Kirjoittaja Aihe: Viskit  (Luettu 402173 kertaa)

Richard Mutt

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2025
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #225 : 18.03.13 - klo:18:06 »
Oman näkemyksen ja kokemuksen mukaan aloittelijan kannattanee maistella mahdollisimman eri makurekistereistä olevia viskejä, mutta kuitenkin laadukkaita sellaisia. Aikaa ja rahaa varmaan säästäisi sillä, että käy ensin baarissa maistelemassa 2cl lasillisia, ennenkuin alkaa sokkona pulloja ostaa (tosin se baarikokemuskin voi olla harhaanjohtava, jos saa pitkään pullossa maanneet viimeiset lirut), tai sitten järjestää kavereiden kanssa tasting, tms. Aika nopeasti varmaan sieltä alkaa sitten erottua ne piirteet, jotka itselle viskissä kolisee ja mitkä ei (koska makuasioitahan nämä ovat).

Lisäksi ajan kanssa ainakin itsellä on viskimaku, jos ei nyt muuttunut, niin oikeastaan laajentunut (aiemmin olin vannoutunut Islay-turvepää, ja edelleen savu maistuu, mutta nykyään melkein parhaalta suussa maistuu pehmeämmät vanhemmat mutta täyteläiset viskit, kuten Glenfarclas 21yo ja Macallan 21yo).

Lasikysymykseen sanoisin, että mitä nopeammin hankkii glencairn-tyyppisen lasin, sen vähemmän tulee heittäneeksi aikaansa hukkaan juomalla viskiä jostain muunlaisesta lasista.

MrMan

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 636
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #226 : 18.03.13 - klo:18:33 »

buli

  • Edistynyt
  • *
  • Viestejä: 61
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #227 : 18.03.13 - klo:19:12 »
päädyin aikanaan irkkuihin ja kanadalaisiin, bourbonit jäivät lopulta melko tuntemattomiksi  -  pidän pehmeistä ja pitkistä mauista

Puolisoni toi vuosia sitten Salvadorista tuliaisena sikäläistä vuosikertarommia. Se avasi mieleni sille suunnalle, ja olen joutunut toteamaan Alkomme suunnattoman rajoittuneisuuden. Old Pascas on hyvää ja edullista juomista. Satunnaisesti ostan myös jotain arvokkaampaa, jotka satunnaisesti hivelevät, satunnaisesti eivät, makuhermojani. Nyt on menossa eräs satunnaisuus, Caroni Trinity 1989 - 1992 - 1994, joka on pettymys. 

Mats

  • Eleganssin esitaistelija
  • ***
  • Viestejä: 395
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #228 : 18.03.13 - klo:20:28 »
http://www.riedel.com/collections/glass-collections/d/vinum/single-malt-whiskey-1/

Tuon muotoinen lasi ohjaa juoman kielen kärkeen, jossa ovat makeutta aistivat nystyrät.

Näille peukkuja täältä, itsekin olen hyviksi todennut.

Ja Tumppitaala kertoi hyvin miksi Islayn viskit kannattaa huomioida kun aloittaa vissiin tutustumisen.

Seuraava foorumin möte viskipubiin?

Bordeaux

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1744
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #229 : 18.03.13 - klo:21:08 »
Seuraava foorumin möte viskipubiin?


Olen mukana.

choir

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1076
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #230 : 18.03.13 - klo:21:43 »
Täällähän on paljon viskien asiantuntemusta - siis hyvässä mielessä :-) Kiitoksia suosituksista ja neuvoista, nyt tuli pitkäripaiseen asiaa.

Tuota Laphroaigia olen yhden pullon joskus nuoruudessa ostanut, se oli kyllä liian savuista minulle, ainakin silloin. Oliko lasin syytä, en tiedä. Muuten Tumpin kirjoitus kuulostaa loogiselta: voimakas aromi peittää raa´an viinan maun.

