Nykyään kaikki tehdään rikkoutuvaksi, jotta kuluttaja voi ostaa uuden ja tehdä tuottoa valmistajalle.

Piste.

Nykyään kaikki tehdään rikkoutuvaksi, jotta kuluttaja voi ostaa uuden ja tehdä tuottoa valmistajalle.

Eiköhän asiat ennenkin hajoilleet. Isompi ongelma mielestäni on se, että asiat tehdään niin ettei niitä pysty/kannata korjata. Loistava esimerkki ihan tästä lähiajoilta on firmamme videoprojektori josta hajosi jotain. Varaosa + korjaaminen olisi tullut maksamaan enemmän kuin uusi vastaava tuote kaupassa. Kyseessä ei ollut edes mikään entry level -vehje vaan varsin laadukas Full HD -projektori. Sama ilmiö on nähtävissä niin kengissä kuin vaatteissakin. Ihmiset eivät viitsi viedä parinkympin kenkiä suutarille, koska samalla rahalla saa uudet tarralenkkarit marketista. Sietämätöntä.

Ihmiset eivät viitsi viedä parinkympin kenkiä suutarille, koska samalla rahalla saa uudet tarralenkkarit marketista. Sietämätöntä.

Tehden tuottoa valmistajalle.

Mielestäni mitä kuvasit on juuri mistä puhuin. Tuote tehdään niin, että se rikkoutuu, tai että kun se menee rikki, ei sitä kannata korjata. Valmistajat tietävät tasan tarkkaan mistä laite menee rikki jos on mennäkseen. Se, että uuden tuotteen ostaminen on halvempaa kuin sen korjaaminen on täysin tarkoituksellista.

Jos esimerkiksi jokin sauma vaatteessa joutuu erityisen usein rasituksen alle, se olisi ennen vahvistettu useaan kertaan. Nykyään sen annetaan olla, koska muuten ei olisi kuluttaja ostamassa uutta.

Elämme kertakäyttökulutuksessa.

[/quote]Elämme kertakäyttökulutuksessa.
[/quote]

Tästä hyvänä esimerkkinä on naisten sukkahousut jotka ei ole suunniteltu edes kestämään. Suunnitellaan tuote, jota ilman kukaan länsimaissa asuva nainen ei tule toimeen. Varsin nerokas keksintö ainakin valmistajan kannalta.

Tehden tuottoa valmistajalle.

Suurin osa tuotosta valuu kuitenkin aina kuluttajille. Ei palkalla ole koskaan saanut näin paljoa hyödykkeitä.

Valmistajia on helppo syyttää, mutta kuluttajat eivät tunnu arvostavan kestävää, vaikka sitä olisikin saatavilla:
- Tuplahintainen Miele ei ole mikään kodinkonekaupan veturi.
- Laadukkaampia kenkiä myydään kourallisessa liikkeitä.
- jne.

Tästä hyvänä esimerkkinä on naisten sukkahousut jotka ei ole suunniteltu edes kestämään.

Kyllä ne paksut kestää. Naiset vain haluavat niin ohuet kuin mahdollista.

Tehden tuottoa valmistajalle.

Suurin osa tuotosta valuu kuitenkin aina kuluttajille. Ei palkalla ole koskaan saanut näin paljoa hyödykkeitä.

Valmistajia on helppo syyttää, mutta kuluttajat eivät tunnu arvostavan kestävää, vaikka sitä olisikin saatavilla:
- Tuplahintainen Miele ei ole mikään kodinkonekaupan veturi.
- Laadukkaampia kenkiä myydään kourallisessa liikkeitä.
- jne.

Vuosikymmenten aivopesu on tehnyt tulostaan.

Nykypäivän mentaliteetti vain on quantity over quality

^ ehkäpä harrastan juuri päinvastaista ajattelua. Kotona seisoo Mielen pesukone. Insinöörinä laskeskelin, et halvemmaksi tulee ostaa kerralla kunnollista, sama pätee kaikkeen muuhunkin. Sen vuoksi olen "yhteiskunnallinen rikkuri", ainakin kauppiaiden mielestä, kun en kuluta ehdoitta.

Käsittääkseni 1930-luvulla Tampereella oli parhaimmillaan parisenkymmentä eri kenkäalan yrittäjää. Tampere oli suutarien pääkaupunki. Valinnanvaraa ainakin Tampereella oli rutkasti. Näiden lisäksi oli Aaltonen jonka alla toimivat Attila sekä Korkeakoski valmistivat kenkiä teollisesti.

Tamperelaisena näin pakko sanoa että ei pelkästään suutarien vaan myös koko tekstiiliteollisuuden. Tampere oli teollisuudessa hyvin voimakas suomen mittakaavaassa, kylläkin paljolti ulkomaalaisen rahoituksen turvin. Tampere oli mielenkiintoinen kohde pitälti tammerkosken ja sen varrelle rakennettujen voimaloiden ansiosta. Toki edelleen Tampere (ja lähikaupungit) on voimakas teollisuus kaupunki

En tiedä kuinka paljon Suomessa on tänäpäivänä enää suutarikouluja. Tampereella voi ainakin Hervannassa opiskella suutariksi ja tekeävät ainakin yhdet kengät itselleen alusta alkaen tuon 3v opiskelun aikana. Mutta kyseessä ei siis ole linja jossa erikostuttaisiin nimenomaan kengän valmistukseen. Kaverini tuon linjan on käynyt ja valmisti itselleen Spectator kengät :)

PS. Aaltonen aloitti ensimmäisenä kenkäteollisuuden Tampereella 1905. Attila pian perässä 1906. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Tampereelle perustettiin 19 muuta kenkäalan yritystä. 1931 Aaltonen osti Attilan. 1975 loppui tuossa upeassa Attilan kenkätehtaassa kenkiän valmistus (sen jälkeen se on ollut yliopiston kirjastona ja nykyään se on eri virastojen toimistotiloina)..

