^ Olen kahlannut Sinuhen läpi kymmenisen vuotta sitten. Mielestäni Waltarin tapa kirjoittaa on todella raskasta, enkä voi sanoa nauttineeni lukukokemuksesta erityisen paljon.

Kannattaa kokeilla uudelleen. Itse luin Sinuhen ekan kerran joskus lukioaikoina enkä pitänyt lainkaan. Annoin uuden tilaisuuden kolmekymppisenä ja totesin kyseessä olevan juuri sellaisen mestariteoksen kuin vanhemmat olivat väittäneetkin. Ja myöhemmin tuttavuuden vielä uudistettuani löysin taas uusia tasoja ja nyansseja.

Ystäväni joka lukee kirjoja hyvin paljon on lukenut Sinuhen 10 kertaa. Ei se ihan huono voi olla.

Sinuhehan on (Waltarin mittapuulla) aika helppolukuista ja sujuvaa.
Samaa kastia kuin Mikael-sarja eli Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim, ei nyt tietenkään Palmu-kirjojen tyyppistä. Sen sijaan jos tahtoo oikein tarpoa waltarillisen kerronnan suomättäissä niin Johannes Angelos ja sen esiosa Nuori Johannes ovat suositeltavia, voi sivukaupalla ihastella mm. idän ja lännen kirkon oppiriitoja... Samaten sujuvasti alkava Turms Kuolematon muuttuu hieman happoisaksi lopussa.

^ Samaa mieltä. Luin Mikaelit läpi lukion ykkösellä ja kakkosella luin Johannes Angeloksen ja kaikista olen pitänyt erittäin paljon. Ja nyt tosiaan abina lueskelen tätä Sinuhea. Waltarin tyyli on vain sellainen joka minulle kolahtaa kovin, tiedän ettei se tosin kaikille sovi. Täytyy vielä mainita, ettei Waltarin lukeminen ole ikinä ollut minulle mitään "kahlaamista" tai väkisin yrittämistä, tapahtumat imee mukaansa ja värikäs ja eloisa kerronta kuljettavat juonta luontevasti eteenpäin. Kyllä tuo Sinuhe ainakin kannattaa ihan yleissivistyksen nimissä lukea, vaikkei muuten niin Waltarista välittäisi.

Sinuhehan on (Waltarin mittapuulla) aika helppolukuista ja sujuvaa.
Samaa kastia kuin Mikael-sarja eli Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim, ei nyt tietenkään Palmu-kirjojen tyyppistä. Sen sijaan jos tahtoo oikein tarpoa waltarillisen kerronnan suomättäissä niin Johannes Angelos ja sen esiosa Nuori Johannes ovat suositeltavia, voi sivukaupalla ihastella mm. idän ja lännen kirkon oppiriitoja... Samaten sujuvasti alkava Turms Kuolematon muuttuu hieman happoisaksi lopussa.

Johannes Angelos on helvetin hieno, yksi parhaita ja mieleenpainuvimpia lukukokemuksia. Ei Nuori Vihanneskaan huono ollut.

Johannes Angelos on helvetin hieno, yksi parhaita ja mieleenpainuvimpia lukukokemuksia. Ei Nuori Vihanneskaan huono ollut.

Samaa mieltä.
Tarkoitus ei ollutkaan ottaa kantaa laatuun vaan kerrontaan ja vähän suhteuttaa Waltarin kirjoja toisiinsa lukemisen raskauden osalta. �,,kkiseltään ei tule mitään huonoa kirjaa, mutta kyllähän Waltariin tutustumiseen sopii parhaiten Sinuhe tai Mikael-sarja. Johannekset on aika stydiä kamaa.

Nimen omaan.

Jos taas Waltarilta kaipaa "helpompaa" historiallista romaania, ei mielestäni Ihmiskunnan vihollisia voittanutta ole. Etenkin jos sattuu matkailemaan Rooman suunnalla, turismiin saa ihan uusia fiiliksiä kun tämän lukaisee pohjiksi. Vetävä, historiallisesti tarkka tarina.

Kalle Päätalon Koillismaa-sarjasta kakkososaa eli Selkosen kansaa. Tavattoman kaukana kaikenlaisesta sartorialismista, osaa paremmin arvostaa omaa kinkkuviipaletta leivän päällä...:D

Tutkin kirjastoani eilen (pikku hönössä, kyllä.) ja löysin alimmaiselta hyllyltä parin Alistair MacLeanin välistä Jonathan Swiftin "Ohjeita palvelusväelle"-kirjasen. Tutustumisen arvoinen opus, sen saanee pikkurahalla mistä tahansa nettikirjakaupasta.

Tutkin kirjastoani eilen (pikku hönössä, kyllä.) ja löysin alimmaiselta hyllyltä parin Alistair MacLeanin välistä Jonathan Swiftin "Ohjeita palvelusväelle"-kirjasen. Tutustumisen arvoinen opus, sen saanee pikkurahalla mistä tahansa nettikirjakaupasta.

Palvelusväki puuttuu.

Ei muuta kun hakemus työkkäriin! "Palvelukseen halutaan; nöyrällä asenteella varustettu herrasmiespalvelija. Koulutus ei välttämätön."

Luen juuri novellikokoelmaa "Sherlock Holmesin parhaat". Voin varauksetta suositella monestakin syystä. Ensinnäkin tarinat ovat aivan mainioita, herra Holmes on aivan mainio, ja lisäksi tarinat sijoittuvat 1800-luvun lopun Lontooseen, jonka eleganssista on aina nautittavaa lukea.

Sofi Oksasen Puhdistus. Pakko se on lukea, kun sitä tuntuvat kehuvan niin monet tahot ja kirjallisuuspalkintojakin tippuu yhtenään. Kirjastosta tuskin olisin lähtenyt sitä lainaamaan, mutta nyt se löytyi avopuolison kirjahyllystä.