Kirjoittaja Aihe: Kaksiriviset puvut, irtotakit, ja päällystakit tänä päivänä  (Luettu 23802 kertaa)

Tumppi$

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1698
    • Profiili
Kaksiriviset ovat nostaneet taas hieman päätään parin viime vuoden aikana. Rakenteettomat tai hyvin kevytrakenteiset takit, irtotakkikäyttö, kapealinjaiset housut leveine upslaakeineen, sekä rouheammat kankaat ovat varmasti yksi syy siihen. Myös paikkataskujen nykyinen voittokulku ja yleistyminen voidaan katsoa monipuolistaneen myös kaksirivisiä asuja ja vaatteita. Vai onko kyse kenties vain siitä, että kasarin ja ysärin "kauhukuvat" alkavat pikkuhiljaa olla tarpeeksi etäisiä potentiaaliselle käyttäjäkunnalle? Nykyään todella onnistuneita ja uskottavia vetoja kaksirivisistä näkee yhä nuorempien yllä, ja virtuaalista kuuluisuutta nauttivat tyylitaiturit verkossa näyttävät mallia ja antavat inspiraatiota.

Vielä viitisen vuotta takaperin en olisi ihan helpolla lähtenyt hankkimaan kaksirivisiä vaatteita oikeastaan päällystakkeja lukuun ottamatta. Yllä mainitsemistani syistä johtuen olen kuitenkin nykyään eri mieltä asiasta.. Tänä päivänä, vuonna 2017, olisin hyvinkin valmis hankkimaan/tilaamaan esim. kivihiilen harmaan, keskiharmaan, sinisen, tai ruskean puvun tahi irtotakin kaksirivisenä ja yo. spekseillä. Itse asiassa, kaksirivisiä päällystakkeja pidän jopa tyylikkäämpinä kuin yksirivisiä päällystakkeja. (tietyin reunaehdoin tietenkin)
Toki yksirivisien monikäyttöisyys ja ajattomuus on vertaansa vailla, mutta olen silti henk. koht. nykyään sitä mieltä, että myös kaksirivisen kanssa voi onnistua muutkin kuin 50+ miehet. Ihan parikymppiselle en Suomessa lähtisi (lähtökohtaisesti) kaksirivisiä suosittelemaan, mutta sanotaan että noin kolmekymppisille ja sen yli kylläkin...

Mitä mieltä tästä? Kommentteja, keskustelua, kuvia, jne. jne.

VASTATUULEEN!

Alhazen

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1029
    • Profiili
Tämä aika paljon netissä kierrätetty kuva on edelleen itselleni jonkinlainen perusta sille miten nuorempi kuin 50+ mies toimittaa kaksirivisen flanellipuvun (napitus on tosin hassu, laittaisin itse tuon ylemmän kiinni):



Luonnollisesti myös DressLikeA:ssa on toimitettu kaksirivisiä vahvasti viime vuosina ja sieltä tekee mieli nostaa esiin esim. tämä indigonvärinen takki: https://dresslikea.com/double-breasted-denim-blazer/. Ylipäätään kaksiriviset vähän vähemmän muodollisissa kesäkankaissa ja kevytrakenteisena toimivat, vaikka saattavat joskus näyttääkin juuri 2010-luvun jälkipuoliskon jutulta.

Oma esteettinen näkemykseni on vähän sellainen, että varsinkin nuorempien miesten kannattaa pikkutakeissa ja puvuissa pitäytyä napituskaavoissa 6x2 ja 4x2 eli "keskiriviin" tai "yläriviin" napittuvissa malleissa. Nuo "alariviin" napittuvat näyttävät edelleen herkästi pappamaisilta tai isoisän kaapista perityiltä eikä hyvällä tavalla. Kaksiriviset takit tuntuvat myös omaan silmään sen verran herkempiä istuvuuden suhteen, että mittatilausta kannattaa niiden kohdalla harkita.

Kaksiriviset päällystakit kaikki variaatioineen peacoateista univormutakkeihin ovat helpompia, niiden kanssa ei pitäisi olla kenelläkään ongelmaa. Oikein näyttävät commendatore-henkiset greatcoatit turkiskauluksineen vaativat toki vähän elämänkokemusta tai taustaa, nuorimpien kannattaa olla niiden kanssa varovaisia vaikka hienoja ovatkin.
« Viimeksi muokattu: 04.07.17 - klo:11:18 kirjoittanut Alhazen »

Jussi

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 4166
    • Profiili
Olen ollut suhteellisen vastentahtoinen kaksirivisten suhteen, mutta kieltämättä muutosta on tapahtunut. Nyt mietin kaksirivisen, alimpaan nappiin napittuvan (tai ns. "convertible" -napitetun) kuusinappisen tekemistä/teettämistä. Leikkaus klassinen ja rento (ylläoleva kuva on, istuvuudestaan huolimatta, aika vahvasti ottoaikansa tiukkaa fittiä mukaileva) ja rakenne superpehmeä, olkapäät ehdottomasti ilman toppauksia tai kuulavanuja. Todennäköisesti paikkataskut ja vähemmän formaali materiaali.

