Tad Spurgeonin Living Craft, A Painter's Process.
http://www.tadspurgeon.com/the_book.php?page=the+bookParas ja perusteellisin kirja koskaan öljymaalauksen eri aspekteista, tekniikoista ja maalaamisen prosessista. Ei sisällä yhtään kuvaa.
Konservointilaitosten vanhojen maalausten teknisestä analyysistä ja kärsivällisestä materiaalikokeiluista syntynyttä uutta näkökulmaa öljymaalaustekniikkaan ja ns. vanhojen mestareiden "salaisuuksiin" lähinnä 1600-1700-luvuilta, joita on arvailtu vuosisatoja. Salaisuus piili luultavasti materiaalien itse valmistamisessa ja jalostamisessa, mistä seuraa hyvin erilainen tekniikka ja prosessi kuin valmiina ostettujen öljyjen ja putkilovärien käytöstä. Esim. raaka pellavaöljy joka on itse "pesty" suolavedellä ja hiekalla on aivan eri öljy kuin taiteilijatarvikekaupasta ostettu kaupallinen versio.
Mukana on myös mielenkiintoista asiaa erilaisista systeemeistä tilallisen illuusion luomiseen kuvassa, mm. Velazquesin ja Rembrandtin käyttämästä halpoihin puna- ja keltaokraan sekä mustaan ja valkoiseen perustuvasta systeemistä jossa taitavasti rinnastettiin kylmiä ja lämpimiä sävyjä muodon luomiseksi, värien sellaisenaan kopioimisen sijaan.
Mikäli foorumilla on muita öljymaalauksesta kiinnostuneita, voin lämpimästi suositella tätä.