Kirjoittaja Aihe: Pukeudu.fi  (Luettu 57514 kertaa)

santsu

  • Kisälli
  • Viestejä: 2
    • Profiili
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #75 : 17.05.10 - klo:23:20 »
Pitkään olen tätäkin forumia ja blogia seurannut, mutta tämä alkoi jo sen verran mietityttämään että otin näppäimistön kauniiseen käteen ja päätin kirjoittaa, vaikka olin päättänyt antaa teidän herrojen temmeltää täällä vailla suurempaa naisellista näkökulmaa.

Aluksi kiitos Villelle loistavasta blogista, juuri näin viedään myös suomalaisia kaksilahkeisia hyvän pukeutumisen pariin. Meille naisille arkipäiväiset muotiblogit ovat valitettavasti miehille vielä harvinaisia. Siksi puutteineenkin pukeudu.fi menee kuitenkin oikeaan suuntaan.

Se mistä varsinaisesti ajattelin kirjoittaa, on tässäkin ketjussa -ainakin kirjoitusten perusteella- kovin innokaasti itseään eleganteiksi tituleeraavien ihmisten melko epäelegantti tapa lähestyä asioita. Olisiko sittenkin parempi pyrkiä rakentamaan kuin purkamaan? Tavoite on kuitenkin varmasti sama; paremmin pukeutuvat miehet. Mielenkiinnolla seuraan myös pukeudu.fi sivuston mahdollista tulevaa kehitystä. Ilmeisesti sivusto on kuitenkin melko uusi. Jostain tämäkin sivusto alkujuurensa on saanut.
    
Ajattelin loppuun lisätä kahdelta suuresti arvostamaltani henkilöltä pari sitaattia, joiden syvällisempi pohtiminen ei tekisi pahaa monelle täälläkin kirjoittavalle eleganssin tavoittelijalle. Eristyisesti sellaisille, joiden epäeleganssi paljastuu nopeasti, kun hiukan pintaa raaputtaen lähestytään. Jokainen voi sydämessään miettiä vaikkapa näiden kauniiden sitaattien kautta, mistä oma käsitys eleganssista muodostuu.

"Elegance is innate. It has nothing to do with being well dressed. Elegance is refusal." - Diana Vreeland-

"If you are out to describe the truth, leave elegance to the tailor" -Albert Einstein-

Kunnioittaen

Sannamiina
« Viimeksi muokattu: 17.05.10 - klo:23:27 kirjoittanut santsu »

CyberDog

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 647
    • Profiili
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #76 : 18.05.10 - klo:00:39 »
Hyvin sanottu.

Mielestäni pukeudu.fi sivustolle on tilausta ja yrityksestä iso plus. Pari juttua siellä nyt vaan on "väärin". Toki jokainen tekee virheitä, ei siinä mitään. Niistä oppii. Mutta "henkilöllisyyden" väärentäminen on jo liikaa...

i v y m a n

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 5960
  • button downs weejuns rain macs what else is there?
    • Profiili
    • A / SOPHISTICATED / HOOLIGAN
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #77 : 18.05.10 - klo:09:09 »
Santsu, kieltämättä tietyllä tapaa osuva huomio. Semminkin kun kärkässanaisena kaverina koen kuuluvani kirjoituksesi kohdehenkilöihin. Todettakoon että itselläni karkaa näissä kirjoituksissa toisinaan mopo käsistä, niin tahallaan kuin vahingossa. Pukeudu-sivustoa koskevien kommenttieni osalta taisi käydä sekä että. Tästä huolimatta totean, että seison edelleen tähän keskustelusäikeeseen kirjoittamani sanojen takana, joskin kenties tahdon hieman moderoida ilmaisurekisteriäni tämän viestin avulla.

Toki on erinomaista, että Suomessakin kiinnostus tyyli- ja pukeutumisasioita kohtaan on nousussa, ja, että joku muukin kuin Ville lähtee yrittämään tämän varsin vaikean ja monta totuutta ja näkökulmaa sisältöävän elämänalueen parissa. Mutta. Kovasta yrityksestä huolimatta (ja ulkoasusta, joka sivustolla on ihan ok mielestäni ja se leimannäköinen logo/tunnus on ihan hyvä) soisin, että edes tietyt alkeelliset perusasiat olisivat hallussa ennen kuin lähtee esiintymään hyvän pukeutumisen asiantuntijana. Mikäli pukeudu-sivuston kirjoittaj olisi lähtenyt liikkelle hieman vaatimattomammalla asenteella en välttämättä olisi puuttunut asiaan millän tavalla, todennut kenties vain että 'hyvä yritys, mutta xxx-alueesta vosi hankkia lisää tieto'. Jne. Itseä sivustossa risoi eri toten tietty itsensä asiantuntijaksi nostamisen asenne, semminkin kun tietomäärä alueelta on - no - jonkinomoinen, mutta ei mene pintaa syvemmälle. Ihan sama juttu omassa lämässä olisi esim. se, että nyt 5 kuukautta vm. 1953 rintamamamiestalossa asuneena ja sitä pikkuhiljaa remontoimaan opettelevana laittaisin pystyyn remntoi.fisivuston jossa jakaisin 'asiantuntevia' neuvoja vanhan talon remontoinnista. Minulla ei ole mitään ongelmaa innostuneiden harrastajien kirjoituksissa esiintyvien asiavirheiden kanssa (totta hitossa teen niitä myös itse, joka päivä), mutta pienellä tietomäärällä ei voi julistaa olevansa asiantuntija.

Myönnän myös, olen perusluonteeltani epäileväinen, ja - valitettavasti - elämässäni usein on ohjenuorana: 'jokainen on k--ipää kunnes toisin todistetaan'. Lisäksi olen ärhäkä kuin kymmenvuotias Jackrussellterrierini ts. käyn kiinni, ja heti. Kulkee suvussa: isäukko on ihan samanlainen. Tosin olen valmis myöntämään virheeni, kun siihen on aihetta. Suhtauduin aluksi Villenkin Keikari-blogiin erittäin epäilevästi (eihän tommonen nuori juippi nyt voi mitään tietää jne.. :D ), mutta blogin seuraaminen, ja sitä kautta havaittu innostus, asioista selvää ottamisen halu ja koko ajan kasvava asiantuntemus / tietomäärä ovat muuttaneet suhtautumiseni aivan toiseksi. Vaikka olenkin useista pukeutumis- / tyyliserikoista Villen kanssa varsin eri mieltä, totan silti arvostavani nuoren herra V:n työtä bloginsa ja tämän foorumin kanssa. Toivon toki, että pukeudu.fi alkaisi kehittyä samaan suuntaan.

Mitä tulee esiintymiseni 'eleganttina': en muistaakseni ole koskaan, en tällä foorumilla, tai oikeassa elämässä yrittänyt väittää olevani 'elegantti'. Pikemminkin, koen olevani ihan tavallinen kaveri, joka on kiinnostunut räteistä ja lumpuista jossainmäärin perus-reinoja enemmän ja joka on vannoutunut tietyn tyylisuunnan seuraaja, joka haluua levittää kyseisen tyylinäkemyksen ilosanomaa - toisnaan kärkkäästikin - myös muille. Eleganssin käsitehän on erittäin subjektiivinen ja suhteellinen. Itse asiassa en erityisesti piittaa koko käsitteestä. Se mikä itselle on hyvää tyyliä voi olla naapurille kauhistus (vrt- täällä käydyt weejun-g9-nahkatakit-jne-keskustelut). Lisäksi haluan hieman avautua myös herrasmiehen käsitteestä: tämä (viktoriaanis-)brittiläiseen luokkayhteiskuntaan juurensa juontava käsite ei elegantti-termin lailla kosketa itseäni juurikaan ts. en koe tavoittelevenai / enkä halua tavoitella englanitilaisen gentlemannin (oletettua) elämäntapaa, pukeutumisen tai muunkaan 'elämäntyyliajattelun' kautta. Olenpahan keski-ikään kasvanut (entinen) huligaani, joka haluaa pukeutua (omasta mielestä) hyvin. Siinä se.

