Laitan blogiini kirjoittamani jutun tänne näin etukäteen.
Suosikkijulkaisussamme Nyt-liitteessä oli kirjoitus juuri avatusta Hard Rock Cafen Helsingin pisteestä. Kyseinen instituutio toi heti muistot mieleen teinivuosiltani.
Alkujaan kyse on vuonna 1971 Lontooseen avatusta ravintolasta, jonka vetovoimaksi keksittiin rock-aiheinen oheismateriaali. Varsinainen laajentyminen ketjuksi ja oheismateriaalin ottaminen kantavaksi ajatukseksi alkoi vasta 1980-luvulla. Sen jälkeen ravintoloita on avattu yli 200, joista useampi kymmenen on ehditty sulkeakin.
Suomeen kulttiravintolaa ei tätä ennen ole kuulunut. Nyt-liite spekuloi ajatuksella, että ketjulla mahtaa mennä huonosti kun pieni periferiakin on lopulta otettu kartalle.
Tärkeintä oli oheismateriaali
Kävin kielikurssin yhteydessä Lontoon Hard Rock Cafessa 1990-luvun alkuvuosina. Muistan tuolta ajalta pitkät jonot sekä ruokailemaan että ulkopuolelle sijoitettuun oheismateriaalikoppiin. Ostin silloin sieltä t-paidan ja lippalakin, jotka olen ilmeisesti jo heittänyt pois. Lippalakista petti kiristysnauha takaa ja t-paidasta taisi pettää kangas.
T-paitoja minulla oli muutamasta muustakin maasta, mutta ainoa jäljelle jäänyt on Pariisin paita. Järjellä ajatellen sekin pitäisi heittää pois, sen verran reikiintynyt paita on niskasta. Mutta logo on himmentynyt ainoastaan luonnollisesti kulumalla, mitä pidän merkkinä laadusta.
Tämä liike olisi pitänyt saada Suomeen jo 1990-luvulla, nyt se on omalta kohdaltani liian myöhäistä. En enää tässä vaiheessa elämääni keksi käyttöä printtipaidoille, vaikka ravintolan konseptia tuenkin mielessäni.
Ehkä Hard Rock Cafe on reliikki menneisyydestä, ehkä sille on kasvanut jo uusi fanittava sukupolvi, kaikkihan on mahdollista. Nyt-liitteeseen kuvattu hampurilainen ainakin näyttää hyvältä.
