Mitä luet nyt?

[paddington]

Juuri sain päätökseen kirjan Vilpitön Mieli. (Miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta) Jos kirjan tarinat pitävät edes murto-osan verran paikkaansa, niin eipä tee ihan heti mieli sijoittaa vaivalla tienattuja pennosiaan perinteiseen kuvataiteeseen.

Mielenkiintoinen ja hauska kirja!
Jokainen osallinen taisi syödä samasta kuormasta. Eivätkö museoiden ja gallerioiden ihmiset missään vaiheessa ihmetelleet mistä ne kaikki särfpekit ja kaleenkallelat tulivat?

Kuulin jostain ohjeen: osta vain elävien taiteilijoiden töitä suoraan taiteilijalta.

[Tumppi$]

Juuri sain päätökseen kirjan Vilpitön Mieli. (Miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta) Jos kirjan tarinat pitävät edes murto-osan verran paikkaansa, niin eipä tee ihan heti mieli sijoittaa vaivalla tienattuja pennosiaan perinteiseen kuvataiteeseen.

Mielenkiintoinen ja hauska kirja!
Jokainen osallinen taisi syödä samasta kuormasta. Eivätkö museoiden ja gallerioiden ihmiset missään vaiheessa ihmetelleet mistä ne kaikki särfpekit ja kaleenkallelat tulivat?

Kuulin jostain ohjeen: osta vain elävien taiteilijoiden töitä suoraan taiteilijalta.

Kirjan mukaan niitä ihmettelijöitä oli ollut kuulemma hämmästyttävän vähän. Monet galleristit takuulla aavistelivat ja kenties tiesivätkin jotain, mutta taisivat tosiaan olla kuviossa vahvasti mukana tai ainakin söivät itse samasta kuormasta, joten ummistivat silmänsä. Sitähän se kirjan kirjoittajakin ihmetteli kuinka sinisilmäisiä taidemuseoissa ja jopa Ateneumissa oltiin. Jos museon intendentit eivät ensimmäisellä näyttökerralla aitoustodistusta kirjoittaneet, seuraavalla kerralla mukana oli jonkun kuuluisan galleristin tai huutokauppatalon "asiantuntijalausunto", niin johan oli todistus irronnut. En tosiaan tiedä kuinka hyvin kirja on totuudenmukainen ja liioittelematon, mutta aiheen tiimoiltahan oli suurin oikeudenkäynti mitä taideväärennöksiin liittyen on maassamme käyty. Juttu sai näkyvyyttä vielä rutkasti lisää, kun kuuluisin uhri oli ollut Juha Kankkunen. Asia mikä taas on pyritty pitämään selvästi todella vähällä huomiolla on se, että muun muassa Suomen Bukowskin silloinen toimitusjohtaja oli sotkeutunut touhuun olennaisesti. Tosin, lieventävänä asianhaarana voitaneen pitää ko. kaverin poskettoman huono taiteen tuntemus noinkin merkittävästä asemastaan huolimatta. Kirjassa annetaan myös hyvin selvästi ja toistuvasti ymmärtää, että myös muut Suomen isommat huutokauppakamarit katsoivat hommaa läpi sormien ja söivät osuutensa myös samasta kuormasta myymällä näitä töitä vuosien varrella satoja ellei jopa tuhansia... Vilpittömin mielin...

[paddington]

Joonas Konstig : Vuosi herrasmiehenä

Tämä saa suositukseni, sillä herranmiehen käsitettä ja merkitystä lähestytään sekä monipuolisesti että kiinnostavasti.

Pohdinnat rugbysta saivat minut merkkaamaan kalenteriin seuraavan paikallisen rugbyottelun päivämäärän.
"Jalkapallo on herrasmiesten peli, jota pelaavat barbaarit. Rugby on barbaarien peli, jota pelaavat herrasmiehet."

