Tänään avasin seuraavaksi lukuvuorossa olevan kirjan:



Kirja tuli hankittua pari viikkoa sitten impulssiostoksena ja menneinä päivinä tuli leikiteltyä ajatuksella mitähän tältä kirjalta odotan ja minkälainen mielikuva/ennakkoasenne minulla on kirjan vastentahtoiseen päähenkilöön. Oma suntautuminen W:n on aika neutraali, kaverin provosoiva esiintyminen ei ilmeisesti kosketa mitään sen kummempia kipu- tai mielihyväpisteitä joten sen suhteen luulen lukukokemuksesta tulevan mielenkiintoisen.

Ensimmäisen kappaleen perusteella tykkään kirjoittajatiimin lakoonisen toteavasta, kantaaottavuutta välttävästä tyylistä ja jos tuo kantaa koko kirjan läpi niin hankinta oli onnistunut.

^ Opus on omalla tavallaan mitä mainioin, ja oli suhtautuminen kohdehenkilöön mitä vaan, niin tuon jälkeen saattaa monista asioista ajatella eri tavalla.

Mutta jatketaan sitten, kun kirja on plakkarissa.

^ jokainen kirja, jonka lukemisen jälkeen ajattelee asioista eri tavalla, on lukemisen arvoisia.

En tiedä ajattelenko asioista nyt eri tavalla, mutta Leo Kalervon "Tuppisuu Suomalainen" tuli luettua. Todella hyvin soljuvaa tekstiä ja tarinaa hauskalla maalaispuhekielellä kerrottuna. Jotenkin tuli mieleen että kuin Täällä Pohjantähden Alla -trilogiasta spin-offannut kepeä mutta myös hyvin ajankuvamainen sivujuonne, alkaen 30-luvulta.

^ Opus on omalla tavallaan mitä mainioin, ja oli suhtautuminen kohdehenkilöön mitä vaan, niin tuon jälkeen saattaa monista asioista ajatella eri tavalla.

Mutta jatketaan sitten, kun kirja on plakkarissa.

Nyt kun kirja on luettu niin nain subjektiivisena näkemyksenä mielenkiintoinen ja miellyttävä lukukokemus. Itselleni kirja avautui paitsi Wahlroosin tarinana myös ajankuvana joka kiinnitti ainakin omassa mielessäni irrallaan kelluneet ihmiset ja tapahtumat osaksi 90-luvun talousuutisten piirtämää kuvaa. Kaltaiselleni papalle kun tuo 90-luku on itse koettua lähihistoriaa, melkein eilistä.

Kirjan päähenkilö tulee esiin hyvin monisärmäisenä ja ristiriitaisenakin persoonallisuutena, ylimielisyys ja itseriittoisuus taitaa olla se näkökulma jota yleisimmin tuodaan W:n yhteydessä esiin. Kirjassa aiheesta tilaa saaneet pehmeämmät puolet perheenisänä, mentorina, mesenaattina ja fiantrooppina jäävät valitettavasti vähemmälle: Kirjan luettuani kävin katsomassa mitä wikipedia kertoo "hemulista" ja tutut asiat sielläkin tulivat vastaan mutta jotenkin suodatetun makuisina.

Kirja herätti uteliaisuuttani sen verran että nappaan kiinni W:n omiin kirjallisiin tuotoksiin ihan kuullakseni miehen oman äänen.

Kirjoittajatiimille iso peukku. Tyyli on neutraalia ja tutkivan journalismin periaatteita noudattavaa. Lukijalle ei väännetä asioita rautalangasta eikä tyrkytetä valmiita arvolatautuneita tulkintoja vaan annetaan lukijan muodostaa omat mielipiteensä ja tulkintansa. (Tai sitten ne p*rut osaavat hommansa niin hyvin etten huomaa joutuneeni manipuloiduksi.)

Itselleni kirja avautui paitsi Wahlroosin tarinana...

Kyllähän tuo hyvä kertaus oli viime vuosisadan lopun tapahtumiin.

Itselleni suurin oivallus oli, että vaikka Wahlroosilla on käynytkin aivan jumalattoman hyvä tsägä (minkä hän itsekin täysin auliisti ja avoimesti myöntää), niin mitään positiivista ei olisi tapahtunut ilman kovaa työntekoa. Tämä on meikäläiseltä kademieleltä unohtunut täysin: Hannu Hanhi on tehnyt pirusti töitä.

Ensin yliopistoissa, sieltä pankin johtokuntaan, sieltä Mandatumiin, sieltä...

Samaa asiaa itsekin lukiessani mietin. W:n kohtalona oli olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan eli hänellä oli juuri sitä osaamista jolle rahoitusalan vapautuminen valtiojohtoisesta sääntelystä avasi miljoonan markan tilaisuuden. Lisäksi mies oli riittävän rohkea tarttuakseen tilaisuuteen plus sitten tuo työnarkomaniaa lähentelevä uutteruus jonka varjopuolena vastaavan sitoutumisen vaatiminen alaisilta.

Kirjan perusteella syntyy kuva että W oli kauppoja tehdessään enemmänkin konservatiivinen ja riskejä välttelevä, mikä itselle oli pienoinen yllätys. Olin kuvitellut että 90-luvun kauppoja tehtiin enemmän tunteella mutta kirjaan haastatellut antvat eri kuvan.

Antto Terras: Stockmann Yard

Stockan myymäläetsivän muisteloita, 18 vuotta ja yli 10.000 kiinniottoa. Kirjastoluokitus "laiturinnokassa luettavaa", mutta vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin keskinkertainen suomalainen dekkari.

Sujuvasti kirjoitettu, ja kirjoittajan lievän humoristinen asenne estää turhan ankeuden. Mitä sopivin kesälukeminen siis. Itse luin yhden hajanaisen iltapäivän ja illan aikana.

Erikoisen kuvan lainsäädännön noudattamisesta Stockalla tuosta saa, monessakin kohtaa: epäselvissä tapauksissa irtohälyttimen tiputus epäillyn kassiin esim liukuportaissa ja a vot, hyvä syy ratsata kun portti hälyttää...

Yllättävin tieto oli Stockan etsivien toimiminen yleisellä kiinniotto-oikeudella, he eivät ole siis mitään vartijoita tms. Myös tähän sisältyvää termiä "verekseltään" sovelletaan hyvinkin luovasti.

Ja ylläolevaan kirjaan viitatakseni: toki Wahlrooskin saa - nimeltä mainiten - kunnon tölväisyn.

Stoner, John Williams


En olisi uskonut että joskus tulisin lukemaan tämäntyylisiä elämänkertoja mutta suosittelujen jälkeen päätin kokeilla ja kirjan puolivälissä fiilikset ovat olleet hyvät.

Stoner, John Williams


En olisi uskonut että joskus tulisin lukemaan tämäntyylisiä elämänkertoja mutta suosittelujen jälkeen päätin kokeilla ja kirjan puolivälissä fiilikset ovat olleet hyvät.

Hä? Fiktiotahan tuo on? Hyvin kuivakkaa sellaista, ja toki osaltaan pohjautuu kirjailijan omaan elämään, hyvin samanlaisissa olosuhteissa…

Sellainen Arto Paasilinna- tai Kalle Isokallio-tyyppinen romaani.

Jussi Lähde: Känsä tietää

Heppoinen mutta mukava romaani.

Suosittelen

^Puu: Suosittelen

No tämä listalle ilman muuta.

Onko se bulleit?

Sopii Paasilinnan ystäville.

No tilasin jo, ja samalla lisää Old Grand Dadia joten pitääkö niitä
penteleen Morgan Kaneja alkaa lukea taas uudelleen.

Ei ihan näin pikaisesti. Tarzanitkin ovan ensin vuorossa.

Mutta Cabinit ja Buillet sitten kun saapuvat.

Asiaa.