Keikarin foorumi

Juuri tänään (maku muuttuu ja on muuttunut toki vuosien mittaan) olen ehkä kallellaan visuaalisesti yksiväristen, mutta selvästi teksturoitujen kankaiden suuntaan. Tällaisia ovat kalanruodot, vahvat twillit (whipcord ja cavalry twill), avoimet kudokset kuten hopsack ja mock leno ja muu tällainen. Donegal tweediä on myös tullut kaappiin viime vuosina lisää, sekä jonkinlainen kalanruoto että toimikas alustana. Vähän tylsää, mutta näitä on helppo yhdistellä ja tällaisten kankaiden sormituntuva ja elävyys miellyttävät. Kyseessä on varmaan myös eräänlainen heiluriliike poispäin takavuosikymmenten voimakkaammista kuoseista.

En juuri nyt omista minkäänlaisia ruudullisia takkeja tai housuja - glen checkille voisi antaa taas periaatteessa mahdollisuuden - enkä ole jostain syystä koskaan lämmennyt ollenkaan neula- tai liituraidallisille puvuille. Vaikka sitä joskus päätyisi perinnetietoiseen pankkiin töihin, valitsisin työhaalariksi jotain muuta.

Erinomainen nosto tuo Donegal tweed. Itseltäni löytyy harmi kyllä toistaiseksi vain yksi irtotakki ruskeasta Donegalista, muttei takuulla jää viimeiseksi. Ihastuin suuresti heti ensisilmäyksellä. Ja enpä tiedä montakaan, tai oikeastaan toista yhtä helppoa yhdisteltävää. Flanellien, vakosametin tai farkkujen kanssa (tosin farkkuja tulee nykyään pidettyä aika harvoin) aivan ykkönen. Tuhtina tavarana on myös kuin kotonaan intin vanhojen sarkahousujen kaverina. Neuleet kuin myös useat kauluspaidat pelittävät oikeastaan edes suuremmin miettimättä hyvin vaivattomasti Donegalin kaverina. Päällystakkien kirjo niin ikään lähes rajaton tuon kanssa. Menee polvipituisen villakankaisen takin alla siinä missä vaikkapa kenttätakinkin. Kenkinä oikeastaan ainoat "väärät" ovat mustat juhla oxfordit tai kevytrakenteiset kesäloaferit, kun siis pysytään klassisissa perusjalkinemalleissa.

Paidankalvosimen mitoituksesta muutaman ajatuksen esitän vielä. Olen n. 15 vuotta käyttänyt vain mittatilauspaitoja ja filosofiani on se, että kalvosimen ympärysmitta valitaan sellaiseksi, että kalvosin ei pääse valahtamaan liian pitkälle kämmenselän päälle. Mielestäni nimittäin hihan pitää olla pari senttiä liian pitkä, jos niin voi sanoa, jotta se ei kättä kohotettaessa vetäydy liiaksi ylöspäin takin hihan alla. Käden roikkuessa rentona alhaalla estää väljyydeltään sopiva kalvosin hihaa putoamasta liian alas. Tällöin sopiva kalvosimen mitta riippunee ranteen ympärysmitan lisäksi jonkin verran käden rakenteesta: onko se äkkiä levenevä kuin lapio vai solakampi. Minun kohdallani sopivaksi on osoittautunut n. 4,5 cm ranteen ympärysmittaa suurempi yksinappinen kalvosin (mitattuna napin kannasta napinläven ulkosyrjään). Kaksinappisen kalvosimen kohdalla mitta saattaa olla hieman toinen, koska kalvosin ei samalla tavalla pääse elämään. Perinteisen kokoinen pukukello ja jopa maltillisen paksuinen sukeltajankello mahtuvat näillä mitoilla hyvin kalvosimen alle. En suosittelee väljempää kalvosinta kellokädelle, koska silloin kalvosimet asettuvat eri korkeuksille käsissä ja mielestäni erilainen väljyys kalvosimien välillä ei itsessäänkään näytä tai tunnu hyvältä.

