Raakafarkkupari on se ehta "peltihousu" ja nyky levi's 501 lähinnä pumpulia näihin "oikeiisin" farkkuihin verratuna. Luetelluista prosesseista on kuitenkin lukuisia mielipiteitä ja käytäntöjä.
Ei kai "oikeat farkut" yleensä ole olleet raakadenimiä tai peltimäisiä. Ennen 20-lukua Levis 501:t valmistettiin 9oz pehmeästä ring-spun raakadenimistä, mutta 1922 Levis vaihtoi kankaantoimittajaa 10oz esikutistettuun, synteettisellä indigolla värjättyyn kankaaseen. 50-luvulla kankaiden paksuudet nousivat 12oz paikkeille ja 70-80-luvulla 14oz, jotta kankaat kestäisivät kulutusta senkään vertaa kuin vanhat 9oz farkkukankaat.
Kangaspuut ovat samalla kehittyneet tuottamaan enemmän, nopeammin ja heikompaa denimiä mitä vanhoilla kangaspuilla saatiin. 1965 keksittiin myös ensimmäinen roottorikehräyskone, jossa roottori pyörii 30 000 rpm ja ohittaa monta välivaihetta laadukkaan langan valmistuksessa. Nykyiset koneet pyörivät 140 000 rpm ja tuottavat halvalla paljon lankaa, joka on heikkoa ja huonoa verrattuna samanpainoiseen värttinällä kehrättyyn lankaan (ring-spun).
Värjäysmenetelmät ovat myös muuttuneet nopeammiksi. Perinteisillä menetelmillä langat värjätään hitaasti ja ajan kanssa, jolloin indigo ehtii hapettua kauemmin, ja pysyy vaatteissa haalistumatta kauan aikaa. Nykyteinit kuitenkin haluavat nopeasti haalistuvia farkkuja, ja sehän sopii massavalmistajillekin jotka värjäväät housut halvalla ja huonosti.
