Kirjoittaja Aihe: Säästäminen, sijoittaminen ja muu varallisuuden kerryttäminen  (Luettu 43092 kertaa)

Höyryvasara

  • Edistynyt
  • *
  • Viestejä: 61
    • Profiili
En löydänyt otsikon aiheita käsittelevää säiettä, niin ajattelin sellaisen perustaa. Kuitenkin kun tuo laadukas pukeutuminen ja siihen liittyvä kaunis elämä vaatii yleensä jonkunmoisen kasan pelimerkkejäkin. Enkä tällä hetkellä usko nykyiseen eläkejärjestelmään. Tai ainakaan siihen, että kun pitäisi itse jäädä eläkkeelle, niin valtion puolesta minulle jotain eläkettä maksettaisiin. Eikä suunnitelmissa ole myöskään työskennellä eläkeikään saakka. Tämän hetken pitkän aikajänteen suunnitelman mukaan töitä tehdään vielä 16 vuotta ja sen jälkeen alan ammattipurjehtijaksi. Eli siinä kohta pitää pinkan ja sijoitusten olla siinä mallissa että voi loppuelämän elää kertyneen kassan turvin.

Miten arvon herrat omaisuuttaan kartuttavat, vai meneekö kaikki viheltäen mitä tulee? Itse laitan joka kuukausi osan tuloista rahastoihin ja toisen siivun osakesalkkuun. Asuntosijoittamista olen pohtinut, kunhan saa pohjakassan siihen malliin, että on noin kolmasosa sijoitusasunnon hinnasta säästössä.

Tähän sitten vinkin, neuvot ja niksit siitä miten laitetaan rahat poikimaan ja muukin keskustelu aiheesta on tervetullutta.

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9284
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Ohje numero yksi: sinun ei tule osakkeisiin enempää rahaa, kuin minkä suostut potentiaalisesti menettämään, laittaman.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

Arska

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 4720
    • Profiili
Talvivaara on nyt halpa.
Suositellaan täysraittiutta.

salaryman

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3749
    • Profiili
Laadukas pukeutuminen ja kaunis elämä ei välttämättä vaadi massia sen enempää kuin tuulipuku päällä tarjousmaksalaatikon perässä juokseminen. Simppeli tapa kerätä pääomaa eläkepäiviä varten on ryhtyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa omistusasujaksi. Omaisuus karttuu puolihuomaamattomasti ja omaan asumismukavuustason voi valita sen mukaan miten ison velan ottaa kantaakseen. Velattomassa kämpässä asuminen on sitten yleensä sen verran edullista että tilipussista voi pistää mukavan siivun haluamiinsa kohteisiin, oli ne sitten sijoituksia tai vaikka nautintoja. Kasvukeskuksissa hyvillä alueilla sijaitsevat järkevän kokoiset kämpät vähintään säilyttävät arvonsa pitkällä aikavälillä, eli siinä vaiheessa kun päättää nostaa ankkurin niin asunnon realisoiminen rahaksi on helposti toteutettu operaatio.
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

mairaksinen

  • Vieras
Naimalla itsensä parempaan sukuun. Perhetase mahdollistaa kaiken.

vililikku

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 574
    • Profiili
Ohje numero yksi: sinun ei tule osakkeisiin enempää rahaa, kuin minkä suostut potentiaalisesti menettämään, laittaman.

Tämä nyt menee metsään. Vaikka jokin osake voi menettää arvonsa kokonaan, ei se tarkoita, että se olisi oletus. Tärkeintä onkin, että kaikki sijoitukset eivät ole kiinni yhdessä yrityksessä, vaan salkku on hajautettu. Helpoiten ja mahdollisimman edullisesti hajautus onnistuu ostamalla suoraan indeksin mukaisesti osakkeita, jolloin ei tule saamaan parasta tuottoa, mutta keskimääräistä parempaa kuitenkin. Esim. http://www.nordnetblogi.fi/strategiani-sharevillessa-on-tylsaakin-tylsempi/17/10/2014/

Omistusasuminen pakottaa säästämään, mutta parasta tai varminta tuottoa siitä ei kuitenkaan saa. Tulevaa hintakehitystä kun on mahdotonta tietää – jos sen tietäisi, se olisi jo hinnoissa mukana. Lisäksi koko säästöjen laittaminen asuntoon keskittää riskitkin siihen ilman minkäänlaista hajautusta.

Lh

  • Yleisvalvoja
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2583
    • Profiili
    • Alpa
-Osta arvoa, älä kurssia. Kurssia on oikeastaan turha katsoa, jos ei ole käsitystä osakkeen todellisesta arvosta.
-Älä sijoita (osakkeisiin) rahaa, jota tarvitset tiettynä ajankohtana käyttöön - se hetki voi olla huono myymiselle.
-Jos keksit puskista jonkun äärimmäisen mahtavan sijoitusidean, olet yleensä joko väärässä tai myöhässä.

Näitä on varmaan satoja. Parasta on se, että ne tiedostettuaankin tuppaa tekemään perusvirheitä. Jatkuvasti.
Villen ohjeeseen: En ole varautunut siihen, että useat miljardiluokan voittoa takovat bisnekset olisivat näin yhtäkkiä menossa konkurssiin. Siksi en myöskään kävele pyöräilykypärä päässä.

Sijoittamisen tuottavuus perustuu itsellä enimmäkseen siihen, että tienatuille rahoille on muukin järkevä käyttötarkoitus kuin vaatteet.

Ernst, Max Ernst

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 689
  • The Hat Makes the Man
    • Profiili
En ole varautunut siihen, että useat miljardiluokan voittoa takovat bisnekset olisivat näin yhtäkkiä menossa konkurssiin. Siksi en myöskään kävele pyöräilykypärä päässä.

Eipä siihen yleensä ole kukaan varautunut, mutta muutama Suomessa tunnetuin viime ajoilta: Enron, GM, Chrysler, Lehman Brothers, muutama tunnetuin viime ajoilta.

Lh

  • Yleisvalvoja
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2583
    • Profiili
    • Alpa
^Aikamoista onnea vaatii, että onnistuu pelkästään nuo omenat puusta poimimaan.

Todellisuudessa riskitöntä tuottoa ei ole olemassa.
« Viimeksi muokattu: 20.10.14 - klo:03:11 kirjoittanut Lh »

salaryman

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3749
    • Profiili
Omistusasuminen pakottaa säästämään, mutta parasta tai varminta tuottoa siitä ei kuitenkaan saa.
Omistusasumisen idea on se, että omassaan asuva ei maksa vuokraisännän pääomakuluja vaan omansa joten pidemmän aikavälin perspektiivillä voi valita asuuko samalla rahalla väljemmin/paremmalla alueella vai pienemmällä rahalla saman kokoisessa tai huonommin sijoittuvassa kämpässä kuin mihin vuokramarkkinoilla yltäisi. Jos asunnosta joskus saa myyntivoittoa niin se on pelkkää bonusta. Kasvukeskuksissa asuntojen kysyntä on kuitenkin yleensä aina tarjontaa suurempaa joten varsin todennäköisesti vähintään omansa saa pois inflaatiokorjattuna.

Asuminen on kumminkin perustarve ja yleensä kotitalouksien suurin yksittäinen menoerä joten jos tämän saa järjestymään kokonaisuuden kannalta edullisesti niin sitten on mahdollisuuksia miettiä vaikka rahan pistämistä sivuun sijoituksiin. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot jne.
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

Ernst, Max Ernst

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 689
  • The Hat Makes the Man
    • Profiili
^Aikamoista onnea vaatii, että onnistuu pelkästään nuo omenat puusta poimimaan.

Todellisuudessa riskitöntä tuottoa ei ole olemassa.

Kuten mainittu, siinä olikin vasta muutama tunnetuin esimerkki viime vuosilta. Lehmannin velesten jäljiltä ei tarvittu lainkaan onnea, että menetti suuren osan sijoituksistaan, olivatpa ne lähes missä hyvänsä. Villen käyttämä sanonta oli kärjistetty, luonnollisesti, mutta ei lainkaan kehno ohje.

-Mars-

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 518
    • Profiili
Osta oma asunto ja samalla sijoitusasunto (selvitä verotus).

Indeksirahasto tai ETF, ellei kassaa jo ole ihan merkittävästi tai oikeasti hyvää ymmärrystä jostain tietystä bisneksestä. Muuten maksat turhia kuluja.

Salkun tasapaino: osakeriskiä kannattaa ottaa kun horisontti on pitkä, mutta sitä pitää alentaa ennen kuin on tarkoitus alkaa elää tuotoilla. Ja vastaavasti mahd. ylituotot -- kun olet onnistunut osakevalinnassa tikkaa heittävää apinaa paremmin -- kannattaa rahastaa vaikka bondeiksi tai osakeindeksiin. Hajauta myös ajallisesti, mielummin vähän joka kk kuin että yrittäisit ajoittaa osake- tms. markkinoiden pohjan tai huipun.

Lue nobelisti Kahnemanin "Thinking. Fast and Slow". Se on saatavissa myös suomeksi jollain vastaavalla nimellä. Et siitä mitään konkreettisia vinkkejä saa, mutta ehkä se auttaa ymmärtämään.

Suomen eläkejärjestelmä on kyllä ihan kurantti ja kestävä, valtio ja kunnat sen sijaan...
--
-Mars-

Laurentius

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2433
    • Profiili
Pikavoittoja on aina mahdollista saada, kuin myös kertarysäyksellä hävitä pelipanoksensa. Itse pohdiskelen keissiä Warren Buffet: legendaarinen sijoittajaguru on saanut sijoituksilleen keskimäärin "vain" n. 22-23% vuosituoton (kurssinousu + osingot). Lainausmerkit tuohon vain -sanaan koska erilaisten pörssirakettien ja -kuplien myötä monella on käsitys että tuo olisi vaatimaton saavutus. Kuitenkin jos ajattelee siten, että (ainakin teoriassa) osakekurssit ja niiden kehitys ovat yksi-yhteen ko. yhtiöiden (joiden osakkeet kyseessä) menestyksen ja tulevaisuudennäkymien kanssa on tuo jo ihan kelpo tuotto.

