Keikarin foorumi
Keikari => Kulttuuri => Aiheen aloitti: JMK - 01.08.09 - klo:18:48
-
Tästä kun ei vielä aihetta ollut...
Omassa filosofiassani taide ja tiede ovat vastaukset kysymykseen "miksi olemme olemassa." Vaikka enemmän harrastankin tuota jälkimmäistä, olen aina joskus yrittänyt ensinmainitussakin itseäni sivistää.
Itsehän olen hiukan sitä mieltä, että suurin osa nykytaiteesta on kokottien puuhastelua. Uskon lujasti tiedon ja osaamisen kumuloitumiseen enkä siis näe minkään inhimillisen toiminnon, joka on de facto ignorantti historiastaan, pystyvän edes olemaan kovin hyvä saati sitten kehittymään. (Olen mietiskellyt jopa osittaista matemaattista todistusta tälle ajatelmalleni.) Originaliteetti tai shokeeraavuus puolestaan eivät ole mitään arvoja sinänsä.
Mutta kuitenkin tulee noita näyttelyitä aina silloin tällöin kierrettyä. Niinpä vinkkinä: eilen viehätti kovasti pikavisiitti Kiasman Horror Vacui-näyttelyyn: pieni määrä jopa aavistuksen steampunkhenkistä teknoromantiikkaa piristää aina insinöörin päivää.
Muita vinkkejä?
-
Itsehän olen hiukan sitä mieltä, että suurin osa nykytaiteesta on kokottien puuhastelua. Uskon lujasti tiedon ja osaamisen kumuloitumiseen enkä siis näe minkään inhimillisen toiminnon, joka on de facto ignorantti historiastaan, pystyvän edes olemaan kovin hyvä saati sitten kehittymään. (Olen mietiskellyt jopa osittaista matemaattista todistusta tälle ajatelmalleni.) Originaliteetti tai shokeeraavuus puolestaan eivät ole mitään arvoja sinänsä.
Hmm... Tarkoittaako lausuntosi sitä, että mielestäsi suurin osa nykytaiteilijoista ei piittaa taidehistoriasta tai ole jotenkin tietoisia taidemuotonsa juurista? Ennen sen syvällisempää keskustelua taiteesta tulisi jotenkin jotenkin määritellä taide. Wikipediassa on mielestäni ansiokkaasti lainattu Immanuel Kantia aiheesta:
Immanuel Kantin mukaan ihminen ei voi saada tietoa ympäristön todellisesta olemuksesta, vaan ympäröivä maailma ilmentyy havainnoissamme sellaisena, kuin aistimme ne hahmottavat. Estetiikka ei siis myöskään kerro mitään tarkasteltavasta esineestä itsestään, vaan tarkastelijan tunnepohjaisesta suhtautumisesta esineen mielikuvaan. Kantin toisen määritelmän mukaan taideteoksia voidaan verrata luonnon tuotoksiin: luonnossa kaikki on välttämätöntä seurausta luonnonlaeista, ja vaikka taideteokset syntyvätkin ikään kuin vapaudessa, noudattaa taiteilija niissäkin luonnon määräämiä sääntöjä, ja taide jäljittelee siten luontoa.
Jos hyväksymme Kantin ajatuksen taiteen olemuksesta ja sen taipumuksesta jäljitellä luontoa voimme pohtia myös originaliteetin merkitystä taiteelle. Itse näen yksilöllisyyden ja originaliteetin rinnasteisena esim. evoluutiota vauhdittaville mutaatioille. Ilman originaliteettiä ei voi tapahtua kehitystä. Millä tavoin osaaminen voi kumuloitua mikäli kukaan ei koskaan tee mitään uutta?
-
Kaikesta taiteesta suurin osa on sellaista, joka ei puhuttele juuri jotain tiettyä kokijaa. Usein taide on myös vahvasti sidottu tekohetkeensä ja tälläisen taiteen ansioita voi olla vaikea nähdä vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja myöhemmin. Nykytaiteen kohdalla huomasin tuon erään Bruce Nauman:in videoteoksen kohdalla Kiasmassa joskus vuosia sitten. Tuhahdin mielessäni "tuollaista on music tv pullollaan". Sitten katsoin tekovuotta, joka oli jossain 60-luvulla. Tekohetkella tuo videoteos oli siis ollut jotain aidosti uutta, mutta sitä oli vaikea arvostaa tänä päivänä. Ihan samalla tavalla en osaa arvostaa suurta osaa klassisesta maalaustaiteesta, vaikka joku Raphael varmasti oli uranuurtaja sprezzaturansa kanssa.
-
Kiintoisaa keskustelua jo kolmessa viestissä. Uskoakseni Suomi24:n foorumilla sama aihe olisi saanut aikaan melkoisen...kiintoisia tekstejä.
Pieni kontribuutio: nykytaide on enimmäkseen moskaa ja täysruman Kiasman rakentaminen oli virhe. Perusteluiksi väitteisiin en anna mitään muuta kuin makuni. Ärsyttävää, mutta juuri omiaan virittämään keskustelua. Odotan innolla minkälaiseksi tämä viestiketju kehittyy.
Tärppinä: Tennispalatsin 2. kerroksen Kulttuurien museo on jokaisen kotiantropologin unelma, ja jokaisen yleissivistyksellään ylpeilevän erinomainen käyntikohde.
-
Pieni kontribuutio: nykytaide on enimmäkseen moskaa ja täysruman Kiasman rakentaminen oli virhe. Perusteluiksi väitteisiin en anna mitään muuta kuin makuni. Ärsyttävää, mutta juuri omiaan virittämään keskustelua. Odotan innolla minkälaiseksi tämä viestiketju kehittyy.
Mutta juuri näinhän se on. Taiteesta voi olla montaa mieltä ja mielestäni varsin vahva taiteen tuntomerkki on, että se herättää jonkinlaisia tuntemuksia. Taiteesta ei tarvitse pitää, mutta se ei tee siitä yhtään vähempää taidetta. Taidetta voidaan arvioida esteettisin perustein, kulttuurihistoriallisin perustein, teknisin perustein tai oikeastaan millä tahansa perustein, mutta taidetta ei voida koskaan sijoittaa millekään absoluuttiselle paremmuusasteikolle. Kiasma ei rakennuksena ole minustakaan kummoinen, mutta se toimii taustana kulttuurihistoriallisesti merkittävälle veistokselle ja itseasiassa tuo veistoksen esiin keskustan rakennusten seasta, joten olen Villen kanssa eri mieltä sen rakentamisen virheellisyydestä.
Tärppinä: Tennispalatsin 2. kerroksen Kulttuurien museo on jokaisen kotiantropologin unelma, ja jokaisen yleissivistyksellään ylpeilevän erinomainen käyntikohde.
Komp.
-
Kiasma ei rakennuksena ole minustakaan kummoinen,
Finlandia-talon jälkeisista keskustan rakennuksista Kiasma on ihan ylivoimaisesti onnistunein. En keksi miten Kiasman olisi voinut paremmin toteuttaa nykyiselle tontilla. Vaikka finlandiaa vanhemmatkin rakennukset otettaisiin kisaan, niin Kiasman sisältä avautuvat näkymät kaupunkimaisemaan ovat aivan ehdotonta kärkeä. On erittäin harvinaista, että julkinen rakennus on suunniteltu siten, että sieltä on mukava katsella ulos. Yleensä julkiset rakennukset suunnittelee liikaa omaan rakennukseensa rakastunut arkkitehti, joka ei ymmärrä, että rakennuksen tulee hengittää ympäristöään. Kiasma: skeittarit, tapahtumat, nykytaide, helsingin näkymät, mannerheimin patsas, eräs parhaista terasseista. Vaikea tuota on päihittää.
-
Finlandia-talon jälkeisista keskustan rakennuksista Kiasma on ihan ylivoimaisesti onnistunein. En keksi miten Kiasman olisi voinut paremmin toteuttaa nykyiselle tontilla. Vaikka finlandiaa vanhemmatkin rakennukset otettaisiin kisaan, niin Kiasman sisältä avautuvat näkymät kaupunkimaisemaan ovat aivan ehdotonta kärkeä. On erittäin harvinaista, että julkinen rakennus on suunniteltu siten, että sieltä on mukava katsella ulos. Yleensä julkiset rakennukset suunnittelee liikaa omaan rakennukseensa rakastunut arkkitehti, joka ei ymmärrä, että rakennuksen tulee hengittää ympäristöään. Kiasma: skeittarit, tapahtumat, nykytaide, helsingin näkymät, mannerheimin patsas, eräs parhaista terasseista. Vaikea tuota on päihittää.
Komppaan. Kiasma on mielestäni yksi Helsingin hienoimmista rakennuksista, etenkin sisältä. Edes vähän mallia Alvar Aaltoa ihaileville turisteille siitä, että osataan täällä vielä rakentaa vaikka ei itse suunnitellakaan. Arkkitehtuuri on usein vähän semmoinen ala, että ihmiset tahtovat nähdä vain niitä vanhoja upeita palatseja ja barokkilaista kaupunkikaavaa ja suorilta tuomita kaikki uusi höpöksi. Joskus leikittelen ajatuksella siitä, mitä tulevat rakennusbongarit haluavat nähdä esimerkkeinä 1980-2010 -lukujen rakennustaiteesta. Voisiko Kiasma kuulua joukkoon lasiseen, teräksiseen ja betoniseen? Ei se toki kansainvälisesti mikään järisyttävä pytinki ole, myönnän toki. Hakkaa kuitenkin esim. Eduskunnan lisärakennuksen tai Kampin keskuksen ja muut tuoreemmat Helsingin rakennukset.
Mitä taiteeseen tulee, on makuni varsin jyrkkä eikä oikein kuvailtavissa. Käyn kuitenkin ahkerasti näyttelyissä, ja esim. viimeisen viiden vuoden aikana olen tainnut missata yhden Kiasman näyttelyn. Pidän kuitenkin omaan makuuni sopimatontakin taidetta arvokkaana ja paikkansa ansainneena. Taiteilija on vähintään yhtä tärkeä osa yhteiskuntaa kuin yhteiskunnan rahoittava liikemies, ellei tärkeämpi. Raha kun on katoavaa materiaa, kun taide taas kumpua jostain ajattomasta ihmisen sisällä ja parhaimmillaan tuottaa jotain yhtä ajatonta kuvaillessaan lajimme kollektiivista sielua eli henkeä kunakin aikana.
Juuri taide ja muut korkeammat hengen tuotteet tekevät ihmisestä ihmisen.
-
Omasta mielestäni Eduskunnan lisärakennus on hämmentävän onnistunut ja ympäristöönsä sopiva ollakseen "uusi" rakennus. Kiasma sen sijaan on muotonsa puolesta tontille hyvin sopiva, mutta jotenkin halvan näköinen (eikö sen aaltopellin tilalle olisi mitään muuta voinut laittaa).
Nykytaiteesta en yleisesti ottaen pidä, ja olen sitä mieltä että shokeeraavuus tai keskustelun herättäminen ei ole mikään kriteeri taiteen "hyvyyden" mittaamiselle. Esteettinen miellyttävyys sen sijaan on. Kärjistettynä esimerkkinä mainittakoon, että olohuoneeseeni sijoittaisin ennemmin tusinamaalarin kliseisen merimaiseman kuin ulostetta ja siemennestettä sisältävän tehosekoittimen, olkoonkin että jälkimmäinen on varmasti herättänyt enemmän keskustelua ja kohua.
-
Nykytaiteesta en yleisesti ottaen pidä, ja olen sitä mieltä että shokeeraavuus tai keskustelun herättäminen ei ole mikään kriteeri taiteen "hyvyyden" mittaamiselle. Esteettinen miellyttävyys sen sijaan on. Kärjistettynä esimerkkinä mainittakoon, että olohuoneeseeni sijoittaisin ennemmin tusinamaalarin kliseisen merimaiseman kuin ulostetta ja siemennestettä sisältävän tehosekoittimen, olkoonkin että jälkimmäinen on varmasti herättänyt enemmän keskustelua ja kohua.
Uskoisin, että aika monet ovat kanssasi samoilla linjoilla kotinsa sisustuksen suhteen. Minä kuitenkin olen sitä mieltä, että myöskin se, kuinka moni suomalainen taideteoksen ottasi olohuoneeseensa on huono mittari taiteelle. Estetiikka ei yksinkertaisesti ole riittävä väline taiteen arvioimiseen.
Otan esimerkin elokuvataiteesta. Kävin taannoin elokuvafestivaalilla katsomassa venäläisen avantgarde elokuvan "4". Elokuvan ensimmäinen neljännes oli itseasiassa varsin kiinnostavan oloinen, mutta muuten raina oli sietämätöntä piinaa. Elokuvan puolivälin tienoilla näytettiin useiden minuuttien ajan kun päähenkilö rämpi savisella pellolla. Tämän siirtymäjakson jälkeen saavutettiin varsinainen kliimaksi kohtauksessa jossa hampaattomat mummot juovat vodkaa, syövät suolakurkkuja ja läpsivät toistensa rintoja. Moiset bakkanaalit tuntuivat kestävän iäisyyden. Lopussa päähenkilö rämpi savisten peltojen yli toiseen suuntaan. Minä en tiedä kauanko elokuva kesti, mutta se tuntui ikuisuudelta. Elokuvasta ulos tullessani olin raivoissani. Minusta tuntui, että minua pidetään pilkkana. En pystynyt käsittämään, mitä virkaa moisella kuvottavalla tekeleellä voisi olla. Elokuva kuitenkin teki minuun vaikutuksen. Ainakin parin viikon ajan pätkän nähtyäni asia pyöri päässäni. Jossain vaiheessa luin elokuvan tekijän ajatuksia työstään ja sen taustoista ja asioiden loksahdellessa paikoilleen raivonikin hieman laantui. Nyt useampi vuosi kokemuksen jälkeen olen vakuuttunut kyseisen elokuvan taiteellisista ansioista, mutta tuskin edelleenkään haluan ko. pätkää dvd-levyllä elokuvakirjastooni.
Mikäli taidetta arvioitaisiin puhtaasti esteettisin arvoin moni suuri taideteos jäisi syntymättä. En kuitenkaan tarkoita myöskään sitä, että kaikki shokeeraava olisi aina automaattisesti hyvää taidetta. En minä sen kummemmin piittaa mainitusta spermavispilästä, enkä ole laisinkaan vakuuttunut siitä onko kyseisessä taideteoksessa "suuren taiteen" aineksia, mutta mielestäni taiteen tehtävänä on haastaa kokijaansa ja tuottaa kokijalleen jonkinlaisia tuntemuksia. Parhaimmillaan hyvä taide antaa kokijalleen mahdollisuuden laajentaa ja muokata käsityksiään ympäröivästä maailmasta. Siksi taidetta ei ole vain nätisti maalatut merimaisemat vaan myös omituisilla aineksilla täytetyt tehosekoittimet, wc-istuimet ja sian päät.
-
Omasta mielestäni Eduskunnan lisärakennus on hämmentävän onnistunut ja ympäristöönsä sopiva ollakseen "uusi" rakennus.
Lisärakennuksessa ei ole tullut käytyä sisällä, mutta mannerheimintien puoleinen viheralue ei jotenkin toimi. Muilta kulmilta talo on aika neutraali toimistotalo: Lasiseinää tai 'muodikkaasti' rikotut ikkunarivit.
Tuota rikottujen ikkunarivien muotia en muuten ymmärrä lainkaan. Lähes aina rakennus vaatii pysty- ja vaakalinjoja ollakseen esteettisesti miellyttävä. Rikotut ikkunarivit hajottavat luontaiset linjat ja ovat ihan yhtä huono ratkaisu kuin esim. monotoonisista suorakaisteista koostuva julkisivu á la sokeripala. Tänä päivänä kukaan ei kehtää esittää tuommoista monotoonisuutta 'arkkitehtuurina', mutta rikotut ikkunarivit ilmeisesti ovat vielä Hyväksyttyä Suomalaista Modernia Arkkitehtuuria.
(http://http://www.cm.poyry.fi/img/fi/linked/referenssit/400-eduskuntatalo_kollaasi.jpg) (http://http://www.image.fi/files/images/image.fi/IMG_0764.thumbnail.JPG) (http://http://www.virtualhelsinki.net/helsinkipanoraama/historia/images/Finlandia-talo_uusi.jpg)
-
Siksi taidetta ei ole vain nätisti maalatut merimaisemat vaan myös...
Voidaan myös kysyä, mitä taiteellista on fotorealistisuutta tavoittelevassa maalaustaiteessa? Mitä ihan luonnolliselta näyttävä merimaisema yrittää sanoa? Vai onko kyseessä vain käsityön taidonnäyte, kuten vaikkapa täydellisesti laatoitettu kylppäri.
-
Ongelmaa soppaan lisää se, että kuka tahansa voi tehdä miltei mitä tahansa kunhan tärkein motiivi on "taide". Esimerkkinä taannoin tuomittu suomalainen taiteen tekijä, joka käytti teoksessaan aitoja lapsipornokuvia. Samalla perusteella voisi mennä kadulle nahkahousuissa läpsimään ihmisiä kasvoille, kunhan toteaa kaiken tapahtuneen olleen "postmoderni performanssi, joka todeksiluo alitajuiset aggressiot käden ja posken hellässä kosketuksessa". Tai jotakin vastaavaa.
Taiteessa täytyy olla jokin raja.
-
Lyhyesti: arvostan modernismia, niin kuvataiteessa, arkkitehtuurissa kuin muussakin visuaalisessa suunnittelussa, mutta varsin suuri osa nykytaiteesta (ja nykyarkkitehtuurista) jättää itseni kylmäksi. Kukaties tunne johtuu siitä, että periaatteessa raflaavimmatkin (kuva)taiteen (tai miksei musiikinkin) uudet ideat keksittiin viimeistään 1960-luvulla, minkä jälkeen erityisesti kuvataide on ollut lähinnä jo esitettyjen ideoiden kierrätystä / 'sämpläystä', taiteen sisäistä 'mitä on taide'-pohdintaa tai pakkoshokeerausta tyyliin ars 95 spermaulostevatkaimet. Eniten nykytaiteessa ärsyttääkin tekorankkuus ja/tai sisäpiiripuuhastelun henki. Toisaalta en suostu allekirjoittamaan 'kaunotaiteen' käsitettä ts. taiteen arvo ei välttämättä löydy pelkässä esteettisyydessä, 'ruma'kin voi olla mielestäni hyvää taidetta, silloin kun rumuus on perusteltua ja / tai taidokkaasti toteutettua ja pääsee nykytaiteen varsin tylsän tekorankkuden ja taiteen sisäisen filosofoinnin yläpuolelle. Useat arvostamani taideteokset (vaikkapa Kasimir Malevitshin musta neliö, Picasson Avignonin Naiset, Helene scherfbeckin myöhäisempi, ekspressiivinen tuotanto tai Harro Koskisen Sikaperhe ovat olleet omana aikanaan paheksuttuja, rumiksi, epäesteetisiksi, jopa moraalittomiksi määriteltyjä teoksia.
Arvostan suuresti esim. seuraavia taidesuuntauksia:
- Venäläinen avantgarde: Malevitsh, Rodtshenko, Tatlin, Exter, Gontsharova, Popova jne
- Abstrakti ekspressionismi: Pollock, DeKooning, Rothko; Ranskana Art brute: Jean Dubuffet (suomessa joku Marika Mäkelä on ihan ok)
- Pop-taiteesta Roy Liechtenstein, suomessa Simo Helenius ja pop-kauden Harro Koskinen, Warhol on jotenkin, hm, klisee..
- Surrealismi: Magritte, Man Ray, suomessa Otto Mäkilä
- Francis Bacon, lasketaan surrealismivaikutteiseksi joskaan ei surrealistiksi, mielestäni Bacon on ihan oma genrensä..
- De Stijl: Mondrian
- Kotimainen modernismi: Pusa, Vanni, Nordström jne
- Impressionismi: eritoten Turner
- Ekspressionismi: Munch, van Gogh, Schiele, Sickert
ja paljon muita.. ..
'Klassisemmalta' puolelta:
- Pre-rafaeliitit: Millais, Homan Hunt, Madox Brown, Rossetti jne, 'Scapegoat' on yksi komeimpia maalauksia koskaan
- Rembrandtin tekniikkaa tai renessanssimaalarien chiaroscuroa ja raudanlujaa piirustustaitoa en myöskään voi olla ihailematta.
Loppujen lopuksi jätin tästä pikku kontribuutiosta pois arkkitehtuurin ja muotoilun, niille pitänee tehdä oma viestiketjunsa.. Lyhyesti arkkitehtuurista, arvostan niin keskiajan kirkkorakentajien aikaansaannoksia kuin funktionalismin parhaimmistoa tai Frank Gehryä.. Nämä eivät sulje toisiaan pois. Samoin Trajanuksen riemukaareen hakattu meisseliantikva on typografiana aiavn yhtä arvostettavaa kuin viimeaikojen parhaiden typografien (vaikkapa Neville Brody) saavutukset.
-
-
Ongelmaa soppaan lisää se, että kuka tahansa voi tehdä miltei mitä tahansa kunhan tärkein motiivi on "taide". Esimerkkinä taannoin tuomittu suomalainen taiteen tekijä, joka käytti teoksessaan aitoja lapsipornokuvia. Samalla perusteella voisi mennä kadulle nahkahousuissa läpsimään ihmisiä kasvoille, kunhan toteaa kaiken tapahtuneen olleen "postmoderni performanssi, joka todeksiluo alitajuiset aggressiot käden ja posken hellässä kosketuksessa". Tai jotakin vastaavaa.
Taiteessa täytyy olla jokin raja.
Kyllähän taiteen ja performanssin tulee olla lain määrittelemissä rajoissa - tietenkään toisen ihmisen fyysistä koskemattomutta ei saa loukata ilman lupaa. Väkivaltaa sisältävissä teoksissa kaikkien mukana olevien tulisi olla tietoisia osallisuudestaan ja siitä mitä se tarkoittaa.
Taidetta, ajattelua ja sanaa ei saa rajoittaa. Ja juuri taidehan on vuosisatoja ollut sorron vastavoimana. Niin kuva- kuin lyyrinen taide.
On olemassa eräs (sisustus)teollisuuden muoto, jota voisi kutsua taidetta mutta mitä se ei mielestäni ole. Taide on uniikkia. Esim. Ikeasta ostetut kivat sisustuselementit kuten aiemmin mainittu massatuotettu merimaisema eivät täytä ehtoja. Se on vain rahantekoa. Taiteessa ei saa olla kyse vain rahasta ( - tokihan kulttuurimme kuvaajien ja ikuistajien tulee elantonsa ansaita).
-
Mitä Kiasmaan tulee, rakennus ei missään nimessä ole viime aikojen epäonnistuneinta arkkitehtuuria / ympäristösuunnittelua.
-
On olemassa eräs (sisustus)teollisuuden muoto, jota voisi kutsua taidetta mutta mitä se ei mielestäni ole. Taide on uniikkia. Esim. Ikeasta ostetut kivat sisustuselementit kuten aiemmin mainittu massatuotettu merimaisema eivät täytä ehtoja. Se on vain rahantekoa. Taiteessa ei saa olla kyse vain rahasta ( - tokihan kulttuurimme kuvaajien ja ikuistajien tulee elantonsa ansaita).
Tätä alutee kutsuttaneen taideteollisuudeksi / muotoiluksi?.. :) Joka mielestäni sisältää muitakin arvoja kuin vain rhanteon, eri toten silloin kun muotoilu on tasokasta (esim. Aalto / artek, Aarnio, Jacobsen, Alessi parhaimmillaan jne..). Tällöin taiteen ja kaupallisuuden raja on varsin häilyvä. Lisäksi, grafiikan lehdet (litografiat, serigrafiat jne) laketan aivan varmasti taiteeksi mutta sarjassa painettuina / vedostettuina ne eivät ole de facto uniikkeja.
Mitä tulee rahaan, nk. nälkäatasiteilijan myytti alkoi muodostua vasta 1800-luvulla, siihen asti taiteilijat, kirjailijat jne tekivät taideteoksillaan ihan avoimesti, häpeilemättä rahaa ja olivat varsin riippuvaisia mesenaateistaan, esim Leonardo - Medicit, Michelangelo - Medicit jne.
-
Lisäksi, grafiikan lehdet (litografiat, serigrafiat jne) laketan aivan varmasti taiteeksi mutta sarjassa painettuina / vedostettuina ne eivät ole de facto uniikkeja.
Kirjoja monistetaan ja nekään eivät ole taidetta. ...ei kun hetkonen?
-
On olemassa eräs (sisustus)teollisuuden muoto, jota voisi kutsua taidetta mutta mitä se ei mielestäni ole. Taide on uniikkia. Esim. Ikeasta ostetut kivat sisustuselementit kuten aiemmin mainittu massatuotettu merimaisema eivät täytä ehtoja. Se on vain rahantekoa. Taiteessa ei saa olla kyse vain rahasta ( - tokihan kulttuurimme kuvaajien ja ikuistajien tulee elantonsa ansaita).
Tätä alutee kutsuttaneen taideteollisuudeksi / muotoiluksi?.. :) Joka mielestäni sisältää muitakin arvoja kuin vain rhanteon, eri toten silloin kun muotoilu on tasokasta (esim. Aalto / artek, Aarnio, Jacobsen, Alessi parhaimmillaan jne..). Tällöin taiteen ja kaupallisuuden raja on varsin häilyvä. Lisäksi, grafiikan lehdet (litografiat, serigrafiat jne) laketan aivan varmasti taiteeksi mutta sarjassa painettuina / vedostettuina ne eivät ole de facto uniikkeja.
Mitä tulee rahaan, nk. nälkäatasiteilijan myytti alkoi muodostua vasta 1800-luvulla, siihen asti taiteilijat, kirjailijat jne tekivät taideteoksillaan ihan avoimesti, häpeilemättä rahaa ja olivat varsin riippuvaisia mesenaateistaan, esim Leonardo - Medicit, Michelangelo - Medicit jne.
Korkealaatuinen muotoilu on asia erikseen - mielessäni oli nämä Ikeoiden ym. tarjoamat sisustustaulut, joita on pinossa 50 identtistä kappaletta, kehykset myydään erikseen ja toiselta osastolta.
Grafiikkakin on uniikkia, jos ei mitenkään muuten niin T p l'a -lukemien (meniköhän oikein muistista) perusteella. Ja ellei ihan huippukoneet ole olleet käytössä, on painojälkikin hieman erilaista. But now I'm just splitting hairs - toivon että pointtini teollisesta rahanteko(kuva)taiteesta selkeni hieman.
-
On olemassa eräs (sisustus)teollisuuden muoto, jota voisi kutsua taidetta mutta mitä se ei mielestäni ole. Taide on uniikkia. Esim. Ikeasta ostetut kivat sisustuselementit kuten aiemmin mainittu massatuotettu merimaisema eivät täytä ehtoja. Se on vain rahantekoa. Taiteessa ei saa olla kyse vain rahasta ( - tokihan kulttuurimme kuvaajien ja ikuistajien tulee elantonsa ansaita).
...ja rahasta päästään mukavasti pohtimaan vaikkapa Andy Warholin Tehtaan viimeisten aikojen teoksia, jotka eivät enää olleet Warholin itsensä ideoimia, signeeraamia taikka näkemiä. Oliko tällöin kyse rahasta, vaiko taiteentekoprosessin monistamisesta kapitalismin tuotantokoneistoa apinoiden - eli teollisesta taiteesta?
Monessa mielin taiteesta puhuminen on samankaltaista kuin uskonnosta, politiikasta tai metafysiikasta keskusteleminen: totuus on yksilöissä. Vaikka kuinka kauniisti argumenttinsa saisi järkeistettyä, makuasiat ovat usein järkähtämättömiä ja totuudet vaihtelevat. Toisaalta nämäkin keskustelut voi ottaa rennommin, ikään kuin mielensä, makunsa ja ajatusmaailmansa kehitykseen tähtäävinä.
-
Järkevää keskustelua taiteen olemuksesta ei välttämättä saa aikaiseksi, mutta sivistynytkin kelpaa. Ivyman mainitsikin jo monta sellaista nimeä, joihin olen tykästynyt: Rembrandt, Turner, van Gogh, Picasso, Magritte, Mondrian. Noiden lisäksi voisin mainita vielä ainakin Monet'n ja Miron. Jos tämän kaltainen iskee, niin New Yorkin Museum of Modern Art lienee oikea osoite. En oikein ole perillä, mitä viimeisen 50 vuoden aikana on tehty, joten nykytaiteesta en osaa sanoa mitään.
Enkä toki muutenkaan ole mikään taideasiantuntija, mutta jotenkin olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman taidetta. Kun muuten yrittää analysoida kaikkea mahdollista, on oikeastaan aika nautinnollista, kun voi vain laittaa Chopinia soimaan tai katsoa Jackson Pollockin tauluja, ja todeta etten ymmärrä tästä paljonkaan, mutta jotakin kaunista ja ainutlaatuista siinä kuitenkin on.
Kenties joku koulukunta tulkitsee taidetta siten, että kyse olisi objektin ja subjektin välisestä vuoropuhelusta tai jotain sinne päin, mutta itse olen ottanut sen näkökulman, että taide ja luovuus ovat nimenomaan ihmisen sisältä kumpuavia asioita. Kenties se on yksilön taistelua kohtaloaan tai maailman rajoitteita vastaan, kenties halua näyttää jotain, tai löytää merkitystä? Kenties taiteilja on vain halunnut tehdä rahaa, eikä sekään väärin ole.
"But how can one deduce the cause of Hamlet? Or of St. Matthew’s Passion? What is the cause of inspiration?"
En koe että taiteella välttämättä pitäisi olla mitään tekemistä arvojen kanssa. Toki kukin arvottaa asioita omalla tavallaan, mutta tämähän liittyy vain henkilökohtaisiin preferensseihin. Esimerkiksi itse en yleensä hae taiteelta mitään masentavaa, pelottavaa tai kuvottavaa vaikutusta... jos kaipaisin joskus sellaista, ostaisin iltapäivälehden.
Vielä Villelle taiteen rajoista hyvä sitaatti, jonka Warhol varmaankin pölli joltain fiksummalta tyypiltä:
"Art is anything you can get away with"
-
Monessa mielin taiteesta puhuminen on samankaltaista kuin uskonnosta, politiikasta tai metafysiikasta keskusteleminen: totuus on yksilöissä. Vaikka kuinka kauniisti argumenttinsa saisi järkeistettyä, makuasiat ovat usein järkähtämättömiä ja totuudet vaihtelevat. Toisaalta nämäkin keskustelut voi ottaa rennommin, ikään kuin mielensä, makunsa ja ajatusmaailmansa kehitykseen tähtäävinä.
Nyt olet Ville asian ytimessä. Minä olen jo pitkään yrittänyt lanseerata lähipiirini sellaista "Taide on sun päässäs"-ajatusmallia.
Järkevää keskustelua taiteen olemuksesta ei välttämättä saa aikaiseksi, mutta sivistynytkin kelpaa.
Noh, kyllä tässäkin keskustelussa mielestäni on kosolti järkeä. Meillä on jo nyt kasassa usean keskustelijan näkemyksiä siitä, että mitä taide on. Mitään absoluuttista johtopäätöstä tästä keskustelusta tuskin syntyy. Taiteen olemusta on joku muukin ymmärtääkseni yrittänyt määritellä parin viimeisen vuosituhannen aikana. Taide on siitä kumma asia, että se konkretisoituu yksilöllisen kokemuksen kautta, mutta sitä ei mitenkään voi määritellä subjektiivisen kokemuksen avulla. Minulle taidekeskustelun mielekkyys löytyy ennen kaikkea pyrkimyksestä määritellä mitä taide on, sen sijaan, että keskittyisin siihen mitä se ei ole. Jotenkin ajatuksissani koko debatti kiteytyy juurikin ivymanin esiin tuomaan Malevitshin Mustaan neliöön ja olennainen kysymys ehkä taiteen kohdalla on "miksi?" ennemmin kuin "onko vaiko eikö?".
-
olennainen kysymys ehkä taiteen kohdalla on "miksi?" ennemmin kuin "onko vaiko eikö?".
Andy, erinomaisesti todettu. Puit sanoiksi sen mitä en itse osannut.
-
...ja rahasta päästään mukavasti pohtimaan vaikkapa Andy Warholin Tehtaan viimeisten aikojen teoksia, jotka eivät enää olleet Warholin itsensä ideoimia, signeeraamia taikka näkemiä. Oliko tällöin kyse rahasta, vaiko taiteentekoprosessin monistamisesta kapitalismin tuotantokoneistoa apinoiden - eli teollisesta taiteesta?
Samaan hengenvetoon voidaan pohtia, onko 'uniikki' kuvataide vain aikuisten keräilykorttipeliä? Jos väärennös joudutaan toteamaan radiohiilellä, niin mihin teoksen arvo silloin perustuu?
Mielestäni kirjallisuus on eräs puhtaimmista taiteen lajeista. Kuka tahansa voi noutaa kirjastosta ilmaiseksi kirjan ja kokea sen. Eräänä sivistyksen mittarina pidänkin sitä, mitä on viimeeksi lukenut ja mitä siitä on ajatellut. Picasson ostaminen ei ole mitään kirjan lukemiseen verrattuna.
Populaarikulttuuria voidaan arvostella rahanahneudesta, mutta toisaalta pop on varsin edullista ja tasa-arvoista. Piraattiäänitteen kuuntelija todennäköisesti saa musiikista nautintoa, jota 'uniikin' maalaustaiteen ystävä ei voisi saada kopioksi tiedetystä Picassosta. Mielestäni monistusta kestävän taiteen täytyy olla taiteenakin arvokasta.
Loppuun vielä edellisestä johdettu analogia tyylipuolelle. Monet brändätyt tuotteet voi kopioida ja myydä edullisesti. Mihin tuollaisen tuotteen arvo siis perustuu? Entä jos joku kopioisi täydellisesti vaikkapa Turnbull & Asserin paidan ja myisi sitä halvalla? Ei taitaisi onnistua, koska T&A paidan arvo rakentuu eri tavalla.
-
^Lyhykäisesti: yhtään millään ei ole yhtään mitään arvoa, jota ihminen ei ole sille antanut. Jo arvon käsite on ihmisen luoma, ja jos tuntemattomasta avaruudesta löytyy jokin erikoinen järkevä eliömuoto, se ei koe asioita samoin.
-
Hienoa nähdä että pieni tökkäykseni onkin kirvoittanut kiivaan keskustelun!
Joskus kuulin taiteen hyvyyden insinöörimääritelmäksi tälläisen: vaikutus jaettuna vaivannäöllä. Eli parasta taidetta olisi sellainen, joka saavuttaa suuren vaikutuksen mahdollisimman pienellä vaivannäöllä. En ole ihan varma, kannatanko tätä määritelmää. Lisäisin siihen ainakin jonkun muuttujan kuvaamaan myös teknistä osaamista. Ehkäpä vaikka niin, että taide koostuu
sanomasta
siitä, miten hyvin se sanotaan
teknisestä osaamisesta
En tiedä.
Ehkäpä suurin kiistakysymys minun ja modernin taiteen välillä ei liity ollenkaan itse taiteeseen, vaan taustalla oleviin arvoihin. Itsehän kryptokonservatiivina olen sitä mieltä, että esimerkiksi länsimaisessa kulttuurissa on, olosuhteet huomioonottaen, suunnattomasti asioita, joista tulisi olla ylpeä. (Samoin kuin hyvin paljon asioita, jotka tulee muistaa ja välttää niitä uusimasta.) Koen, että suuri osa modernista taiteesta keskittyy patologisesti kulttuurimme huonojen puolien korostamiseen ja niillä mässäilyyn. Siksi suosin taidetta, jota on inspiroinut jokin hyvin vaikeasti määriteltävä "suurempi;" jokin lupaus siitä, millaisia ihmiset voisivat parhaimmillaan olla, eikä niinkään inhorealismi siitä, millaisia ihmiset pahimmillaan ovat. Pelkään varsin paljon olevani epämiellyttävän lähellä natseja ja sosialistista realismia tässä ajatuksessani, mutten voi sille mitään.
Muotoilun ja taiteen ero lienee siinä, että ensiksimainitulla on käyttötarkoitus. Mikä sitten on "korkeaa" ja mikä "alhaista" muotoilua on periaatteessa arvostelukysymys. Paitsi, että kaikki mitä meidän toimistomme tekee, on tietenkin korkeaa muotoilua, ja kaikki mitä kilpailijat tekevät on alhaista, rumaa ja väärin.
Itse laskisin osan muotoiluakin taideteoksiksi, mutta toisaalta, pidän myös insinöörityön taidonnäytteitä likimain taideteoksina. (Yksi vaikuttavimmista koskaan näkemistäni esineistä oli noin nelimetrinen, kolmessa ulottuvuudessa orgaanisen kauniisti kaareutuva ruostumattomasta teräksestä valettu ja peilikiiltoon rakastavasti kiillotettu vesivoimalan turbiinin siipi.) Onhan aksiomaattista, että yksi hyvän ratkaisun tuntomerkkejä on se, että se on myös kaunis.
Sinänsä tietysti insinööritaidon huippukohtien pitämisessä taiteena ei pitäisi olla mitään ihmeellistä - pidetäänhän arkkitehtuuriakin taiteena. Ja, jos ylläolevan nojalla ajatellaan, insinööritaito kuitenkin - parhaimmillaan - edustaa juuri tuota toivoa paremmasta, joka minulle on tärkeää:
kun lähtökiihdytys painaa minut lentokoneen istuimeen, en voi koskaan olla liikuttumatta liki kyyneliin ajatellessani niitä satoja tuhansia ihmisiä, joiden miljoonien tuntien koordinoitua työtä on vaadittu siihen, että 150 tonnia alumiinia, komposiitteja, lentopetrolia ja matkustajia kiitää pian stratosfäärissä - puhumattakaan niistä sadoista vuosista pikkutarkkaa työtä kaiken tämän mahdollistavien luonnonlakien ja nyrkkisääntöjen selvittämiseen...
tai se tunne, kun ensimmäistä kertaa laskeuduin CERN:in ATLAS-kammioon; 8-kerroksiseen luolaan 150 metriä maanpinnan alapuolella, yhteen pieneen osaan maailmanhistorian suurimmasta koneesta, joka on rakennettu vain ja ainoastaan siksi, että yhden kädellisten lajin yksi poliittinen yhteenliittymä yhdellä pienellä ja mitättömällä pölyhiukkasella haluaa täysin puhtaasta uteliaisuudesta selvittää, mitä sellaiset käsitteet kuin "aine" tai "massa" oikeastaan ovat...
Tämän yhden pienen insinöörin mielestä nämäkin asiat ovat taidetta.
-
Näin maallikkona on vaikea lisätä mitään järkevää tähän säikeeseen, mutta minun mielestäni taiteilijat ovat usein mielenkiintoisempia kuin taide sinänsä.
-
JMK'lle, entäpä Nissanin uusi GT-R tai Corvette Z06, eivätkö ne ole paitsi loistavaa insinööriosaamista, mutta myös konkreettista taidetta? Kaksi erilaisella lähestymistavalla rakennettua autoa, mutta kokemus on kummassakin henkeäsalpaava. Lieneekö niin, että taidetta ei tarvitse ymmärtää, riittää että sen kokee?
-
Autojen muotoilu - siinä missä kaikkien muidenkin hyödykkeiden muotoilu - on kauneimmillaan taidetta:
(http://http://allworldcars.com/wordpress/wp-content/uploads/2007/09/1939-bugatti-type-57c-van-vooren-cabriolet.jpg)
-
nykytaide on enimmäkseen moskaa ja täysruman Kiasman rakentaminen oli virhe. Perusteluiksi väitteisiin en anna mitään muuta kuin makuni.
Haha! Kylläpä sinun esikuvadandysi häpeäisivät silmät päästäänsä moukkamaisuuttasi ja taiteellista sivistymättömyyttäsi, jos eläisivät nykypäivänä... Saisit kuulla heiltä sellaiset verbaaliset sivallukset, että juoksisit päätä pahkaa itkien suoraan kotiisi. Jonka jälkeen he tulisivat taksilla perääsi ja pilkkaisivat vielä lisää.
-
^Juuri näin.
-
Ajattelin käväistä viikonloppuna Kaapelitehtaalla, kun siellä on Taidemaalariliiton teosvälitys. Ainakin joku vuosi sitten oli varsin miellyttävä tapahtuma, monen tyylistä taidetta kertavilkaisulla. http://www.kaapelitehdas.fi/fi/tapahtumakalenteri/event/3295---taidemaalariliiton-teosvaelitys (http://www.kaapelitehdas.fi/fi/tapahtumakalenteri/event/3295---taidemaalariliiton-teosvaelitys)
-
Ajattelin käväistä viikonloppuna Kaapelitehtaalla, kun siellä on Taidemaalariliiton teosvälitys. Ainakin joku vuosi sitten oli varsin miellyttävä tapahtuma, monen tyylistä taidetta kertavilkaisulla. http://www.kaapelitehdas.fi/fi/tapahtumakalenteri/event/3295---taidemaalariliiton-teosvaelitys (http://www.kaapelitehdas.fi/fi/tapahtumakalenteri/event/3295---taidemaalariliiton-teosvaelitys)
Kiitoksia vinkistä. Samalla voi käydä katsomassa Vapaan Taidekoulun näyttelyn neljännessä kerroksessa.
-
Lukaisin ajankulukseni tämän ketjun alun ja tuli pakottava tarve patistaa foorumilaiset Emmaan katsomaan Joan Mirón näyttely. Tällä saadaan varmaankin taas tämä sontaa/ taidetta keskustelu vireille ;D Tämä on jo toinen todella hieno näyttely mitä Emmassa tarjolla. Ensimmäinen oli tietenkin Antoni Tápies. Viellä kun saadaan muutkin katalaani taiteilijat kuten Jaume Plensa, Riera i arago, Saura, Chillida ja kumppanit tänne (Sauralta ja Chillidalta riittää heidän tuotanto), niin kyllä kelpaa.
-
Siksi taidetta ei ole vain nätisti maalatut merimaisemat vaan myös...
Voidaan myös kysyä, mitä taiteellista on fotorealistisuutta tavoittelevassa maalaustaiteessa? Mitä ihan luonnolliselta näyttävä merimaisema yrittää sanoa? Vai onko kyseessä vain käsityön taidonnäyte, kuten vaikkapa täydellisesti laatoitettu kylppäri.
Aah, mutta se merimaisemakin on tulkinta eikä välttämättä vain valokuvamainen otos jostain ajanhetkestä. Maisemaa sellaisenaan ei ehkä ole ollut koskaan olemassa vaan siihen on saatettu lisätä tai poistaa jotain. Hyvä ystäväni on erittäin taitava fotorealistisessa lyijykynän käytössä ja vaikka ne työt voisivat nopeasti vilkaistuna olla mustavalkovalokuvia niin silti kaikkia aiheita olisi mahdotonta oikeasti kuvata. Jos pitäisi kuvailla niin parhaimmat ovat olleet idealtaan jotain Escherin ja Dalin välistä. (en nyt todellakaan vertaa niitä näiden mestareiden töihin vaan yritän parhaani mukaan luonnehtia niitä). Pidän kyllä häneltä saamaani lyijykynällä totetuettua sikaritaulua taiteena sillä se on taitavasti tehty ja herättää yleisössään (minussa) tietynlaisen tunnereaktion.
Ja mitä sitten jos merimaiseman tai sikarin voisikin valokuvata samanlaisena? Valokuviakin pidetään taiteena ja nekin ovat aina tulkintoja joihin vaikuttavat asettelu, valotus, aukko, filmi, kehitys yms. kuvaustekniset asiat. Valokuvakin on ottajansa tulkinta jostain tilanteesta ja voi herättää tunteita katsojassaan. Lisäksi tusinatuotanto ei ole ehkä niin helppoa kuin luulisi. Otetaan vaikka Ansel Adams, jonka kuuluisimpia luontokuvia ovat varmaan tuhannet ihmiset koittaneet jäljitellä täsmälleen samanlaisissa olosuhteissa siinä kuitenkaan onnistumatta.
Jos mennään takaisin maalauksiin ja otetaan fotorealistisen kuvauksen aiheeksi jokin muu kuin luonto. Vaikka se Ateneumissa oleva maalaus, missä on meneillään päivälliset ja yksi paikka on ikään kuin katettu katsojalle. Siinä alkaa olla tulkittavaa jo aika paljon. Muistaisiko joku muuten tarkemmin taitelijan ja teoksen?
Summa summarum, vähintäänkin jokaisesta teoksesta voi hakea millainen kausi tekijällään on ollut käynnissä ja sen kautta mitä sillä on yritetty kuvata. Ellei tarkoituksena ole ollut ottaa kuvia huonekalukaupan kangasprinttitauluja varten - kai senkin voisi kuvitella taloudellisten realiteettien kaudeksi.
-
Ja mitä sitten jos merimaiseman tai sikarin voisikin valokuvata samanlaisena? Valokuviakin pidetään taiteena ja nekin ovat aina tulkintoja joihin vaikuttavat asettelu, valotus, aukko, filmi, kehitys yms. kuvaustekniset asiat.
Väittäisin, että suurinta osaa maailmassa otetuista valokuvista ei pidetä taiteena. Juuri tästä syystä esimerkkisi onkin erityisen hyvä. Valokuvataiteelta odotetaan yleensä jotain muutakin kuin pelkkä tekninen todellisuuden kuvaus. Ihan vastaavasti design voi olla taidetta, mutta kaikki maailman esineet eivät ole taidetta, vaikka ne kaikki on jotenkin designattu.
Turha tätä kuitenkaan on lähteä viemään kiistaksi taiteen rajoista. Tuollainen olisi ihan juupas-eipäs-hommaa kaikessa subjektiivisuudessaan. Minusta fotorealismi ja monet muut teknisesti taitavat tyylit voivat olla taidetta, mutta minun mielestäni ne kuitenkaan harvoin ovat.
-
Ja mitä sitten jos merimaiseman tai sikarin voisikin valokuvata samanlaisena? Valokuviakin pidetään taiteena ja nekin ovat aina tulkintoja joihin vaikuttavat asettelu, valotus, aukko, filmi, kehitys yms. kuvaustekniset asiat.
Väittäisin, että suurinta osaa maailmassa otetuista valokuvista ei pidetä taiteena.
Täysin totta. Piti kirjoittaa jotain tyyliin "tietynlaisia/joitakin valokuvia pidetään taiteena", mutta se ajatus taisi hävitä johonkin muokkausten sekaan - ehkä siksi etten olisi todellakaan osannut määritellä mitkä kuvat ovat taidetta (tosin sehän taitaa olla yksi tämän keskustelun teemoja). Esimerkiksi minun ottamani valokuvat ovat yleensä vain dokumentaatiota eivätkä edes yritä olla taidetta.
-
Ajattelin käväistä viikonloppuna Kaapelitehtaalla, kun siellä on Taidemaalariliiton teosvälitys. Ainakin joku vuosi sitten oli varsin miellyttävä tapahtuma, monen tyylistä taidetta kertavilkaisulla. http://www.kaapelitehdas.fi/fi/tapahtumakalenteri/event/3295---taidemaalariliiton-teosvaelitys (http://www.kaapelitehdas.fi/fi/tapahtumakalenteri/event/3295---taidemaalariliiton-teosvaelitys)
Kävin. Oli todella monipuolinen näyttely. Etsin ihan vakavissani ostokohdetta, mutten löytänyt sopivaa. Muutama erittäin varteenotettava vaihtoehto oli, mutten päätynyt hankintaan. Kaikissa isosti kolahtaneissa oli hintaa viitisen tonnia, enkä ollut nyt valmis sijoittamaan niin paljoa. Toki taide maksaa, mutta olin nyt valmis käyttämään selvästi vähemmän.
Taso ja tyyli vaihtelivat rankasti. Tiettyjä "muoti-ilmiöitä" esillä olleissa teoksissa oli havaittavissa, minkä moni näyttelyssä käynyt huomannee.
-
Ikävää ja outoa, mutta ehkä nykyaikaa kuvaavaa kuitenkin sinänsä että näistä paristakymmenestä kommentista taide-topicissa ei yksikään käsittele kulta-aikaa tai sitä edeltänyttä klassista aikaa josta kuitenkin nykytaiteen identiteetti on pääasiallisesti rakentunut.
Itseäni ei nykytaide puhuttele juurikaan ja hyviä omaan silmään iskeviä taiteilijoita on vain harvoja. Tuntuu että se itse alkuperäinen öljyväreillä maalaaminen on totaalisen out. Nyt on IN väkertää ihme juttuja ja tehdä käytännössä kaikkea muuta kuin maalata öljyväreillä ja ne harvat nuoret öljyväritaiteilijat (nyt puhun siis nuoremmasta polvesta) tekevät vain abstraktia taidetta.
Kuitenkin katsaus Taikin joulumyyjäisissä kertoi sen että lähimpänä sitä klassista tai sanotaanko vaikka "tavallista" taidetta olivat etsaukset.
Ehkäpä valokuvat, metallin hitsaaminen ja kaikki muu on niin paljon trendikkäämpää. (ja usein helpompaa)
Toisaalta koska kaikki nuoret nykytaiteilijat ovat tai haluavat olla niiiiiiin uniikkeja metallihäkkyröineen ja muine sekoiluineen, niin joku joka maalaisi esimerkiksi vanhalla klassisella tyylillä nykymaisemia poikkeaisi täysin opitusta "nyky"taiteesta.
Tämä nyt vain minun mielipiteeni. Luultavasti joku ampuu täyslaidallisen ja tyrmää moukkuuteni kun en jaksa/osaa ymmärtää tätä "nyky" taidetta joka kattaa alleen käytännössä kaiken lapsipornosta housuun paskomiseen.
PS. Suosittelen lämpimästi Didrichsenillä meneillään olevaa Simbergin näyttelyä !
-
Toisaalta koska kaikki nuoret nykytaiteilijat ovat tai haluavat olla niiiiiiin uniikkeja metallihäkkyröineen ja muine sekoiluineen, niin joku joka maalaisi esimerkiksi vanhalla klassisella tyylillä nykymaisemia poikkeaisi täysin opitusta "nyky"taiteesta.
PS. Suosittelen lämpimästi Didrichsenillä meneillään olevaa Simbergin näyttelyä !
Luulin Simbergin kuuluvan sekoilijakastiin?
(http://mobilekustannus.fi/site/kuvat/1746.jpg)
-
Anssi Kasitonni meni sitten voittamaan Ars Fennican ihme jutuillaan.
(http://anssikasitonni.com/KUVAT/cyloniso.jpg)
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Anssi+Kasitonni+voitti+Ars+Fennican/1135266095340
Hyvä valinta, methinks.
-
Toisaalta koska kaikki nuoret nykytaiteilijat ovat tai haluavat olla niiiiiiin uniikkeja metallihäkkyröineen ja muine sekoiluineen, niin joku joka maalaisi esimerkiksi vanhalla klassisella tyylillä nykymaisemia poikkeaisi täysin opitusta "nyky"taiteesta.
Eiköhän tätä monikin tee. Kaivelet vaan jostain näiden taiteilijoiden teoksia, ja koska ne eivät ole trendissä, ostat ne halvalla pois kuleksimasta. Oottelet, että trendi vaihtuu ja myyt rumimmat pois hyvällä voitolla.
Noin muuten tekstistäsi tuli mieleen Odd Nerdrum, joka on ilmeisesti joutunut sanomaan tekevänsä kitschiä taiteen sijaan, kun hänen taiteensa erosi niin paljon vallitsevasta taidekäsityksestä: http://en.wikipedia.org/wiki/Odd_Nerdrum (http://en.wikipedia.org/wiki/Odd_Nerdrum)
-
Eiköhän tätä monikin tee. Kaivelet vaan jostain näiden taiteilijoiden teoksia, ja koska ne eivät ole trendissä, ostat ne halvalla pois kuleksimasta. Oottelet, että trendi vaihtuu ja myyt rumimmat pois hyvällä voitolla.
Noin muuten tekstistäsi tuli mieleen Odd Nerdrum, joka on ilmeisesti joutunut sanomaan tekevänsä kitschiä taiteen sijaan, kun hänen taiteensa erosi niin paljon vallitsevasta taidekäsityksestä: http://en.wikipedia.org/wiki/Odd_Nerdrum (http://en.wikipedia.org/wiki/Odd_Nerdrum)
Joo sitä harrastetaan ja sitä kyllä pitäisikin harrastaa jos tilanpuute ei vaivaisi.
Sinällänsä nykytaide on keskimääräisesti suurempaa kuin old school taulu. Tämä ilmio johtaa mm. siihen että kiasma dumppaa sillointällöin osan taiteesta pois forfree myös tilanpuutteen takia. Toki siinä on myös oma mainosarvonsa.
Kiitos taiteilijalinkistä. Uusi tuttavuus. Pitänee tutkia tarkemmin
-
Tämä nyt vain minun mielipiteeni. Luultavasti joku ampuu täyslaidallisen ja tyrmää moukkuuteni kun en jaksa/osaa ymmärtää tätä "nyky" taidetta joka kattaa alleen käytännössä kaiken lapsipornosta housuun paskomiseen.
PerusSuomessahan tämä edustaa aika hyvin valtavirtaa.
-
Joo ja toki se pitää muistaa että kaikki, lähes kaikki suurimmat taiteilijat ovat olleet omalla aikakaudellaan väärinymmärrettyjä ja kritisoituja.
Picasso, Miro, kaikki impressionistit Ranskassa jne.. Suomessa useat naistaiteilijat Schjerfbeck jne..
Tosin tätä aikakautta poikkeuksellisesti leimaa se että jokainen taiteilija tuntuu olevan enemmän tai vähemmän väärinymmärretty :) hehheh..
-
Joo ja toki se pitää muistaa että kaikki, lähes kaikki suurimmat taiteilijat ovat olleet omalla aikakaudellaan väärinymmärrettyjä ja kritisoituja.
Picasso, Miro, kaikki impressionistit Ranskassa jne.. Suomessa useat naistaiteilijat Schjerfbeck jne..
Tosin tätä aikakautta poikkeuksellisesti leimaa se että jokainen taiteilija tuntuu olevan enemmän tai vähemmän väärinymmärretty :) hehheh..
Tämä juuri pitää muistaa, aika näyttää ketkä taiteilijat kestävät aikaa.. Toisaalta suurin kritiikki tulee heiltä jotka eivät tunne taidetta/ kyseistä tyylisuuntaa ja toisekseen eivät tykkää yleensäkkään tästä tyylilajista. Eli tällä perusteella kaikki taiteen muodot voidaan määrittää paskaksi jos nyt vaan ei satu tykkäämään esim oopperasta tai van Goghin tauluista. Toki nykytaiteessa ja myös modernissa taiteessa paljon todella surkeaa tarjontaa mutta niinhän se aina on ollut että on hyvää ja huonoa taidetta, pitää vain osata erottaa ne toisistaan.
-
Esittävä taide tuntuu olevan hyvin edustettuna Carnegie Art Award-ehdokkaiden töissä.
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2011/05/carnegie_art_award_-palkintoa_tavoittelee_nelja_suomalaista_2589088.html
-
Tästä kun ei vielä aihetta ollut...
Omassa filosofiassani taide ja tiede ovat vastaukset kysymykseen "miksi olemme olemassa." Vaikka enemmän harrastankin tuota jälkimmäistä, olen aina joskus yrittänyt ensinmainitussakin itseäni sivistää.
Tämä syvällinen pelin(=keskustelun)avaus panee kysymään, millaisen/millaisia vastauksen/vastauksia olet kysymykseesi löytänyt?
-
Hmm... Tarkoittaako lausuntosi sitä, että mielestäsi suurin osa nykytaiteilijoista ei piittaa taidehistoriasta tai ole jotenkin tietoisia taidemuotonsa juurista? Ennen sen syvällisempää keskustelua taiteesta tulisi jotenkin jotenkin määritellä taide. Wikipediassa on mielestäni ansiokkaasti lainattu Immanuel Kantia aiheesta:
Immanuel Kantin mukaan ihminen ei voi saada tietoa ympäristön todellisesta olemuksesta, vaan ympäröivä maailma ilmentyy havainnoissamme sellaisena, kuin aistimme ne hahmottavat. Estetiikka ei siis myöskään kerro mitään tarkasteltavasta esineestä itsestään, vaan tarkastelijan tunnepohjaisesta suhtautumisesta esineen mielikuvaan. Kantin toisen määritelmän mukaan taideteoksia voidaan verrata luonnon tuotoksiin: luonnossa kaikki on välttämätöntä seurausta luonnonlaeista, ja vaikka taideteokset syntyvätkin ikään kuin vapaudessa, noudattaa taiteilija niissäkin luonnon määräämiä sääntöjä, ja taide jäljittelee siten luontoa.
Jos hyväksymme Kantin ajatuksen taiteen olemuksesta ja sen taipumuksesta jäljitellä luontoa voimme pohtia myös originaliteetin merkitystä taiteelle. Itse näen yksilöllisyyden ja originaliteetin rinnasteisena esim. evoluutiota vauhdittaville mutaatioille. Ilman originaliteettiä ei voi tapahtua kehitystä. Millä tavoin osaaminen voi kumuloitua mikäli kukaan ei koskaan tee mitään uutta?
Ympäristön olemuksesta: Ai tätä siis tarkoitetaan termeillä "das Ding an sich" = jokin asia itsessään, ja "das Ding für uns" = miten se asia ilmenee meille! Mutta en ole varma, olenko samaa mieltä kuin Kant...
Taiteen olemuksesta: taiteen erottaa luonnossa itsestään syntyneistä asioista (esim. kaunis luonnon kukka tai kivimuodostelma) juuri ihmisen tietoinen vaikutus. Mutta joo varmaan: taiteilija noudattaa luonnon sääntöjä, "luonnonlakeja". Musiikki noudattaa omia harmonis-rytmisiä ja soinnillisia lakejaan. (Olen muusikko, kuten kuvasta näkyy.)
-
Onkos kukaan vielä käynyt katsastamassa Retretin , Taiteilijapareja näyttelyä ?
On varmasti tosi kiinnostava, pitäisi vaivautua sinne korpeen jossainvälissä, ajattelin vain että onko niin hyvä kuin antaa odottaa ?
-
Kaikki kenkäintoilijat, käykääpä tutustumassa Tampereen Vapriikissa "Tuhannen kengän tarina"-näyttelyyn. (Kyseessä ei siis ole taidenäyttely, vaan kenkänäyttely.) Kävin tutustumassa näyttelyyn muutama viikko sitten ja olin positiivisesti yllättynyt. Näytillä oli paljon kenkiä eri vuosiluvuilta, enkä innostunut näyttelystä aluksi lainkaan. Kuitenkin 50-luvulle ja sitä aikaisempiin mallistoihin päästessä vitriineissä alkoi näkyä lähes pelkästään klassisia, kauniita nahkakenkiä. Toisaalta oli surullista nähdä, että niin kauniita ja taidokkaasti tehtyjä kenkiä on valmistettu ennen täällä Tampereella, mutta nykyään ala on kuihtunut koko Suomesta. Vitriineistä löytyi lähes yhtä paljon miesten kuin naistenkin kenkiä, mutta muistaakseni pitkissä kenkäteollisuuden taustatekijöitä valaisevissa teksteissä näkökulma oli ennen kaikkea "naisellinen."
Näyttelyssä oli nähtävillä myös iso liuta kengäntekoon tarvittavia koneita ja työkaluja, ja eri rakenteisten kenkien valmistustapojakin selitettiin melko yksityiskohtaisesti.
-
Tänään kävin rykäisemässä Jaume Plensan, Juhani Harrin sekä litografiajulisteita Britanniasta 1890 - 1940 -näyttelyt läpi.
(http://www.emma.museum/sites/default/files/styles/large/public/%5Bsite-date-yyyy%5D/%5Bsite-date-mm%5D/In-the-Midst-of-Dream_0052.jpg)
(http://www.emma.museum/sites/default/files/2011/Pieni_yosoitto_sm.jpg)
(http://www.emma.museum/sites/default/files/styles/large/public/%5Bsite-date-yyyy%5D/%5Bsite-date-mm%5D/Brittijulisteet-69151-600-British-Petroleum-web_0.png)
Varsinkin tuossa julistenäyttelyssä oli varsin keikari/the chap-approved teosta esillä.
(http://www.emma.museum/shop/images/iso_kamera_1211_96d.jpg)
-
Tukholmassa vieraillessa kannattaa poiketa Fotokrafiska Museetissa. Tällä hetkellä päänäyttelyssä Henri Cartier-Bressonin valokuvia 1930-luvulta eteenpäin. Menneiden aikojen ihmisiä ympäri maailmaa. Vaikuttavaa.
-
Pieni puffi ensi ystävänpäiväksi 14.2. Järjestän Ilja Westin kanssa galleriallani yhteisnäyttelyn. Kannattaa tulla katsomaan vanhan konkarin ja nuoren taiteilijan vuoropuhelu. Avajaiset 14.2. klo.17-20. Osoitteet ja muut tiedot löytyy www.wikstedt.fi
-
Kävin tsekkaamassa Marcel Duchampin näyttelyn Centre Pompidoussa. Kolmen tunnin yöunet ja näyttelykäyntiä edeltänyt parin tunnin nuokkuminen lentokoneessa tekivät näyttelykokemuksesta suht surrealistisen, eikä se, että suuri osa näyttelyn teksteistä oli vain ranskaksi, paljoa helpottanut asiaa. Jokatapauksessa mielenkiintoista oli se, että näyttelyssä oli panostettu vähemmän tunnettuun maalaustuotantoon.
-
Edward Munch -näyttely enää kolme viikkoa Didrichsenillä, eli kannattaa käydä katsomassa.
(http://www.standard.co.uk/incoming/article7895910.ece/alternates/w620/Munch.jpg)
-
Hammershøi - Hiljaisuuden maalari, Amos Andersonilla. Suosittelen kaikille hienovaraisesta ja vähäeleisestä perinteisestä maalauksesta kiinnostuneille. Suomessa harvinainen katsaus Kööpenhaminassa 1800-luvun lopussa ja vuosisadan vaihteessa vaikuttaneen oman tiensä kulkijan hienovaraisiin öljymaalauksiin. Sisäkuvia, maisemia, muutama henkilökuva. Muutama Hammershøi nähtiin Suomessa viimeksi hienossa Symbolistit-näyttelyssä Atenumissa pari vuotta sitten (Ateneumin kokelmissa myös pari teosta).
Hammershøin paletti ja aihepiiri on äärimmäisen niukka ja rajattu siten vie siihen paneutuvan syvälle. Kiehtoo itseäni maalarina suuresti. Häntä onkin kutsuttu maalareiden maalariksi.
-
Täytyypä vielä kommentoida tätä taidekysymystä jota tässä on puitu jonkin aikaa sitten. Olen itse taidemaalari ja minulla on melko selkeitä mielipiteitä asioista, mutta myös jonkinlaisia perusteluja niille. Olen myös valmis muuttamaan käsityksiäni jos saan tarpeeksi hyviä argumentteja siihen. Sanon heti alkuun että mitä enemmän olen perehtynyt ns. nykytaiteeseen, jonka tässä käsitän taiteen historiana modernismin synnystä alkaen, sitä enemmän näen sen menneen talven lumina, tai vanhentuneena projektina. Erityisesti arkkitehtuurin kohdalla, jota en käsitä taiteena ollenkaan, vaikka sillä on paljon piirteitä ns. kaunotaiteista.
Taidehan on instituutio jolla on valtava painoarvo ja arvostus (tieteen tapaan). Syystäkin, sillä historiallisesti sen on käsitetty edustavan ihmisen korkeimpia pyrkimyksiä. Siksi sitä on myös tarkkaan varjeltu. Samoin kuin tiedettä. Jos teoksesi hyväksytään taiteeksi, olet tehnyt jotain erityistä, jotain johon eivät kaikki kykene, ainakaan ilman erityistä panostusta ja vaivannäköä. Tämä on minusta yksi taiteen tärkeä ominaispiirre. Olet tehnyt jotain vakavasti otettavaa, jotain jonka katselemiseen/kokemiseen jokaisen kannattaa periaatteessa syventyä sillä siitä saatu kokemus voi olla arvokas. Tästä syystä hyvin monet haluavat nähtävän työnsä ja tekeleensä taiteena, samoin monet tekemisen lajit pyrkivät taiteeksi (valokuva, elokuva, sarjakuva, installaatio esim. viimeisen sadan vuoden historiasta). Taiteen määrittely on tunnetusti varsin upottava suo eikä sitä tarvitse tyhjentävästi tehdäkään. Viime kädessä jokaisella on omansa. Mutta on myös huomattava että taiteen arvostetuimpien teosten kaanon lainaa prestiisiään kaikelle muulle taiteesen laskettavalle, vaikka tämä anniltaan ja ulkomuodoltaan olisi mahdollisimman kaukana kaanonista, esim. Jeff Koons tai Andy Warhol Rembrandtista tai Rubensista, kuuluvathan molemmat "taiteeseen". Kuitenkin puhutaan hyvin erilaisista ilmiöistä ja hyvin erilaisista vaikutuksista. Itselleni on ihan selvää että mestariteokset antavat laadullisesti jotain niin muuta että tuskin voidaan puhua samasta kategoriasta. Tässä piilee mielestäni nykytilanteen tragedia; olemme menettäneet jotakin sellaista joka on antanut paljon. Enkä puhu nyt nostalgiasta ja menneiden haikailusta. Mielestäni ihmisissä elää suuri jano kauneuteen ja juuri se on modernismin historiassa tehty naurunalaiseksi.
