Keikari > Etiketti

Tumma puku

(1/38) > >>

Sami:
Haluaisin tarkentaa tumman puvun käsitettä. Blogissa oli asiaa siitä ansiokkaasti, mutta eräs asia on syytä muistaa: Harmaa ei kuulu viralliseen tumma puku-koodiin. Kaksi suomalaista eri räätäliä on asian vahvistanut. Tumman harmaa on mainittu tummaksi puvuksi virheellisesti monessa etikettioppaassa ja kirjassa, mutta räätäleiden mukaan näin asia ei ole.

Tummalla puvullahan voi korvata joissakin tilanteissa frakin (jota minä en kyllä tekisi), ja frakinkin ainoat hyväksytyt värit ovat yönsininen ja musta.

Pchan:
Vaan missä ovat ne tilaisuudet, joissa vaaditaan nimenomaan tummaa pukua? Koko tummanpuvun tarkoitushan on korvata useita pukuja (Frakki, smokki, saketti), jolloin sen rooli on aina olla se kakkosvaihtoehto. Aika vähän suomessa on sellaisia illanviettoja, joihin ei esim. tummanharmaa puku kävisi. Smokissa teatteriin saapuva kerää varmasti hölmistyneitä katseita.

Sami:
Tumma puku tulee laittaa silloin kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti kun kutsussa lukee "tumma puku". Eri asia on, tuleeko tällaisia kutsuja usein. Hääkutsussa sitä joskus näkee. Olen samaa miletä että harmaalla selviää monessa paikassa, mutta ei silloin kun ollaan tarpeeksi formaalissa tilanteessa ja halutaan kunnioittaa isäntää.

Tumma puku ei ole missään nimessä kakkosvaihtoehto smokille. Tumma puku on smokkia arvokkaampi. Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotollekin voi mennä tummassa puvussa, mutta ei smokissa. (Toki eräs suuri rock-tähti niin teki, todennäköisesti ammattiin kuuluu erottautua vaikka missä olisi). Smokkihan on kevyiden juhlien puku. Amerikassa asia on hieman erilainen, smokki on siellä arvostetummassa asemassa (vrt. Oscar-gaala).

Pchan:

--- Lainaus käyttäjältä: "Sami" ---Tumma puku tulee laittaa silloin kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti kun kutsussa lukee "tumma puku". Eri asia on, tuleeko tällaisia kutsuja usein. Hääkutsussa sitä joskus näkee. Olen samaa miletä että harmaalla selviää monessa paikassa, mutta ei silloin kun ollaan tarpeeksi formaalissa tilanteessa ja halutaan kunnioittaa isäntää.
--- Lainaus päättyy ---

Juu, kutsun mukaanhan sitä mennään. Toisaalta esim. juhannushäissä 50 miestä mustissa olisi aika synkkää.


--- Lainaus käyttäjältä: "Sami" ---Tumma puku ei ole missään nimessä kakkosvaihtoehto smokille. Tumma puku on smokkia arvokkaampi. .. Smokkihan on kevyiden juhlien puku.
--- Lainaus päättyy ---

Mikä sitten olisi vaihtoehto smokille? Arkipuku?

DandyAndy:

--- Lainaus käyttäjältä: "Sami" ---Haluaisin tarkentaa tumman puvun käsitettä. Blogissa oli asiaa siitä ansiokkaasti, mutta eräs asia on syytä muistaa: Harmaa ei kuulu viralliseen tumma puku-koodiin. Kaksi suomalaista eri räätäliä on asian vahvistanut. Tumman harmaa on mainittu tummaksi puvuksi virheellisesti monessa etikettioppaassa ja kirjassa, mutta räätäleiden mukaan näin asia ei ole.
--- Lainaus päättyy ---

Minusta on hämmentävää kuinka tumman puvun käsite on hukassa jopa piireissä joissa se pitäisi tuntea. Aiemmin työurallani vuotuiseen juhlaputkeen kuuluivat eräät valtiolliset juhlat joissa edellytettiin tummaa pukua. Eräs kollegani oli osallistumassa juhliin ensimmäistä kertaa ja kääntyi puoleeni pukeutumisasioiden suhteen. Kerroin, että hänen tulisi hankkia musta tai erittäin tumma sininen puku ja siihen sopivat asusteet. Kollegani meni erääseen Helsingin keskustan maineikkaaseen tavarataloon ja kertoi myyjälle tarvitsevansa tumman puvun. Myyjä myi kaverille ruskean puvun punaisella taskuliinalla. Jostain syystä kollegani oli unohtanut antamani ohjeet puvun värin suhteen. Juhlissa hepun naaman väri sointui kyllä mukavasti taskuliinan kanssa ja muista juhlavieraista erottuminen oli taattu.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta