuksesta - hienoston elämäntavasta kenties, mutta ei tällä termillä.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: sproily - 07.02.10 - klo:21:25
Mielestäni luksuksella ei mene koskaan huonosti. On aina joku, jolla on varaa.

Ville:
Lainaus
luxury
mid-14c., "lasciviousness, sinful self-indulgence," from O.Fr. luxurie, from L. luxuria "excess, luxury," from luxus "excess, extravagance, magnificence," probably a fig. use of luxus (adj.) "dislocated," which is related to luctari "wrestle, strain." Lost its pejorative taint 17c. Meaning "habit of indulgence in what is choice or costly" is from 1630s; that of "sumptuous surroundings" is from 1704; that of "something enjoyable or comfortable beyond life's necessities" is from 1780. First used as an adjective 1930.

Ohessa vielä NY timesin artikkeli aiheesta, jonka mukaan luksus on enemmänkin nousussa kuin laskussa.
http://www.nytimes.com/2010/02/04/fashion/04CODES.html
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Pchan - 07.02.10 - klo:21:54
Savile Row:n räätälin puku on luksusta ja laatua.

Nimenomaan noin. Luksus sisältää kaikki samat ominaisuudet kuin perinteisesti ajateltu laatu*, paitsi kestävyys ei ole automaattisesti mukana.

* Modernimpi laadun käsite on tavoitearvosta poikkeaminen ja tällä mittarilla Toyota on laadukkaampi kuin mersu kun taas perinteisellä laadulla mitattuna mersu olisi parempi.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: sproily - 07.02.10 - klo:22:04
Kuten luksus-sanan etymologia kertoo, luksus on jotain mikä ei ole välttämätöntä, mutta mikä on tavoiteltavan arvoista ja haluttua.

Luksus on siis suurilta osin vain ilmaa. Vaikkapa nimeä.

Luksus ei tosiaan takaa laatua, mutta antaa vaikutelman siitä.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: PleaseDeleteMe - 08.02.10 - klo:12:59
(https://i.ylilauta.org/53/55/5355b2f8519b2ba7.jpg)
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Jälkiviisas - 08.02.10 - klo:13:54
Lisäys: Luksushan on myös paljon ihmisestä kiinni. Nälkäänäkevälle afrikkalais-lapselle elämä suomalaisen lapsin kodissa on varmasti luksusta, vaikka sitä arkea ei Suomessa arvostettaisikaan samalla tavalla luksuksena.

Tämän takia luksus on useimmiten turha sana.
Jos halutaan puhua jostain kalliista niin on järkevämpää ja ilmaisuvoimaisempaa puhua kalliista.
Jos halutaan puhua ylellisyydestä (merkityksessä vanity) niin puhutaan ylellisyydestä eli kalliista, joka on maksukyvyn yläpuolella eikä täysin järkisyillä perusteltu.
Jos halutaan puhua rajoitetusta niin puhutaan rajoitetusta, harvinaisesta tai vaikka eksklusiivisesta.
Jos halutaan puhua laadusta niin puhutaan laadusta tai jopa huippulaadusta.

Periaatteessa luksus kattaa kaiken tuon, mutta toisaalta luksus ei kata oikeastaan noista mitään.
Tyhjä käsite vailla selkeää sisältöä.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Ville - 08.02.10 - klo:14:16
Periaatteessa luksus kattaa kaiken tuon, mutta toisaalta luksus ei kata oikeastaan noista mitään.
Tyhjä käsite vailla selkeää sisältöä.

...eli täydellinen sana jokaisen markkinointiveijarin suuhun.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: DandyAndy - 09.02.10 - klo:06:49
Lisäys: Luksushan on myös paljon ihmisestä kiinni. Nälkäänäkevälle afrikkalais-lapselle elämä suomalaisen lapsin kodissa on varmasti luksusta, vaikka sitä arkea ei Suomessa arvostettaisikaan samalla tavalla luksuksena.

Tämän takia luksus on useimmiten turha sana.
Jos halutaan puhua jostain kalliista niin on järkevämpää ja ilmaisuvoimaisempaa puhua kalliista.
Jos halutaan puhua ylellisyydestä (merkityksessä vanity) niin puhutaan ylellisyydestä eli kalliista, joka on maksukyvyn yläpuolella eikä täysin järkisyillä perusteltu.
Jos halutaan puhua rajoitetusta niin puhutaan rajoitetusta, harvinaisesta tai vaikka eksklusiivisesta.
Jos halutaan puhua laadusta niin puhutaan laadusta tai jopa huippulaadusta.

