Kirjoittaja Aihe: Kaksiriviset puvut, irtotakit, ja päällystakit tänä päivänä  (Luettu 25489 kertaa)

ChuckBass

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3886
  • #menswear editor
    • Profiili
Kuinka paljon nappi saa kirrata? Jotenkin tuntuu että tämän päivän leikkauksessa takki on niin pinkeä että etumukseen syntyy enemmän tai vähemmän selvä X-kuvio. Yksirivisissä näkee usein kuinka paita/solmio näkyy napin tason alapuolella, eikä tämä ole edes mitenkään harvinaista.

Periaatteessa nappi ei saa vetää lainkaan.

Kuitenkin, X voi muodostua muistakin syistä kuin kiristämisestä - esim. minulla se näkyy taatusti minkä tahansa kokoisen valmistakin etumuksessa. Syynä tähän on se, että takin etu-taka -tasapaino (major vertical balance) on pielessä ilman ryhtikorjausta (ryhtini on erittäin suora l. "yliryhti"). Vastaavaa tapahtuu myös lysyryhdin kanssa. Efekti syntyy siten, että minulla on takana pituussuunnassa liikaa kangasta (ja edessä taas tähän suhteessa liian vähän), jolloin ylimääräinen kangas rypyttyy selän kaareen - ja rypyt yltävät usein aina sivukautta eteen asti. Toisin päin mennessä ylim. tavara makkaroituu nappien kohdalle ja saa taas aikaan häröilyä edessä.

Vastaus kysymykseesi siis on: Kiinnitys ei saa kiristää ja valmisvaatetta ostettaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, onko oma ryhti vastaava kuin takin suunnittelijan näkemys miehen ryhdistä, jottei oikeankokoinen takki näyttäisi kiristävältä.

Jussilla hyviä pointteja. Lisäksi sanoisin, että asiaan vaikuttaa helposti myös takin materiaali, esim puuvillaiset rotsit saattavat helpommin ryppyyntyä ja toisaalta kevyempi villa voi antaa helpommin joustoa, jolloin nuo x:t ei niin helposti näy.

Mitä sitten tuohon napin siirtämiseen tulee, niin itse en sitä pidä kovin hyvänä vaihtoehtona. Yksirivisessä napin siirrolla saatava hyöty on käytännössä hyvin minimaalinen (joskus tätä toki itsekin testannut) ja riippuen vähän jälleen takin materiaalistakin, saman asian voi todennäköisesti paremmin hoitaa viemällä takin vaatturille ja katsomalla, jos takkiin on mahdollista prässäämällä saada hieman lisää tilaa. Kaksirivisessä tuo napinsiirto pitäisi sitten luonnollisesti tehdä vähintään sekä ulkopuolella että sisäpuolella oleviin kiinnitettäviin nappeihin ja sanoisin, että helpommin saa takin tasapainon enemmän pieleen kuin tuon mahdollisen vedon korjattua.

Lainaus
Chuck, harmaa (kalanruoto?)rotsisi taitaa olla valmisvaate? Rinta ehkä kaipaisi hieman lisätilaa lihaksikkuuden vuoksi (mikä näkyy muissa takeissasi olleen huomioitu).

Itse asiassa kaikki omat kaksiriviset on valmisvaatteita. Seuraavana mahdollisesti voisi ehkä mtm-puolelta myös kaksirivisiä testata. Tai jotkut toki Sauman mtm-puolen sampleja, mutta sinänsä siis nekin tottakai minulle valmisvaatteita.

Ja nyt taas tänään juuri testattuna tuo harmaa on rinnan kohdalta aikalailla ok, joskin se ihan snadisti voisi tilaa kaivata. Tuossa kuvassa ja tuohon aikaan olisi kyllä selvästi hieman kaivannut. Itse suosin kaksirivisiä osittain myös siitä syystä, että niissä myös rtw-takeissa yleensä napituspiste on helpommin itselleni kohdallaan ja itse olen kokenut, että on helpompi löytää kaksirivisistä valmistakeista helpommin istuvia kuin yksirivisistä. Tuo rinnanympärys yleensä omalla kohdalla on se kriittisin paikka.

ChuckBass

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3886
  • #menswear editor
    • Profiili
Mitenkäs näkisitte kaksirivisen irtotakin esim. farkkujen kaverina? Millä edellytyksillä saisi pelittämään täällä kylmässä pohjolassa? kevyt ja toppaamaton rakenne, rouhea kangas jne.? Vai onko kaksirivinen kuitenkin hieman turhan muodollinen farkkujen kanssa?

Toimii. Tottakai vaatii oikeanlaisen yhdistelmän ja hyvän istuvuuden, mutta noin yleisellä tasolla toimii. Hyviä vaihtoehtoja on esim:
- Tummansininen (tai vaaleammankin) sininen puuvilla vaaleamman denimin kanssa
- Tummanruskea / kamelinvärinen puuvilla keskisinisen denimin kanssa
- Windowpane-kuvioitu harmaa villa hieman tummempien farkkujen kanssa
- Joku "rohkeampi" ruutukuosi (kts. alin kuva alempana)

Ja lisätään nyt vielä muutamia kuvia...



















Ja vaikka revityt farkut ei kaikkien mieleen olekaan, niin tuohon alle voi tilalle kuvitella sitten vaikka ihan kulumattomat versiot.


salaryman

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3749
    • Profiili
^Tuon alimman kuvan kombolla en uskaltaisi kulkea kaupungilla pahvimuki kourassa, ihmiset alkaisivat tunkemaan kolikoita kuppiin.
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

sagaari

  • Edistynyt
  • *
  • Viestejä: 114
    • Profiili
^Tuon alimman kuvan kombolla en uskaltaisi kulkea kaupungilla pahvimuki kourassa, ihmiset alkaisivat tunkemaan kolikoita kuppiin.

Mielestäni hieman asiattomasti sanottu. Kokonaisuus on hyvin kasuaali ja mielestäni erittäin toimiva. Tilaisuudestahan riippuu onko asukokonaisuus tarpeeksi edustava. ChuckBass ei varmaankaan töissään pidä noin rentoja farkkuja, mutta vapaa-aika on oma paikkansa.

mbch

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 884
    • Profiili
^Tuon alimman kuvan kombolla en uskaltaisi kulkea kaupungilla pahvimuki kourassa, ihmiset alkaisivat tunkemaan kolikoita kuppiin.

Mielestäni hieman asiattomasti sanottu. Kokonaisuus on hyvin kasuaali ja mielestäni erittäin toimiva. Tilaisuudestahan riippuu onko asukokonaisuus tarpeeksi edustava. ChuckBass ei varmaankaan töissään pidä noin rentoja farkkuja, mutta vapaa-aika on oma paikkansa.
Salaryman vain toteuttaa signaturen tekstiään käänteisenä.

Lainaus
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

Arska

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 4720
    • Profiili
Mutta onhan kyseinen kombo hieman nuhjuinen.
Suositellaan täysraittiutta.

Kolibri

  • Flanööri
  • **
  • Viestejä: 203
    • Profiili
Mutta onhan kyseinen kombo hieman nuhjuinen.
En nyt tiedä. Kuvan värimaailma on sen verta harmaa, että tilanne voisi olla toisin muunlaisessa taustassa ja valaistuksessa. Silmäni totuttelee vielä nähdä ChuckBassin päällä patinaisempia vaatekappaleita (viittaan takkiin), mutta kyllä tuo ehkä voi toimia. Omassa käytössä vaihtaisin jonkun vaatekappaleen riippuen tilanteesta, mutta ihan hyviä vinkkejä CB antoi denimin ja kaksirivisen yhdistämisestä.
« Viimeksi muokattu: 11.07.17 - klo:00:26 kirjoittanut Kolibri »
(This section has abandoned itself)

ChuckBass

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3886
  • #menswear editor
    • Profiili
Onhan se aivan selvää, ettei tuollainen kuvan kombo välttämättä herätä tällä foorumilla - kuten ei herättäisi esimerkiksi styleforumin classic menswear osiossa - lähtökohtaisesti suuria hurraa-huutoja, konteksti ja yleiset premissit huomioon ottaen.

