Keikarin foorumi

Mulla on Aldenin Cordovan Norwegian Front Blucher Oxfordit. Ei sen valinnassa mielestäni sen kummallisempia juttuja ole kuin muunkaan kengän. Ehkä se että oikean koon kanssa tulee olla vieläkin tarkempi, koska cordovan on kovaa nahkaa ja mukautuu käyttäjän jalan muotoihin hitaammin kuin vasikannahka. Lestejä Aldenilla on muistaakseni kahdeksan, minulla niistä levein EEE, vaikka räpyläni on mielestäni normaalia suomalaista maatiasmallia. Jotkut ovat sitä mieltä ettei cordovanin kiillottamiseen tule käyttää aineita ollenkaan, koska hevonnahka sisältää omia öljyjä jotka kuulemma saa käyttöön ahkeralla jynssäyksellä. Itse olen käyttänyt Kiwin cordovan-kiilloketta. Ei saa Tarjoustalosta mutta tulee vaivattomasti ebayn kautta USAsta kirjekuoressa.

^ Vastasin yksityisviestiin.

Niimpä... Itsekkin näen käyttöesineiden keräilyn järkevämpänä kuin esimerkiksi mainitsemasi posliinin, asia tietenkin erikseen mikäli kuppeja ja kippoja myös käytetään.'

 Samoin kuin esimerkiksi jotkut eivät ymmärrä miksi käyttää yli 1000€ arki kelloon jonka tarkkuus häviää 5€ Mikkihiiri kellolle kirkkaasti vaikka ajan näyttäjänä kumpikin hoitaa tehtävänsä yhtä hyvin. Arvokello (Omega 2254) ostostani olen joutunut myöskin selittämään usealle tuttavalleni, lopputuloksena olen päätynyt lähes poikkeuksetta samaan mihin Ville.

Suurinta tyhmyyttä mielestäni juuri laatutuotteissa on ostaa ne pöytälaatikossa pidettäväksi.

Joten siis ne joilla tuollainen hieno käyttöesine on,  kello, kenkä, posliininen kippo tai mikä hyvänsä, käyttäkää sitä niin silloin saatte siitä maksimaallisen hyödyn rahoillenne sekä laatutuotteen käyttämisestä syntyvän nautinnon.

Hyviä pointteja ja hyvin sanottu. Näin minäkin haluaisin sen nähdä.

Ei minustakaan puvussa sinänsä vikaa ole. Virhe on siinä ettei Fayed pidä kaksirivistä takkia kiinni. Sen tulisi aina olla napitettuna. Ehkä vanha mies on nuori mimmi kainalossaan niin täpinöissään että ei enää muista.

Keikarin blogi on Villen luomus, joten keskustelun sen elitismistä voisi lopettaa lyheen. Tekijä päättää sisällöstä ja jos ei miellytä niin vaihda saittia tai tee parempi. Keikari-blogilla on kuitenkin missio (21.9. 2008), joka tähtää muutokseen suomalaisten miesten pukeutumisessa. Siksi lienee sopivaa, että kohderyhmän puolelta tulee mielipiteitä siitä, miten blogi onnistuu mission toteuttamisessa. Tätähän Ville haki itsekin joku aika sitten tehdyssä lukijakyselyssä.

Minulle keikari-blogi on ollut ylivoimaisen myönteinen kokemus. Tärkeintä on ollut mahdollisuus sen kautta kalibroida omaa pukeutumistyyliä. Saada kaikupohjaa omille ratkaisuilleen, sillä pukeutumiskysymyksissä mies on yksin. Hyvä jos saa vaimolta tukea, lapsista ja kavereista puhumattakaan. Tässä mielessä on yhdentekevää olenko blogin kanssa samaa mieltä vai en. Joka tapauksessa se tarjoaa mahdollisuuden omien käsitysteni peilaamiseen. Ehkä jotain samaa mitä Tim Gallwey sanoo kirjassaan ’The Inner Game of Tennis’: vastustajan kätteleminen pelin jälkeen tarkoittaa kiitosta siitä että hän antoi minulle mahdollisuuden pelata itseäni vastaan.