Mielestäni siis kalvosin ja hihan pituus ovat oikein mitoitettuja, kun nappi kiinni kalvosin roikkuu oikealla korkeudella ja nappi auki valahtaa pari senttiä alemmas.

Arskalta hyviä pointteja. Prikuulleen ns. oikean mittainen hiha paidassa aiheuttaa tosiaan sen, että sitä saa olla vaistomaisesti nyppimässä alaspäin vähän väliä. Ja myös tuosta kalvosinten eripari väljyydestä olisin samoilla linjoilla. Yhdessä paidassa olen tuota kokeillut, enkä oikein tykännyt. Oli vähän "toispuoleinen" olo koko ajan. Jotkut ilmeisesti pitävät hyvinkin paljon ja ottavat lähes jokaiseen paitaansa sen option.

Tuo nimimerkki Alhazenin vinkki on sellainen, joka kannattaa jokaisen niin sanotusti ottaa onkeensa. Aivan erityisesti uusien lukijoiden. Itse suosittelen nykyään jokaiselle tutulle ottamaan puvun kuin puvun materiaalista riippumatta kaksilla housuilla, jos mittatilaukseen alkavat. Kyllähän se muutaman satalappusen lisäpanostus yhteen ja samaan pukuun aiheuttaa nieleskelemistä, (niin tekee itselläkin) mutta maksaa itsensä taatusti takaisin vuosien saatossa, jos pukua on tarkoitus käyttää enemmän kuin muutaman kerran vuoteen. Ottaa vaikka toiset housut erilaisilla yksityiskohdilla, niin tällöin samaan pukuun lisäinvestointi ei tunnu ostovaiheessa ihan niin turhauttavalta.

Näissä pitäisi olla jonkinmoinen sormituntuma kuinka paksua on 350-grammainen. Valmiiseen pukuun sitä ei ole merkitty.

Tuossapa se suuri haaste onkin. Samasta syystä johtuen omaankin kaappiin on päätynyt muutama alle 350 grammainen. Kangastyyppi niin ikään vaikuttaa merkittävästi, sillä esimerkkinä vaikkapa 350g pehmoinen villaflanelli eroaa melkoisesti 350g tiheään kudotusta kampalankavillasta, tai puhumattakaan saman painoisesta pellavasta. Näin ollen tuota vinkkiä on syytä pitää vain hyvin, hyvin karkeana ja suuntaa antavana nyrkkisääntönä.

Tähän kangaskeskusteluun on pitänyt kirjoittaa muutama oma havainto vuosien varrelta. Omat pukuni ovat suureksi onnekseni osoittautuneet ihan onnistuneiksi ja aikaa kestäviksi valinnoiksi. Jos nyt kuitenkin pääsisin tilaamaan samat uudelleen, niin yhtään alle 350 grammaista kangasta en niihin valitsisi. Pois lukien ehkä aivan pelkkään kesäkäyttöön tarkoitetut. Mutta tuohonkin tarkoitukseen on olemassa myös tuhtia tavaraa, kuten paksua pellavaa tai alkuperäistä, sitä painavampaa Minnisin Frescoa yms.

Toki kuten todettua, ainakaan toistaiseksi vielä yksikään valinta ei ole mennyt pieleen, mutta niin kuin kaikessa, tietämys lisääntyy kokemuksien myötä ja omat mieltymykset tulevat selkeämmiksi.

Tämä pienenä vinkkinä aloitteleville klassisen tyylin pukeutujille, sillä eri kangastalojen vihkoista esimerkkejä selaamalla on mielestäni hyvin vaikea erottaa, miltä mikäkin kangas tuntuu (tai edes lopulta näyttää) sitten kun siitä on tehty kokonainen vaate tai jopa kokonainen puku liiveineen. Ilman muuta niistä kangasvihkoista ja mallipaloista on hyötyä ja paljon, mutta ihan lopullista tulosta nekään eivät pysty kertomaan.