Eikös lasin muuten tulisi olla jalallinen, sellainen, josta otetaan jalasta kiinni? Ei kaiketi tarkoitus ole lämmittää viskiä kädellä? Tuollaiseen lasiin ei mahdu jäitä, mutta niitä ei ymmärtääkseni suositella.
« Viimeksi muokattu: 18.03.13 - klo:21:47 kirjoittanut choir »
Lähtökohtani täällä on klassinen miesten pukeutumistyyli.

Richard Mutt

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2025
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #231 : 18.03.13 - klo:21:51 »
Täällähän on paljon viskien asiantuntemusta - siis hyvässä mielessä :-) Kiitoksia suosituksista ja neuvoista, nyt tuli pitkäripaiseen asiaa.

Tuota Laphroaigia olen yhden pullon joskus nuoruudessa ostanut, se oli kyllä liian savuista minulle, ainakin silloin. Oliko lasin syytä, en tiedä. Muuten Tumpin kirjoitus kuulostaa loogiselta: voimakas aromi peittää raa´an viinan maun.

Eikös lasin muuten tulisi olla jalallinen, sellainen, josta otetaan jalasta kiinni? Ei kaiketi tarkoitus ole lämmittää viskiä kädellä? Tuollaiseen lasiin ei mahdu jäitä, mutta niitä ei ymmärtääkseni suositella.

Mallasviskiin ei jäitä, ellet ole Japanissa ja baarimikko veistelee jääpalloja.

konda

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 8975
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #232 : 18.03.13 - klo:22:49 »

Eikös lasin muuten tulisi olla jalallinen, sellainen, josta otetaan jalasta kiinni? Ei kaiketi tarkoitus ole lämmittää viskiä kädellä? Tuollaiseen lasiin ei mahdu jäitä, mutta niitä ei ymmärtääkseni suositella.

No... tapansa kullakin noiden jäiden suhteen... asia josta voisi väitellä ikuisesti. Mutta. Nosing glassit on tehty sen idean pohjalta, että viskiä lämmitetään kädellä - joku swirlatessa joku swirlaamatta. Käsien kautta ruumiista lasiin ja siitä viskiin vapautuva lämpö vapauttaa viskissä aromeita, joita haistamalla myös suusi muodostaa viskistä makuprofiilin. Aivan vain sen perusteelta, että maistat mitä haistat, on kehotus olla haistamatta viskiä täysin höpönlöpöä. Vai syötkö ruokaa pyykkipoika nenässä?

Glencairnin lasia pidetään vielä tälläkin hetkellä parhaana yleisesti saatavilla olevana nosing glassina. Tuo Riedel on kyllä myös hyvä, kuten Riedelin tuotteet yleisestikin.

Parhaan mahdollisen alun viskeihin saat sijoittamalla 30 € johonkin hyvään tastingiin ja imemällä siellä tietoa harrastajilta ja kouluttajilta. Siltä saat myös näitä pieniä tietoistuja tuoksutuksen, viskin lämpötilan, veden käytön jne yksityiskohdista.
« Viimeksi muokattu: 18.03.13 - klo:22:59 kirjoittanut konda »

Tumppi$

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1698
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #233 : 19.03.13 - klo:13:09 »
Tuossa lasikysymyksessä on niin ikään syytä lähteä perusteista ja totuttelusta/sisäänajosta liikkeelle.. Eli myös käytettävän lasin tulee olla helposti omaksuttava ja mahdollisimman hyvin viinamaisuutta peittävä. Eli sen jalallisen tulppaanilasin aika tulee kyllä, ihan niin kuin Glencairn- lasinkin. Mutta aluksi meidän pitää saada uusi ukko/akka niin sanotusti "ovesta sisään". Nuo jalalliset tulppaanilasit kuin myös Glencairn antavat kukin tietynlaisen/halutunlaisen informaation kuten nyt kaikki muutkin eri malliset lasit. Näiden lasityyppien ollessa kyseessä (eli jalallinen tulppaanilasi tai Glencairn lasi) se niiden antama ja niillä tavoiteltu informaatio on mahdollisimman korostunut ja niin aromiensa kuin myös sen viskin alkoholimaisuuden osalta äärimmäinen, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu alkumetreillä. Vertauskuvallisesti, kun puhutaan tulppaanilasista tai esim. Glencairnista, on asia vähän sama kuin että ajokortin juuri saaneelle annettaisiin F1 auto alle.  

Glencairn lasi on toki hyvä nosing/tasting lasi jolle on oma paikkansa jokaisen hiemankin vakavamman viskiharrastajan kaapissa, mutta sekin on vain yksi lasi muiden joukossa. Aloittelevan harrastajan lasi se ei missään nimessä mielestäni kuitenkaan ole yllä mainitsemistani syistä johtuen. Eli lyhyesti; sen antama informaatio, sekä aromeja ja siinä samalla myös Viskin alkoholia äärimmilleen korostava lasin muoto antaa aivan liian tyrmäävän/liian rajun informaation harjaantumattomalle, josta seurauksena saattaa olla hyvinkin voimakas inhoreaktio mikä voi pahimmillaan johtaa elinikäiseen viskikammoon.

Tuo Tapio Wirkkalan/Iittalan Gaissa ei korosta muotonsa puolesta aromeja liiaksi eikä varsinkaan sitä viskin alkoholimaisuutta/kovaa viinaa. Eli tasting lasihan tuo Gaissa ei missään nimessä ole, eikä sitä ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Gaissa on erinomainen (väitän että paras) yleislasi, joka soveltuu ennen kaikkea matalalla sykkeellä tapahtuvaan nautiskeluun omien pomminvarmojen kestosuosikkien kanssa. Erityisesti tuo mainitsemani Laphroaigin peruskymppi toimii mielestäni pienemmän, eli 22cl Gaissan kanssa paremmin kuin minkään muun lasin kanssa. Tuo Gaissan neutraalius tekee siitä myöskin erinomaisen vieraslasin. Lisäksi paksun pohjansa ansiosta viski pysyy lasissa tasalämpöisenä koko ajan ja täten estää sen kovan alkoholin korostumista, joka tapahtuu aina juoman lämmetessä mikäli ohutpohjaista lasia pidetään kiinni sen pohjasta.
« Viimeksi muokattu: 19.03.13 - klo:22:32 kirjoittanut Tumppi$ »
VASTATUULEEN!

Tumppi$

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1698
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #234 : 19.03.13 - klo:20:46 »
Sen verran piti vielä kirjoittamani, että riittävän pieneen kerta-annokseen on syytä ihan oikeasti kiinnittää erityistä huomiota.. Ja alkumetreillä näin aivan erityisesti. Eli mikäli nautitut kerta-annokset ovat liian suuria, ei edes pyöreä ja helposti omaksuttava viski, eikä oikea lasikaan pysty pelastamaan tilannetta, mikäli kerta-annos on ollut liian suuri. Tällöin kokemus voi olla pahimmillaan puistattava ja siitä onkin jo todella vaikeaa päästä enää Viskin ystäväksi, jos/kun päällimmäiset mielikuvat ovat juomasta, joka nostattaa niskavillat pystyyn jo pelkän tuoksunsa perusteella.

Sinne lasiin ei kannata juuri paria senttiä enempää kaataa. Sen parisenttisen nautiskelukin saa kestää ihan huoletta vaikka tunnin jos toisenkin. Suuhun aina kerrallaan siemaistavan "nauhan" kokoa on tietysti mahdotonta määrittää tarkasti eikä toki tarvitsekaan, mutta havainnollistavana ja määrää kuvaavana terminä käyttäisin sanaa "pipetillinen" tai "teelusikan kärjen verran". Eli pipetillinen/teelusikan kärjellinen kerrallaan suuhun matalalla sykkeellä "meditoiden". Purskuttelemaan tai kurlailemaan ei pidä rupeaman, vaan kapea nauha suuhun ja nielaisu ilman suurempia kikkailuja... Ja sitten vain kuunnellaan, mitä tuolla mielettömän hienolla juomalla on sinulle kerrottavana itsestään... Lupaan, että se kertoo sen kyllä ihan jokaiselle ennemmin tai myöhemmin, kunhan sille vain annetaan hieman aikaa.

Choir: Otappa pieni haaste vastaan hyvässä hengessä ja hieman lapsenmielistä kokeilumieltä sisimmässäsi... Käy Alkosta itsellesi pottu tuota 10v. Laphroaigia lähiaikoina (siis ihan se Lapparin 40% peruskymppi) ja samalla reissulla yksi Iittalan 22cl Gaissa, mikäli sellaista sinulla ei vielä ole. Tämän jälkeen ota parisenttinen ja huom! VAIN parisenttinen joka ilta, tai edes joka toinen ja rauhoitu/"meditoi" sen parissa. (et tule alkoholistiksi vielä tällä, varsinkaan kun tätä joka illan ottamista ei sitten tämän jälkeen enää harrasteta muutenkaan) Nautiskele pottu loppuun tällä tavoin ja muiden yllä olevien ohjeideni mukaan vain pipetillinen/teelusikan kärjellinen siitä parisenttisestä annoksesta kerrallaan ja harvakseltaan pikkuhiljaa siemaillen. Kun olet päässyt potun viimeiselle viidennekselle, on hyvin todennäköisesti käsityksesi viskistä muuttunut täysin ja pysyvästi. Jos näin ei kuitenkaan jostain kumman syystä tapahdu, niin lupaan ostaa sinulta sen Gaissan pois täydellä hinnalla.





Eli tuossa avaimet näihin maisemiin ja tunnelmiin:
















...Eli kaiken sen mitä näet noissa kuvissa, voit myöskin ihan aidosti ja oikeasti maistaa siinä tilkkasessa Laphroaigia... Yksi läpi koko elämän kestävistä aidoista hedonistisista nautinnoista on alkanut, jossa itse matka on päämäärää tärkeämpi.

« Viimeksi muokattu: 19.03.13 - klo:22:27 kirjoittanut Tumppi$ »
VASTATUULEEN!

John Constantine

  • Kisälli
  • Viestejä: 45
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #235 : 19.03.13 - klo:21:52 »
Mallasviskiin ei jäitä, ellet ole Japanissa ja baarimikko veistelee jääpalloja.

Itse asiassa bourbontynnyrissä kasvaneet sinkkumaltaat sietävät jäitä ihan kivasti. Esmes Glenmorangien peruskymppi yhdellä jääpalalla pelaa kivasti. Sherry- ja viiniviimeisteltyjen mallasviskien kanssa jäät sopii unohtaa ja vesilisänkin kanssa kannattaa olla varovainen.

Glencairn on oikein hyvä viskilasi. Kulkee mukana varrellisia laseja iisimmin ja robustina kestää hieman osumaakin.

Schnitzel

  • Eleganssin esitaistelija
  • ***
  • Viestejä: 422
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #236 : 19.03.13 - klo:21:53 »
vain pipetillinen/teelusikan kärjellinen siitä parisenttisestä annoksesta kerrallaan ja harvakseltaan pikkuhiljaa siemaillen

Tätä neuvoa kannattaa ehdottomasti noudattaa. Sama toimii oikeastaan kaikkien väkevien alkoholien kanssa, jos niiden mausta haluaa ottaa kaiken irti. Suun puudutus ja perinteiset seiväskännit sitten erikseen.

konda

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 8975
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #237 : 19.03.13 - klo:22:16 »
Yksi häiritsevimmistä makuseikoista oli pari vuotta sitten rommikoulutuksessa kun vedettin eri tisleitä. Puolivälissä muistaakseni 12 osaista lankkua oli jo niin plekseissä, että tisle meni rommina, vaikka oli vain kerran suodatettua. Kun ne alkupään annokset ovat melkeinpä pelkää pirtua.

Tumppi$

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1698
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #238 : 19.03.13 - klo:23:18 »
Glencairn on oikein hyvä viskilasi. Kulkee mukana varrellisia laseja iisimmin ja robustina kestää hieman osumaakin.

Glencairn on tosiaan erittäin hieno ja hyvä viskilasi, mutta en lähtisi sitä kuitenkaan suosittelemaan vielä vasta-alkajille sen tuottaman informaation vuoksi, joka toki korostaa viskin parhaita puolia ja niitä hienoimpia ja herkimpiä nyansseja mutta samalla se korostaa myös viskin alkoholimaisuutta=viinamaisuutta.

No jos nyt kuitenkin puhutaan hieman myös tästä "ultimatumistakin", niin itselläni on kolmen eri lasin arsenaali niitä tilanteita varten, kun haluan todella sitä absoluuttista ultimaattumia sieltä lasin pohjalta... Eli silloin kun maistan esim. jotain itselleni uutta viskiä tai jotain erityisen hienoa ja hyvää pullotetta, tai kun pyrin analyyttiseen maistamiseen ja haluan siis "repiä" siitä viskitilkkasesta irti kaiken mitä siitä vain ikinä voin saada.
Tuolloin, siis noissa ultimatum tilanteissa käytän joko tuota useaan otteeseen mainittua Glencairn- lasia, tai niin ikään saman valmistajan eli Glencairn Crystalin valmistamaa erittäin ohutta ja ohutreunaista kristallista Copita- lasia. Tai kolmantena vaihtoehtona, joka on pikkuhiljaa noussut omaksi tastinglasi suosikikseni, eli ruotsalaisen Orreforsin lasitehtaan valmistamaa ja Erika Lagerbielken suunnittelemaa Taste- sarjan jalallista viskilasia. Kantalappunsa vuoksi hieman rasittava koko illan lasiksi, (niin kuin kaverini aikanaan varoittikin) mutta sen antaman informaation vuoksi tuon seikan toki vielä sulattaa.

Eli tässä omat "ultimatum" lasit tastingeja tai muuta "ultimatumia" varten: (näitä en sitten ainakaan minä suosittele harrastusta aloitteleville vielä vähään aikaan... Varsinkaan tuota Copitaa tai Lagerbielken Taste- lasia)

Glencairn- lasi:


Glencairn Crystal Copita:


Erika Lagerbielke/Orrefors Taste Whisky- lasi:

« Viimeksi muokattu: 19.03.13 - klo:23:21 kirjoittanut Tumppi$ »
VASTATUULEEN!

John Constantine

  • Kisälli
  • Viestejä: 45
    • Profiili
Vs: Viskit
« Vastaus #239 : 20.03.13 - klo:00:21 »
Meikä ei oikein osaa erotella aloittelijoille ja kokeneimmille soveltuvaa lasitavaraa. Maku- ja hajuaistit ovat niin yksilöllisiä, että jokainen löytää oman tuoksuttelutyylinsä ihan kokeilemalla. Eli meneekö nokka copitassa vai riittääkö etäämmältä tuoksuttelu... Melkein ohjeistan niin, että kohtuuhintainen ja helposti hankittava aromeja keskittävä lasi (esmes glencairn tai sherry copita) kouraan ja sitten maistelua ja nuuhkimista niin, että itsestä tuntuu hyvältä.

Ja sellaisen kikan haluan vinkata varsinkin viskinoobeille, että eivät heti huuhtele tyhjentynyttä lasia. Moni mallasviski antaa uskomattoman hienot aromit kuivuneesta helmestä seuravaana aamuna. Eikä viina enää pistä nenään. Eli nuuhkimista ei kannattaa lopettaa siihen alkuhuljutteleluun, vaan ottaa jalosta juomasta kaikki huvi irti. Saattaa tietysti kuulostaa pähkähullulta, mutta kokeilee niin uskoo. Nyt työn alla oleva Mortlachin bastardi varsinkin loistaa seuraavan aamun piristäjänä.