Keikarin foorumi
Keikari => Yhteiskunta => Aiheen aloitti: PleaseDeleteMe - 20.02.12 - klo:15:12
-
.
-
Itse olen pyrkinyt "stressin tuolla puolen" tuomaan arkeen säännöllisyyttä (erityisesti unirytmiin), lisäämällä liikkumista, vähentämällä alkoholinkäyttöä ja pohtimalla syitä tilanteeseen. Tälläkin hetkellä mennään kuormituksen ylärajoilla, onneksi olen (uskoakseni) pystynyt paikallistamaan joitakin syitä tilanteeseen. Nyt sitten koitan rennolla otteella parantaa tilannetta...
Luontaistuotteita vedän unen tasaamiseen, on sitten placeboa tai ei niin vaikutus kelpaa mulle! :)
-
En tiedä olenko koskaan potenut "kunnolla" stressiä, mutta viimeisten vuosien aikana on tullut käännettyä asennetta yleisesti ottaen rennompaan suuntaan ja tuomalla lisää huumoria mukaan. Harva asia kuitenkaan on niin totista että sen päälle kannattaisi erityisesti ruveta stressaamaan. Sen lisäksi valkokaulustyöläisen perisynnistä, eli työasioiden miettimisestä vapaa-ajalla, olen onnistunut irrottautumaan kevyellä potkunyrkkeilysparrilla--jos huomio meinaa herpaantua niin kaveri kyllä hyvin nopeasti muistuttaa siitä.
-
http://sixfaces.blogspot.com/2011/10/30-second-speech-by-bryan-dyson.html
En ole koskaan ymmärtänyt miten toiselle työtä tekevänä voi ajaa itsensä sairaslomalle mielen hajoamisen vuoksi. Ei asiaa varmaan ymmärräkään ennen kuin se tapahtuu.
-
Itselläni tuli burnoutti joku kolmisen vuotta sitten. Otin ihan liikaa vastuuta töissä, kun ei sillon tuntunut pomoa kiinnostaa hoitaa sen hommia kunnolla. Jouduin siis rivimiehestä yks kaks vastaamaan firman pyörivistä rattaista. Sillon vaihdoin työpaikkaa josta otin loparit heti ekan päivän jälkeen. Ihan firman etiikoiden takia. Vietin puolivuotta ottamalla lungisti kuten intissä, koulussa. Sitten palasin takasin töihin samaan firmaan mistä lähdin.
Silloin päätin etten ota mitään ekstra touhua, koska mulle ei todellakaan makseta stressaamisesta niin paljoa. Nyt on hyvin elämä mennyt ja jos stressitaso pääsee nousemaan vitutuksen multihuipennuksen asteelle, sillon kasataan pieni kaveriporukka mennään kellariin polttelemaan sikaria/piippua ja otetaan vähän konjamiinia. Toinen mikä auttaa niin meditaatio ja yleensäkin rentoutuminen vaikka pelaamalla tietokoneella jotakin.
-
Hypno & StMarkus, olen kokenut saman. Konda, ei sitä tajua ennen kuin se tapahtuu. Eikä koskaan usko että itselle voisi sattua niin. Tavallaan onkin vaarallisempaa jos ei huomaa itse sen olevan tulossa, töitä pystyy hallitsemaan, mutta kaikki muu alkaa lipsumaan, hermoja kiristelee ihan yllättävissä tilanteissa. Itselläni on työajaton työ, joten tuohan oli vain ajan kysymys.
Itse tipuin pohjalle ja sen jälkeen olen muistuttanut itselleni että menen sieltä missä aita on matalin. Maallinen kunnia, suosio ja tunnustukset eivät ole niin tärkeitä. Hetken tärkeys korostuu. Itämainen viisaus tulee läheiseksi: "Seuraavaksi ei tapahdu mitään. On vain tämä nyt oleva. Seuraavaksikin on vain tämä nyt oleva". Oikeastaan tärkein stressinhallintakeino on tässä hetkessä täysillä oleminen tietoisesti.
-
Burnoutin kanssa ei ole leikkimistä: näin aikanaan, kun samassa duunissa ollut opiskelukaveri uupui kahdessa vuodessa töidensä alle sillä tapaa, ettei ole palannut oikein koskaan entiselleen tai kunnolla työelämäänkään. Uraa piti tehdä heti ja päivät oli usein tyyliä aamuseiskalta töihin, seuraavan yönä kahdelta taksilla himaan ja sama uusiksi.
Olin tuolloin kyllä yhtä hullu, mutta omaksi pelastukseksi silloinen tyttöystävä piti jöötä ja vaati olemaan aina välillä kotona.
Jos meinaa nykyisellään kiristää, niin ulkoilma, hyvä musa ja lasten kanssa touhuaminen yleensä jeesaa. Ikä ja kokemus auttaa ottamaan duunissa rennommin.
Noin yleisesti olen pohtinut paljon sitä, että piiloudutaanko Suomessa liikaa työuupumuksen taakse vai onko kyse monessa kohtaa enemmänkin yleisestä masennuksesta ja näköalattomuudesta. Täällä kun tehdään keskimääräisesti aika vähän töitä. On toki selvää, että vain harvoille riittää oikeasti mielenkiintoista hommaa ja että moni painaa aika kettumaista duunia, mutta se nyt on vaan asia, joka aikuisten pitäisi hyväksyä.
-
Kannattaa hankkia hyvä suojatyöpaikka.
-
Tiettyyn rajaan saakka pärjää priorisoinnilla. Alkuun kannattaa lukaista vaikkapa Stephen R Coveyn "The 7 Habits of Highly Effective People". Suurin kynnys on oikeasti jättää vähemmän tärkeitä asioita tekemättä, kun ainakaan yrittäjä ei voi pomolta kysyä prioriteettiakaan...
-
Noin yleisesti olen pohtinut paljon sitä, että piiloudutaanko Suomessa liikaa työuupumuksen taakse vai onko kyse monessa kohtaa enemmänkin yleisestä masennuksesta ja näköalattomuudesta. Täällä kun tehdään keskimääräisesti aika vähän töitä. On toki selvää, että vain harvoille riittää oikeasti mielenkiintoista hommaa ja että moni painaa aika kettumaista duunia, mutta se nyt on vaan asia, joka aikuisten pitäisi hyväksyä.
Ne tulevat käsi kädessä. Burnoutin kärsinyt sairastuu depressioon. Stressihän vaurioittaa hippokampusta. Sitten lääkkeillä äkkiä oireet piiloon ja takaisin taisteluun...
-
Kannattaa hankkia hyvä suojatyöpaikka.
Kenties. Onko sulla vinkkiä?
Mutta toisaalta, työn mielekkyydellä on merkitystä työssä jaksamisen kannalta.
-
Mutta toisaalta, työn mielekkyydellä on merkitystä työssä jaksamisen kannalta.
Tämä on totta, mutta myös vaaranpaikka - etenkin yrittäjillä, jotka aika moni lähtökohtaisesti ovat perustaneet liiketoimintansa jollekin mieluisalle osaamiselleen. Itselläni on menneisyydessä yksi todella läheltä piti -breikkari, jonka onneksi ystäväni huomasivat ja herättivät minut väkisin tajuamaan. Siihen löytyi sitten perisuomalainen tapa - hakkasin koko kesän polttopuita enolle hänen mökillään. IT-alan tekijälle se oli mitä parhainta terapiaa.
Tällainen kokemus on myös vahvistava, ainakin jos on ehtinyt vaikka viime tingassa vetää käsijarrusta. Nykyään otan ihan tietoisesti löysempiä päiviä, jos se on vaan mahdollista. Työnkuva on onneksi sellainen, että pidemmän päivän vastapainoksi voin myös antaa aikaa itselleni ns. virka-aikana. Se onkin ollut yksi peruslähtökohta, kun olen ollut työpaikkakeskusteluissa.
Se on katos niin, että nuoret kollit jaksaa ja kannattaa juosta sen viimeisenkin palkkaeuron perässä. Vanhemmiten sitä arvostaa entistä enemmän palkallista vapaata. :-)
-
Alkuun kannattaa lukaista vaikkapa Stephen R Coveyn "The 7 Habits of Highly Effective People".
Minua tämä ei suuresti sytyttänyt, näkökulma on kuitenkin menestykseen tähtäävä (on muuten myös suomennettu). Miksi elämässä pitäisi menestyä? Ennemmin suosittelisin Tom Hodgkinsonia, vaikkapa Joutilaisuuden ylistys alkuun.
-
^ Tuo Coveyn kirja on suomeksi "Tie menestykseen", räikeä suomennos otsikolla. En ole kirjaan perehtynyt, genreen sitäkin enemmän. Minun kohdallani Carl Honorén Slow oli se kirja, joka asetti juuri oikeita kysymyksiä silmien eteen.
Siltikin, kyllähän tuo Coveyn kirjasta nostettu teesi priorisoinnin voimasta on olennainen osa stressinhallintaa. Priorisointi, toimivat rutiinit oikeissa asioissa ja "päivä vain ja hetki kerrallansa" jne.