Periaatteessa luksus kattaa kaiken tuon, mutta toisaalta luksus ei kata oikeastaan noista mitään.
Tyhjä käsite vailla selkeää sisältöä.

Olen samaa mieltä siitä, että sana luksus sisältää kaikki yllä mainitut, mutta käsitteenä luksus on vieläkin laajempi. Minusta esimerkiksi on luksusta, että asuntoni ikkunat on puistoon ja kesäisin kun avaan ikkunat asunto täyttyy talomme pihassa olevien tuomien tuoksusta. Asialle on vaikea määritellä hintaa (mikäli olisin asuntoni ostanut kesällä olisi tämä toki saattanut vaikuttaa maksuhalukkuuteeni), laadun kanssa sillä ei ole oikein mitään tekemistä (paitsi elämänlaadun) eikä tuo liene kovin eksklusiivistakaan (noh, ehkä täällä päin kaupunkia). Luksusta se kuitenkin on. Luksus on elämänlaatua, mutta ei sillä välttämättä ole mitään tekemistä hinnan kanssa. Markkinointiterminä luksus on turha ja keinotekoinen luksus on ärsyttävää.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: i v y m a n - 09.02.10 - klo:08:22

Hyviä pointteja. Itselle on luksusta juuri nyt esim. se, että talon lumitöistä selvittyäni voin istahtaa keittiön pöydän ääreen kahvikupilliselle ja - hm - työskentelemään, sillä voin toisinaan tehdä työtäni kotoa käsin. Samalla voin luukuttaa musiikkia lujaa ja katsella sohvalla rötköttäviä rakkeja. Kenties tämmöinen - hm - henkinen, hinnoittelamton luksus jota ei voi rahalla ostaa olisikin parempi määritellä termilä 'arkipäivän pienet ilot'?

Kuvauksesi tuoksuvista tuomista sai meikäläisen kaipaamaan kesää..
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: DandyAndy - 09.02.10 - klo:09:24

Nautiskelen parasta aikaa tuosta samaisesta luksuksesta (Miinus lumityöt. Kerrostalossa asuminen on siinä määrin luksusta, että joku muu hoitaa ne hommat), mutta arkipäivän pienistä iloistahan tuossa tosiaan on kysymys. Meikäläiselle tuommoiset arjen ilot kuitenkin ovat juuri sitä parasta luksusta. Ne tuottavat minulle tismalleen samanlaista riemua kuin laadukkaat vaatteet, hyvä ruoka ja juoma ja spa-hoidot.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: i v y m a n - 09.02.10 - klo:09:44
^Totta viserrät. Tosin spa-hoidoista ei meikäläisellä ole minkään sortin kokemusta!

..omakotiasumisessa on puolestaan se ilo että voin luukuttaa - perheen poissa ollessa - musaa ihan niin lujaa kuin lystää eikä tarvitse huolehtia että seinänaapurin vauva herää! Nim. 'ex-rivitaloasuja - never again thank you'
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Jälkiviisas - 09.02.10 - klo:12:41
Olen samaa mieltä siitä, että sana luksus sisältää kaikki yllä mainitut, mutta käsitteenä luksus on vieläkin laajempi. Minusta esimerkiksi on luksusta, että asuntoni ikkunat on puistoon ja kesäisin kun avaan ikkunat asunto täyttyy talomme pihassa olevien tuomien tuoksusta. Asialle on vaikea määritellä hintaa (mikäli olisin asuntoni ostanut kesällä olisi tämä toki saattanut vaikuttaa maksuhalukkuuteeni), laadun kanssa sillä ei ole oikein mitään tekemistä (paitsi elämänlaadun) eikä tuo liene kovin eksklusiivistakaan (noh, ehkä täällä päin kaupunkia). Luksusta se kuitenkin on. Luksus on elämänlaatua, mutta ei sillä välttämättä ole mitään tekemistä hinnan kanssa. Markkinointiterminä luksus on turha ja keinotekoinen luksus on ärsyttävää.

Totta.
Vaiko toisaalta luksus on jotain sellaista, joka tuntuu hyvää paremmalta ja tuo elämään erityislisää?
Silloin siihen ei edes kannata liittää käsitteitä, jotka voidaan normaalisti selittää noilla paljon kuvaavimmilla sanoilla. Luksus on tosiaan elämänlaatua, joten sen liittäminen muiden yläkäsitteiksi on siis tarpeetonta.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: JMK - 09.02.10 - klo:13:04
Voisiko luksus liittyä jollain tavalla aikaan?

Aikahan on se ainoa todella rajallinen resurssi. Luksukseksi usein mielletään joko asiat, joiden valmistukseen, käyttöön, jne. kuluu runsaasti aikaa, tai sitten esim. vaikeasti määritettävä elämänlaatu, mikä taas perustuu pääosin siihen että a) voit päättää ajankäytöstäsi itse, ja joiltain osin siihen, että b) sinulla on asioita, joiden valmistamiseen on kulunut runsaasti aikaa.

Itse olen miettinyt asiaa elämänlaadun kannalta todella paljon. Olen sitä mieltä, että meitä narutetaan aika tehokkaasti olemaan tyytymättömiä siihen mitä meillä on, ja että todellisen luksuksen saavuttaminen saattaisi vaatia vain sitä, että kieltäytyisi osallistumasta tyytymättömyystalouden toimintaan enempää kuin on pakko.

Kovia sanoja tuotekehittäjältä, mutta näin se taitaa olla :). Olen vakavasti harkinnut, että kunhan saan tällä hetkellä päällä olevan mahtiprojektin kunnialla loppuun, esitän siirtyväni kolmipäiväiseen työviikkoon. Näin alle kolmikymppisenä.

Klassinen pukeutuminen liittyy tähän ihan olennaisesti: en osta joka vuosi uusia vaatteita siksi, että muoti muuttuu, vaan olen täysin tyytyväinen (ja hyvin puettu) vaatteissa, jotka voisivat olla miltä vuosikymmeneltä tahansa.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: VMP - 09.02.10 - klo:13:09
Totta.
Vaiko toisaalta luksus on jotain sellaista, joka tuntuu hyvää paremmalta ja tuo elämään erityislisää?
Silloin siihen ei edes kannata liittää käsitteitä, jotka voidaan normaalisti selittää noilla paljon kuvaavimmilla sanoilla. Luksus on tosiaan elämänlaatua, joten sen liittäminen muiden yläkäsitteiksi on siis tarpeetonta.

Tottahan luksus on tätäkin, ainakin "Oikeassa Elämässä".

Se on kuitenkin myös sitä markkinoinnin tuomaa ilmaa vaikkapa Pradan laukussa tai Versacen puvussa. Asioita joihin liitetään jokin ylimääräinen aura, luksus, lisäämään sen arvoa - usein laatua tai valmistusaikaa lisäämättä.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: i v y m a n - 09.02.10 - klo:13:48
Itse olen miettinyt asiaa elämänlaadun kannalta todella paljon. Olen sitä mieltä, että meitä narutetaan aika tehokkaasti olemaan tyytymättömiä siihen mitä meillä on, ja että todellisen luksuksen saavuttaminen saattaisi vaatia vain sitä, että kieltäytyisi osallistumasta tyytymättömyystalouden toimintaan enempää kuin on pakko.

Erinomaisesti päätelty. Olen ihan samaa mieltä, joskin käytännön elämässäni on vain yksi mutta - tai pari - tai -

Esim.
1.  Vielä puuttuu tuhansia levyjä
2. I would go out tonight but i haven't got a stitch to wear
3. Palaa kohtaan 1 ja toista harjoitus

:D
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: werther - 09.02.10 - klo:14:11
1.  Vielä puuttuu tuhansia levyjä
2. I would go out tonight but i haven't got a stitch to wear
1. Viivi ja Wagner
2. The Smiths: This Charming Man

Itselleni luxus on jotain, joka on tarpeetonta mutta mukavaa tai sitten jotain tarpeellista, jossa on kuitenkin jotain extraa jossain muodossa jollain tavalla. Luxus ei mielestäni voi olla jokapäiväistä, koska silloin siitä häviää se jokin joka tekee siitä luxusta. Jokin voi myös olla luxusta yhdelle, kun taas toiselle se on hyvinkin arkipäiväistä. Subjektiivinen kokemus viime kädessä.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Ville - 09.02.10 - klo:14:27
Kovia sanoja tuotekehittäjältä, mutta näin se taitaa olla :). Olen vakavasti harkinnut, että kunhan saan tällä hetkellä päällä olevan mahtiprojektin kunnialla loppuun, esitän siirtyväni kolmipäiväiseen työviikkoon. Näin alle kolmikymppisenä