Joskus tulee tietysti ihan hyödyllistä käytännön tietoa. Niin että kiitos vielä kenkien huopapalavinkistä. Ideat eivät välttämättä aina tule suoraan, vaan yksi johtaa toiseen ja toinen kolmanteen. Yhtä kaikki, blogin ansiota sekin . Keikari ja sen foorumi ovat niitä harvoja palstoja joita seuraan päivittäin ja johon kirjoitan silloin tällöin. Antoisimpina koen ne kirjoitukset, jotka tavalla tai toisella ammentavat maskuliinisen tyylin kokemus- ja tietouniversumista. Vähiten hyödyllisinä pidän yritys- ja tuotemerkkiesittelyjä.

Ymmärrän kyllä niitäkin jotka näkevät elitismiä. Moska-leimoja jaellaan ja maailman parhaita ja kalleimpia ylistellään. Voin kuvitella, että meidän tavisten joukossa on niitä johon tämä jättää toivottomuuden tunteen. Sormella osoittelu ei millään elämänalueella ole kovin tehokas keino ihmiskäyttäytymisen muuttamiseksi.  Joten jos yleisön joukossa näin koetaan, uhraisin asialle muutaman ajatuksen, ennen uhmakasta tyyli-ei-muutu -reaktiota.  Olettaen että syyskuussa määritetly missio on edelleen voimassa. Muutenhan asialla ei ole väliä ja voidaan palata postitukseni toiseen virkkeeseen. Mutta vastuu se on lukijallakin. Ei pidä pahastua vaikka tuntisikin nuolen osuvan. Netin anonyymiteetti tarjoaa optimaalisen teflonin.

Tähän asti keikari on minun sanavarastossani tarkoittanut huikentelevaa ja aroganttia pelleä. Sietämätöntä tyyppiä, jonka yritän kiertää kaukaa. Blogin myötä olen oppinut, että kyse onkin elämäntavasta. Jonkinlaisesta filosofiasta jonka ydintä en ole vielä täysin ymmärtänyt. Johtuneeko siitä että elin herkän nuoruuteni 70-luvulla jolloin suuria teorioita tuli joka tuutista ja jonka takia vierastan kokonaisvaltaisia ajatuskehikkoja ja ideologioita. Keikariutta karsastan siksikin, että haluan pukeutumisen palvelevan minun persoonaani enkä jotain aatetta. Raja kulkee siinä että noudatanko jotain pukeutumistapaa omasta aidosta tahdostani vai siksi että se kuuluu johonkin koodistoon. Voit kuulua koulukuntaan mutta muiden vanavedessä sinusta ei tule taiteilijaa.

Minulle pukeutuminen on jokamiehen käyttötaidetta. Kun pukeutua täytyy, niin miksei sitä tekisi kauniisti, mukavasti ja tyylillä, omien mahdollisuuksiensa ja rajoitustensa puitteissa? Pukeutuminen on älyllisesti ja esteettisesti kiehtovaa ja kunnon vetimet niskassa antavat käsittämättömän hyvänolon tunteen. Kuten muissakin taiteissa, pukeutumisessakin on tietyt perinteet, tekniikat ja koulukunnat. On tietyt säännöt jotka auttavat pyrkimyksessä harmooniseen lopputulokseen. Mutta kuten muissakaan taiteissa, ei pukeutumisessakaan ole mitään algoritmia joka sylkäisisi oikean ratkaisun. Maailmalta voi kerätä rakennuspalikoita mutta itse ne on kasattava. Mitä enemmän palikoita keikari-blogi tarjoaa, sen paremmin se on täyttänyt tehtävänsä.

Foorumi on blogin erottamaton vastinpari. Mitä oli ennen foorumia? Jo sen perustamisesta Ville ansaitsisi valtion apurahan. Ihan samoin kuin blogi, foorumi tarjoaa mahdollisuuden omien käsitysten arviointiin. Kuitenkin, jos elitismistä puhutaan, kerhoutuminen uhkaa. Jos puuhataan keikaritapaamista johon ’aktiivijäsenet’ ovat tervetulleita, niin toki se on elitismiä. Se ei ole kiellettyä, mutta ei pidä ihmetellä jos joku tuntee ettei kuulu joukkoon.

Foorumissa arvostan samoja asioita kuin blogissakin ja se on ollut lukuisten ahaa-elämysten lähde. Sitten ovat erikseen ne asiat jotka näen pelkkinä makukysymyksinä. Mitä juon, kuuntelen tai luen? Sitä mistä pidän. Ei siitä sen enempää. Ne ovat puhtaita makuasioita eikä niihin asioihin liity mitään omakohtaista taiteen rakentamista kuten pukeutumiseen. Heti perään sanon että jos jotkut kokevat näistä asioista postittamisen relevantiksi en mitenkään halua tuomita tai rajoittaa sellaista pyrkimystä.  Odottelen milloin foorumiin ilmestyvät aiheet ’Millaisten naisten kanssa seurustelet’ ja ’Millaisella ongenkoholla herrasmiehen tulisi kalastaa’.

Tässäpä alue josta minullakaan ei ole kokemusta. Kovin harva laatuvalmistaja nimittäin mainitsee joko verkkosivuillaan tai tuotelätkässään, että käytössä on tietyn valmistajan paitakangas. Esimerkiksi T&A vain toteaa, että kankaat ovat Italiassa kudottuja 2-ply -kierteisiä ja 120-laatuisia.

Tämä liittyy asiaan joka minua on vaivannut myös villakankaasta tehtyjä pukuja, housuja ja irtotakkeja hankkiessa. Olisi kiva jos tuoteselosteessa olisi selkokielinen maininta kangaslajista (sarssi, seviotti, tvilli jne.) sekä sen painosta. Olisi kuluttajana varmemmilla vesillä. Sen kyllä ymmärrän etteivät valmistajat halua kaikkia ässiään paljastaa mutta ei luulisi näiden perustietojen olevan liikaa vaadittu.

Tästähän on kehkeytynyt melkoinen Tumi puolesta-vastaan keskustelu. Melkein kuin äänentoistofoorumeiden Genelec-kaiuttimien kanssa käy. Argumentitkin ovat samantyylisiä.

Totta. Mutta mikäs sen mukavampaa, tulee vaihtelua komppaan-keskusteluun. Joten lisää löylyä. :)

Olen käyttänyt paljon nahkalukkuja ja sehän on päivän selvää että nahka on hieno materiaali eikä mikään toinen pysty samaan. Siinä genressä. Mutta se mikä minua sieppaa on se, että Tumi luokitellaan muoviseksi läppärilaukuksi. Vähän niin kuin Dressman ja Rubinacci että ne on niitä villakangaspukuja. Oletan että niillä jotka näin sanovat ei ole Tumista omakohtaista kokemusta.

Itse asiassa keskustelimme eräänä päivänä juurikin tästä kysymyksestä. Ongelma Tumissa ei kuulemma ole missään yksittäisessä yksityiskohdassa, vaan kokonaisuuden ulkonäössä, joka ladyn mielestä on mitäänsanomaton ja halvan oloinen - "sellainen jota perusinsinööri ostaa koska se on teknisesti hyvä ja siinä on 'toimivia yksityiskohtia'." Yritin varovaisesti vihjata understatementin olemuksesta mutta se ei tällä kertaa uponnut, vaikka argumentti onkin kelvannut meriselitykseksi mm. tilanteissa joissa vaatekaappiin ilmestyy olemassaolevasta pikkutakista vain hienoisesti poikkeava versio.  

Toinen ongelma on keinomateriaalien käyttö, mitä lady ei sattuneesta syystä oikein arvosta. Erityistä kritiikkiä (johon tosin yhdyn) herättää se, että keinomateriaalit ovat yleensä huonoja ikääntymään. Siinä missä hyvin pidetty nahkasalkku vain paranee vanhetessaan, naarmut nylonissa ovat naarmuja nylonissa. Kierrätettävyyskin taitaa vähän huolestuttaa.

Valideja pointteja, ymmärrän. Tosin materiaalien haavoittuvuuden kohdalla asia on juuri päinvastoin. Kun nahkaan tulee naarmu tai palkeenkieli niin se on siinä. Ballistiseen nailoniin et kotikonsteilla pysyvää vammaa saa.