Keikari > Asut ja pukineet
Skrodemmat varsikengät (PNW-tyyliset, ei cowboy)
Tumppi$:
Vanha sanontahan kuuluu, että; ” Saappaat ovat kuin kengät mutta paremmat. ”
Tunnustaudun vannoutuneeksi saapas- faniksi ja niiden käyttäjäksi. Nykyään tulee käytettyä yhä vaan enemmän. Myös kesällä. Huomasin nimittäin että monet tennarit näennäisestä keveydestään huolimatta ovat äärimmäisen hiostavia. (esim. Converse) Eikä tennarit/ lenkkarit puhuttele muutenkaan tyylillisesti. Olen jättänyt ne ainoastaan lenkkipolkuja varten.
Talvisin tulee käytettyä Red Wingejä. Chukkat ja Iron Rangerit ovat palvelleet kohta kymmenisen vuotta. Toki huollan niitä hyvin.
Sitten talvisin pihassa ja muun muassa ampumaradalla käytettyä intin suksiuralla olevia huopakumppareita irtovuorilla. Aivan lyömättömät talvisissa maasto-olosuhteissa. Sulan maan aikaan intin ”jatsareita” eli SA- nahkasaappaita ja märillä keleillä tavan kumisaapasta.
Urbaanimpaan ympäristöön lämpimillä ilmoilla puolestaan desert boot- tyyppisiä, keveitä mokkanahkaisia nilkkureita.
Vanhat cowboy- saappaatkiin tuli valjastettua viidentoista vuoden tauon jälkeen tulevaa kevättä ja kesää varten. (Niitäkin tuli nuorna miesnä hommattua kolmet parit)
Pukujenkin/ irtoyhdistelmien kaverina suosin nykyisin pukusaappaita ennemmin kuin kenkiä.
Mutta, mutta… Yksi vinkki: ranskalaisen Septieme Largeurin saapasvalikoima kannattaa vilkaista. Laatu on erinomainen, eikä hinnatkaan ole aivan pahimmasta päästä.
https://www.septiemelargeur.fr/en/276-boots
-Mars-:
Mä tilasin muutama vuosi sitten Capellon veljeksiltä Italiasta kustomoidut. Olen ollut tosi tyytyväinen.
https://fracap.it/customize/configure/309/
salaryman:
Tänään tuli juupailtua Bootfactoryn äijien kanssa Mayuran nauhanilkkureista. Sanoivat toimittaneensa Espanjaan suomalaiset lestit joilla sitten tehdään tänne toimitettavat poppoot.
Rakenne on goodyear welted, nahka on paksua naudannahkaa vahapinnalla. Epäilen että nahan pintaa on korjailtu hiomalla, koska karvatuppeja ei pystynyt pinnasta erottamaan. Ompeleet olivat siistit ja suorat tuplatikkaukset.
Kärjen malli miellytti minua, tämän tyyppisissä bootseissa on yleensä häiritsevän pullea kärkikapseli, joka ainakin minun mielessä tekee jotenkin klovnikenkämäisen vaikutelman. Oikeissa työkengissä tuota ei oikein voi välttää kun sinne sisään pitää saada teräs- tai komposiittivahvike.
Oikeasti nuo Mayuran bootsit tekivät minuun niin hyvän vaikutelman, että pikkuinen omistamisen himo alkoi nostaa päätään. Vaikea paikka, kun kaapissa on jo viidet enemmän tai vähemmän tämän tyyppiset nauhanilkkurit. Pitänee hukata yhdet, ettei vaimo huomaa mitään.
https://bootfactory.fi/4530707/mayura-boots-2478-alm-crazy-old-castano/
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta