Kirjoittaja Aihe: Miesten muodin trendit?  (Luettu 34798 kertaa)

Sami

  • Eleganssin esitaistelija
  • ***
  • Viestejä: 364
    • Profiili
Re: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #15 : 16.02.09 - klo:01:32 »
Olen myös miettinyt muodin osuutta pukutrendeihin. 2000-luvulla puku on ollut slimmi, mutta eikö sen sellainen, siis istuva, kuulu aina ollakin? (Erikseen on sitten Thom Browne ja kumppanit, jotka vievät asian äärimmäisyyksiin). Kun vertaa Sean Conneryn Bond-pukuja 60-luvulta nykypäivän laatupukuihin, ovat ne kuin samasta puusta veistettyjä. Toisin oli 70- ja 80-luvun katastrofivuosikymmeninä asiat. Muistanette Roger Mooren trumpettilahkeet.. Soisin nykyisen trendin jatkuvan vielä hyvän tovin, se on niin lähellä "sitä oikeaa".

On suorastaan turhauttavaa ajatella, mihin muoti vie pukutyyliä seuraavaksi. Lepattavien Miami Vice-lahkeiden paluu? Toki klassisesti pukeutuva pysyy klassisessa, mutta massa siirtyy hitaasti mutta varmasti uusiin tuuliin, jota muotiteollisuus pukkaa.

Muoti tekee hiljalleen tehtävänsä myös klassieen pukeutumiseen, ja joskus se voi olla hyväkin asia. Esimerkiksi en välttämättä haluaisi enää Savile Row'n "perushousuja", jossa vyötärölinja on vähintään navan korkeudella ja henkselit ainoa optio. SR:lla on asia huomattu, ja vanhoista perinteisistäkin firmoista kuten Kilgour ja kumppanit löytää jo "moderneja" housuja. Toki uskon vastaavasti eräiden patavanhoillisten liikkeiden (A&S, Poole, G&H) tarjoavan perinnehousujaan vielä 100 seuraavaa vuotta! :) Niilläkin on paikkansa.

Noh, hajanaisia ajatuksia, mutta tulipa taas vuodatettua..

Pchan

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2133
    • Profiili
Re: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #16 : 22.02.09 - klo:15:29 »
Lainaus käyttäjältä: "ivyman"
jossain intenetin fashion-pelle-maaimassa näin myös hehkutettavan miesten hameita ja sukkahousuja.  ihan oikeasti, kuka itseään kunniottava täysijärkinen mies pukisi moista päälleen?

Sean Connery?


Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9273
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Re: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #17 : 22.02.09 - klo:18:19 »
Sir Sean Connery on erinomaisen ylpeä skottilaisista juuristaan, ja ehdottoman kelpoisa esimerkki paikallisesta juhlapukeutumisen perinteestä. En muista nimeä skotlantilaiselle frakki/saketti/kiltti -hybridille, mutta pidän sen omaleimaisuudesta tavattomasti. Veikkaan ylläolevan kuvan asun olevan räätälin valmistama.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

JMK

  • Flanööri
  • **
  • Viestejä: 289
    • Profiili
Re: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #18 : 24.02.09 - klo:23:04 »
Lyhyesti: muoti-ilmiöt tulevat ja menevät. Fundamentit säilyvät ja joskus - harvoin - jalostuvat.

Samanlaisia havaintoja voidaan tehdä kaikesta ihmisten toiminnasta. Pintakuohu on eksploratiivista. Se koettelee rajoja, testaa mikä voisi toimia. Erikoisuus on itseisarvo; uutta luodaan uuden luomisen vuoksi. Jos jokin toimii erityisen hyvin - vuodesta toiseen - saattaa se suotautua yhteiseen tietämyskokoelmaan jota tässä tapauksessa kutsutaan klassiseksi pukeutumiseksi ja toisilla aloilla esimerkiksi strategian perusperiaatteiksi.

Eksploratiivisella strategialla voi pärjätä, jos on oikeasti muita nopeampi ja varmempi analyysissään, ja omaa syvät taskut jatkuvalle uudentumiselle. Kyllä minun on myönnettävä, että monet viimeistä huutoa olevat muotikäkättimet näyttävät -mielestäni - jonkun mallipojun yllä varsin hyviltä. Ainakin sen yhden kerran kun niitä käytetään. Toisaalta, minulle klassinen pukeutuminen on vain ylivoimaisesti sekä helpoin että halvin valinta - en ole muotitietoinen, en osaa päättää miten yhdistäisin outoja vaatteita, eikä minulla ole rahaa eikä halua vaihtaa garderoobia neljästi vuodessa.

Tähän asti olen niin sanoakseni nauranut koko matkan pankkiin kun näen niitä höynäytettyjä, jotka eivät ole mallipojuja. Mutta ehkä heitä pitäisi hienovaraisesti ohjata paremmille poluille?
If I am occasionally a little overdressed, I make up for it by always being immensely overeducated.

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9273
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Re: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #19 : 25.02.09 - klo:12:31 »
Lainaus käyttäjältä: "JMK"
Mutta ehkä heitä pitäisi hienovaraisesti ohjata paremmille poluille?

Kenties he huomaavat muiden katseista, ettei ylimuodikas keekoilu ja eksentrisyyden jahtaaminen pitemmän päälle kannata. Antaa poikien räpeltää aikansa, kovin harva heistä näyttää tahvolta enää kolmekymppisenä.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

ChuckBass

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3886
  • #menswear editor
    • Profiili
Vs: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #20 : 16.07.11 - klo:00:11 »
Miksi Jani Toivola kertoo kenellekkään yhtään mitään tyylistä..?

No vaikkapa siksi, että joku saattaa nähdä Jani Toivolan eräänä positiivisimman kuvan pukeutumisellaan antavista suomalaisista julkisuuden henkilöistä, joka omaa persoonallisen tyylin, eikä pelkää näyttää sitä.

Lisäksi, poliitikon roolissa mies on osoittanut hallitsevansa myös tilanteenmukaisen pukeutumisen (vaikka tällähän ei tietenkään ole tekemistä sen kanssa, että hän on reilu 2 vuotta sitten ollut mukana ketjun alussa mainitussa artikkelissa).

Kuten moneen kertaan sanottu, Keikari-sivuston edustama tyyli ei ole ainoa oikea, eikä Toivola tätä yritä (ainakaan oman käsitykseni mukaan) edustaa.

Joten, miksi se, että Jani Toivola "kertoo kenellekään yhtään mitään tyylistä...?" on jotenkin paheksuttavaa?
« Viimeksi muokattu: 16.07.11 - klo:00:26 kirjoittanut ChuckBass »

salaryman

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3740
    • Profiili
Vs: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #21 : 16.07.11 - klo:17:45 »
Satuitteko lukemaan tämän päivän hesarista jutun miesten muodin ajankohtaisista trendeistä? Alan gurujen mukaan luvassa on lyhyitä housuja, syviä kaula-aukkoja, afrikkalaisia kuoseja – ja turbaaneja. ”Tänä keväänä kokeillaan miesten rajoja.”

Eipä mitään uutta tältäkään rintamalta. Kyllähän miesten päälle on yritetty vuosikymmenien saatossa pukea vaikka minkälaisia drag queen -vetimiä mutta perus-pertti on kumminkin loppuviimein hyvin konservatiivinen vesseli. Se, mikä catwalkilla tai muotilehden kiiltäväpintaisilla kuvilla näyttää hyvältä näyttää katukuvassa yleensä naurettavalta. Onneksi.

Ainahan meillä on näitä radikaaleja jotka haluavat romuttaa olemassaolevan valmiin maailman luodakseen tilalle jotain oman mielensä mukaista mutta lähes aina voimassaoleva järjestelmä kestää radikaalien hyökkäykset. Evoluutio kun tuppaa tuottamaan paljon kestävämpiä ja käytännöllisempiä ratkaisuja kuin revoluutio.

Vai että turbaaneja. Oliskohan tuo SAS:nkin virallisesta puvustosta löytyvä Shemagh tulevaa huippumuotia? Eppäilen.

Pahoja flashbackeja aiheuttava kuva: [spoiler][/spoiler]
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

ChuckBass

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3886
  • #menswear editor
    • Profiili
Vs: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #22 : 17.07.11 - klo:11:55 »
Satuitteko lukemaan tämän päivän hesarista jutun miesten muodin ajankohtaisista trendeistä? Alan gurujen mukaan luvassa on lyhyitä housuja, syviä kaula-aukkoja, afrikkalaisia kuoseja – ja turbaaneja. ”Tänä keväänä kokeillaan miesten rajoja.”

Miksei jutussa alleviivattu, että ”neuvot” on suunnattu omalla vastuullaan toimiville egoseikkailjoille ja että miesten pukeutumisen fundamentit eivät ole muuttuneet miksikään. Tavallinen mies kääntää sivua ja vetää pipon yhä tiukemmin hämmentyneeseen päähänsä. Häntä samat asiantuntijat sitten taivastelevat muilla foorumeilla. Vai turbaaneja.

Pahoittelut, että lainaan näinkin pitkän ajan takaa olevaa tekstiä kuin tuo ylempi, mutta kun ketju nyt nousi pintaan..

"Trendien haistelijat kertovat, millainen pukeutuja pysyy tällä kaudella muodissa mukana". Lainaus minusta osaltaan kertoo, kenelle tämä artikkeli oli suunnattu. Ei siis välttämättä "tavalliselle miehelle".

Lisäksi artikkelissa oli tietysti monia muitakin kommentteja, joista voidaan poimia seuraavat:

"Asusteiden kanssa on oltava varovainen. Ei liikaa helyjä. Tyylikäs kello, laadukkaat aurinkolasit ja rockit kalvosinnapit saavat riittää. Älä kanna mukanasi paksua lompakkoa."

"Tyylikäs herrasmies: vähän keikarimainen dandy. Kapea liivipuku on edelleen muodikas. Klassisuus tuo mukanaan tietynlaisen seksikkyyden."

"Iso trendi on sinisten, punaisten ja valkoisten vaatteiden yhdistäminen. Se on pirteä ja keväinen tyyli. En lähtisi hulluttelemaan liikaa kirkkailla väreillä, kuten oranssilla. Kravatteihin ja taskuliinoihin värejä voi kyllä ympätä."

"Panostus laatuun ja pitkäikäisyyteen sopii tähän aikaan. Viime keväänä tarjolla oli paljon bling-blingiä elämään, mutta nyt kiiltävät kankaat on nähty."

Ei siinä mitään paheksuttavaa ole, jos Jani kertoo, mutta minusta Jani menee samaan kategoriaan kuin nämä "turbaani on tämän kevään hitti" ihmiset...

"Rusetit, taskuliinat, rintakukat ja vahvakehyksiset silmälasit jatkavat. Veikkaan, että kesällä nähdään myös turbaaneja – jokin hillitty skandinaaviversio huivista miehen päässä."

Eli hyvin mahdollista, että menee samaan kategoriaan, ottaen huomioon, että Toivola oli se, joka tässä artikkelissa on heittänyt tuollaisen veikkauksen ja kommentin, "skandinaaviversio huivista miehen päässä", jonka voi artikkelin lukemalla tai sitä lukematta tulkita siten, että "turbaani on tämän kevään hitti"...

Just sayin...
« Viimeksi muokattu: 17.07.11 - klo:11:58 kirjoittanut ChuckBass »

barcelona

  • Vieras
Vs: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #23 : 18.07.11 - klo:14:16 »
Muoti vaatetuksessa on aika kaksiteräinen miekka. Koitan seurata muotia sen verran että vaatteeni näyttävät olevan tältä vuosikymmeneltä mutta toisaalta menen enemmän ja enemmän ajattomampaan suuntaan. Toki puvut ym alkavat näyttämään vanhoilta samoin kuin mikä tahansa muukin vaate mutta ne kestävät paremmin ajan hammasta. Mielestäni moni muotia "liikaa" seuraava menee siinä kohtaan harhaan kun valitsee vaatteet puhtaasti sen mukaan mikä on muotia. Toki silmä tottuu kaikenlaiseen epämääräisyyteen ja ihminen alkaa luulemaan että kyseinen vaate näyttää oikeasti hyvältä. Koitan pitää omana ohjenuoranani että hankin vain vaatteita joita voin pistää päälleni viellä viidenkin vuoden päästä häpeämättä silmiä päästäni :D Tämän vuoksi monet turbaani viritelmät ja tiukat pinkit housut ym, saavat jäädä heille jotka elävät muodista. Välillä toki tulee tehtyä virhearvioita omissakin vaatteissa ja niille saa naureskella vuosien kuluessa.

Jami

  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3433
    • Profiili
    • Kuusikorpi.fi
Vs: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #24 : 18.07.11 - klo:18:17 »
Pahoja flashbackeja aiheuttava kuva: [spoiler][/spoiler]
Siis tästä ei ole kuin hyviä muistoja.
[spoiler]http://www.youtube.com/watch?v=AwzN4633mpI[/spoiler]
Rakkaudella maalta: http://www.kuusikorpi.fi

sammye

  • Vieras
Vs: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #25 : 20.07.11 - klo:14:07 »
Miksi Jani Toivola kertoo kenellekkään yhtään mitään tyylistä..?

Kannattais varmaan Kaaponkin kuunnella:


« Viimeksi muokattu: 20.07.11 - klo:14:10 kirjoittanut sammye »

Nti Tursti

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 657
    • Profiili
Vs: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #26 : 20.07.11 - klo:15:01 »
^ Touché !! Vaikka joskus voikin sortua huippumuodi(ttomuude)n tielle, ei se vielä tarkoita sitä, että ko. hlöllä ei olisi tyylitajua ;)
It's better to be hated for what you are than to be loved for what you're not
— Marilyn Monroe

http://nyan.cat/?f=1

If you love two people at the same time, choose the second. Because if you really loved the first one, you wouldn't have fallen for the second.”
― Johnny Depp

rjs

  • Flanööri
  • **
  • Viestejä: 276
    • Profiili
Vs: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #27 : 20.07.11 - klo:15:05 »
Voi olla että J. Toivola on sortunut jollekin muulle tielle josta eivät kaikki pidä. Suvaitsevaisuuskin kun on nykyään kirosana.

Jami

  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3433
    • Profiili
    • Kuusikorpi.fi
Vs: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #28 : 20.07.11 - klo:19:26 »
Kyllä se taitaa neulesolmio olla.
Rakkaudella maalta: http://www.kuusikorpi.fi

Tommi

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3815
    • Profiili
Vs: Miesten muodin trendit?
« Vastaus #29 : 20.07.11 - klo:19:40 »
Haluaisin uskoa, Toivolassa on potentiaalia ns. pukeutumisauktoriteetiksi. Ainakin hänellä näyttää olevan nykyään halua pukeutua melko hillitysti ja tavalla, jota tällä foorumilla arvostetaan. Huipulle on kuitenkin pitkä matka, kuten tuosta edellisen sivun kuvastakin näkee. Voi olla, että odotan Toivolalta liikoja.

Edellisellä sivulla nähty kokonaisuus nousisi täysin uusiin sfääreihin kunnollisen kokoisilla - siis leveyssuunnassa koko etumuksen täyttävillä - paidan kauluksilla ja hyvällä maulla valitulla solmiolla, joka saisi olla "oikean" pituiseksi solmittu. Tietysti, jos kuvaa katsotaan ankaralla silmällä, niin kyllähän siitä paljon valittamista löytyy: todella kapeat takin kaulukset näyttävät kamalilta, koska takin alta löytyy hartioita yllin kyllin; taskuliinan väri on mielikuvitukseton, takki näyttää lyhyeltä ja housut makkarankuorilta reisien kohdalta.
Myydään valkoisia pellavaliinoja.