Keikari > Kaunis elämä
Puukot, veitset, ja teräaseet
Tumppi$:
^
Hieno postaus!
Ja se on juuri niin kuin sanoit, eli "ruostumaton" lainausmerkeissä, sillä oikeasti ruostumatonta ei tähän päivään mennessä ole vielä keksitty. Mutta sanotaanko vaikka näin, että hyvin korroosiota vastustavat.
Mitä muuten mahtaisi pulverimetallurgia tehdä tuolle teräkselle? Eli Böhlerin N360:lle? Ainakin hintaa tulisi roimasti lisää. Mutta eikö Böhlerissä ole kromipitoisuus korkeampi? Koska onhan vanhassa 440C:ssäkin vähintään 16% kromia... (joka toki on todella paljon) Eli jääkö Böhler N360 alle 16%:n kromipitoisuuden?
Teräksen viimeisteltävyys tietääkseni vaikuttaa myös todella paljon korroosion sietoon. Eli mitä hienompi viimeistely on mahdollista tehdä, niin sitä parempi korroosion sieto.
Ja tosiaan, älyttömiä kovuuksia ja kulutuskestävyyksiä (teränpito) saadaan kyllä aikaiseksi, mutta entä sitkeys?
Mutta tosiaan... Ei ruostumaton= Suomalainen puukko (ja kyllä, tarkoituksella S isolla) on aika hiton pureva, kun ammattimies takoo sen hiiliteräksestä. Tarkoitus oli hieman provosoida tarkoituksella, kun minulle on tulossa erään kuuluisan "ameriikan Joen" veitsi, jonka pitäisi olla hyvä, mutta katsotaan nyt... Terän profiili ja hiontahan niissä poikkeaa niin paljon Suomalaisesta puukosta, että liekö vertailu edes järkevää..?? No sikäli kyllä, että mehän tiedämme että hyvä puukko on yleistyökalu oikeastaan ihan mihin vain.
Ja mitä taas tulee niihin karbideihin, niin eräs kotimainen tohtorin (metallurgia) väitöskirjahan toteaa, että karbideista ei ole havaittua käytännön hyötyä leikkuupinnassa, koska ne (karbidit) ovat liian isoja sopiakseen siihen. Saas nähdä... Se "ameriikan Joe" taas suorastaan vannoo kryogeenisen lämpökäsittelyn nimeen ja nimen omaan niihin karbideihin... Tosin, hän myös ajaa koko ajan takaa sen kulutuskestävyyden lisäksi sitä maksimaalista korroosion kestoa... (eli siis sitä "ruostumattomuutta")
Toisaalta, ja näin ollen, ei sitä "ameriikan Joetakaan" voi pistää epäreiluun asetelmaan... Sillä hän(kin) korostaa ja alleviivaa toistuvasti ja painokkaasti ettei ultimaattista terästä veitsiin ole olemassakaan... Eli aina pitää tehdä kompromissi jonkun asian suhteen. Itse pyysin häneltä terästä, jonka prioriteetit ovat korroosion kesto, terän kovuus ja kulutuskestävyys, ja sitkeys. Ja nimen omaan tuossa järjestyksessä. Eli on kovin epäreilua verrata ko. terän sitkeyttä esim. taipuisaan fileerausveitseen. Mutta toisaalta taas samoin voidaan sanoa että olisi kovin epäreilua verrata hänen teräänsä korroosion kestossa esim. hiiliteräksiseen vuolupuukkoon.
Joka tapauksessa on mielenkiintoista nähdä, kuinka ko. veitsi selviää kunnon eräreissusta ainoana teräkaluna vyöllä. (kotimainen hiiliteräksestä perinteisin menetelmin taottu puukkohan tämän homman tunnetusti hoitaa aivan kympillä, ilman että ajatustakaan tarvitsee siihen uhrata)
Laurentius:
En tiedä Böhlerin N30-teräksestä muuta kuin speksit jotka googlasin, siellä näkyi olevan 15% Cr, enkä kyllä osaa sanoa mitä tässä yhteydessä 1%-yksikön ero tekisi.
Nyt mennnään vähän syvemmälle! Yleisesti ottaen jauhemetallurgisia menetelmiä käytetään kahdesta syystä:
- Eri seosaineilla on liukoisuusraja teräksen suhteen, ja yli liukoisuusrajan oleva osuus seosainetta pyrkii ns. erkautumaan rakenteesta, eli muodostamaan omia yhdisteitään raerajoille. Tämä on vähän sama kuin suola ja vesi. Osa suolasta liukenee veteen ja vesi on suolaista, mutta lasin pohjalle laskeutuu se osuus suolasta joka ei enää liukene veteen. Kun vettä lämmitetään, alkaakin suolaa liukenemaan enemmän ja enemmän sinne veteen, ja kun vettä jäähdytetään "erkautuu" suolaa vedestä taas sinne lasin pohjalle. Teräksen valussa tämä ilmenee siten, että se osuus seosaineista joka ei liukene ns. alfa-faasiin (eli "teräkseen")(tiedän että alfafaasi on yhdyssana, mutta käytän väliviivaa selvyyden vuoksi) uhkaa muodostaa omia juttujaan sitten sinne alfa-faasin muodostavien rakeiden/kiteiden väliin, sillä perinteisesti valettu teräs jähmettyy hitaasti, ja korkeissa lämpötiloissa nämä seosaineatomit pääsevät liikkumaan rakenteen sisällä kohti termodynamiikan lakien määräämää suuntaa, eli tässä tapauksessa pois saturoituneesta liuoksesta. Mutta jauhemetellurgian raaka-aineena käytetään atomisoinnilla valmistettua jauhetta, ja jäähtymisnopeudet ovat niin korkeita (sulasta huoneenlämpöön sekunnin murto-osassa), että tätä erkautumista ei yksinkertaisesti ehdi tapahtua. Erkautumista kyllä tapahtuu lämpökäsittelyn yhteydessä, mutta tällöin se on tarkkaan kontrolloitua sekä lämmityksen että jäähdytyksen osalta, ja rakenteesta keinotekoisesti erkautetaan juuri haluttu määrä seosaineita raerajoille, jossa ne muodostavat sitten näitä kovuutta ja kulumiskestävyyttä lisääviä karbideja, osan seosaineista jäädessä sinne alfa-faasiin, jossa niillä taas on oma roolinsa. Eli jauhemetallurgian avulla saadaa käyttöön huomattavasti laajempi seosainepitoisuus, ja sen myötä huomattavasti paremmat materiaaliominaisuudet.
- toinen etu jauhemetallurgiassa on teräksen mikrorakenne. Metallijauhe josta kappale puristetaan (esim. HIP eli hot isostatic pressing -menetelmällä) on huomattavasti hieno- ja tasajakoisempaa kuin se rakenne (raekoko eli kiteytyneiden teräsrakeiden koko valukappaleessa) jota perinteisesti valetusta voidaan saada. On yleinen tieto, että mitä pienempi raekoko, sitä paremmat mekaaniset ominaisuudet.
Joten hatusta heittämällä voisi sanoa että jos tuon Böhler-seoksen tekisi pulveriteitse, olisivat lujuusominaisuudet 25-50% korkeammat, kulumskestävyys ja sitkeys +100%. Vauriomekanismit teräksessä kulkevat rakeissa/kiteissä, ja pysähtyvät aina raerajalle, jonka ylittämiseen tarvitaan huomattavasti enemmän energiaa kuin kiteessä etenemiseen. Pienempi raekoko = enemmän raerajaa = hitaampi vaurion eteneminen.
Jauhemetallurgisten prosessien kalleus syntyy sekä jauheenvalmistuksesta ja käsittelystä, sekä sitten puristusmuotista ja siihen liittyvistä kuluista. Hyvälaatuinen metallijauhe on kallista, ja siksi esim. 3D-printatut metallikappaleet ovat kalliita (ovat ne kalliita kyllä muistakin syistä). Mutta sillä kustannuksella saa sitten huomattavasti laajemmat seostusmahdollisuudet, että huomattavasti paremman rakenteen teräkseen.
En kyllä ymmärrä mitä tohtorin väitöskirja sanoo noista karbideista ja niiden koosta? Onko sinulla jokin lähdeviite niin voisin katsoa itse missä yhteydessä ja minkälaisessa terässä tuo ilmenee... Hmm?
Tumppi$:
Käytännön eroa ei varmasti ole 1%-yksikön erolla mihinkään suuntaan, mutta olen olettanut että tuo Böhler N360 ISOEXTRA olisi jopa vanhaa kunnon martensiittista 440C:täkin (missä on tyypillisesti 17%-18% kromia) paremmin korroosion kestävää.. Tuleeko se lie sitten myös muista seosaineiden käytöstä, eikä pelkästään kromista?
Juu, tosiaan rakeen koko vaikuttaa olennaisesti teräksen kestävyyteen. Hyvää tietoa kyllä metallurgiasta. Oletko kenties opiskellut alaa/ollut alan töissä?
Mutta juu, siinä kyseisessä väitöskirjassa väitetään/todetaan että oikein ohueksi hiottu terän leikkauspinta on jo niin ohut, etteivät karbidit sovi siihen kokonaan ja näin ollen merkittävää hyötyä hän ei ollut omissa testeissään havainnut. Karbidien "sopimattomuuden" terän leikkauspintaan hän oli todennut tarkastelemalla niitä mikroskoopin avulla.
Tosin, on muistettava että yksiselitteistä tieteellistä mittariahan ei terän leikkuupinnan terävyydelle taida olla olemassakaan, joten siinä suhteessa esim. erilaiset leikkauskokeet- ja testit ovat aina ainakin hieman subjektiivisia. Kyseinen väitöskirja käsittelee ja tutkii vuolupuukkoon käytettäviä teräksiä. Muun muassa leikkuutesteissä käytetyissä suutarinveitsissä oli ollut väitöksen mukaan vain vähän karbideja teränsuussa. Ainoastaan samassa linjassa peräkkäin olevat karbidit olivat siihen mahtuneet ja kirjan mukaan nekin huonosti, koska hyvin teroitetun suutarinveitsen teränsuu oli kuulemma ollut ohuempi kuin karbidien läpimitta.
https://docplayer.fi/4033014-Puukkoterakset-juha-perttula-www-terastieto-com-juha-perttula-puukkoterakset-1.html
Mikäli et jaksa lukea koko kirjaa, niin sivulta 22 alkaen sivulle 25 saakka käsitellään siinä sitkeyttä, murtopintoja, murtorajaa, myötörajaa, kovuutta, kulutuskestävyyttä, ja niitä karbideja.
Laurentius:
--- Lainaus käyttäjältä: Tumppi$ - 23.05.19 - klo:14:51 ---Mutta juu, siinä kyseisessä väitöskirjassa väitetään/todetaan että oikein ohueksi hiottu terän leikkauspinta on jo niin ohut, etteivät karbidit sovi siihen
...naps...
koska hyvin teroitetun suutarinveitsen teränsuu oli kuulemma ollut ohuempi kuin karbidien läpimitta.
--- Lainaus päättyy ---
No joo, noin sitä järkeilinkin eli jokin aivan poikkeuksellisen terävä terä täytyy olla kyseessä, enkä kyllä oikein osaa sanoa tuohon mitään. Juha Perttula linkin takana tekstissä itsekin totoeaa, että karbidien rooli kulumiskestävyydessä on ns. yleistä tietoa/käsitystä mutta omissa puukonteräkokeissaan ei tätä huomannut. Laittaisin viisipenniseni likoon sen puolesta, että tuossa on joko tuo terävyys ja karbidien koko, tai jokin muu selitys taustalla, sillä puhkitutkittuna tietona nimenomaan on karbidien rooli kulumiskestävyyden merkittävänä lisääjänä. Olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin mistä kyse, pitääkin siis lukea tuo lähde tarkemmin jossain vaiheessa, kiitos linkistä.
--- Lainaus käyttäjältä: Tumppi$ - 23.05.19 - klo:14:51 ---Oletko kenties opiskellut alaa/ollut alan töissä?