Tässä on aika eeppinen toimitus k.o. tyylistä - oma valintani ei kuitenkaan olisi noin vaalea kangas (tai no, kesäpuvuksi ehkä - tänä vuonna oli helvetin kuuma):

Kaikki villa tottelee rautaa.

ChuckBass

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3886
  • #menswear editor
    • Profiili
Itsehän olen kaksirivisten suuri ystävä, olen hyvin pitkälle aina ollut.. Ja itse asiassa tällaisena lyhyenä patukkana olen vahvasti sitä mieltä, että ne myös omalle ruumiinrakenteelleni sopii. Suurin osa päällystakeista on kaksirivisiä ja samoin puvuissa ja irtotakeissa niitä on kaapissa useampia.

Olen Alhazenin kanssa samaa mieltä (sen lisäksi, että tuo on yksi hienoimpia kaksirivisen käytöstä napattuja streetstyle-kuvia ja tyylejä) siitä, että 2x4 tai 2x6-nappiset ("keskiriviin" tai "yläriviin" napittuvat)ovat huomattavan paljon "helpompia toimittaa" ja sopivat suuremmalle joukolle, vaikkakin esim aasialaisten uusien toimijoiden toimesta on näkynyt viime aikoina enemmän myös tuota pappa-mallia henkivää alimpaan nappiin napittuvaa 1x4 tai 1x6 napitusta.

Alla vielä muutamia kuvia omasta valikoimasta ja kuvista linkit niitä koskeviin blogiteksteihin, jos joku lukea haluaa.





















ChuckBass

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3886
  • #menswear editor
    • Profiili
Ja sitten kuvia inspiraatioksi noin muuten vaan..


























uuno

  • Flanööri
  • **
  • Viestejä: 260
    • Profiili
Tyhmä kysymys: mitä nämä "napituskaavio" luvut tarkoittavat?

  • 6x2 = 12 (en noissa esimerkeissä näe yhtään noin valtavan nappimäärän takkia)
  • Onko tämä merkintätapa transitiivinen, eli 2x6 = 6x2 vai ovatko ne kaksi eri asiaa, eli puhuvatko ChuckBass ja Alhazen samasta asiasta?
  • Miten ihmeessä 1x4 voi olla kaksirivinen?

ChuckBass

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3886
  • #menswear editor
    • Profiili
Tyhmä kysymys: mitä nämä "napituskaavio" luvut tarkoittavat?

  • 6x2 = 12 (en noissa esimerkeissä näe yhtään noin valtavan nappimäärän takkia)
  • Onko tämä merkintätapa transitiivinen, eli 2x6 = 6x2 vai ovatko ne kaksi eri asiaa, eli puhuvatko ChuckBass ja Alhazen samasta asiasta?
  • Miten ihmeessä 1x4 voi olla kaksirivinen?

6x2 - isompi luku tarkoittaa nappien kokonaismäärää ja pienempi luku sitä, montako niistä on mahdollista kiinnittää.

Ja kyllä, Alhazenin kanssa puhuimme samasta asiasta, yleensä toki taitaa olla niin, että tuo isompi luku kirjoitetaan ensiksi. Joku voisi ehkä sanoa, että olisi fiksumpaa käyttää /-merkkiä kuin x-kirjainta, mutta lienee vakiintunut tapa ilmaista asiaa noin.

4x1 on tosiaan siis kakrivinen, yhteensä neljä nappia, joista käytännössä oikea alakulma olisi ainoa, joka on mahdollista kiinnittää.

Esimerkkeinä.

6x1



6x2



4x1



4x2



« Viimeksi muokattu: 04.07.17 - klo:22:23 kirjoittanut ChuckBass »

salaryman

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3740
    • Profiili
Aihetta viistäen, tämä kuva toi mieleen yksityiskohdan jota olen pohdiskellut jonkin aikaa:





Kuinka paljon nappi saa kirrata? Jotenkin tuntuu että tämän päivän leikkauksessa takki on niin pinkeä että etumukseen syntyy enemmän tai vähemmän selvä X-kuvio. Yksirivisissä näkee usein kuinka paita/solmio näkyy napin tason alapuolella, eikä tämä ole edes mitenkään harvinaista.



« Viimeksi muokattu: 04.07.17 - klo:22:24 kirjoittanut salaryman »
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

Alhazen

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1029
    • Profiili
Napituskaavat olisi tosiaan voinut varmaan avata kuvienkin kanssa. 6x2:n ja 4x2:n kohdalla hämäävyyttä lisää, että alinta riviä ei yleensä napiteta vaikka se olisi teknisesti mahdollista.

