yksilöurheilija on yksin vain kilpailutilanteessa
Usein myös treenatessaan.
Omat urheilukiinnostukseni/inhoni liittyvät siihen, että joistakin lajeista en vain pidä. Joukkuelajit kuuluvat tähän saraan melkoisen kattavasti paria poikkeusta mukaan lukematta. Yksilölajeistakin valtaosa, toki. Omassakin harrastushistoriassani on sekä yksilö- että joukkuelajeja.
Ei ole mitään tarvetta olla jokaisessa tilanteessa kotonaan, niin masokistiseen herrasmieheilyyn ei ole tarvetta.
Joissakin valituissa asioissa on ihan hyväksi olla snobi.
Toki niin yksilö- kuin joukkueurheilija voi olla täysin yksin tietyissä harjoitustilanteissa, kuten esim. lenkillä, punttisalilla tms. Yleensä yksilöurheilijankin harjoittelussa on mukana seurakavereita / kilpakumppaneita / harjoitusvastustajia, ja valmentaja.
Jokainen järkevä ihminen valitsee tietysti mahdollisuuksien rajoissa itse tilanteet, joihin päättää itsensä ajaa. Herrasmiehen käsitteeseen liittyy kuitenkin mielestäni olennaisesti tilannetaju ja kyky toimia tyylikkäästi myös niissä tilanteissa, joissa olo ei ole niin mieluisaa ja joihin joutuu yllättäen.
Elämä on täynnä makuasioita. Kaikista ihmisistä, ilmiöistä tai asioista ei tarvitse kenenkään pitää, ja mielipiteensä voi kertoa mielestäni yleensä hyvin avoimesti. On kuitenkin eri asia pitää tai olla pitämättä jostain, kuin olla snobi. En itse asiassa keksi snobismille juuri mitään hyväksyttävää paikkaa, tilannetta tai yhteyttä. Kyse on nyansseista, jotka ovat mielestäni tärkeitä.