-
Mä koin pienimuotoisen "valaistumisen" luettuani Timothy Ferriss'in kirjan 4 tunnin työviikko. Siihen tähtään, että voin mahdollisimman pian tulla ammattimaiseksi joutilaaksi, joka kaivaa muniaan talon takapihalla vain Hugh Hefner -tyylinen aamutakki päällä ja tupsuloaferit jalassa.
-
^ Tämä kuulostaa hyvältä! :)
-
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2012/02/Tyovaen-Teatteri.pdf
Suositeltavaa luettavaa.
-
Kyllähän tämä nyky-yhteiskunta ja nykyinen maailmanmeno on omiaan ajamaan ihminen loppuun, vaikka näennäisesti ja joidenkin tilastojen perusteella hyvinvoinnin pitäisi olla korkealla tasolla.
Mutta itse aiheeseen... Eli oma stressinhallintani tapahtuu seuraavanlaisella reseptillä; Liikuntaa sopivasti, terveellistä ruokaa sopivasti. Tasapainottavana tekijänä noille sitten puolestaan hedonistiset nautinnot, eli "meditoimista" hyvän viskin voimalla, herkkuruokaa, sekä sielukasta designia/arkkitehtuuria. Tuossapa nuo omat ns. henkireikäni.
EDIT: unohtui linkittää... Eli tsekkaappas Hypno tämä; (jos ei ole ennestään tuttua) http://fi.wikipedia.org/wiki/Hedonismi
Voisiko ko. filosofia toimia muillakin? Itsehän olen nykyään "valan vannonut" hedonisti.
-
Tumppis, kuulostaa Aristoteleen keskitien filosofialta. Hedonisti taas keskittyy saavuttamaan välittömän aistinautinnon.
-
Olipas Salarymanin linkittämä artikkeli erinomaisen terävä analyysi nykyajan työelämästä.
-
Toimistotyötä on vaikea kuvata muuten kuin vertauksin. Siellä me istumme keskellä jättimäistä Avokonttori-nimistä huonekaluvarastoa, tuijotamme edessämme olevaa kuvaruutua ja odotamme, että pääsemme pois, koteihimme, tuijottamaan seuraavaa kuvaruutua.
Ei ole hirveän uljasta työtä tuollainen, omakuva on jatkuvassa vaarassa muuttua realistiseksi. Edelliset sukupolvet sentään uhmasivat luontoa tasapainoilemalla tukkien päällä tai jotain.
True, so true...
-
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2012/02/Tyovaen-Teatteri.pdf
Suositeltavaa luettavaa.
Erittäin hyvä pätkä. Lehtolaa lukee mielellään näin kiltimpänäkin ja iltapäivälehtien ulkopuolella.
-
Tumppis, kuulostaa Aristoteleen keskitien filosofialta. Hedonisti taas keskittyy saavuttamaan välittömän aistinautinnon.
No joo, varmasti kuulostaa.. Sillä muotoilin lauseeni ehkä hieman väärin. Tai noh, ehkäpä nuo "tasapainottavat" tekijät saavat kuulostamaan enemmänkin keskitien filosofialta, mutta hedonismistakin on muutamia variaatiota.. Käydääs ne pikaisesti ja lyhykäisyydessään läpi, eli;
- Epikurolaisuus joka on käytännössä vain kärsimyksen poissaoloa
- traditionaalinen hedonismi joka on Suomeksi ylenpalttista mässäilyä ja usein juurikin noita mainitsemiasi välittömiä aistinautintoja
- moderni hedonismi, joka on jossain noiden kahden välimaastossa ja jota itsekin "edustan". Eli se poikkeaa tuosta traditionaalisesta siinä kohtaa, että se etsii nautintoa nautinto(jen) sijaan. Eli modernin hedonismin löytäminen vaatii toisenlaista toimintastrategiaa kuin traditionaalinen hedonismi. Modernin hedonistin ei tarvitse turvautua aina konkreettisen nautinnon kohteeseen, vaan hän pystyy nauttimaan asioista jo ns. "sielunsa silmillä" ja nautiskelu on monesti hyvinkin henkistynyttä ja usein jo pelkät kuvitelmat jostain toivottavasta ja kauniista herättävät modernissa hedonistissa mielihyvää. Toki moderni hedonistikaan ei pelkissä haavekuvissa elä, vaan jos/kun hän päästää nautinnonhalunsa valloilleen, kiinnittyy hänen huomionsa esineiden tai kohteiden käytöstä saatavan elämyksen laatuun.