3661
Asut ja pukineet / Vs: Tyylin evoluutio
« : 28.02.11 - klo:20:25 »
Hyvät herrat,
Oma herätykseni pukeutumiseen juontaa juurensa vuoteen 1984 ja 80-luvun ikoniin, tv-sarja Miami vice:en. Olin silloin parikymppisenä muuttanut opiskelukaupunkiin ja aloittelin omaa itsenäistä elämääni. Pikkuhiljaa limonaativaatteiksi alkoi ilmestyä valkoisia puuvillahousuja, purjehduskenkiä ja pikkutakkimallisia pusakoita joita pidettiin päällä tottakai hihat käärittyinä.
Työelämään siirtyminen toi mukanaan ensimmäiset asialliset puvut, sitä yo-juhliin ostettua seppälän hirvitystä en oikein osaa vielä pukuna pitää. Ja kun duuniin alkoi sisältyä entistä enemmän edustuksellisia velvollisuuksia ja matkustamista, vaatteiden ja varsinkin kenkien laatuun alkoi kiinnittää entistä enemmän huomiota: Pois kaikki keinokuitu, huomio ulkonäön lisäksi funktionaalisiin ominausuuksiin. Miehen kun piti olla kuosissa ja terävän näköinen vaikka Atlantin ylilennolla torkutun kolmituntisen yöunen jälkeen.
2000 -luvun alkuvuodet olivat mustan puvun aikaa: Senaikaisessa työympäristössä oli aina melkoinen mahdollisuus saada puvulleen voitelu-, leikkuu-, hydrauliikka yms. öljyä ja mustassa ei tuonlainen lika niin selvästi näkynyt.
Nyttemmin olen siirtynyt työskentelemään lobbyissä ja johtajien kerroksissa joten pukeutuminen on kurinalaista business -tyyliä ilman provosoivia revittelyjä. Kaapissa on jatkuvassa kierrossa nyt kuusi pukua joista ehdoton suosikkini on kohtuu tuhdista harmaasta villaflanellista valmistettu italialainen puku melkoisen väljällä mitoituksella. Puku on käytännöllinen ja mukava ja se sopii tilaisuuteen kuin tilaisuuteen – talvella.
Muuten tyylini on aika germaaninen, suurin osa vaatehankinnoista tulee tehtyä Saksasta. Tosin keikariblogin kautta olen innostunut englantilaiseen vintage-tweediin. Ensi talveksi tulee varmasti hankittua pari hillittyä tweed-pukua lisää. Kuten myös pukusaappaat.
Paitoja on kierrossa pari tusinaa, ostan niitä alennusmyynneistä tilaisuuden tullen ja heitän vastaavan määrän vanhoja pois. Paidat ovat joko puuvillaa tai flanellia. Flanellipaita toimii mielestäni pukupaitanakin kunhan vaan puku on raskaampaa kangasta. Vaikkapa tweediä.
Keikarin kenkienhoitoketjun innoittamana päädyin huoltamaan kenkiäni ja huomasin omistavani viisi paria brogueita joista tuli keikarin ohjeiden mukaan kiwillä kiillottamalla aika maukkaan näköisiä.
Kunnioittaen teidän,
Salaryman
Oma herätykseni pukeutumiseen juontaa juurensa vuoteen 1984 ja 80-luvun ikoniin, tv-sarja Miami vice:en. Olin silloin parikymppisenä muuttanut opiskelukaupunkiin ja aloittelin omaa itsenäistä elämääni. Pikkuhiljaa limonaativaatteiksi alkoi ilmestyä valkoisia puuvillahousuja, purjehduskenkiä ja pikkutakkimallisia pusakoita joita pidettiin päällä tottakai hihat käärittyinä.
Työelämään siirtyminen toi mukanaan ensimmäiset asialliset puvut, sitä yo-juhliin ostettua seppälän hirvitystä en oikein osaa vielä pukuna pitää. Ja kun duuniin alkoi sisältyä entistä enemmän edustuksellisia velvollisuuksia ja matkustamista, vaatteiden ja varsinkin kenkien laatuun alkoi kiinnittää entistä enemmän huomiota: Pois kaikki keinokuitu, huomio ulkonäön lisäksi funktionaalisiin ominausuuksiin. Miehen kun piti olla kuosissa ja terävän näköinen vaikka Atlantin ylilennolla torkutun kolmituntisen yöunen jälkeen.
2000 -luvun alkuvuodet olivat mustan puvun aikaa: Senaikaisessa työympäristössä oli aina melkoinen mahdollisuus saada puvulleen voitelu-, leikkuu-, hydrauliikka yms. öljyä ja mustassa ei tuonlainen lika niin selvästi näkynyt.
Nyttemmin olen siirtynyt työskentelemään lobbyissä ja johtajien kerroksissa joten pukeutuminen on kurinalaista business -tyyliä ilman provosoivia revittelyjä. Kaapissa on jatkuvassa kierrossa nyt kuusi pukua joista ehdoton suosikkini on kohtuu tuhdista harmaasta villaflanellista valmistettu italialainen puku melkoisen väljällä mitoituksella. Puku on käytännöllinen ja mukava ja se sopii tilaisuuteen kuin tilaisuuteen – talvella.
Muuten tyylini on aika germaaninen, suurin osa vaatehankinnoista tulee tehtyä Saksasta. Tosin keikariblogin kautta olen innostunut englantilaiseen vintage-tweediin. Ensi talveksi tulee varmasti hankittua pari hillittyä tweed-pukua lisää. Kuten myös pukusaappaat.
Paitoja on kierrossa pari tusinaa, ostan niitä alennusmyynneistä tilaisuuden tullen ja heitän vastaavan määrän vanhoja pois. Paidat ovat joko puuvillaa tai flanellia. Flanellipaita toimii mielestäni pukupaitanakin kunhan vaan puku on raskaampaa kangasta. Vaikkapa tweediä.
Keikarin kenkienhoitoketjun innoittamana päädyin huoltamaan kenkiäni ja huomasin omistavani viisi paria brogueita joista tuli keikarin ohjeiden mukaan kiwillä kiillottamalla aika maukkaan näköisiä.
Kunnioittaen teidän,
Salaryman