Joutilaisuus on jokaisen neron ihanteellinen olotila, ja usein myös hyvin tuottavaa aikaa. Toivon menestystä aikeellesi.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: i v y m a n - 09.02.10 - klo:14:52
1.  Vielä puuttuu tuhansia levyjä
2. I would go out tonight but i haven't got a stitch to wear
1. Viivi ja Wagner
2. The Smiths: This Charming Man

Gotcha!  10 pojoa! Sieltäpä sieltä.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: JMK - 09.02.10 - klo:16:28
Joutilaisuus on jokaisen neron ihanteellinen olotila, ja usein myös hyvin tuottavaa aikaa. Toivon menestystä aikeellesi.

Kiitos, onnea tässä tarvitaan :). Näinhän se on - laajimmassa tähän mennessä toteutetussa luovuuden ja kiireen suhdetta tutkineessa tutkimuksessa todettiin aika selvästi, että aikapaine heikentää tuloksia, mutta ihmiset luulevat olleensa silloin luovempia. Eikä siinä vielä kaikki: kiirepäivä näkyy tuloksissa vielä kahden päivän kuluttua.

Ivyn täytyy varmaan etsiä sitten vaatturi, joka tekee käärinliinaan levyille sopivat taskut :). Suosittelen Henry Needle & Sonsia (http://greatpockets.com/index.php).

;)
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Ville - 09.02.10 - klo:17:19
^Loistava sivusto! Erityisesti Needlen perheen tarina kosketti sydäntä...
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Jami - 09.02.10 - klo:17:52
Ivyn täytyy varmaan etsiä sitten vaatturi, joka tekee käärinliinaan levyille sopivat taskut :). Suosittelen Henry Needle & Sonsia (http://greatpockets.com/index.php).

;)
Aivan loistava mainoskampanja :) Enpä ole ennen moiseen törmänny.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Viitanen - 24.02.10 - klo:22:22
Luksus on sitä, kun voi rauhassa nauttia konjakkia villasukat jalassa ja katsoa ikkunasta ulos muiden ihmisten kiirehtimisiä.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: i v y m a n - 25.02.10 - klo:10:20
^Muun muuassa. Kuulostaa h---etin hyvältä!
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: kapten GT - 25.02.10 - klo:10:34
Noin minä teen joka lauantai.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: kapten GT - 26.02.10 - klo:22:41
Taidan ottaa varaslähdön jo tänään.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: i v y m a n - 26.02.10 - klo:22:58
Ei konjakkia, mutta hyvää punkkua.. villasukatkin löytyy. Ja takkatuli. Ei harmita, mitä nyt tuo kendo.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: kapten GT - 26.02.10 - klo:23:01
Ei minuakaan harmita, rankka päivä vain vei voimat. Ei näin rankka kuitenkaan.

(http://2.bp.blogspot.com/_cYk159Qe7Rs/SgDKNU1uAhI/AAAAAAAAAqo/iibpZFrYtg4/s400/michaeldouglas.jpg)
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Johannes P - 06.04.10 - klo:16:53
Nyt on sitten farkkujen ykkösnimi chapter 11 menettelyssä. Eli Rock & Republicilla menee huonosti. http://www.uusisuomi.fi/raha/89250-”victoria-beckham-–farkut”-konkurssiin Itse en omista kuin yhdet työfarkut, eikä suunitelmissa ole edes hankkia, mutta siitä huolimatta sääli.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Tyro - 06.04.10 - klo:20:24
Nyt on sitten farkkujen ykkösnimi chapter 11 menettelyssä. Eli Rock & Republicilla menee huonosti. http://www.uusisuomi.fi/raha/89250-”victoria-beckham-–farkut”-konkurssiin Itse en omista kuin yhdet työfarkut, eikä suunitelmissa ole edes hankkia, mutta siitä huolimatta sääli.

