Haa, täällä ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Itse pohdiskelin eilen Leppilampi-antipatioiden yllättämänä paljonkin tämän foorumin estetiikkaa ja arvomaailmaa.
En leikillänikään esitä olevani pyhimys, itsekin tuhahtelen toisinaan ihmisten pukeutumiselle. Se on välillä ihan harmittomalla tavalla hauskaa. ”Virallisen etiketin” (termiä toisesta ketjusta lainatakseni) mukaisissa tilaisuuksissa huono pukeutuminen on mielestäni oikeasti moitittavaa (ja siksi Leppilampeakin käsitelleen kolumnin erään P. Arajärveä käsittelevän kirjoituksen frakki- ja smokkikuvat olivat mielestäni isompi virhe, kuin Leppilammen kuvat), vaikka toisaalta perustallaaja pukeekin pukunsa päälle vain niihin häihin, hautajaisiin ja ylioppilasjuhliin, eikä siksi yleensä hallitse juhlapukeutumista riittävästi. Periaatteessa kuitenkin tykkään enemmän lukea ”mitä kaunista näit” –ketjua kuin ”mitä inhottavaa näit” –ketjua. Jos joku ei osaa pukeutua, ei sille mitään voi. Suurelle osalle kansasta pukeutuminen on suhteellisen merkityksetöntä ja heidän estetiikkansa erilainen kuin omani. Ei se tee heistä huonompia ihmisiä (vaan huonompia pukeutujia - heh!).
Muiden pukeutumisen arvostelu menee helposti elitismin puolelle. Siinä on toisaalta esteettisten lähtökohtien tunnistamattomuuden ongelma. Kuten ChuckBass totesi, suurin osa ihmisistä ajattelee maailmaa erilailla, kuin lukuisat netin tyylifoorumit. Itsekin eroan ”nettipukeutumisen” konsensuksesta aika rankasti, enkä todellakaan pidä kaikkia netissä näkemiäni, foorumien hyväksymiä (styleforum approved…) pukeutumismalleja lainkaan onnistuneina. En toisaalta pidä siitä turo-linjastakaan. Tämä linja on kuitenkin ihan oikeassa maailmassa hyväksytympi, kuin nyt vaikka joku lukuisista retrotyyleistä, jotka näyttävät oikeassa katukuvassa helposti kostyymimäisiltä ja teennäisiltä. (Pahoittelut kaikille, jotka tästä mahdollisesti pahoittavat mielensä.)
Kuten joskus sanoin, kyse on valtakulttuurien ja alakulttuurien välisestä kitkasta ja vuorovaikutuksesta. Alakulttuureilla on vahva taipumus määrittää itsensä pukeutumisen kautta. Pukeutumistyyli poissulkee ”muut” oman alakulttuurin ulkopuolelle, ja näin saadaan luotua sisäpiiri. Me vastaan muut. Siitä seuraa sellainen pienen piirin kuvitteellinen salaliitto: me tiedämme jotain, mitä muut eivät (tässä tapauksessa pukeutumisesta) ja olemme siksi muita parempia. Valtakulttuuri tekee kuitenkin ihan samaa itsensä määrittelyä , eikä eri kulttuureiden asetelmissa ole mitään lähtökohtaisesti parempaa, arvokkaampaa tai tyylikkäämpää. Nämä ovat lopulta kaikki itse määriteltyjä seikkoja.
Mihin tästä päästään? Leppilammen edustama moderni, vapaamuotoinen ja ”rento” pukeutumistyyli voidaan ko. esteettisistä lähtökohdista tehdä hyvin ja huonosti. Mielestäni sen hyvin tekeminen edellyttää perusasioilta, kuten istuvuudelta, aika lailla paljon. Lisäksi käytettyjen kuosien ja kankaiden pitäisi olla hyviä ja mielellään mielenkiintoisia, väriyhdistelmien onnistuneita ja kokonaisuuden ko. estetiikasta katsottuna tasapainossa. On näistäkin lähtökohdista mielestäni outoa, että tässä lehdessä nostettiin nämä kuvat esimerkeiksi onnistuneesta pukeutumisesta.
Jos keskitytään arvostelemaan vain ko. estetiikkaa ja Leppilampea, ongelma näyttää ChuckBassin esittämin tavoin lähes alemmuuskompleksilta. Olen aistivinani Leppilampeen kodhistettua henkilökohtaista kiukkua, sekä toisaalta kihinää siitä, että täällä edustetut tyylilajit ovat tuomittuja valtavirran ulkopuoliseksi eksentrisyydeksi. Toisaalta voin lohduttaa sillä, että alakulttuuri tekee hiljaista kuolemaa heti, kun se lähenee valtavirtaa. Esimerkkinä hevi-musiikki on hiljaa vesittymässä vessanpöntössä aina siitä saakka, kun se on alkanut näkyä euroviisuissa, tosi-tv:ssä ja nykyään ilmeisesti lastenlauluissakin. Paljon mukavampi kohtalo alakulttuurille on säilyä turvallisesti sivurajan tuntumassa, josta voi heristellä nyrkkiä valtavirran tietämättömyydelle.
