Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #660 : 04.07.21 - klo:14:50 »


Niccolò Machiavelli: The Prince

Raskaan luku-urakan jälkeen otin seuraavaksi hieman kevyemmän välipalan, josta kirjoitan köykäisemmin. Tämän käsikirjoitus ilmestyi ensimmäisen kerran noin 1513 ja tämä painos on vuodelta 2011.

Ryhdyin tähänkin lukemiseen ilman ennakko-odotuksia ja -asenteita. Pian lukemisen aloitettuani kävi ilmi, että kyseessä on opaskirja. Machiavelli on tavallaan kirjoittanut käsikirjan hallitsijalle. Teos keskittyy vahvasti valloittamiseen ja sodankäyntiin ja oletuksena on, että lukija on jo vallan kahvassa kiinni ja hänellä on vahva armeija käskytettävänä. Joko oma tai palkattu.

Kirja antaa suuret suuntaviivat hallitsijalle menemättä yksityiskohtiin sen tarkemmin. Jos haluat tällaisen lopputuloksen, on valittavissa tällaiset menetelmät ja niissä on kummassakin hyvät ja huonot puolet.

Kriitikot ovat pitäneet tätä teosta juonittelijan ohjekirjana, sillä suomessakin on käytössä juuri tästä kirjasta syntynyt käsite machiavellismi, häikäilemätön valtapolitiikka, jossa tarkoitus pyhittää keinot. Vaikka tämä on tavallaan Prinssin ajatus, liittyy siihen muutakin.

Machiavelli kertoo analyyttisesti kuinka hallitsijan kannattaa toimia pysyäkseen vallassa. Jos tämä tarkoittaa vaarallisten ihmisten tappamista, se kannattaa tehdä ennen kun heistä tulee suurempi uhka. Machiavelli käyttää runsaasti vertauskuvia selventääkseen tilannetta.

Remember what the doctors tell us about tuberculosis: in its early stages it's easy to cure and hard to diagnose, but if you don't spot it and treat it, as time goes by it gets easy to diagnose and hard to cure. So it is with affairs of state. See trouble in advance (but you have to be shrewd) and you can clear it up quickly. Miss it, and by the time it's big enough for everyone to see it will be too late to do anything about it.

Ajat tuolloin 1500-luvun Euroopassa ja myös useampi sata vuotta eteenpäin, olivat sotaisia kaikkialla. Lähes jokainen valtiontapainen nahisteli naapuriensa kanssa. Neutraalit hallitsijat eivät pärjänneet kuin hyvällä onnella. Oli parempi etsiä liittolaisia sekä heitä, joita vastaan kannatti hyökätä. Vanhan sanonnan mukaan, jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.

Kirjassa on runsaasti viittauksia sekä senaikaisiin ihmisiin että historiallisiin tapahtumiin. Kuten esimerkiksi Hannibal. Vaikka hän johti hyvinkin sekalaista armeijaa, ei hänellä ollut vaikeuksia pitää heitä aisoissa, sillä hän ansaitsi armeijansa kunnioituksen suunnattomalla julmuudella.

Machiavellin tarkoituksena ei ollut neuvoa hallitsijaa olemaan julma pelkästään julmuuden takia. Hän oletti, että poliittinen työ tuohon aikaan oli vaaroja täynnä. Hallitsijalla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin tappaa tai tulla tapetuksi.

Machiavelli toimi neljätoista vuotta ylellisenä diplomaattina kiertäessään Firenzen valtakunnan maita. Sitten Medicin perhe tuli valtaan, ja Machiavelli joutui vangituksi ja kidutetuksi. Lopulta vapautumisen jälkeen hän muutti kaupungista maalle, jossa hän kirjoitti Prinssin.

Hänellä oli tavallaan kaksi tavoitetta tämän kirjan suhteen. Yhtäällä esitellä erinomaisia analyyttisiä taitojaan ongelmien ratkomisessa, mutta toisaalta myös halu päästä Medicin suosioon ja takaisin leveän leivän ääreen. Kirjan avulla hän ei onnistunut siinä, mutta ennen kuolemaansa hän kuitenkin ehti hetken verran toimia neuvonantajana silloiselle hallitsijalle.

