Satunnaisia kysymyksiä

Aloittaja Ville, 04.08.10 - klo:21:08

« edellinen - seuraava »

uuno

**
Flanööri
Viestit: 269
Kirjattu
Salaryman on oikeassa.

Jos ei ole rahaa johonkin asiaan, niin sitten kannattaa säästää sen aikaa, että on tarpeeksi rahaa kertynyt ja ostaa sitten kerralla se kalliimpi.  Tulee lopulta halvemmaksi ja rahaa rupeaa myös jossain vaiheessa jäämään säästöön/sijoitettavaksi, jos ei pysty upgreidaamaan enää.  Nimittäin se, että ostaa ensin halvan ja sitten kalliin tulee hintavammaksi kuin ostaa pelkästään sen kalliin.

Toinen asia on se, että silti voi tulla oppirahoja maksettavaksi ja kerran käytetty tonnin tavara on tietysti kalliimpi kuin kerran käytetyt kahden kympin tavara.  Mutta ehkä rahoja säästäessä ehtii jonkin verran miettiä, mitä oikeastaan haluaa.

Arska

*****
Legenda
Viestit: 4739
Sijainti: Helsinki
Kirjattu
Missä joulupukki on?
Suositellaan täysraittiutta.

sagaari

*
Edistynyt
Viestit: 114
Kirjattu
Suittarin kyseistä neuletta kokeilleena voin todeta Alpan olevan todennäköisesti parempi valinta. 180/70 hoikalle s oli liian kapea, mutta sopivan pituinen. Todella slimmi malli siis. M olisi ollut liian pitkä hihoista ja olkapäästä.

Valtsu

*
Edistynyt
Viestit: 137
Sijainti: Turku
Kirjattu
Tottahan tuo kyllä on mitä salaryman sanoi ja voi olla että se jäisi harmittamaan, että on sen 2. vaihtoehdon ottanut 1. sijaan.

Hakusessa on neule, jota voisi juurikin takin sijasta pitää rennommassa ympäristössä ja käyttöä etenkin kylmempinä vuodenaikoina tulisi todella paljon. Tällä hetkellä omistan vastaavan tyylisen Zaran vaaleanharmaan neuleen, joka on ollut todella aktiivisessa käytössä.

Ehkä pitää nyt kuitenkin kokeilla molempia. Omat mitat on 190/85 ja L-kokoset neuleet Suittarilta ovat olleet aika slimmejä. Hihat ovat yleensä ennemmin liian lyhyet kuin pitkät ja hartiat aika normaali levyiset.

Ville

Satraappi
Ylläpitäjä
*****
Legenda
Viestit: 9317
Kirjattu
Olen yhä hoikka ukkeli. Alpan shaalineule koossa S oli silti erittäin kapea, harvinaisesti minullekin liian hoikka, joten M:n otin lopulta.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

Laurentius

*****
Legenda
Viestit: 2464
Kirjattu
Kyselen tässä kaverin puolesta että josko smokin kanssa olisi edes pitkin hampain hyväksyttävissä mennä derby-tyyppisissä quarter brogueissa, vai viedäänkö heti saunan taakse, tai viimeistään ammutaan aamunkoitteessa?

Kaverini kun haluaisi välttää kenkäpussin mukana kantamista juhliin, joista tarkoitus mennä jatkoillekin, ja ko. derbyt ovat juhlavimmat kengät joissa puolipohjaus. Ulkona kun ei oikein ole nahkapohjakeli.

Jaydee

*
Edistynyt
Viestit: 71
Kirjattu
Vähintäänkin hirtetään tuollaisesta tempusta. Saman tien voisi laittaa hyvin kiillotetut Kontiot, ne toimivat sentään ulkona loistavasti.

Eikö tämä ole ihanteellinen tilaisuus kalosseille? Toinen vaihtoehto on luottaa mahdollisimman paljon kumijalkaan liikenteessä, sillä pääseehän niillä nahkapohjillakin joten kuten eteenpäin. Puolipohjathan taas jarruttavat ikävästi menoa tanssilattialla.

Laurentius

*****
Legenda
Viestit: 2464
Kirjattu
Kun ei ole kalosseja... :-(

Mutta kyllä se kenkäkassi ja vaihtokengät on pohdinnan lopputulos.

Jaydee

*
Edistynyt
Viestit: 71
Kirjattu
#9008
Ei tehdä siitä turhaan ongelmaa: vuokraa kalossit vitosella.

https://frakkipalvelunam.fi/tekstit2.php?_id=104

:)

Edit: Linkki löytyi Googlella, nykyhinnastossa ei ollut enää listattu niitä, mutta kannattaa kysyä.

uuno

**
Flanööri
Viestit: 269
Kirjattu

Miten muuten hävitätte käytetyt partaterät?  Metallinkeräys olisi oikea paikka, mutta pelkään, että joku repii kätensä niihin, jos ne vain heittää metalliroskiksen pohjalle.  Jos taas pistää alkuperäisiin kuoriin, niin suurin osa tavarasta on ihan muuta kuin metallia.  Keltaiset biohazard-purkit (injektioneuloja varten tehdyt) ovat tietysti "hienot", mutta niitä ei (kai) myydä apteekeissa.

Alhazen

*****
Legenda
Viestit: 1051
Kirjattu
Osta metalliaskillinen pieniä minttupastilleja (näitä löytyy kassojen vierestä), syö ne ja säilö sinne. Aski vetää helposti parikymmentä terää eli et tarvitse edes uutta kovin usein. Tai sitten johonkin pieneen säilykepurkkiin.

danius

*****
Legenda
Viestit: 2256
Kirjattu
Tai osta tällainen. Täytyttyä sen voi heittää sellaisenaan metallinkeräykseen, eikä rasiaa saa sitä ennen vaikka lapset auki. https://www.shaveclub.fi/tuote/feather-partaterapankki/
I´m not a snob. I´m exclusive! - Frasier Crane.

danius

*****
Legenda
Viestit: 2256
Kirjattu
Tilaisuuden kutsussa lukee pukukoodin kohdalla cocktail. Pukuna löytyy navy suitsupplyn havana. Olisiko OK. Jos lähtisi tällä puvulla, vaaleansinisella kauluspaidalla ja jollain kuviollisella solmiolla. Taskuliina kenties värillinen, rennompi valkoisen sijaan. Mustat oxfordit jalkaan.
VAI
tuon puvun takki, harmaat flanellit, sama paita ja asusteet, mustat tai ruskeat oxfordit.

I´m not a snob. I´m exclusive! - Frasier Crane.

Hidas

***
Eleganssin esitaistelija
Viestit: 408
poco ritardando
Kirjattu
Nyt kun EFV pitää ilmeisesti tuumaustaukoa, niin tuleeko mieleen mistä voisi ostaa tweedhousut nykyaikaisella leikkauksella? Tavoitteena ns. kohtuuhinta.

Ville

Satraappi
Ylläpitäjä
*****
Legenda
Viestit: 9317
Kirjattu
Cordings on paras löytämäni, mutta punnan kurssin mukaan se hinta heittelee. Myös Bookster, joka on palannut konkurssista, valmistaa aitoa tavaraa.

Tweediä on monenlaista, ne kestävimmät kankaat, joiden valmistaja mainitaan vaatelätkässä jopa, ne ovat kalliita aina.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/