EDIT: Koskahan tuota julkisivua on muutettu nimen suhteen. http://www.porssitieto.fi/yhtiot/kuvat/attila.jpg vs. http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/fd/Itsen%C3%A4isyydenkatu_street_in_Tampere_Aug2008.jpg

Isovanhempien ja heidän vanhempiensa vaatteita ullakolla nähneenä niin en ihan väittäisi sitä, että ennen oli kaikki paremmin. Laadullinen hajonta oli melkoista nykypäivän huippulaadusta ihan käsintehtyyn sekundaan, vaihtoehtoja vaan ei ollut. Kengistä olen nähnyt vain työkenkiä, mutta ei niidenkään laatu kamalasti aina vakuuta. Eipä vaan ollut vaihtoehtoja. Samaten vaatteet käytettiin loppuun kun niitä sarkahousuja ei kamalasti ollut ja vaatteiden pesunkin kanssa niin sekä näin.

Onhan se niitä tähän päivän säilyneitä parempia tuotteita kiva nostalgisoida, mutta ei Ryysyrannan Jooseppi ja kumppanit varmaan pahastuisi jos saisivat päälleen tämän päivän halpatuotantokuteet. Massatuotannossa on huonot puolensa, mutta siinä pitää muistaa sana "massa" ja se, että sitä kautta keskimäärin tavaroiden laatu on parantanut sekä elintaso noussut. Samaten jos kaikilla olisi päällään Sauman mittatilausvaatteet ja Virtasen mittatilauskengät, niin takuulla internetistä löytyisi foorumi, jossa ko. massasta haluttaisiin erottautua käyttämällä massatuotettuja tuulipukuja ja liimapohjaisia sämpyläkenkiä...

Olisi kiva nähdä kuinka tuo tämän päivän halpalaatu kestää verrattuna entiseen.

Nykyään kaikki tehdään rikkoutuvaksi, jotta kuluttaja voi ostaa uuden ja tehdä tuottoa valmistajalle.

Piste.

Markkinat ohjaavat tuotantoa. Valitettavasti ihmiset vain arvostavat halpaa hintaa yli laadun, ja tämä näkyy laaduttomien tuotteiden määrässä. Voit ostaa Turnbull&Asserin paitoja tai halpahalli paitoja. Turnbull&Asser kestää 30v ja halpahalli paita vuoden. Lähes jokaisessa asiassa on olemassa halpoja ja sitten niitä laadukkaita vaihtoehtoja.

Kuten eräs viisas mies joskus sanoi,

"The great American invention is not satisfying needs, but creating needs."

1950-luvun paikkeilla ihmisten ostohalu väheni ja (uudestisyntynyt) markkinakoneisto keksi vastata tähän keksimällä tavan myydä ihmisille sitä mitä he eivät tarvitse. Tämä näkyy tänä päivänä monien mutkien kautta kertakäyttökulutuksena. Tavaroiden laatu laski siinä missä uuden "omaa identiteettiä korostavan" tavaran määrä lisääntyi.

Suosittelen kaikille Adam Curtisin dokumenttia The Century of the Self

Nykyään kaikki tehdään rikkoutuvaksi, jotta kuluttaja voi ostaa uuden ja tehdä tuottoa valmistajalle.

Piste.

Tuotekehitystä harrastelevana täytyy sanoa etten ole törmännyt enkä koskaan kuullut kenenkään suunnittelevan tarkoituksellisesti hajoavia tuotteita. Jonkin verran tapahtuu kyllä esim. elinkaaren optimointia (käytetään riittäviä, ei liian "hyviä" komponentteja) mutta varsinaista "planned obsolescencea" ei ole yksikään asiakas pyytänyt meidän toimistoamme suunnittelemaan. Sitä saattaa tietysti ilmetä joissain kypsissä tuotteissa joiden toiminnallisuus ei suuresti muutu, mutta kuten sanoin, itse en ole asiaan törmännyt.

Pitäisin yksinkertaisempana ja parempana selityksenä sitä, että tuotteista on tullut monimutkaisempia ja hintaa on täytynyt laskea, samalla kun tuotekehityssykli on nopeutunut huimasti. Huolelliseen suunnitteluun, konservatiiviseen materiaalien käyttöön ja kattavaan testaukseen ei yksinkertaisesti enää ole aikaa saati rahaa. Tarkoituksellisesti hajoavien tuotteiden suunnittelussa on pikku riskejä, kuten se, että ne hajoavat :). Tästä syystä aihe ei ole teoreettisesta etevyydestään huolimatta hirveän kovassa huudossa täällä tuotekehityspuolella.

Itse olen vetänyt kokemuksistani Johtopäätöksiä ja esimerkiksi leivänpaahtimeksi hankin 1970-luvun mallin. Painaa noin kolme kertaa enemmän kuin nykyvekottimet; toimii.

 

[Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.]

Suosittelen kaikille Adam Curtisin dokumenttia The Century of the Self

Kiitokset vinkistä, dokumentti on nyt haussa.