Eli nyrkkisääntönä; suosi aina painavia ja paksuja kankaita, ellet aivan välttämättä ja 110%:n tietoisesti halua ohutta ja hyvin kevyttä tuntumaa.

Asiasta kolmanteen.. Oletteko huomanneet internet- aikakauden myötä muutosta klassisen tyylin saralla..?
Alan uskoa pikkuhiljaa, että kyllä hatut ovat pienimuotoisen paluun tehneet. Toki edelleen näillä seuduilla ne rajoittuvat lähinnä flat capeihin, mutta muistan hyvin ajan jolloin ei niitäkään näkynyt.

Toinen huomio klassisen pukeutumisen saralla housujen yksityiskohdat/ rakenne. Jälleen näkee nuoremmillakin veijareilla etulaskoksia sekä upslaakeja. (mikä on mielestäni erittäin positiivinen paluu) Tässäkin muistan hyvin ajan, jolloin ne olivat ehdottomasti poissa laskuista. Huomaan sen omastakin vaatekaapistani. Housut joita olen hankkinut kymmenen vuotta tai jopa toistakymmentä vuotta sitten, ovat järjestään ilman upslaakeja olevia flätti frontteja... Kun taas viimeisen viiden vuoden aikana juuri päinvastoin. Eli upslaakit suurimmassa osassa ja aika monissa myös etulaskokset, jopa tuplana.

Kolmas huomio on, että vihdoin on alkanut näkyä oikeasti sellaisia irtotakkeja joita ei miellä vahingossakaan orvoksi puvun takiksi. Eli kuviota ja kuosia sekä elävämpää tekstuuria näkee selvästi enemmän kuin vaikkapa vielä kymmenen vuotta sitten. Lisäksi värejäkin uskalletaan jo hieman reippaammin käyttää. Parhaimmassa tapauksessa vuodenajan mukaan.

Näitä huomioita on tullut tehtyä ihan täällä ylempänäkin maata.

Toki klassisen tyylin saralla näkee omaan silmään myös joitakin ei-toivottuja juttuja, mutta näinhän se aina väkisinkin menee. Toisaalta, ehkäpä muodissa olleet hyvin kapeat kauluskäänteet ja turhan lyhyet takit ovat saaneet houkuteltua uutta käyttäjäkuntaa, vaikkei se näkynä ehkä meitä kaikkia niin miellytäkään. 

Nyt on ollut reilun viikon käytössä Booksterin baker boy- lätsä kivihiilen harmaasta, kalanruotokuvioisesta 500 grammaisesta Lovat Mill:n tweedistä. Sanoisin että onnistunut ostos. Vaikka baker boy on hieman muhkeampi kuin flat cap, niin onneksi ero ei kuitenkaan valtava ole. Eli ainakaan nämä Booksterin lätsät eivät mitään valtavia ja huomiota herättäviä torttuja ole. Sanoisin että tyylikkäämpi kuin litteä, tavallinen flat cap. (tosin tilannetta saattaa vääristää Suomessa paljon viljellyt halpikset, jotka ovat usein sileistä liurukankaista tehtyjä ja niitä monesti näytetään pidettävän täysin niille sopimattomien kamppeiden kanssa ja usein väärinpäin jos halutaan näyttää oikein "nuorekkailta") Litteän flat capin kanssa en vaan pysty pääsemään yli "ukki- mielikuvasta" (enkä tarkoita nimimerkki Ukkia) joten siksi päädyin astetta "härskimpään" riskillä ja näköjään tällä kertaa kannatti, ainakin siis omasta (ja äidin) mielestä.

Sen verran ihastuin tähän, että tilasin myös toisen baker boy:n hieman pidemmällä lipalla ja keskiruskeana.