Pörssistä ja muualtakin löytyy paljon yrityksiä joiden pitkäaikainenkin ROI ylittää 20%, mutta se on vain historiadataa eli peruutuspeiliin katsoen. Tuntuu siltä että juuri nyt on niin monia erilaisia murroksia käynnissä ja mustia joutsenia ilmassa että oikeiden hevosten löytäminen ja niiden veikkaaminen menee todella vaikeaksi.

Olen pienimuotoisesti säästänyt periaatteella 2/3 osakkeisiin ja 1/3 rahastoihin. Lisäksi vielä hajautusta toimialojen, maantieteen ja valuutan osalta. Olen huomannut, että rahastot tuottavat pääsääntöisesti paremmin. Se tuntuu sopivalta systeemiltä kun tavoite on mieluummin vähäriskinen ja vakaa kuin agressiivinen pelaaminen.  

Tuukka

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1127
    • Profiili
Helpoinpia tapoja hankkia osakevarallisuutta on jatkuvasti sijoittaa passiivirahastoihin, esim kuukausittain, jopa useammin. Tama karkoittaa aika tehokkaasti ajoitusriskin mika on varsin merkittava ja vaikea mitigoida pelkastaan laajalla salkulla. Tylsaahan toi on, mutta valitettavasti voittaa ainakin omat aktiivisijoitukset, mihin ei oikein loydy aikaakaan. Ja alkuun paasee hyvin pienilla summilla, muistaakseni esim. Seligsonilla ei ole mitaan minimisijoitusta.

Elakejarjestelmista puheenollen, Australian malli on erinomainen. Jokaisella on oma elaketili, minka voi antaa haluamansa (rekisteroidyn) yhtion hoidettavaksi. Palkasta menee lakisaateisesti noin 10% talle tilille ja se on yksilon omaa rahaa (miinus verot). Jokainen siis tietaa paljon elakerahastossaan on, ja sita voi alkaa nostaa kun saavuttaa elakeian, tai jos sattuu kuolemaan ennen, potti menee yksilon maarittelemille henkiloille, esim perheenjasenille. Tota lapinakyvampaa mallia en ole nahnyt.

http://en.m.wikipedia.org/wiki/Superannuation_in_Australia
Great minds think alike - fools never differ.

Jälkiviisas

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3735
    • Profiili
Rahastoissa pitää aina tosin katsoa kustannuksia eli paljonko niiden hallinnointiin menee ja mitä muutokset maksavat.
Jos näpeissä on ylimääräistä rahaa ja ei houkuta tai ole mahdollista esim. lainan avulla hakea sijoitusasuntoa, niin rahastot ovat aika turvallisia vaihtoehtoja, jos vielä varmistaa jakaumat korkoihin (nousevat joskus) ja osakkeisiin (pitkällä aikavälillä varmoja, nyt heiluntaa) sekä sitten myös maantieteellisesti. Noissahan voi usein, taas kerran kannattaa tarkastaa kustannukset, itsekin muutella eli panostaa vaikka Afrikkaan, jos uskoo sen nousuun. Sinällään suhteellisen helppo ja vaivaton tapa pitää rahoja tavalla, jossa (kannattaa lukea sopimus, ei aina mahdollista) rahat ovat helposti saatavilla ja tuotto on usein ihan ookoo.

Suoraa osakkeisiin voi sijoittaa esim. Nordnetin kautta, mutta siinä on sitten varaa myös menettää rahaa.
Yleensä tällä saralla jos saa jonkun vinkin niin se on saanut moni muukin ja sen vuoksi myös osakkeissa pitkäjänteisyys on valttia. Samaten on hyvä arvioida hakeeko pikaista myyntivoittoa vai sitten pitkällä ajanjaksolla osinkoja, jolloin kunnon sijoitus perinteisesti osinkoja maksakaan yritykseen kannattaa, koska tällaiset firmat usein myös nauttivat osakkeen nimillisarvon tasaisesta noususta. Pääsääntöisesti jos suorilla osakesijoituksilla haluaa menestyä niin pitää tietää jotain markkinoista ja yrityksen toimialasta, mieluiten sellaista jota kovin moni muu ei tiedä. Itse en tiedä enkä ole jaksanut opiskella.

Myyntivoittojen saaminen edellyttää sitten oikeaa arpaa eli tyyliin jos olisi ostanut puolitoista vuotta sitten Nokiaa (kurssi kaksinkertaistunut ja osinkoa tullut) niin siitä olisi voinut saada jotain irti. Elektrobitilläkin taisi olla hetkittäinen kupla. Talvivaarakin tietysti, mutta siinä alkaa olla jo valtavat riskit eli vaikkapa pullopantit voivat olla parempi sijoituskohde, tai Muumimukit.
Tämä viesti ei sisällä satunnaista huutelua tai ylläpidon kritisoimista.