Alihankinnan edut ja haitat ovat oma keskustelunsa, mutta havaintojeni mukaan, riippumatta bisneksen muodosta, onnistuminen riippuu henkilöstön vahvuuksista sekä osaamistasosta, ja hyvässä suhteessa molemmat osapuolet hyötyvät paitsi taloudellisesti myös lisäävät osaamistaan. Alihankinnan etuihin taitaa erityisesti kuulua se, että sillä tavalla voi saada nopeasti puuttuvaa osaamista käyttöönsä, ja haittoihin taas se, että se osaaminen voi kadota jonnekin ihan yhtä nopeasti kuin se tulikin. Pahimmillaan alihankkija myy sitä, mitä ei osaa, ja ostaja ei tiedä, mitä haluaa - ihan tyypillinen IT-alan case tämä tällainen. Hankalinta alihankinnassa taitaa olla prosessien integrointi niin, että se miellyttää molempia toimintakulttuureja. Se, että jotain pitää miellyttää, haisee taas minun nenääni kompromissilta, mikä ei ikinä tule johtamaan täydelliseen lopputulokseen tuotteen ominaisuuksia ajatellen. Ja unohdin ennen edittiä sen, että informaation virtaamiselle yrityksestä toiseen tulee alihankintasuhteessa laittaa jonkinlaiset rajat, mikä luonnollisesti vaikuttaa siihen, kuinka hyvin työntekijät pystyvät ajattelemaan tilaajan etua, puhumattakaan nyt sitten eturistiriidoista.
Jos firma on siis jauhanut 100+ vuotta samalla menetelmällä samaa tuotetta suunnilleen menestyksekkäästi, lienee itsestään selvää, että alihankinnasta ei voi saada mitään laadullisesti parempaa. Ekonomien märät unet satumaisista pikavoitoista brändäämällä ja tuotannon moninkertaistamisella kiinalaisten avulla ovat sitten asia erikseen. Luovia ihmisiä ei kiinnosta niinkään se, kuinka valtavasti rahaa voi saada, vaan se, kuinka valtavan hienoja asioita he voivat elämänsä aikana tehdä. Ja tästä voisi sitten jatkaa siihen, miksi politiikan on oltava muutakin kuin talouspolitiikkaa tyydyttääkseen erilaisten ihmisten elämien tarkoituksia, mutta sellainen keskustelu ei kuulu tälle foorumille.