Sitten arkkitehtuuriin. Se ei ole taidetta samassa mielessä kuin taulu tai veistos, sillä se ei ole, tai ainakaan tulisi olla, tekijänsä itseilmaisua, vaikka sen näkemyksen modernistit ottivatkin. Seurauksena käsissämme on ympäristökatastrofi. Rakennettua ympäristöään ei voi enimmäkseen itse valita vaan sitä on pakotettu kokemaan kenties päivittäin. Taulua tai veistosta ei yleensä tarvitse. Ero on suuri. Ei puhuta enää samasta ilmiöstä.
Tässä ketjussa on esitetty modernista arkkitehtuurista - ja lasken siihen myös postmodernismin ja sen jälkeisen kehityksen - monenlaisia mielipiteitä ja omani kuuluu modernismi-kriittisiin, nätisti sanottuna. Modernismin ydin mielestäni oli alkujaan jyrkkä pesäero entiseen, vallankumous, uusi aika, puhtaalta pöydältä aloittaminen ja niin poispäin. Kaikki hyvää tarkoittavia päämääriä, mutta seurauksiltaan katastrofeja. Nykyään toivottavasti ymmärrämme paremmin.
Oli olevinaan löydettävä uusi muotokieli uudelle aikakaudelle, teollisuuden, koneen ja tehokkuuden aikakaudelle, joka on mielestäni hyvin naiivia idealismia. Siitä kärsimme edelleen, ehkäpä yhä pahenevassa määrin. Muistutettakoon että ihan modernismin alkuvaiheiden aikaan myös art nouveau tai jugend olivat myös uutta muotoilua. Miltähän maailma näyttäsi jos niistä olisi tullut sen sijaan uusi paradigma?
Ne molemmat olivat uusia mutta niiden geometrinen luonne on ihan eri. Arkkitehtuuriteoreetikko ja matemaatikko (ja äänekäs modernismikriitikko) Nikos Salingaros sanoo että tämä erilaisuus ei ole yhteen sovitettavissa. Perinne (mukaan lukien jugend ym.) oli fraktaalista muotoilua, uusi ei-fraktaalista. Modernismi halusi tehdä kaiken toisin. Ihminen on kehittynyt fraktaalisessa ympäristössä joka seuraa tiettyä geometrista organisaatiota ja skaalajakoa. Modernismi käänsi tämän päälaelleen ja sai näin kaiken näyttämään uudelta ja jännittävältä (lue: ihmisvihamieliseltä tällä syvällä esitietoisella tasolla). Ihmisen syvät tuntemukset sivuutettiin propagandalla ja ideologialla. Oli koittanut uusi aika ja näin tuli rakennettaman.
Viime aikoina on ilmestynyt uutta tutkimusta biofilian saralla jossa todettu fraktaalisen ympäristön, luonnonympäristön tai rakennetun, lähinnä perinteisen, nopeuttavan esim. ihmisen paranemista (sairaalaympäristössä). Tämä on edellisen valossa loogista. Ihminen ahdistuu, monesti tietämättään, ympäristössä joka on geometrisesti vaikeasti jäsennettävissä. Tällaisia reaktioita voidaan ihan mitata kehosta erilaisissa rakennetuissa ympäristöissä. Silti tämä ahdistuksen arkkitehtuuri on vielä nykyäänkin ainoa oikea, varsinkin Suomen kaltaisessa maassa jossa on ylistetty modernismin historia ja armoton vanhan tuhoamisen perinne vuosikymmenten ajalta. Lähestulkoon viimeiset sata vuotta on rakennettu ihmisen syvälle perustalle vierasta ympäristöä joka ei voi olla jättämättä jälkiä kulttuuriin ja yksilöihin. Se on esteettinen ympäristökatastrofi joka vertautuu muihin globaaleihin ympäristöongelmiin, mutta on myös looginen jatkumo niille. Modernismin estetiikka on myös mielestäni fossilienergian estetiikkaa, eli mennyttä. Valtavia asioita saatiin aikaan, niin hyvässä kuin pahassa, mutta suunnan on käännyttävä. Muuten hukka perii.
Tällainen näkemys voi kuulostaa ultrakonservatiiviselta tai reaktiiviselta mutta ei sitä mielestäni ole. Uskon hienovaraisiin omakohtaisiin tuntemuksiin annoksella skeptisyyttä, ja tieteelliseen tutkimukseen. Tunnustan myös ihailevani aika-ajoin esim. monia selvästi modernistisia esineitä, mutta siihen liittyy usein tunne että ne lupailevat muodoillaan jotain harhanomaista utopiaa jota ei koskaan tullut eikä tule.
Jos jotakuta kiinnostaa tutustua tarkemmin tähän ajatussuuntaan niin sitä on peräänkuuluttamassa edellä mainittu (välistä hyvinkin kärkevä) Nikos Salingaros joka on saanut paljon vaikutusta legendaariselta Christopher Alexanderilta. Salingaros kirjoittaa myös usein Michael Mehaffyn kanssa, esim. Metropolis-lehteen. Siinä on aiheesta hieno artikkelisarja jota kannattaa vilkaista. Muita ovat mm. Leon Krier ja hänen kanssaan yhteistyötä tehnyt Walesin prinssi Charles. Kuvataiteen puolella on omat kriitikkonsa joista ensinnä tulee mieleen Donald Kuspit.
En usko vallankumouksiin mutta olemme mielestäni suurten muutosten kynnyksellä. Itse näen että se on "paluuta" fossiilisen mustan hurmion vallasta perinteiden viisauteen yhdistettyinä tieteelliseen tutkimukseen jolloin meitä on vaikeampaa sumuttaa silmään uutuuksilla ja julistuksilla "uudesta aikakaudesta". Ehkä kuljemme spiraalia ympyrämäisesti näennäisesti kohti alkupistettä mutta päädymme uudelle tasolle, uuteen tilanteeseen. Menneisyys on mitä on eikä sitä voida muuttaa, vaikka mielenkiintoisia spekulaatioita voidaan esittääkin. Omia taiteellisia pyrkimyksiäni innoittaa erilainen visio joka saa inspiraationsa taidehistorian aarrearkusta kieltämättä modernistisia saavutuksia ja niihin juurtunutta lähtöpistettä. Oma ilmaisu on aina suhteessa ympäristöön, joka on modernismin läpitunkema. Ympäristö on otettava huomioon. Ellei sitten tietoisesti valitse omaa idiosynkraattista näkemystään ja päädy outsideriksi. Tilanne on samantyyppinen kuin pukeutumisessa. Seuraamalla pelkästään omia vaistojaan voi tahtomattaan päätyä larppaustyyliin tai muuten huomiota herättäviin ratkaisuihin. Missä ei sinänsä ole mitään väärää jos kantti vain kestää. On seurattava sydäntään.
-
Olin tässä kirjoittamassa jotain myöskin, mutta ei tällaisen jälkeen
kehtaa mitään kovin kevyttä kirjoittaa.
Tänä kesänä pitäisi yrittää, jos sellainen on, Johanna Ryönänkosken näyttelyyn.
-
Miksei kehtaa? :)
Isotkin asiat on hyvä ottaa tietyllä keveydellä. Itselläni on vähän taipumusta paatokseen, kun innostun. Keveys tekee terää.
-
Turun taidemuseossa Nils Dardelin töistä koottu näyttely. Hyvin koottu ja suositellaan ainakin jos sadan vuoden takainen dandyismi ruotsalaisittain kiinnostaa. Ja miksi ihmeessä ei kiinnostaisi. TJEU: HS juttu tältä sunnuntailta (http://www.hs.fi/arviot/näyttely/a1445048767426).
-
Kansallismuseon Sibelius-näyttelyssä on esillä paljon muun muassa Sibben pukuja, hattuja ja kenkiä. Suosittelen.
-
Turun taidemuseossa Nils Dardelin töistä koottu näyttely. Hyvin koottu ja suositellaan ainakin jos sadan vuoden takainen dandyismi ruotsalaisittain kiinnostaa. Ja miksi ihmeessä ei kiinnostaisi. TJEU: HS juttu tältä sunnuntailta (http://www.hs.fi/arviot/näyttely/a1445048767426).
Kävin viime perjantaina käyttämässä hyväkseni jokaperjantaista ilmaista sisäänpääsyä. Aivan upea, suosittelen lämpimästi.
Henkilöhahmo myös todella mielenkiintoinen.
-
Helsingin kaupunginteatterissa Kinky Boots eli raiviolaisittain varmaan Tuhmat tossut.
Vaikka tarinan premissi oli matalamielistä panettelua (laatumiestenkegät ei kelpaa enää kenellekään niin pitää aloittaa korkeakorkoisten saappaiden tekoa drag-porukoille) niin ei musikaaleja, jotka sijoittuvat kenkätehtaaseen Northamptonissa voi jättää väliin. Oli kyllä hyvin tehty ja hauska, ja pääosan esittäjä varsinkin aika huikea.