Kirjan on kääntänyt Tim Parks, joka kertoo pitkälti alussa erilaisista haasteista saada teksti italiasta englanniksi. Tunnettu kirja kun on, on tämä käännetty useaan kertaan. Parks sanoo, että alkuperäinen teksti seisoo aina omilla jaloillaan, mutta käännöksista tulee aika ajoin puhaltaa pölyt pois. Hän käyttää kahta eri ajan käännöstä esimerkkinä ja kertoo miksi on päätynyt erilaiseen kieleen kuin aiemmat.

Machiavellin alkuperäinen teksti on liian vaikea jopa nykyisille italialaisille ymmärtää. Kyse ei ole sanoista vaan niiden käytöstä.

The obstacle for the Italian reader --- is hardly lexical at all --- rather it has to do with a combination of extreme compression of thought, obsolete, sometimes erratic grammar, and, above all, a syntax where subordinate and pre-modifying clauses abound in ways that the modern reader is not used to.

Parks antaa esimerkkinä kolme käännöstä englanniksi:

W. K. Marriot (1908):

A prince is also respected when he is either a true friend or a downright enemy, that is to say, when, without any reservation, he declares himself in favour of one party against the other; which course will always be more advantageous than standing neutral; because if two of your powerful neighbours come to blows, they are of such a character that, if one of them conquers, you have either to fear him or not.

George Bull (1961):

A prince also wins prestige for being a true friend or a true enemy, that is, for revealing himself without any reservation in favour of one side against another. This policy is always more advantageous than neutrality. For instance, if the powers neighbouring on you come to blows, either they are such that, of one of them conquers, you will be in danger, or they are not.

Ja hänen omansa:

A ruler will also be respected when he is a genuine friend and a genuine enemy, that is, when he declares himself unambiguously for one side and against the other. This policy will always bring better results than neutrality. For example, if you have two powerful neighbours who go to war, you may or may not have reason to fear the winner afterwards.

Näissä tuo lihavoitu lause on mielenkiintoinen. Alkuperäinen sanaelma on ollut seuraava:

...o sono di qualità che, vincendo uno di quelli, tu abbia a temere del vincitore, o no.

Ja se on sanatarkasti käännettynä:

...either they are of qualities that, winning one of those, you ought to fear the winner, or not.

Tim Parks on siten pyrkinyt käännöksessään välittämään alkuperäisen tekstin ajatuksen sen sijaan, että pyrkisi pitäytymään vain tekstissä. Huomattavaa on, että prinssin hän on kääntänyt sanaksi ruler, josta käytän ilmaisua hallitsija. Se kertoo paremmin alkuperäisen sanan tarkoituksen. Kirjan nimeä ei tietenkään voi vaihtaa.

Kääntäjän johdannossa on myös sopiva lopetus tarinalle.

Reading The Prince it is impossible not to engage with the disturbing notion that politics cannot be governed by the ethical codes that most of us seek to observe in our ordinary lives. An however we react to this idea, once we have closed the book it will be very hard to go on thinking of our own leaders in quite the same way as we did before.

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #661 : 11.07.21 - klo:16:46 »


Ray Bradbury: Fahrenheit 451

Parhaat kirjat ovat niitä, jotka saavat ajattelemaan. Ne eivät välttämättä ole parhaita proosallisesti, mutta niiden idea saa miettimään muuta kuin tavallisesti on tavannut ajatella. Tämä on yksi sellaisista.

Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1953 ja tämä versio on vuodelta 2008.

Ray Bradbury kirjoitti tämän koulun alakerrassa, josta pystyi vuokraamaan edullisesti käyttöaikaa kirjoituskoneille. Hän pohjasi tarinan osin omiin kokemuksiinsa, mutta antoi tietysti mielikuvituksen juosta vapaasti sillä ajatuksella mitä jos. Juoni sijoittuu tavallaan nykyhetkeen, mutta rinnakkaiseen todellisuuteen. Sellaiseen jossa kehitys on jostain syystä lähtenyt toiselle tielle.

Tekstin teknisistä ynnä muista viittauksista tunnistaa tämän vanhaksi teokseksi. Mukana on robotteja, mutta niiden ajatus on kovin 1950-lukua. Tekstin tyyli on hyvin ymmärrettävää kuvailua, jossa aika ajoin joutuu miettimään onko kyseessä todellinen tilanne vai henkilön kuvitelma.