--- Lainaus päättyy ---
Kyllä sekä opiskelut että nykyiset työhommat näitä aiheita sivuavat :-)
Tumppi$:
--- Lainaus käyttäjältä: Laurentius - 23.05.19 - klo:19:43 ---No joo, noin sitä järkeilinkin eli jokin aivan poikkeuksellisen terävä terä täytyy olla kyseessä, enkä kyllä oikein osaa sanoa tuohon mitään. Juha Perttula linkin takana tekstissä itsekin totoeaa, että karbidien rooli kulumiskestävyydessä on ns. yleistä tietoa/käsitystä mutta omissa puukonteräkokeissaan ei tätä huomannut. Laittaisin viisipenniseni likoon sen puolesta, että tuossa on joko tuo terävyys ja karbidien koko, tai jokin muu selitys taustalla, sillä puhkitutkittuna tietona nimenomaan on karbidien rooli kulumiskestävyyden merkittävänä lisääjänä. Olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin mistä kyse, pitääkin siis lukea tuo lähde tarkemmin jossain vaiheessa, kiitos linkistä.
Kyllä sekä opiskelut että nykyiset työhommat näitä aiheita sivuavat :-)
--- Lainaus päättyy ---
Kyllä juuri näin. Eli pieni subjektiivisuus sieltä toki paistaa, vaikka muuten onkin oikein mielenkiintoinen ja hyvä väitös/tutkimus.
Tosiaan, muun muassa yhdysvaltalainen Jay Fisher, joka niin ikään harjoittaa veitsien ja niiden tekemisen parissa samalla myös tieteellistä tutkimusta, käy luennoimassa yliopistoissa metallurgiaa opiskeleville ja nimen omaan hänen pitkälle hiotusta kryogeenisesta lämpökäsittelystä missä karbidit ovat avainasemassa.
Mahtaako sitten kuinka suuri merkitys olla eri teräksillä tässä kohtaa..?
No, joka tapauksessa mielenkiintoinen aihe, vaikka ehkä hieman "hifistelyä" onkin puhuttaessa veitsistä ja puukoista.
Itse veitsiin ja puukkoihin palatakseni, niin suomalainen puukkokulttuurihan on ollut todella rikasta. Näin nykypäivänä voisi sanoa, että kyseessä on oikea keräilijän "taivas" missä ei ihan heti tule rajat vastaan. Itseäni kiinnostavat eniten perinne- ja eri maakuntien/alueiden puukot. Ja niitä muuten onkin valtava määrä. Toki vaikutteita ne ovat toisistaan saaneet enemmän tai vähemmän, mutta on kuitenkin luonteen omaista että ne pystytään lokeroimaan varsin selvästi miltä seudulta tai alueelta ne kulloinkin ovat. Tietysti nykykielellä sanottuna hybridejä on varmasti ollut olemassa kautta aikojen, mutta ns. tyylipuhtaasta yksilöstä pystyy heti sanomaan miltä alueelta tai maakunnasta se on peräisin.
Muun muassa Timo Hyytisen kirjoittamassa Puukko Käsikirjassa sekä pitkän linjan arvostetun puukkomiehen Taisto Kuortin nettisivuilla kerrotaan, että suomalaiset puukkotyypit voidaan jakaa seuraavasti:
1. Kansanomaiset käyttöpuukot
2. Etelä-Pohjanmaan puukot
2.1 Vöyrin puukko
2.2 Jalasjärven puukko
2.3 Kalajokilaakson puukko
2.4 Härmän puukko
2.5 Kauhavan puukko
3. Ruukintehtaiden puukot
3.1 Fiskarsin puukot (puukkoveitset)
3.2 Hackmanin Sorsakosken puukot
4. Rautalammin puukko
5. Toijalan puukko
6. Tornionjokilaakson puukot
6.1 Pekanpään puukko
7. Kainuun puukot
7.1 Tommipuukko
8. Saamelaispuukot
8.1 Leuku eli Stuorra-Niibi
8.2 Lapinpuukko eli Unna-Niibas, Niibi
9. Sotilas- ja suojeluskuntapuukot
9.1 Puukkopistin
9.2 Suojeluskuntapuukko M27
9.3 Puukkotehtaiden suojeluskuntapuukot
10. Sotien aikaiset puhdetyöpuukot
11. Järjestöpuukot
12. Miniatyyripuukot, kellonperäpuukot
13. Nimeltä tunnettuja puukkomalleja
14. Jahti- ja kalaveitset
15. Uudet tehdaspuukot
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta