Onhan IPA yksi oluiden kuningaslaji, mutta se vaatii aina myös vahvan mallasrungon tasapainottamaan humalan kitkerää yrttisyyttä. Parhaimmillaan ne ovat erinomaisia mutta pahimmillaan juomakelvottoman kitkeriä, vaikka sinänsä pitäisikin humalan mausta paljon. Erityisesti suomalaiset erikoisoluet ja osa jenkkiversioista on tehty lisäämällä yksinkertaisesti humalaa mutta pitämällä maltaiden määrän samalla vetisellä tasolla, mistä seuraa vain kitkerää kärsimystä. Välillä noissa jenkkioluissa on vähän kilpavarustelun merkkejä tuon humalan käytön suhteen. Myös ylistetty Nogne IPA sortui minusta vähän tähän humalan yliampumiseen, vaikka en kyllä sitä ole kypsytettynä maistanut jolloin maku varmasti tasaantuisi.
Oma referenssi on ollut Belhaven Twisted IPA, jossa yhdistyy keksimäisen maltainen maku raikkaaseen muttei yliampuvaan humalointiin. En tiedä pitävätkö olutbongarit sitä missään arvossa, mutta minä pidän sitä arvossa - erityisesti hyvän puoli coronan kanssa. Haen oluelta harmonista makua, jossa kaikkiin eri puoliin on panostettu oikeassa suhteessa. Esimerkiksi Imperial Stoutin kestää usein olla vielä IPA:kin humaloidumpaa muuttumatta kitkeräksi, sillä paahdetut maltaat tasapainottavat niiden makua juuri oikealla tavalla. Parhaiten tässä suhteessa onnistuvat usein luostarioluet: maku on tasapainoinen mutta erittäin hienostunut ja mielenkiintoinen. Parhaita näistä on vähintään vuoden verran kypsytetty Orval.