So it was the hand that started it all. He felt one hand and then the other work his coat free and let it slump to the floor. He held his pants out into an abyss and let them fall into darkness. His hands had been infected, and soon it would be his arms. He could feel the poison working up his wrists and into his elbows and his shoulders, and then the jump-over from shoulder-blade to shoulder-blade like a spark leaping a gap.

Bradbury sai tämän valmiiksi nuorena miehenä ja mielestä tästä heijastuu hieman lapsellinen kerronnan ote. Tämä ei tietenkään vie kirjan perustaa pois tieteistuotosten klassikoiden joukosta.

Niin kuin monilla muilla tulevilla tähdillä, myös Bradburylla oli vaikeuksia saada kustantajaa teokselleen. Hän sai pakit monilta muilta, kunnes yllättäen eräs henkilö kiinnostui kirjan julkaisusta. Bradbury kertoo tästä teoksen jälkisanoissa.

A young Chicago editor, minus cash but full of future visions, saw my manuscript and bought it for four hundred and fifty dollars, all that he could afford, to be published in issues number two, three and four of his about to be born magazine. The young man was Hugh Hefner. The magazine was Playboy, which arrived during the winter of 1953/54 to shock and improve the world. The rest is history.

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #662 : 01.08.21 - klo:14:52 »


George Orwell: 1984

Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1949 ja tämä versio on vuodelta 2008. Kirja julkaistiin alun perin nimellä Nineteen Eighty-Four: A Novel.

Orwellilainen yhteiskunta on jo vakiintunut nykyiseen kielenkäyttöön, joten oli mielenkiintoista katsoa mistä se on saanut alkunsa. En myöskään tiennyt, että käsite Big Brother tulee juuri tästä kirjasta. Luulen myöskin, että teos on ollut innoittajana monille elokuville. V niin kuin vendetta tulee mieleen yhtenä näistä.

Muutoinkin tässä teoksessa yhteiskunta elää aika lohdutonta elämää. Kun Fahrenheitissä hallinnoitiin vain yhtä elämän osa-aluetta, on tässä hallinnassa kaikki. Vallassa oleva puolue pyrkii ohjaamaan kansalaistensa elämää sanan vihoviimeisessä merkityksessä.

Yhteiskuntaan on jopa kehitetty uusi kieli, joka toimii alussa virkakielenä, mutta jonka tarkoitus on korvata entinen puhekieli aikanaan. Voin kuvitella kuinka Orwell on miettinyt mikä voisi olla kauheinta mitä kielelle tapahtuisi ja luonut sen pohjalta tämän.

Tämän uuden kielen tarkoituksena on typistää sanoma mahdollisimman tiiviiseen muotoon. Otetaan esimerkiksi sanat good ja bad. Näistä jälkimmäistä ei käytännössä tarvita, sillä sen voi korvata ilmaisulla ungood. Jos jokin on parempi kuin good, se on plusgood, ja vieläkin parempi on sitten doubleplusgood.

Esimerkkinä seuraava lause:

times 3.12.83 reporting bb dayorder doubleplusungood refs unpersons rewrite fullwise upsub antefiling

kääntyy senhetkiseen nykyenglantiin:

The reporting of Big Brother's Order for the Day in the Times of December 3rd 1983 is extremely unsatisfactory and makes references to non-existent persons. Re-write it in full and submit your draft to higher authority before filing.

Kieli onkin ainutlaatuinen siinä mielessä, että siinä sanat vähenevät ajan myötä.

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.

These rich men were called capitalists. They were fat, ugly men with wicked faces, like the one in the picture on the opposite page. You can see that he is dressed in a long black coat which was called a frock coat, and a queer, shiny hat shaped like a stovepipe, which was called a top hat. This was the uniform of the capitalists, and no one else was allowed to wear it.

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #663 : 17.08.21 - klo:20:56 »
Lukeminen on minulle mieluista vapaa-ajan puuhaa, joten alanpa raportoida lukemisiani tähän lankaan.

Elias Lönnrot: Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri
Uusi parannettu laitos, 1856

Folklorististen ansioidensa lisäksi Elias Lönnrot oli asiansa osaava lääkäri, joka myös kirjoitti paljon. Lääkäri lienee tuohon maailmanaikaan toivotettu tervetulleeksi taloon kuin taloon, etenkin maaseudulla, joten Lönnrotin ammatti on varmasti myös helpottanut runonkeruutyötä. Hauskasti joiltakin osin 1850-luvun lääketieteellinen ymmärrys on aika lailla linjassa nykyisen kanssa, ja toisilta osin ollaan aivan hakoteillä. Iilimatoja käytetään miltei vaivaan kuin vaivaan. Sairauksien hoidon lisäksi tässä on ohjeita terveelliseen elämään, esimerkiksi pukeutumiseen:

Waatteista pidämmä parhaana, mikä muuten on hyödyttäväisin, ei niin, mikä ainoasti on silmän kaunis. Niiden tulee warjella ruumis kylmältä, suojella ruumiin tawallista hikua (transpiratio), jonka tukahtumisesta monta wikaa, sulku- ja loka-tauteja, luuwaloja, kuiwatauteja, sisällisiä polttoja, keuhkowikoja, wesitauteja, ruusu-wikoja, ryyhdynnäisiä ja monta muuta waiwaa saawat alkunsa. Ei ylen paksut ja lämpimät, eikä ylen hienot, kewiät ja ohuet waatteet ole erittäin kiitettäwät, waan jotka wuosiaikain ja sääwaihetten, tottumisen ja töiden suhteen ei milloinkaan waiwaa eikä rasita ruumista. Ei talwella ainoasti waan kylmempinä kesäaikoinaki on tarpeellinen pukea lämpimämmästi ja kesähelteessäki waroa, ettei semminki hikisellä, kuumalla eli palawalla ruumiilla aworinnoin ja alastomin eli wähäturwatuin mahoin paljaalle maalle nukuta. Lapsuudesta wiluun tottuminen on kyllä hyödyllinen, mutta usiastiki waarallinen enää wanhemmalla iällä sihen totuttaita. Ylen ahtaat waatteet estäwät weren liikunnon ruumiissa; liian wäljät eiwät lämmitä tarpeeksi. Ei pidä kesäwaatteisiin kewäillä, eikä syksyllä talwiwaatteisiin ylen aikaisin eikä yhtäkkiä ruweta. Semminki iällisten ihmisten tulee tämä asia panna muistoon.

Jne.

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #664 : 18.08.21 - klo:16:33 »
Yllättävän vanhanaikaista tuo kirjoituksen parsi, jos vertaa pari vuosikymmentä myöhemmin Aleksis Kiven julkaisemiin teoksiin. Tuosta näkee myös, että lauserakenne oli aikoinaan aika koukeroista ja vaikeasti nykyihmisen ymmärrettävää.

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #665 : 15.12.21 - klo:17:43 »


Miguel de Cervantes: Don Quixote

Aiempien lyhyempien kirjojen jälkeen tähän teokseen meni neljä kuukautta, mutta lopulta sain luettua kaikki tuhat sivua.

Kirja julkaistiin alun perin kahdessa osassa, ensimmäinen 1605 ja toinen 1615. Tämä painos on tehty vuoden 2005 jälkeen.

Tiesin kirjasta suurin piirtein ainoastaan sen, että Don Quixote ratsastaa hevosellaan ja Sancho Panza muulillaan ja he taistelevat tuulimyllyjä vastaan. On sinänsä mielenkiintoista miksi juuri tämä kohtaus on jäänyt ihmisten mieliin kun parivaljakkomme kohtaa aika paljon muunlaisia seikkailuja. Ehkä koska kohtaus on alkupuolella eivätkä monet ole juuri pitemmälle jaksaneet kirjan kanssa. Tai ylipäätään aloitteneetkaan. En tosin syytä ketään tästä.

Koska Quijote kirjoitetaan Suomessa tuolla tavalla ja englanninkielisessä - ja espanjankielisessä - kirjallisuudessa otsikon mukaisesti, täytyi minun katsoa Wikipediasta miten äksä oikein äännetään. Nykyespanjassa h:na, jossa on kurkkuäänne mukana, mutta Cervantesin aikana suhuässänä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Don_Quixote

Alkuperäisen espanjankielisen tekstin on käynyt läpi jokin tutkija ja sen sekä kääntäjän ansiosta on kirjassa runsaasti alaviittauksia selittämässä nykylukijalle vieraita tapoja, tottumuksia ja käsitteitä. Esimerkiksi kun eräässä vaiheessa Sancho Panza on saapunut hallitsemaan ínsulaansa ja joutuu selvittelemään alaistensa ongelmia. Ensimmäisenä paikalle pöllähtää räätäli asiakkaansa kanssa.

Señor Governor, I and this peasant have come before your grace because this good man came to my shop yesterday (for I, if those present will excuse me, have passed the tailor's examination*, God be praised, placed a piece of cloth in my hands, and asked: 'Señor, is there enough cloth here to make me a pointed cap?'

Ja tämän sivun alaviitteeseen on kääntäjä selventänyt:

* In other words, he has been admitted to the tailors guild. He asks to be excused because, at the time, tailors were held in exceptionally bad repute.

Aikalaisille tämä oli selvää, mutta nykylukija ei ymmärrä viittausta. Samantapainen tilanne tulee mieleeni tuosta aiemmin kirjoittamastani Heli Laaksosen Ajopuujalasta. Sen nykyviittaukset ovat tunnettuja nyt, mutta tuskin enää sadan vuoden kuluttua.

Vaikka Don Quixote pitää haarniskaa yllään lähes koko tarinan ajan, oli ritariaika jo jäänyt keskiajalle, useampi sata vuotta taaksepäin. Cervantesin aika tunnetaan nykyään Renessanssina. Tuolloin ritarikirjallisuus oli suosittua. Ilmeisesti siitä oli kulunut riittävän kauan, jotta sitä pystyttiin romantisoimaan. Kirjan tarinaa pystyy ymmärtämään monin paikoin enemmän mikäli tiedostaa ritareihin liittyneitä tapoja ja tottumuksia. Monet näistä erikoisuuksista ovat suoraa seurausta ritarien hyveellisen elämän tavoittelusta.

Cervantes kirjoitti tarinan kynällä ja ilmeisesti myös hyvin nopeasti velkavankeudessa ollessaan, joten en ihmettele kun kääntäjä mainitsee lukuisista virheistä, joita juoneen on jäänyt. Henkilöiden nimet vaihtelevat ja muutama kappale on väärässä järjestyksessä. Myös Sancho Panzan muulin katoaminen yhdessä vaiheessa ja ilmaantuminen myöhemmin takaisin on kiinnittänyt monien huomion. Cervantes jopa käsittelee asiaa kirjan toisessa osassa osana tarinaa.

Juonen on kaiketi tarkoitus olla kevythenkinen seikkailukertomus, mutta mielestäni siinä on aika surullinen sävy juonen perusasetelmasta johtuen. Ehkä useimmat eivät kuitenkaan ajattele asiaa tällä tavalla.

Kääntäjä käytti sanojensa mukaan kaksi vuotta alkuperäisen tekstin kääntämiseen, kunnes kustantajan paine sai hänet lopulta viimeistelemään tuotoksen. Lukijan odotus oli korkea tämänkin kirjan kanssa.

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.

They were engaged in this conversation when they were overtaken by a man riding behind them on the same road, mounted on a very beautiful dapple mare and wearing a coat of fine green cloth trimmed with tawny velvet and a cap made of the same velvet; the mare's trappings, in the rustic style and with a short stirrup, were also purple and green. He wore a Moorish scimitar hanging from a wide green and gold swordbelt, and his half boots matched his swordbelt; his spurs were not gilt but touched with a green varnish, so glossy and polished that, since they matched the rest of his clothing, they looked better than if they had been made of pure gold.

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #666 : 01.02.22 - klo:16:38 »


Kalevala

Seuraavaksi siirrytään Espanjan aroilta suomalaiseen metsään. Kirja julkaistiin nykymuodossa ensimmäisen kerran 1849, tämä versio on vuodelta 1963. Tässä on lisäksi Akseli Gallen-Kallelan tekemä kuvitus.

Kalevala on runomittaan kirjoitettu. Tyylistä käytetään nimitystä nelipolvinen trokee ja siinä (lähes) jokaisella rivillä on kahdeksan tavua. Katsoin parhaimmaksi lukutyyliksi pitää aavistuksen taukoa jokaisen rivin jälkeen. Olen tässä hahmotellut rivinvaihdot vinoviivalla. Alkuperäistä runomittaa toistettiin laulamalla, ja tällä tavalla se siirtyi eteenpäin sukupolvelta toiselle.

Olennaista Kalevalan tyylille on kertoa sama asia moneen kertaan: "Läksi jänis juoksemahan, / Pitkäkorva piippomahan, / vääräsääri vääntämähän, / Ristisuu ripottamahan".

Toisinaan tämä on kerrassaan nerokasta. Kun Lemminkäinen menee pyytämään toistamiseen Pohjolan emännän tytärtä, vastaa emäntä: "Anna en sulle piikojani / Enkä työnnä tyttöjäni, / En parasta, en pahinta, / En pisintä, en lyhintä".

Jos juonta tarkastelee nykyihmisen mielin, löytää samankaltaisuuksia nykyajan saippuaoopperoihin. Esimerkiksi alkupuolella Lemminkäinen käy ryöstämässä Pohjolan emännän tyttären Kyllikin ja lupaa vastineeksi kohdella tätä hyvin mikäli tämä ei lähde kylille karkeloimaan. Tai Kalevalan tyyliin:

Virkki lieto Lemminkäinen, / Sanoi kaunis Kaukomieli: / Kyllikki syänkäpyni, / Minun maire marjueni, / Ellös olko milläkänä, / En sua pahoin pitäne: / Sylissäni syöessäni, / Käsissäni käyessäni, / Sivullani seistessäni, / vieressä venyessäni!

Mutta ei Lemminkäisen tarvitse kuin hieman käydä kalassa ja Kyllikki on jo kylillä. Kostoksi Lemminkäinen hylkää hänet ja käy pyytämässä Pohjolan emännältä toista, eikä tämä oikein onnistu niin kuin tuossa yllä on selitetty.

Teksti on nykyihmiselle hieman vaikea ymmärtää, mutta onneksi jokaisen osion alkuun on perusidea lyhennetty yhteen lauseeseen.

Havaitsin myös että yllättävän moni nykyäänkin käytetty ilmaisu on suoraan tästä kirjasta: syntyjä syviä, vesi on vanhin voitehista, kuuna kullan valkeana, mieron teillä, moni on kakku päältä kaunis, vesille venosen mieli.

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.

Oi mielu metsän emäntä, / Metsolan metinen muori! / Heitä poies heinäkengät, / Kaskivirsusi karista, / Riisu riihiryökälehet, / Arkipaitasi alenna, / Lyöte lykkyvaattehisin, / Antipaitoihin paneite / Minun metsäpäivinäni, / Eränetso-aikoinani!

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #667 : 08.03.22 - klo:17:24 »


Victor Hugo: Notre-Dame de Paris

Vuorossa ranskalaista kirjallisuutta 1800-luvun alkupuolelta. Nimestä huolimatta kyseessä on englanninnos. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran 1831 ja tämä versio on vuodelta 2018.

Itse tarina sijoittuu vuoteen 1482, joten ensimmäiseksi piti tarkistaa oliko Notre-Dame todella rakennettu jo tuolloin. Kyllä oli, kirkko oli ollut pystyssä jo reilu 100 vuotta tarinan aikoina, joten vanhasta rakennuksesta on kyse.

Notre-Damen kellonsoittaja taidetaan tuntea nykyään enemmän Disneyn tulkinnan kautta. Tämä alkuperäisteos on juoneltaan selvästi synkempi. Tarinassa ollaan keskiaikaisen Pariisin pimeillä kujilla, joilla ihmishenki on halpa.

Kirjassa ei oikeastaan ole päähenkilöä. Tarinassa seurataan vaihtelevasti suppeaa joukkoa ihmisiä ja heidän elämäänsä. Pysytään hetki yhden tai kahden tarinassa kunnes siirrytään toiseen. Ja palataan takaisin ensimmäisiin taas jossain vaiheessa. Samalla näiden ihmisten elämänkaaret punoutuvat yhteen lähes taianomaisesti. Vaikka henkilöiden taustat vaihtelevat ylemmistä yhteisöistä hyvinkin alhaisiin, ovat he pohjimmiltaan kuitenkin vain ihmisiä. Heillä on samat ajatukset ja halut kuin nykyihmisillä ja nämä ohjaavat heidän toimintaansa lopulta enemmän kuin yhteisön asettamat raamit.

Notre-Damella ja Pariisilla yleensäkin on tainnut olla suuri vaikutus Victor Hugoon. Hän käyttää ensin yhden luvun kirkon ihannointiin ja toisen Pariisin hämmästelyyn ja samalla kiroaa eri aikakausien arkkitehdit, jotka ovat sotkeneet kumpaakin muotioikuilla. Toisin sanoen kaikki oli paremmin aikoinaan.

Mielenkiintoisesti tuon ajan sivistyneistö käytti yleisesti latinankielisiä ilmauksia puheissaan. Dostojevskin ajan ihmisille ranska oli yleinen seurustelukieli ja nykyihmisille taas englanti, joten ilmeisesti jokaisella aikalaisella on oma hienostelukielensä.

[He was] a sad, serious and solemn child, who studied zealously and learnt quickly. He was not very vocal at recreation time, took little part in the orgies of the Rue de Fouarre, did not know what it was to dare alapas et capillos laniare*, and figured not at all in the mutiny of 1463, which the annalists record solemnly under the title of 'sixth disturbance in the University'. *To give blows and tear out hair

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.

He got dressed sadly. A thought occurred to him just as he was lacing up his ankle-boots, but at first he rejected it; it returned however, and he put on his waistcoat inside out, an obvious sign of some violent inner conflict. In the end he threw his bonnet roughly on the ground and exclaimed: 'Too bad! Let it turn out as it may. I shall go and see my brother. I'll get a sermon, but I'll also get a gold piece.'

*

Bordeaux

  • *****
  • 1734
    • Profiili
Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #668 : 12.03.22 - klo:13:31 »


Meinasi tulla sotaähky kun tätä ja uutisia Ukrainasta lukee yhtäaikaa. Paljon mielenkiintoisia yhtymäkohtia tämän hetken tilanteeseen.

Jos kirjassa kerrotut asiat natsismin historiasta pitävät paikkansa, on kyllä uskomatonta että siihen soopaan on iso kansa langennut.

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #669 : 04.04.22 - klo:20:15 »

Vs: Mitä luet nyt?
« Vastaus #670 : 23.04.22 - klo:15:28 »


Marcel Proust: In Search of Lost Time - Volume 6, Finding Time Again

Olen lukenut Proustia ja maailma ei ole enää entisensä. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1927 ja tämä versio on painettu vuoden 2003 jälkeen.

Ensimmäiseksi huomasin, että tämä on kuudes osa kirjasarjasta. En ole todennut tätä kaupassa. Mietin siksi, että pitäisikö lukea ne viisi ensimmäistä osaa ensin. Ei tarvitse, juoneen pääsee sisään pelkästään tämän kirjan avulla sillä juonta ei varsinaisesti ole. On siellä tietenkin jonkinlaisia tapahtumia taustalla, mutta kirjan ideana on enemmänkin välittää kertojan tuntemuksia hänen ympärillään olevista ihmisistä. Ja usein vielä tavattoman pitkin lausein.

Robert would redden, see Gilbert's sad, disdainful smile, extricate himself with some harsh words to the blunderer, return ahead of his wife and send her a despairing note in which he would claim to have lied in order not to upset her, so that when she saw him leave for reasons he was unable to explain to her, she would not think he did not love her (all of which, despite being written as a lie, was actually true), and would then send to ask if he could come to her room, where, partly in real distress, partly out of exhaustion at his life, and partly in a pretence that grew daily more outrageous, he would sob, drench his face in cold water, speak of his imminent death and sometimes throw himself on to the floorboards as if suddenly taken ill.

Juoni sijoittuu Pariisiin, ensimmäisen maailmansodan aikoihin siihen 1910-luvun loppuun, sikäläiseen ylempään seurapiiriin. Olin juuri aloittanut kirjan lukemisen kun tieto Venäjän hyökkäyksen tuli julki. Tämä antoi hieman liiankin todentuntuisen vivahteen kirjan kerrontaan.

Koska kyse on seurapiiri-ihmisistä, eivät he osallistu sotaan, mutta uhkan henki on vahvasti läsnä heidän arjessaan. Ilmahyökkäykset, valojen sammuttaminen ja pula kaikesta haittaa myös rikkaiden arkea.

Myönnän kirjan olevan hieman liian vaikeatajuinen minulle. Ehkä minussa ei ole riittävästi älykön virkaa. Siksi ei ole vaikeaa jättää loppuja osia lukematta.

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.

Strangely enough, the phenomenon of old age seemed in the way it operated to take account of some social customs. There were great noblemen, for instance, who had always been dressed in the plainest alpaca and worn old straw hats which an ordinary middle-classa man would not have been seen dead in, who had aged in the same way as the gardeners and the countrymen among whom they had spent their lives.