Toki arvostan 'herrasmiesmäistä' ts. kohteliasta ja toiset huomioon ottavaa käytöstä ja (eritoten 'todellisessa elämässä') en voi sietää arrogantteja, käytöstavattomia tönkköääliöitä. Mutta tällähän ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä jollain on päällään. Kohteliain, huomaavaisin ja parhaiten käyttäytyvä henkilö, jonka tunnen on vanha lapsuudenystäväni, parimetrinen, vain mustiin pukeutuva goottihenkinen heppu, jonka pitkä tukka ulottuu ristiselkään saakka. Siinä miessä useat pukutyypit ovat osoittautuneet varsinaisiksi öykkäreiksi (tällä en siis viittaa kehenkään tämän foorumin henkilöön vaan muutamaan vuosien varrella kohdattuun varsinaiseen neropattiin).

Mikäli haluat vaihtaa lisää ajatuksia aiheesta, laita privameiliä tai meilaa [email protected]

Mukavaa kevättä

ivyman

(koen edelleen oikedekseni esiintyä nimimerkillä tälläkin foorumilla)
get your kicks on route six six six

santsu

  • Kisälli
  • Viestejä: 2
    • Profiili
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #78 : 18.05.10 - klo:10:13 »
Ihanaa arvokeskustelua ja hienoa määrittelyä ivymanilta! Täsmentäisin vielä, että viestilläni en halunnut loukata ketään tai tehdä viittauksia kehenkään yksittäiseen forumilla kirjoittavaan.

Lueskelin tuota pukeudu.fi sivustoa hiukan lisää, enkä kyllä hyvällä tahdollakaan löytänyt mitään henkilöllisyyden väärentämistä tai muuta kyseenalaista. Tuosta sir Winstonistahan, kaikkine perinteisine aristokraattikliseineen, näkyy jo kauas, että kyseessä on yhtäpaljon oikea aatelismies kuin James Bond on oikea agentti. Hahmo, joka ei edes yritä olla oikea, vaan pikeminkin karikatyyri, jonka avulla viestiä on yritetty tuoda kadunmiehen näkökulmasta luettavampaan muotoon. Tavoittena on ollut ilmeisesti ollut luoda blogiin kevyempi osio keksityn hahmon avulla.

Hyvään keskusteluun kannustaen

Sannamiina

i v y m a n

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 5960
  • button downs weejuns rain macs what else is there?
    • Profiili
    • A / SOPHISTICATED / HOOLIGAN
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #79 : 18.05.10 - klo:10:24 »
Todettakoon että tuo Sir Winston -asia ei ole itseäni häirinnyt ollenkaan. Itse kukin pyörii täällä netissä ainakin jossain määrin muokatujen henkilöllisyyksien turvin.

Mitä loukkaantumiseen tulee: itse en missään nimessä ole ottanut kommentistasi hernetä nenään. Päin vastoin, se oli ihan tervettä herättelyä: tämmöinen foorumikeskustelu kun toisinaan menee hiukan turhaksi pätemiseksi - varsin usein myös itselläni.

Olen kerran loukkaantunut nettikeskustelusta verisesti: jokunen vuosi sitten meikäläistä solvattiin 'WinCapitaan rahansa menettäneeksi katkeraksi Kepulaiseksi' eräällä pukutumisasioihin (ja myös politiikkaan / talouteen) täysin liittymättömällä keskustelupalstalla, varsin asiattomin perustein. Sitä en ole antanut anteeksi, semminkin kun en todellakaan ole hassanut rahojani johonkin Losecapitaan (muihin älyttömyyksiin on toki tullut pistettyä..) saatikka koskaan kannattanut Keskustapuoluetta. (pahoittelut jos meni politiikaksi: minusta en ylittänyt rajaa..)
get your kicks on route six six six

Jälkiviisas

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3735
    • Profiili
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #80 : 18.05.10 - klo:11:52 »
Kepulaiseksi kutsuminen on kyllä vendettaan oikeuttava loukkaus.

Tässähän on vähän sitä, että keskustelutyyleissä on eroa. Itse yritän pyrkiä argumentointiin ja sitä kautta keskusteluun, johon kuuluu se, että tyhmää mielipidettä tai huonoa juttua sanotaan huonoksi. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että mielipiteen lausuja olisi tyhmä tai huonon jutun käyttäjä epäonnistunut ihminen. Vastavuoroisesti toivon myös, että minun typeryyksiä sanotaan typeryyksiksi ja lukuisia asiavirheitä korjataan.

Valitettavan usein vain kun suomalaisesta yhteiskunnasta puuttuu väittelykulttuuri suurelta osin, niin helposti samaistetaan itsensä omiin mielipiteisiin, väitteisiin ja jopa omistamiinsa tavaroihin, joka tekee argumentoidustakin keskustelusta hankalaa. Usein siihen vielä yhdistyy se, että ensin vedetään herne nenään ja luetaan toisten kommentit korostetun huolimattomasti. Tällä en viittaa kehenkään tällä foorumilla kirjoittavaan vaan yleisesti nettikeskusteluun.

Tämän pukeudu.fi-osalta itselleni suurin ongelma on, että moiselle sivulle on tarvetta, mutta kun asiat tehdään vähän sinnepäin ja sellaisen terveen oppimisen asemesta kehitellään näitä aatelishahmoja... Hieno homma, että joku yrittää ja niin edespäin, mutta kuten todettua niin ilman kritiikkiä hyvin harva asia kehittyy. Samaten sivustoon ja sivustolla esiintyvään kuvitteelliseen hahmoon kohdistuva kritiikki ei minusta kohdistu sivuston ylläpitäjään, joskin toki motiivien epäily on hieman mautonta ja johtaa helposti joukkolynkkausmeininkiin.

Ei tämä ole kuin keskustelua netissä.

Tämä viesti ei sisällä satunnaista huutelua tai ylläpidon kritisoimista.

Pchan

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2133
    • Profiili
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #81 : 18.05.10 - klo:12:15 »
Tämän pukeudu.fi-osalta itselleni suurin ongelma on, että moiselle sivulle on tarvetta, mutta kun asiat tehdään vähän sinnepäin ja sellaisen terveen oppimisen asemesta kehitellään näitä aatelishahmoja...

Eivät tuon sivuston jutut ole edes 'sinnepäin'. Teksti on lähinnä tajunnanvirtaa, jossa lainaillaan väärin mieleen jääneitä tiedon sirpaleita. Mikään ei viittaa siihen suuntaan, että kirjoittaja näkisi jotain vaivaa tietojen tarkistamisen tai oman näkökulman luomisen eteen.

Minusta olisi ihan kunnioitettavaa luoda omaa näkokulmaa ehkä hieman puutteellisin tiedoin. Törmäsin äsken Art Of Manliness -sivuun, joka vaikuttaa hauskalta. Eli tuolla käydään läpi miehekkään elämän eri osa-alueita ja pukeutumispuolella esimerkiksi selitetään hyvin tarkkaan kanvasoidun puvun rakenne. Faktoiltaan sivusto näyttää olevan ihan selvillä vesillä, vaikka ei yritäkään olla mikään auktoriteetti. Mielestäni mahdolliset puutteet faktoissa saa anteeksi laajan näkökulman ansiosta.
http://artofmanliness.com/
http://artofmanliness.com/2010/02/12/the-art-of-manliness-suit-school-part-i-fused-vs-canvassed-suits/

Sivuston täällä aiheuttamat negatiiviset reaktiot selittyvät sille, että läheiset asiat nostattavat aina eniten tunteita. Esim. uskonnoissa eri oppikuntien kiistat ovat yleensä tulisempia kuin uskontojen väliset.

PleaseDeleteMe

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2726
  • Delete me please
    • Profiili
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #82 : 18.05.10 - klo:13:01 »
Eiköhän Mr. Ivy tuossa käynyt läpi kaikki ne asiat, mitä moni on Pukeudu.fi -sivustosta ajatellutkin. Ko. saitin ylläpitäjältä puuttuu se tietty nöyryys, jolloin liiallinen know-it-all -asenne paistaa ylimielisenä niin kovaa, ettei siihen voi suhtautua muulla tavoin kuin kritiikillä. En voi itse myötäillä asian perään, jonka kanssa en ole samaa mieltä. Kuten Ivykin totesi, vaikka itsekin tein pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa itsetehdyn nakkikastikkeen, en ole vielä rekisteröinyt kokkaa.fi -domainia :-)

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9310
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #83 : 18.05.10 - klo:14:00 »
Pukeudu.fi levittää väärää tietoutta pukeutumisen historiasta. Yksin tämä vääryys tekee sivustosta lukijalleen haitallisen, ja asioista perillä olevalle ärsyttävän.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

i v y m a n

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 5960
  • button downs weejuns rain macs what else is there?
    • Profiili
    • A / SOPHISTICATED / HOOLIGAN
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #84 : 18.05.10 - klo:15:01 »
Eiköhän Mr. Ivy tuossa käynyt läpi kaikki ne asiat, mitä moni on Pukeudu.fi -sivustosta ajatellutkin. Ko. saitin ylläpitäjältä puuttuu se tietty nöyryys, jolloin liiallinen know-it-all -asenne paistaa ylimielisenä niin kovaa, ettei siihen voi suhtautua muulla tavoin kuin kritiikillä. En voi itse myötäillä asian perään, jonka kanssa en ole samaa mieltä. Kuten Ivykin totesi, vaikka itsekin tein pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa itsetehdyn nakkikastikkeen, en ole vielä rekisteröinyt kokkaa.fi -domainia :-)

Kyllä ne kokkihommat siitä lähtee! Pistä privaviestiä niin laitan parit hyvät grillauskastikeohjeet! :D
get your kicks on route six six six

Miguel

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 687
    • Profiili
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #85 : 18.05.10 - klo:21:19 »
Tässä jo muutama edellinen viesti pureutui villakoiran ytimeen.

Pukeudu.fin suurin ongelma, on juurikin liiallinen, katteeton, rehvakkuus. Ei kahden kenkäparin omistaminen tee kenestäkään konössööriä, saati pukuun pukeutuminen pukumiestä.

"Hei mie osaanki!"-mentaliteettia heijasteleva sivusto on kokonaisuutena naurettava. Ei kai kukaan, järkevä aikuinen ihminen lähtisi tekemään esimerkiksi kylpyhuone/keittiöremonttia sellaisen sivuston pohjalta, jonka perustaja on onnistuneesti ropannut anopille Ikean seinäkellon keittiön oviaukon päälle? Samasta syystä en suostuisi ottamaan vastaaan "hyviä" pukeutumisvinkkejä kaverilta joka kertoo niitä juoksulenkkarit ja citymarket-farkut päällä.

Menee vähän kärjistämiseksi, mutta jotenkin tulee mieleen lippispäiset autoasiantuntijat, joiden kokemus pohjaa pitkään playstation/xbox autopelihistoriaan.

Sanotaan vielä ilkeästi; hyvä pukeutuminen on kuin seinän oikaisua. Niin kauan kuin ollaan vakavissaan sinnepäin ja melkein ei riitä.
« Viimeksi muokattu: 18.05.10 - klo:21:22 kirjoittanut Räyhäkäs »

Elenkhos

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 760
    • Profiili
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #86 : 26.05.10 - klo:18:36 »
Uusimpaan blogimerkintään liittyen muistammehan tästä lähtien:

  • ommella puvun takin takahalkiot umpeen
  • jättää puvun housunlahkeisiin jo valmiiksi usean sentin kasvunvaran
  • ostaa liian suuret housut
  • käyttää housunkannattimia ja vyötä yhdessä
  • vaihtaa kuumat puuvillaiset pukupaitamme markettien lyhythihaisiin polyesteripaitoihin

Jami

  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3433
    • Profiili
    • Kuusikorpi.fi
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #87 : 26.05.10 - klo:19:14 »
Nyt meni kyllä multa ymmärräys ohi koko blogista. Tuo viimeisin merkintä ainakin on kirjoitettu kuitenkin tarkoituksella niin väärin kuin voi kirjoittaa. Mikä siis on koko sivuston tarkoitus oikeasti?
Rakkaudella maalta: http://www.kuusikorpi.fi

Arska

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 4735
    • Profiili
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #88 : 26.05.10 - klo:19:15 »
Vieläkö te seuraatte sitä?
Suositellaan täysraittiutta.

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9310
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Vs: Pukeudu.fi
« Vastaus #89 : 26.05.10 - klo:20:16 »
Vieläkö te seuraatte sitä?

Kyllä minäkin seuraan Ragnarin Fash-blogia aivan hupi- ja hämmästelymielessä. Sangen fantsuhan se on, tiäts?
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/