[salaryman]

Mukavan viihdyttävää lukemista, sisällössä ei toistaiseksi mitään sellaista, jota ei olisi esitelty esimerkiksi Henkka Hyppösen tuotannossa. Eli kiteytettynä: Teitpä niin tai näin, lopputulema on harvemmin täydellinen ja aina löytyy ihmisiä jotka puhaltavat päällesi kolmen boforin paskamyrskyn. Jos ei joku muu, niin sitten sinä itse.

Ratkaisevaa oman mielenrauhan kannalta on keskittyä ainoastaan niihin asioihin jotka ovat itselle merkityksellisiä ja olla välittämättä kaikesta muusta paskan vertaa.

[Kolibri]

Kirjastojen avauduttua uudelleen tulin hoitaneeksi lukurästejäni. Tässä pari.



Bercow'n kirja oli harmistus pidättyväisyytensä suhteen siihen nähden miten innovatiivinen ja uudismielinen oli parlamentin asioiden hoidossa. Kirkkain anti on konservatiivipuolueen sisäisten valtakahnausten ja vallan sisäpiirin kylmien välien kuvailu häntä kohtaan sekä yksittäiset poliitikkokuvaukset.

Comeyn kirja sen sijaan oli hyvin mukaansatempaava trilleri, joka ei yritä asettua nöyryyden yläpuolelle ja sisältää elämänkin makua. Comey kirjoittaa myös tunteista vahvasti ja avoimesti, mitä en olisi päällimmäisenä osannut arvata ja tekee teoksesta hyvin inhimillisen. Vakuuttava viesti eettisen ja lähestyttävän johtajuuden palkkioista sekä oman pään pitämisestä poliittisten paineiden keskellä.

[salaryman]

Näköaloja avaava kirja, ainakin minulle antanut muutaman oivalluksen siitä, miten ja miksi meikäläisen näkökulmasta täysin käsittämätön henkilökultti on päässyt syntymään.

[Burger]

En lue, mutta kuuntelen Michael Wolffin "Tulta ja tuhoa - Donald Trump Valkoisessa talossa" -äänikirjaa.

Muutama tunti vasta takana, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta - eikä yhtään yllättävältä mitä siellä valkoisessa talossa touhutaan.

[Partasuti]

Nappasin tämän John le Carrén Pienen rumpalitytön luettavaksi kannen perusteella perheen kätköistä. Le Carrén tapaan vakoojista kerrotaan taustatapahtumien kautta eikä toimintaa juurikaan ole. Tarinassa on kyse värväyksestä sekä kouluttamisesta vakoojaksi. En silti ihan usko, että noinkin menevää touhu oli silloin, mutta poikkeaa muista vakoojaromaaneista.

Alkuperäinen teos sekä tämä käännös on ihan 1980-luvun alusta kun kirja alun perin ilmestyi. Aika erikoista ajatella, että silloin israelilaiset sekä palestiinalaiset harrastivat pommi-iskuja Saksassa. Berliinin muurikin oli vielä pystyssä. Tavallaan kerrotaan nykyajasta kuitenkaan olematta sitä.

Suomennos voisi olla parempi ottaen huomioon, että kyseessä on Tammen kustannus. Monin paikoin alkuperäinen englanninkielinen teksti on helposti näettävissä käännöksestä. Aika usein sanoja ei ole edes käännetty kunnolla vaan käytetty väännöstä englannista. Eikä kuvaileva tyyli solju oikein hyvin suomeksi kirjassa muutenkaan. Ei suomennos varsinaisesti huono ole, mutta paljon parempaankin ammattikääntäjä pystyisi. Ehkä kirjalla oli kiire joulumarkkinoille ja se tuupattiin ulos nopeasti.

[paddington]

Hyvää käännöstä ei tule ajatelleeksi. Vasta huonoon kiinnittää huomiota. Fear and Loathing in Las Vegas oli silmiinpistävän hienosti käännetty.

[Tommiedvard]

Näin on. Ihan fiilispohjalta heitän että huonot käännökset ovat vähenemään päin, vielä 80-luvulla julkaistiin vähän sinnepäin-käännöksiä. Hyllyssäni on joku Elmore Leonardin romaani josta kääntäjä oli saanut väännettyä puisevan lukukokemuksen. Sellainen vaatii jo omanlaistaan osaamista.

[Laurentius]

Hyvää käännöstä ei tule ajatelleeksi. Vasta huonoon kiinnittää huomiota.

Se on juuri näin. Tulin pahoinvoivaksi lukiessani Jim Thompsonin Tappaja Sisälläni -suomennosta. Keskeytin, ja hankin alkuperäisen englanninkielisen.

Valitettavasti nykyään jopa Hesarin artikkeleista näkee usein että ne ovat alunperin englanninkielisiä, eli esim. ostettu kansainvälisiltä mediataloilta, ja suomennos on niin hutera että sen näkee jo kielikuvista, jotka eivät suomalaista alkuperää.

[Partasuti]

Sain luettua Charles Dickensin Oliver Twistin. Nappasin kirjan kirjakaupasta sen perusteella, että nimike oli ainoa, jonka Dickensin tuotannosta tunsin. Tarina on kohtalaisen lyhyt, nelisensataasivuinen, mutta kieli on tavattoman korukielistä. Tätä ei nykyihminen lue 50 sivua tunnissa niin kuin tämän hetken dekkareita. Kirjan ulkoasu on tehty mukailemaan vanhaa tunnelmaa ja sisäsivuilla on aina silloin tällöin kuvituspiirrustuksia. En tiedä ovatko aikalaisen tekemiä vai myöhemmin laadittuja.

Tarina kertoo Oliverista hänen syntymästään aina...tai jätetään mainitsematta juonipaljastuksien vuoksi. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran 1837, joten oletan että tarina sijoittuu 1830-luvun Lontooseen. Kirjasta saa kuvan, että kaupunki oli todella likainen noihin aikoihin. Monasti henkilöt kävelevät liassa ja mudassa nilkkoja myöten. Ja pimeä myöskin. Jonkin verran kaasulamppuja taisi olla suurten katujen varrella, mutta muutoin valot tulivat talojen ikkunoista ja kynttilöillä sisätilat pääosin valaistiin.

On aina mielenkiintoista lukea teoksia, jotka on kirjoittanut silloin elänyt ihminen. Sellainen saa irti senaikaisesta elämästä paljon enemmän kuin kirjoista asiat oppinut. Dickens oli erityisesti perehtynyt työväenluokan kerrontaan. Suurin osa väestä tässä kirjassa on sieltä alimmilta askeleilta.

Ja kun tällä foorumilla ollaan, pukeutuminen kiinnostaa erityisesti. En varsinaisesti tunne menneiden aikojen tyylejä, mutta kuvauksista saa käsityksen, että kirjan maailmassa pukeuduttiin pikemmin 1700-luvun tyylisesti kuin se mitä käsitämme 1800-luvun muodiksi. Hännystakit olivat yleisiä sekä polvihousut, usein valkoiset. Kirjassa käytettiin monasti ilmaisua breeches yhdistettynä muuhun sanaan. Esimerkiksi drab breeches on varmaankin verkahousut ja nankeen breeches jonkin sortin puuvillahousut. Päähine löytyi jokaisen päästä ulkosalla. Pikkupojilla oli lätsät ja vanhemmilla siitä ylöspäin. Naisilla oli yleisesti hilkka.

Kieli on muuttunut jonkin verran noista ajoista, joista on kulunut jo lähes kaksisataa vuotta. Osassa sanoista merkitys on selvästi muuttunut ja niiden tarkoitusta joutui miettimään asiayhteydestä päätellen. Tekstin ymmärtää kuitenkin lähes täydellisesti, jos sen lukee rauhassa ja parhaimmillaan kuvaus on kuin nykykirjasta.

Dicken on ujuttanut tekstiin jonkin verran huumoria, vaikka vakavasta tarinasta on kyse.

"'Did [the dying woman] drink the hot wine the doctor said she was to have?' demanded the first. 'I tried to get it down,' rejoined the other. 'But her teeth were tight set, and she clenched the mug so hard that it was as much as I could do to get it back again. So I drank it; and it did me good!'"

Yksi lause voisi kuvata keikarien lähtöä miitistä:

"The two gentlemen hastily separated; each in a fever of excitement wholly uncontrollable."

[Partasuti]

Ajattelin tarvitsevani hieman kevyempää luettavaa tähän väliin ja valikoin käsiini Robert Ludlumin The Sigma Protocolin. Olen luultavasti ostanut tämän kirjan 2000-luvun alussa, jolloin teos alkujaan julkaistiin.

Takakannen taustapuolella kirjailija itse poseeraa trenssissään. Kuva on varmaan otettu jo 1980-luvun puolella, viimeistään seuraavalla vuosikymmenellä. Ludlum ehti kuolla ennen tämän teoksen julkistamista vuonna 2001. Tosin ei kuolema hänen kirjallista tuotantoaan ole juurikaan hiljentänyt.

Juoneltaan nämä Ludlumit ovat aika samanlaisia. Usein löytyy suuri kansainvälinen organisaatio, jolla on intohimoja maailmanvalloitukseen. Muutaman yksilön pitää pistää sitten kampoihin. Mutta lukijaystävällisiä kirjat ovat, toiminta alkaa jo ensimmäisestä kappaleesta.

Seuraavaksi muutamia poimintoja pukeutumisen saralta. Eivät kuulosta oikein keikareilta.

"[...] Ben possessed the whole trick of bag of international finance - the closet full of Brioni and Kiton suits, the easy smile, the firm handshake, and, most of all, the gaze: steady, level, concerned."

"Anna was wearing her travel suit, a navy-blue Donna Karan (though the cheaper line), and white Ralph Lauren blouse (not couture, of course)."

"The old man was dressed, as he always was, in one of his bespoke suits, tailored for him on Savile Row, London. Today's was a splendid charcoal, with a crisp white shirt, his initials monogrammed on the breast pocket; a blue and gold rep tie, heavy gold cuff links. Ten in the morning on a Sunday, and Max was dressed for a board meeting."

"In Liechenstein, the plumage of an international businessman - the Kiton double-breasted suit, the Hermès tie, and the Charvet shirt - was protective coloration, nothing more."

"In his bespoke gray worsted double-breasted suit, he looked somewhat out of place here, like a businessman, a high-level executive perhaps, or a prosperous attorney."

[Partasuti]

Boris Pasternak - Tohtori Živago. Ajattelin jo päässeeni venäläiskirjallisuudesta, mutta niin vain tämä tarttui seuraavaksi. Ollaan sentään päästy jo 1800-luvulta eteenpäin. Kirja julkaistiin 1957 ja se kertoo 1900-luvun ihan alkuvuosista aina 1940-luvulle. En voi olla huomaamatta kuinka ajanjakso osuu yksiin kirjailijan oman elämän kanssa. Ehkäpä hän pohjasi tarinansa omiin tuntemuksiinsa.

Tässäkin romaanissa on runsaasti erilaisia henkilöhahmoja, mikä tuntuu olevan olennaista venäläisteoksille. Täytyy ihailla kirjailijoiden kykyä keksiä taustatarina jokaiselle heistä.

Päähenkilönä oleva tohtori kylpee traagisen rakkauden kourissa tietämättä oikein mitä elämältä pitäisi odottaa niin kuin on tavallista venäläiskirjoille.

Suomennos on erinomainen kuten voisi olettaa Tammen kustanteelta.

[paddington]

Suomennos on erinomainen kuten voisi olettaa Tammen kustanteelta.

Keltainen kirjasto on ollut tasokas. Kirjaston tätikin oli samaa mieltä. Olen nimittäin tullut aika herkäksi huonolle käännökselle. Jos teksti ei kulje, en viitsi kiusata itseäni.