Toisaalta salaryman kuten allekirjoittanut on kirjoitellut tänne sen verran kauan, että kommentit voivat olla kärjistettyjä ja jokaisella meistä on oma tapansa ilmaista asioita. Itsehän osasin lukea salarymanin kommenttien kuvaavan vain miehen omaa olemusta...

Itse lähden siitä, että yleisesti aina asun osien on oltava balanssissa keskenään. Kyseinen takki on pestyä puuvillaa ja tennarit tuohon aikaan jo useamman vuoden kulutetut. Neuleen tilalla voisi kesällä olla t-paita, mutta kasuaalisuusaste olisi sama. Kuten todettua, kaikki eivät rikkinäisistä farkuista piittaa ja ymmärrän sen oikein hyvin, mutta itse niistä (&niitä) kyllä pidän. Luonnonvalkoiset puuvillahousut voisi olla toinen hyvä vaihtoehto farkkujen tilalle, mutta tässä tapauksessa kun kysyttiin esimerkkejä farkkujen käytöstä kaksirivisen kanssa, tuo oli nopealla haulla omista arkisoista se mitä löytyi.

Sitten vielä muutama kuva muualta samasta teemasta. Kaksirivinen takki on kuitenkin lähtökohtaisesti formaalimpi vaatekappale kuin farkut. Jos ne haluaa yhdistää, on kokonaisuuden oltava enemmän kasuaalin suuntaan kuin formaaliin. Jos ei halua mennä sinne suuntaan, en itse suosittelisi kyseisten palasten yhdistämistä. Ja jokainen päättäköön voisiko näitä käyttää / toimiiko vaiko ei...











« Viimeksi muokattu: 11.07.17 - klo:06:53 kirjoittanut ChuckBass »

Laurentius

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2433
    • Profiili
Mielenkiintoinen ketju ja paljon inspiroivia kuvia, etenkin muutaman vanhemman herran ruskeansävyinen puku. Myös ajatus kasuaalista kaksirivisestä farkkujen (ei tosin rikkirevittyjen, anteeksi, pakko lisätä tämä :-)   ) tms. kanssa heräsi.

Colin Firth näyttää tässä mallia, Kingsman -elokuvassa kaksirivinen olikin hienosti esillä, ei yhtään vanhanaikaisen näköinen vaan todella luonteva.


Tumppi$

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1698
    • Profiili
Mielenkiintoinen ketju ja paljon inspiroivia kuvia, etenkin muutaman vanhemman herran ruskeansävyinen puku. Myös ajatus kasuaalista kaksirivisestä farkkujen ........... tms. kanssa heräsi.

No älä muuta sano. Näiden kuvien ja esimerkkilistausten myötä on ainakin itselleni ollut jopa pienoinen yllätys kaksirivisen(kin) monikäyttöisyys, toki tietyt reunaehdot huomioiden niin kuin nyt minkä tahansa muidenkin vaatekappaleiden ja asujen kanssa. Aikaisemmin olen antanut itseni mieltää kaksiriviset lähinnä tiukan pukukoodin asuina joita ei luontevasti pystyisi irroittamaan oikein mihinkään muuhun asukokonaisuuteen, kasuaalien vapaa-ajan asujen osaksi varsinkaan...

Vaikka täälläkin ollaan oppositiossa revittyjen farmareiden suhteen, niin mielestäni erittäin tärkeä ja havainnollistava pointti ChuckB:ltä oli että toimivimman kokonaisuuden lähtökohtaisesti saa aikaseksi jos ja kun asun eri osaset ovat balanssissa keskenään. Eli tuo pesty puuvillairtotakki on melkeinpä "ainoa oikea" valinta ko. kokonaisuuteen. Kontrasti ei olisi enää luonteva mikäli sen tilalla olisi esim. sileää villaa oleva kiiltävänappinen klubitakki, mohair- villaisesta juhlapuvun yläosasta nyt puhumattakaan. Revittyjen tai muuten kuluneiden farkkujen tilalle siistit puuvillahousut tai vaikkapa etulaskoksilla olevat irtohousut, niin juttu olisi taas tyystin toinen.

Mielestäni yksi parhaista kasuaaleista toimituksista on ne Chuckin ekan sivun postaukset, missä harmaa kalanruoto on paritettu korkea/poolokauluksisen neuleen kanssa.. Sangen muodollisista osistaan huolimatta (eli keskiharmaata tummempi puku) neule laskee kokonaisuuden sille tasolle, että ainakin Helsingissä voisi huoletta vetää syyskuisella kadulla vaikka keskellä maanantaipäivää aiheuttamatta suurempia mielleyhtymiä mahdollisesta juhlatilaisuudesta.. Kuvitelkaapa sama asu tumman punaisella neuleella... Olisi aika pirun kova setti esim. pikkujouluihin! (sori että jo toistamiseen mainitsin tuon riivatun joulun keskellä kesää)
« Viimeksi muokattu: 11.07.17 - klo:21:36 kirjoittanut Tumppi$ »
VASTATUULEEN!

Tumppi$

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1698
    • Profiili
............. Myös ajatus kasuaalista kaksirivisestä farkkujen .......... tms. kanssa heräsi.......

Lyhyen -uhka vai mahdollisuus- pohdiskelun ja ammattimiesten kanssa käydyn keskustelun jälkeen tällainen tuli sitten tilata nasautettua.. About kivihiilen harmaana, hillityllä mutta rennohkolla ja hieman häivytetyllä windowpane- kuvioinnilla. 6x2 napituksella, paikkataskuilla, (pl. rintatasku joka tulee olemaan "perinteinen", olikohan termi venetasku?) 9,5cm kauluskäänteillä, (pystykaulus tietenkin) kevyellä neljäsosa (rinta) vuorauksella, napolilaisella hartialla jne...


VASTATUULEEN!

salaryman

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3749
    • Profiili
Kuten todettua, kaikki eivät rikkinäisistä farkuista piittaa ja ymmärrän sen oikein hyvin, mutta itse niistä (&niitä) kyllä pidän.

Rikkonainen vaate on rikkonainen vaate joka kaipaa pikaisesti korjaamista tai korvaamista. Itsellä ei riitä ymmärrystä valmiiksi rikotuille vatteille tai sille että ehjiä vaatteita rikotaan tarkoituksella jokin minulle itselleni avautumattoman tyylivaikutelman saavuttamiseksi.

Makuasia mikä makuasia mutta tämä tyyli jossa menestyvät ihmiset larppaavat laitapuolen kulkijaa ei kiinnosta kuin korkeintaan psykologisessa mielessä. Minulle ei vaan avaudu mitä sillä oikein ajetaan takaa.
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9284
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
ˆRikkinäisillä vaatteilla porvaristo, jonka elämä yleensä ja keskimäärin ja kärjistäen on hyvin turvallista, haluaa antaa vaikutelman katu-uskottavuudesta, kovuudesta tai autenttisuudesta. Malli haetaan prole-tyylistä tai hoppareista tai ryysyistä rikkauksiin kohonneista muusikoista.

Asia on siitä kummallinen, kun vielä jonnekin 1950-luvulle asti melkein kaikki länsimaissa seurasivat pukeutumisessa eliitin esimerkkiä. Tahdottiin näyttää siistiltä, kunniallisilta, moraalisilta, tapatietoisilta. Malli haettiin kuninkaallisista ja korkeasta porvaristosta, miesten ja räätäleiden tyylilehdetkin seurasivat vain, mitä hienostolla oli yllään.

Jonkinlaisena synteesinä näistä kahdesta mallista väitän, että nykyisin ollaan vaatteissa yhtä status- tai tyylitietoisia kuin ennen, mutta alakulttuureja (sekä alakulttuureiden alakulttuureja) on valtaisa määrä. Täytyy vain valita se oma juttunsa ja seurata sitä, sillä harvalla on aikaa tai halua perehtyä kaikkiin ryhmiin. Ei minuakaan gootit tai lolitat tai surffarit kiinnosta.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

salaryman

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3749
    • Profiili
ˆRikkinäisillä vaatteilla porvaristo, jonka elämä yleensä ja keskimäärin ja kärjistäen on hyvin turvallista, haluaa antaa vaikutelman katu-uskottavuudesta, kovuudesta tai autenttisuudesta. Malli haetaan prole-tyylistä tai hoppareista tai ryysyistä rikkauksiin kohonneista muusikoista.

Jep-jep. Koskaan ymmärtänyt esimerkiksi menneisyydessä jura-kauden suomalaisia rap-artisteja jotka uskottavuuden nimissä heiluttivat videoissaan yhdysvaltalaisten rikollisjengien sormivestejä ymmärtämättä niiden merkitystä. Merkkien synnyinsijoilla olisivat todennäköisesti tulleet suolistetuiksi.

Tuo valmiiksi rikkinäisten vaatteiden käyttö jotenkin koleuden merkkinä on hyvin mielenkiintoinen ilmiö, näiden käyttäjät tuskin ovat koskaan mitään oikeaa puutetta kokeneet ja siksi tämä ilmiö on mielestäni typerä, lapsellinen ja kertoo toimittajistaan oikeasti enemmän kuin haluamme tietää.

Oikeasti niukissa oloissa elävien ihmisten prioriteeteissa yksi hyvin merkittävä on siisteys ja rikkinäiset vaatteet viestittävät että kantajansa on syystä tai toisesta kykenemätön huolehtimaan edes vaatteistaan - siis avun tarpeessa. Siksi minulla on oikeasti suuria vaikeuksia suhtautua tyyppeihin jotka jostain minulle avautumattomasta syystä haluavat larpata mielikuvaa siitä mikä heillä on yhteiskunnan kelkasta pudonneista.

En nyt tiedä, onko suhtautumiseni tähän jotenkin överi, mutta väkisinkin mieleeni nousee menneisyydestä muotivalokuvissa nähty 90-luvun puolivälin Heroin chic -trendi, jossa yritettiin tehdä huumekoukkuun joutumisesta jotenkin koleaa.
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

Lh

  • Yleisvalvoja
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2583
    • Profiili
    • Alpa
Nyt liikutaan mielestäni aika korkealentoisissa tulkinnoissa.

Mitä jos rikkinäisillä vaatteilla ei pyritäkään yleisesti viestimään/larppaamaan mitään suhteessa johonkin sosiaaliseen luokkaan, vaan yksinkertaisesti pidetään kuluneen kamppeen estetiikasta?

Nyt keskustelu menee vähän ilmanyrkkeilyksi, kun esim Chuckbass ei ole keskustelussa esittänyt mitään tällaisia ajatuksia, vaan ne ovat vastapuolen olettamuksia/kuvitelmia.

Itse pidän räjähtänyttä Barbouria, koska olen takkiin kiintynyt, pidän kulumaa visuaalisesti mielenkiintoisena ja en ole saanut aikaiseksi lähettää takkia korjattavaksi. Jos tämä on jonkun mielestä jotenkin irvokasta, niin en pysty kyllä samaistumaan.
« Viimeksi muokattu: 23.07.17 - klo:19:28 kirjoittanut Lh »