Selkeä "X" napin kohdalla on ainakin itselleni merkki liian pienestä takista. Osassa noista kuvien kaksirivisistä vetoa tulee ihan käsien tunkemisesta taskuun, mille on kaksirivisen muoto huomioiden paha tehdä mitään, mutta tuon kuvan takki taitaa olla jäänyt ns. elintason kertymisen myötä vähän vyötäröltä pinkeäksi. Craigilla on noissa kahdessa uusimmassa Bondissa järjestään joka puolelta liian pienet ja makkarankuoren näköiset puvut, niistä ei ainakaan kannata ottaa mallia.

Kolibri

  • Flanööri
  • **
  • Viestejä: 202
    • Profiili
Kaksirivisten kanssa olen hyvin valikoiva. Ainoat sellaiset kaapissa ovat yksi kevyempi tumma päällystakki ja 6x3 Bundesmarinen kansitakki, josta sotilasarvomerkit ratkottu pois. Voi olla, että siedätyksen kautta voisin hyväksyä enemmän kaksirivisiä kaappiin poislukien liivit, mutta kolmiosaisiin asuihin on sen verta kova fiksaatio, ettei prioriteetit ole lähivuosina muutoksessa.

Mitä tulee napitukseen, niin kylmällä tai tuulisella kelillä tulee kaksirivisillä se alinkin laitettua kiinni eikä näytä yhtään hullummalta.
(This section has abandoned itself)

Jussi

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 4166
    • Profiili
Kuinka paljon nappi saa kirrata? Jotenkin tuntuu että tämän päivän leikkauksessa takki on niin pinkeä että etumukseen syntyy enemmän tai vähemmän selvä X-kuvio. Yksirivisissä näkee usein kuinka paita/solmio näkyy napin tason alapuolella, eikä tämä ole edes mitenkään harvinaista.

Periaatteessa nappi ei saa vetää lainkaan.

Kuitenkin, X voi muodostua muistakin syistä kuin kiristämisestä - esim. minulla se näkyy taatusti minkä tahansa kokoisen valmistakin etumuksessa. Syynä tähän on se, että takin etu-taka -tasapaino (major vertical balance) on pielessä ilman ryhtikorjausta (ryhtini on erittäin suora l. "yliryhti"). Vastaavaa tapahtuu myös lysyryhdin kanssa. Efekti syntyy siten, että minulla on takana pituussuunnassa liikaa kangasta (ja edessä taas tähän suhteessa liian vähän), jolloin ylimääräinen kangas rypyttyy selän kaareen - ja rypyt yltävät usein aina sivukautta eteen asti. Toisin päin mennessä ylim. tavara makkaroituu nappien kohdalle ja saa taas aikaan häröilyä edessä.

Vastaus kysymykseesi siis on: Kiinnitys ei saa kiristää ja valmisvaatetta ostettaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, onko oma ryhti vastaava kuin takin suunnittelijan näkemys miehen ryhdistä, jottei oikeankokoinen takki näyttäisi kiristävältä.

Ruskeapukuisen herran kuvassa käden liike takaviistoon voi tuoda vetoa nappeihin. Tämä on normaalia. Takin linjaa katsoen kyseessä ei näyttäisi olevan mitenkään erityisen tiukka vaate.

Daniel Craigin puvut etenkin tuossa leffassa taas olivat naurettavia makkarankuoria.

Chuck, harmaa (kalanruoto?)rotsisi taitaa olla valmisvaate? Rinta ehkä kaipaisi hieman lisätilaa lihaksikkuuden vuoksi (mikä näkyy muissa takeissasi olleen huomioitu).
Kaikki villa tottelee rautaa.

uuno

  • Flanööri
  • **
  • Viestejä: 260
    • Profiili
Kiitos ChuckBass - selvensi hyvin.

Tumppi$

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1698
    • Profiili
Hemmetin hyvää keskustelua aiheesta. Vaatteiden "anatomiasta" erinomaista tietoutta niin ikään. Tällä menolla viimeistään loppuvuodesta on harkittava kaksirivistä tässäkin osoitteessa ihan vakavasti...

Chuck:lla on blogissaan mielestäni erittäin hyvä esimerkki myös kaksirivisestä päällystakista.. 

Tuo Jussin postaama referenssi on muuten siitä "hauska" että äkkivilkaisulla ei oikein iske, mutta pikkuhiljaa se alkaa puhuttelemaan enemmän ja enemmän. (kannattanee katsoa ihan ajatuksen kanssa)

« Viimeksi muokattu: 06.07.17 - klo:20:14 kirjoittanut Tumppi$ »
VASTATUULEEN!

Tumppi$

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1698
    • Profiili
Mitenkäs näkisitte kaksirivisen irtotakin esim. farkkujen kaverina? Millä edellytyksillä saisi pelittämään täällä kylmässä pohjolassa? kevyt ja toppaamaton rakenne, rouhea kangas jne.? Vai onko kaksirivinen kuitenkin hieman turhan muodollinen farkkujen kanssa?
VASTATUULEEN!

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9273
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
X-rypystä voi myös päästä eroon siirtämällä napitusnappia. Nappi vain irti ja uudelleenompelu sentin tai kahden päähän. Leikkausta näin pieni siirto ei tuhoa.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/