En puhunut etiketistä ilmiönä yleensä, vaan nimenomaan näistä virallisista osioista, joihin viittasin (mainitsemasi smokki, frakki, saketti, tumma puku jne.) Englantilaiseen pukeutumiseen pohjaava muoti syntyi 1800-luvulla ja siirtyi brittiaatelistolle ominaiseen tapaan yläluokan omaksi country club –salaisuudeksi, johon liittyi kaikkia äärimmäisen hienoja piirteitä (puetaan palvelijat tyylikkäästi mutta vähän väärin, että kaikki tunnistavat ne palvelijoiksi). Sieltä nämä käyttäytymissäännöt tihkuivat tavalliselle kansalle jokseenkin oudosti.
Niin mutta siinä esikuvana oli Ranska, jossa oli ylipäätään luotu ajatus siitä, että pukeutumisessa on olemassa kirjoittamattomien sääntöjen lisäksi myös kirjoitettuja. Nykyiset käyttäytymis- ja pukeutumissäännöt toki pohjautuvat pitkälti 1800-luvun Englantiin, mutta rationaliteetti, sääntöjen kirjaaminen ja osa säännöistäkin on johdettavissa paljon varhaisemmista ajoista.
Sen vuoksi onkin luontevaa huomioida säännön takana oleva ratio, joten kun nimenomaan kirjoittamaton puoli on muuntunut koko ajan niin se muuntuu myös tässä hetkessä. Jos 1800-luvun Englanti halusi eroon 1600-luvun ranskalaisvaikutteista, niin kyllähän 2000-luvun Suomessa voidaan poiketa 1800-luvun Englannin kirjoittamattomista säännöistä, saati sitten jostain aatelisten yksityiskerhojen muodista. Näin siis muun kuin tiukan etiketin osalta, joka nykyään tuo vastapainoa kirjoittamattomien sääntöjen moninaisuudelle.
Näiden karikatyyrimäisten henkilökuvaelmien oli tarkoitus kuvata esimerkinomaisesti eri yhteiskunnan kerrostumien olemassaoloa.
Tätähän en kiistänyt vaan kerroin mihin nämä kerrostumat nykyisin perustuvat.
Kerrostuma on eri asia kuin yhteiskuntaluokka, josta aiemmin puhuit. Nämä uudet kerrostumat kun eivät aseta samanlaisia muotoja kuin entiset. Enää ei kirkossa istuta säädyn mukaan, äänestetä säädyn mukaan ja käytännössä kaikilla kerrostumilla on mahdollisuudet mihin vain, luonnollisesti kasvuympäristö määrää aika paljon. Siltikin ns. säätykierto on aika helppoa ja vaikka yhteiskuntaa tarkasteltaessa on tarkastelun helppouden vuoksi tehtävä jaotteluja kerrostumiin, niin kerrostuma ei itsessään aseta samanlaista sidettä kuin yhteiskuntaluokka.
Luokat eivät ole kadonneet mihinkään, ne ovat vain murtuneet.
Jolloin on aika turha puhua yhteiskuntaluokista sellaisissa maissa, joissa ne ovat murtuneet, haljenneet ja menneet ihan pirstaleiksi.
Vaikka valtiovalta on murtanut asetelmia mm. kouluttamalla kansakuntaa erittäin laajamittaisesti, akateemisten lapset päätyvät populaation tasolla yhä suurella todennäköisyydellä akateemisiksi, työläisten lapset työläisiksi. Varianssin analyysi on useissa tutkimuksissa osoittanut selvää trendiä, jota voi kutsua kaikkein tehokkaimmin yhteiskuntaluokaksi.
Ilmiö on tuttu, mutta lopputuloksen kutsumisesta yhteiskuntaluokaksi samassa mielessä kuin "oikeiden" luokkayhteiskuntien on aika harhaanjohtavaa. Aiempi termi yhteiskunnan eri kerrostumista sopii paremmin, koska se poistaa keskustelusta muiden yhteiskuntien ja 1800-luvun painolastin. Nykyään kun kyse on päätymisestä, ennen oli kyse joutumisesta.
Työelämässä sen sijaan esim. lontoolaisissa toimistoissa (useilla aloilla) voidaan sanoa pukeutumisesta (vaikka nyt puvun kuoseista) todetuin tavoin hyvinkin suoraan: tuo ei täällä käy päinsä.
Niin ja 70-luvulla punkkari sai turpaansa jos näytti teddyltä tai puki päälleen Pink Floydin t-paidan, 1990-luvulla pingviinit joutuivat paniikkiin kun Dimmu Borgir käytti promokuvassa tennareita ja pari viikkoa sitten Helsingin muot...juhlaviikoilla hipsterit katsoivat toisiaan nenänvartta pitkin. Erilaisia kirjoittamattomia sääntöjä on, mutta ne eivät perustu enää tietyn yhteiskuntaluokan sisäiseen yhtenäiskulttuuriin vaan ammatteihin, harrastuksiin ja muihin aika pitkälti yksilön valittavissa oleviin tekijöihin.
Kuten siis sanoin niin etiketti on kirjoitettuna ja vahvasti noudatettuna jäänyt tiettyihin tilaisuuksiin.
Sen sijaan kun etenkin Suomessa yhteiskuntaluokat ovat muuttuneet kerrostumiksi ja erilaisiksi ihmisryhmiksi, niin pukeutumiseen on tullut iso kasa erilaisia kirjoittamattomia sääntöjä, joista työpaikan vaatimukset ovat yksi osa. Muu muodostuu sitten harrastuksista, mielenkiinnon kohteista ja sosiaalisesta piiristä.
Nykyisen pukeutumisen kirjoitettuihin eikä kirjoittamattomiin sääntöihin ei enää mahdu rationaliteetiltaan vanhentuneet ajatukset farkuista vain työväen vaatteina, ruskean kielto kaupungeissa tai tweedistä vain maaseudulla. Kirjoitetut säännöt soveltuvat tilaisuuksiin, joissa niitä edellytetään ja muun osalta on sitten valtaisaa vaihtelua jopa perinteisissä luokkayhteiskunnissa.
Tässä on kuitenkin vielä yksi asia, mistä olen edelleen vähän eri mieltä. Väitän että perinteinen etiketin mukainen (=muodollinen) pukeutuminen vaikuttaa edelleen koko ajan arkipukeutumiseen, mutta negaation kautta. Tarkoitan tällä sitä, että haettaessa ei-muodollista pukeutumista eli arkista työ tai vapaa-ajan pukeutumista, ajatellaan juuri sitä ettei oltaisi ylipukeutuneita. Eli arkipukeutuminen määritellään etiketin koko ajan mukaisen pukeutmisen kautta.
Jos siis ajatellaan puhtaasti dikotomian kautta.
Itse näkisin enemmänkin niin, että on etiketin vaatima muodollinen pukeutuminen ja sitten päästään eri askeleiden kautta kohti täysin ei-muodollista pukeutumista: frakki, tumma puku, liituraitapuku, irtotakki ja irtohousut, neule ja irtohousut, verkkapuku.
Sinällään etiketin vaikutus ei ole negaation kautta vaan haetaan tasapainoa ali- ja ylipukeutumisen välillä. Jollain arkipukeutuminen voi olla irtotakki taskuliinalla, jolloin ei haeta vastakohtaa pukuun vaan otetaan puvusta yksi osa ja käytetään sitä kohottamaan arkipukeutumisen astetta kohti formaalimpaa. Dikotomiasta on tullut liukuma.
Esimerkiksi Keikarin foorumilla kohtaa koko ajan tällaisia (aivan oikeita) perusteluja: Arkiseen asuun ruskea sopiikin mustaa paremmin, koska se ei ole niin muodollinen. Tweed-takki sopii arkiseen asuun paremmin kuin musta pikkutakki, koska se ei historiansa vuoksi ole niin muodollinen. Eli ylipukeutumisen välttäminen tarkoittaa ei-etiketin mukaista pukeutumista. Tätä kautta 1800-luvun englantilainen pukeutuminen vaikuttaa edelleen siihen koko ajan miten luoda arkinen asu.
Tuolla tavalla johdateltuna kyllä.
Toinen vaihtoehto on sitten se, että halutaan lisätä muodollisuuden määrää ja käytetään verkkapuvun asemesta ruskeaa pukua tai tweed-takkia. Haetaan siis muodollisia elementtejä tuomaan klassista vaikutelmaa, mutta ei osteta koko pakettia 1800-luvun yhteiskuntaan perustuvina rationaliteetteineen vaan kuvitellaan, että nykyinen kaupunki on sen verran puhdas, että ruskeaa pukua voi käyttää ilman pelkoa hiilitahroista.
Jos otetaan vielä farmareita selvempi esimerkki niin oletko tosiaan sitä mieltä ettei sininen haalari edusta työläisyyttä?
Sinisistä haalareista tulevat äkkiä mieleen myös opiskelijat.
Toisekseen en nyt osaa oikein keksiä, että kuinka moni käyttää haalareita varsinaisena vaatteena. Kysymyksessähän on puhdas työvaate, jollaisen voi pukea vaikka maalaamista varten niin aatelinen, professori kuin oikeakin maalari. Sininen haalari edustaa kyllä enemmän työntekoa kuin tiettyä yhteiskunnallista asemaa. Vähän kuin vasara kädessä.
Kuitenkin se on "joku vaate". Olisiko vaikkapa sininen farmarihaalari mielestäsi mahdollinen yhdistelmä irtotakin (tai tweedin) kanssa? Ei ole mitään käytännön syytä, miksi niitä ei nykypäivänä voisi yhdistää toisiinsa. Ainoastaan historiallisesti virittynyt tyylitajumme sotii toivottavasti vielä tätä ajatusta vastaan!
Esteettisyys on tuota yhdistelmää vastaan suurin vastalause ilman mitään historiallisia virityksiä.
Vielä jokin aika sitten pelkät farmarihousut oli yhtä mahdoton ajatus kuin farkkuhaalarikin irtotakin kanssa, mutta toki tyylitaju on tässä suhteessa jo vähän lipsunut. Vielä joskus ehkä menee se farkkuhaalarikin läpi pikkutakin kanssa. Ainakaan vielä se ei mene ja syy ei ole käytännössä vaan vaatteiden historiassa.
Syy on kyllä enemmän estetiikassa kuin historiassa.
Farkkuhousut kun ovat muodoltaan mahdollista tehdä samanlaisiksi kuin irtohousut, chinot, puvunhousut tai minkälaiset housut tahansa. Ainoa ero muihin housuihin on kangasmateriaali. Näin ollen esteettisesti ei ole eroa onko irtohousut villasta vai denimistä, näyttävät samanlaisilta housuilta. Sen sijaan haalarit ovat kokonaan eri vaatekappale ja en muista nähneeni pikkutakkiin yhdistyviä (no, joku kohta linkkaa kuvan...) villa-, puuvilla-, pellava-, vakosametti- tai muunkaanlaisia haalareita. Täten kysymys ei olekaan mistään kaltevasta pinnasta pukeutumisen "huonontumisessa" saati historiallisesta tiedostavuudesta vaan siitä, että farkkuhousut ovat housut siinä missä muutkin housut ja pikkutakin kanssa on tapana pitää housuja, jolloin housukankaissa voi olla varianssia kun taas mistä tahansa materiaalista tehdyt haalarit näyttävät helposti typeriltä irotakin kanssa.