^ Aika kärkäs mielipide kirjoitusuran aloittamiseen...
Ymmärrän pointtisi ja olen osittain samaa mieltä. On vähän pöljää käyttää nahkapohjakenkiä ja kalosseja, jos ei ole tarkoitustakaan mennä sisälle kenkien kanssa. Esimerkkinä tällaisesta voisi olla johonkin ulkoilmatapahtumaan osallistuminen sateisella säällä. Tällöin kumipohja on luonnollinen vaihtoehto. Tilanne on kuitenkin aivan toinen, jos pitää kävellä 10 minuutin matka kotoa töihin sateessa, jonka jälkeen kenkiä käytetään 8 tuntia sisätiloissa yhtäjaksoisesti. Tuollaisessa tilanteessa kalossit ovat ehdottomasti hyvä vaihtoehto.
Hypoteettinen tilanne:
Menen juhliin mustat oxfordit jalassani, mutta ulkona on kamala loskakeli, suolaisen lumivellin peittäessä kadut. Onko parempi, että minulla olisi tällaisia kelejä varten myös kumipohjaiset oxfordit (> 100 e) nahkapohjaoxfordien lisäksi vai mustat kalossit (n. 40 euroa) nahkapohjakenkien kanssa käytettäviksi? (Sitä paitsi, kumipohja tekee lähes aina kengästä raskasrakenteisemman eli vähemmän siron eli vähemmän juhlavan.)
Omistan tällä hetkellä mustat Swims-kalossit, joita käytän yllä kuvatulla tavalla. Niiden avulla saan pidennettyä nahkapohjaisten juhlaoxfordien käyttökautta viidestä kuukaudesta kahteentoista kuukauteen.
Muoti-ilmiöksi kalosseja ei mielestäni saa väännettyä millään. Nehän ovat vanha keksintö, joka on kuulunut klassisesti pukeutuvan miehen perustarpeisiin jo pitkään. Rumiakaan ne eivät mielestäni ole, ellei niitä vertaa kenkiin. Toisaalta, eihän sadetakkikaan mikään kaunis ilmestys ole, jos sitä vertaa sadetakin alla käytettävään irtotakkiin.
Tervetuloa foorumille, jp.