Eiköhän merkin jokin muotitalo suojiinsa nappaa vähintään, nousukaudella menevät taas kaupaksi.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Johannes P - 07.04.10 - klo:18:08
Nyt on sitten farkkujen ykkösnimi chapter 11 menettelyssä. Eli Rock & Republicilla menee huonosti. http://www.uusisuomi.fi/raha/89250-”victoria-beckham-–farkut”-konkurssiin Itse en omista kuin yhdet työfarkut, eikä suunitelmissa ole edes hankkia, mutta siitä huolimatta sääli.

Eiköhän merkin jokin muotitalo suojiinsa nappaa vähintään, nousukaudella menevät taas kaupaksi.
Ehkä, mutta mistä farkut sen jälkeen tulevat? Kiinasta vai Vietnamista?
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: JPK - 27.04.10 - klo:21:57
Itseasiassa luksuksella ei taidakaan mennä huonosti. LV ja Hermes ovat tehneet aika kovia kasvulukuja viime aikoina. Nekin ovat palanneet yhä enemmän perusjuttuihinsa, esim. suuret logot alkavat hävitä. Merkit, jotka erkaantuivat perusjutustaan, kuten Lacroix, ovat pulassa tai nurin. Kasvu luksuksessa on kauko-idässä.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Pchan - 27.04.10 - klo:22:19
^On arvioitu, että noin joka viides japanilainen nuori nainen omistaa Luis Vuittonin laukun. LV on harvinainen satussymboli...
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Tyro - 27.04.10 - klo:22:40
^Suurin osa ihmisistä ei ymmärrä tilastoja, väittäisin selitykseksi.

Toisaalta, Rolex on myös verrattain "yleinen" himoituksi "statussymboliksi", mutta kyllä itsekin sellaisen aion joku kaunis päivä ostaa.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Pchan - 27.04.10 - klo:23:15
^ Alkuperäinen virheellinen luku on ollut 94,3%. Tuo 20% on sitten korjattu arvio.

http://clast.diamondagency.jp/en/?p=118

Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: VMP - 28.04.10 - klo:00:17
Luulisinpa, että aika paljon koettuja jyrinöitä suurempaa pitäisi syöksyn olla, että LVMH osineen alkaisi tosissaan horjumaan.

Varmasti yhä enemmän Itä-Aasian vaurastuva luokka alkaa kiinnostaa luksus-brändejä. Ja ilmeisesti halu näitä merkkejä kohtaan on myös suurta.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Ville - 28.04.10 - klo:13:15
^Mainitsen taas esimerkin Japanista. Maassa suurin osa väestöstä asuu kaupungeissa, joten komealla omakotitalolla ei pääse pröystäilemään. Myöskään autolla ei menestystään juuri voi näytellä, sillä junat ja metrot ovat kaupungissa niin paljon nopeammat. Nämä kaksi ovat yleisin tapa ökyillä, mutta Japanissa tämä ei onnistu joten suureen suosioon ovat nousseet bespoke-vaatteet, käsintehdyt jalkineet ja LV-koristeiset laukut sun muut.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Pekka - 30.04.10 - klo:14:00

Luksustuotteita ei Japanissa käytetä länsimaisessa mielessä ökyilyyn, vaan niiden suuri suosio juontaa juurensa kulttuurista ja erityisesti sosiaalisen aseman vahvasta tiedostamisesta ja sen mukaisesta jäykästä kulutuskäyttäytymisestä. Lisäksi liike-elämän lahjakulttuurilla on erittäin suuri merkitys pienempien luksustuotteiden markkinoilla.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Jälkiviisas - 27.07.10 - klo:23:14
Tai sitten ei...

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Luksusmerkit+myiv%C3%A4t+hyvin+alkuvuonna/1135258877754 (http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Luksusmerkit+myiv%C3%A4t+hyvin+alkuvuonna/1135258877754)
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Matti - 23.08.10 - klo:00:43
Merkit, jotka erkaantuivat perusjutustaan, kuten Lacroix, ovat pulassa tai nurin.

Mikä oli mielestäsi Lacroixin "perusjuttu" ja millä lailla se siitä erkaantui?
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Jälkiviisas - 21.04.11 - klo:16:24
Allen Edmondsilla ollaan yllättyneitä kun kenkiä menee kaupaksi kovaa vauhtia vaikka 2008 näytti synkältä.

http://www.nytimes.com/2011/04/21/fashion/21SHOES.html?_r=2 (http://www.nytimes.com/2011/04/21/fashion/21SHOES.html?_r=2)
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Gaffer - 22.04.11 - klo:02:02
^Kiitos tyylifoorumien ja -blogien järjettömän kasvun viime vuosina kurssi kääntyi. Samasta syystä Aldenilla (kuten myös ainakin C&J:lla) tekee näköjään tiukkaa vastata kysyntään:

Lainaus
Mr. Clark [Aldenin vice president] said that the company has more business than it can handle at the moment, but that it is not planning to increase production.

Off topicina, onhan tuo vähän hölmöä puhua käsintehdyistä kengistä kun yksi työntekijä käsittelee yli 400 paria päivässä.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Ville - 22.04.11 - klo:14:41
Off topicina, onhan tuo vähän hölmöä puhua käsintehdyistä kengistä kun yksi työntekijä käsittelee yli 400 paria päivässä.

...juuri näin käy, kun markkinointia ei säädellä kovin tarkoin. Italiassa terminä on useammin lavorazione artigianale, kun puhutaan esim. Mantellassin kaltaisista täysin käsin tekevistä valmistajista. AE:sta luovuin itse kokonaan, kun opin kuinka koneellista tuo valmistus on.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Jälkiviisas - 22.04.11 - klo:20:42
Jotenkin tästä tulee aina mieleen jonkun hifikaupan mainos.
Yhdellä sivulla ne mainostivat älyttömän hintaista käsinpunottua hifikaapelia. Toisella sivulla mainostettiin vielä kalliimpaa hifikaapelia, jossa oli mainoksen mukaan päästy uuden koneen ansiosta vihdoinkin eroon inhimillisistä virheistä.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Salama - 22.04.11 - klo:22:06
Jotenkin tästä tulee aina mieleen jonkun hifikaupan mainos.
Yhdellä sivulla ne mainostivat älyttömän hintaista käsinpunottua hifikaapelia. Toisella sivulla mainostettiin vielä kalliimpaa hifikaapelia, jossa oli mainoksen mukaan päästy uuden koneen ansiosta vihdoinkin eroon inhimillisistä virheistä.

Samankaltaisia ajatuksia tuli minullekin. Ymmärrän, että Ville etsii äärimmäistä huippulaatua, mutta noin normaalitasolla arvelisin, että koneellakin tehty voi olla ihan riittävää. Koneen käyttäjästä, tekniikasta ja materiaalista se on kiinni.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Ville - 22.04.11 - klo:22:55
Samankaltaisia ajatuksia tuli minullekin. Ymmärrän, että Ville etsii äärimmäistä huippulaatua, mutta noin normaalitasolla arvelisin, että koneellakin tehty voi olla ihan riittävää. Koneen käyttäjästä, tekniikasta ja materiaalista se on kiinni.

Hifistely on joutilaan ihmisen leikkikenttä...
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Jälkiviisas - 23.04.11 - klo:12:02
Minulla ei ole siis mitään hifistelyä vastaan ja ammattilaisten kädenjälki tuo kaikkeen persoonallisuutta. Ymmärrän hyvin, että kun etsitään sitä äärimmäisyyttä niin silloin ei tehdä kompromisseja.

Toisaalta olen aika vakuuttunut siitä, että automaatio ja koneet ovat nostaneet keskimääräisen tuotteen laatua pitäen kuintenkin hinnan kohtuullisena. Kyseessä on toki koneella tuotettu massatuote, mutta esim. Allen-Edmondsin kenkien kohdalla kuitenkin pirun hyvä jalkine, joka voi kestää isältä pojalle.

Kyse on siis pitkälti eri asioista.
Kukin taaplatkoon tyylillään kunhan ei väitä oman valintansa olevan muita parempi.

Enkä missään sano, että kukaan olisi väittänyt.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: JPK - 27.09.11 - klo:17:45
Päivän Kauppalehdestä poimittua - siis luksuksella uhkaa mennä heikosti:

Euroopan velkakriisi ja kasvun hidastuminen hermostuttavat luksustuotevalmistajia.

Luksusmerkkien osakekurssit putosivat viime viikolla, kun IMF laski maailmantalouden kasvuennustetta ja Yhdysvaltojen keskuspankki varoitti riskien kasvusta.

Bloombergin European Fashion - indeksi painui 5,8 prosenttia. Indeksissä ovat mukana muun muassa maailman suurin luksustuotevalmistaja LVHM (Louis Vuitton ja Möet Hennessy) ja sen lähin kilpailija PPR SA.

- Olisi hulluutta ajatella, että velkakriisi ei vaikuta luksustuotteiden kysyntään, sanoo italialaisen muotitalon Roberto Cavallin pääjohtaja Gianluca Brozetti.Pukuvalmistaja Ermenegildo Zegna varoitti jo kesäkuussa heikkenevistä näkymistä.

LVHM ja PPR puolestaan vannottavat, että kysyntä on jatkunut vahvana kaikilla markkina-alueilla. Valmistajien optimismi perustuu ennen kaikkea luksuskysynnän kasvuun Aasian ja Latinalaisen Amerikan laajoilla markkinoilla. Kiinassa luksustuotemyynnin on ennustettu kasvavan 18 prosentin vuosivauhtia.

- Luksustuoteteollisuus on nyt paremmassa kunnossa kuin vuonna 2008. Huoliahan meillä toki on, mutta olemme tottuneet olemaan huolissamme, sanoo kenkävalmistaja Salvatore Ferragamon pääjohtaja Michele Norsa.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Arska - 27.09.11 - klo:20:16
Muistanko aivan väärin, että viimeisimmän taantuman aikana LV:n myynti Suomessa sen kuin porskutti.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Co-re - 28.09.11 - klo:16:05
Muistanko aivan väärin, että viimeisimmän taantuman aikana LV:n myynti Suomessa sen kuin porskutti.

Yksi hassu putiikki, karmeita ja ylihintaisia veskoja ja lauma venäläisiä pörräämässä. Miten tuo yhtälö ei tekisi rahaa tilanteessa kuin tilanteessa?
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Arska - 28.09.11 - klo:19:16
Yksi hassu putiikki, karmeita ja ylihintaisia veskoja ja lauma venäläisiä pörräämässä. Miten tuo yhtälö ei tekisi rahaa tilanteessa kuin tilanteessa?

Kun katsoo katukuvan muuttumista Helsingissä LV:n myymälän avaamisen jälkeen, on selvää, että menestyksestä eivät vastaa yksin venäläiset, tai sitten väärennöksien suosio on räjähtänyt. Nykyäänhän täällä kansaneläkkeellä kituuttavat muoritkin raahaavat ostoksensa kotiin LV:n laukussa.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Tommi - 28.09.11 - klo:19:32
LV:n laukkuja on tosiaan alkanut näkymään todella paljon, erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten käsivarsilla. Luksusstatuksen kaipuu on selvästi kovalla tasolla tällä hetkellä.
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: PleaseDeleteMe - 28.09.11 - klo:20:01
LV-piraattiroskaa oli Roomassa joka kadulla myynnissä, karmeaa niin alkuperäisenä kuin piraattinakin :D
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Tommi - 28.09.11 - klo:20:04
^ Eikö LV ole kuitenkin laadullisesti hyvä merkki, mutta jokseenkin ylihintainen?
Otsikko: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Ville - 28.09.11 - klo:20:43
^ Eikö LV ole kuitenkin laadullisesti hyvä merkki, mutta jokseenkin ylihintainen?

Reilusti käsityötä, taatusti laadun puolelta hintansa arvoinen. Vielä kun oppisivat jättämään sen LV-logon pois miesten laukuista, voisi valmistajaa pitää arvossa.

Eipä LV-laukuissa enää yksilöllisyyttä ole, kun niin monella sellainen jo keikkuu mukana. Swaine Adeney Brigg ja vastaavat ovat yhä ykkösvalinta.
Otsikko: Vs: Re: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Co-re - 29.09.11 - klo:08:35
LV-piraattiroskaa oli Roomassa joka kadulla myynnissä, karmeaa niin alkuperäisenä kuin piraattinakin :D

Sama meno koko maassa kun Lombardia jää taakse.
Otsikko: Vs: Re: Vs: Luksuksella menee heikosti
Kirjoitti: Co-re - 29.09.11 - klo:08:35
LV-piraattiroskaa oli Roomassa joka kadulla myynnissä, karmeaa niin alkuperäisenä kuin piraattinakin :D

Tapatalk... :(