Keikari > Asut ja pukineet
Kenkien hoito
Calle:
Lukemani mukaan kenkiin pitäisi käyttää värillistä lankkia jottei pintaan muodostuisi kiiltoa himmentävää kalvoa.
Tosin itse käytän vaaleampiin kenkiin minkkiöljyä silloin tällöin, etenkin talvella. Aiemmin käytin mattanahkaisiin kenkiin mehiläisvahaa, siitä tosin jää kerros nahan pintaan. Monilla valmistajilla on eri lailla peittäviä aineita, esim Wolylla on tavallisen lankin lisäksi peittävämpi waxcolour.
Arska:
^Mitäs tämä minkkiöljy oikein on, minkeistä puristettua öljyä?
Pchan:
Kukaan ei ole maininnut hoitoainetta tässä ketjussa. Itse käytän hoitoainetta joka kerralla ja usein kengät eivät edes kaipaa muuta hoitoa. Hoitoaine notkistaa ja puhdistaa nahkaa. Varsinkin ruskeiden kenkien kohdalla hoitoaine auttaa patinan kehittymisessä ja säilyttää pinnan eloisana. Värillistä lankkia käytän varsin harvakseltaan kun kiillotus hoitoaineen tai värittömän kreemin jälkeen ei ole tuottanut haluttua tulosta.
Ville:
Kymmenistä lähteistä olen lukenut, että paras yhdistelmä saavutetaan levittämällä ensin kenkävoide ja sen kuivuttua kenkälankki. Lopuksi käsittely kenkäharjalla, jonka jälkeen loppukiillotus puuvillaisella flanellirievulla. Toisaalta ei voi olla olemassa "oikeaa" käsittelyä, mutta vakavasti ottaisin kenen tahansa bespoke-jalkinevalmistajan suositukset.
Arska:
Herrat, täsmentäisittekö hieman, mitä tarkoitatte hoitoaineella, kenkävoiteella ja kenkälankilla ja mitä eroa niillä on. Voisi vaikka antaa ihan kauppanimellä tuote-esimerkin kustakin ryhmästä. Itselleni nämä termit eivät ole täysin selviä. Mihin kategoriaan esimerkiksi mehiläisvahapohjaiset tuotteet kuuluvat?
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta