Housujen fittiongelmista...
Sain aikanaan muutamien kuvien perusteella Jussilta hienon ammattilaisarvion eräästä parista, mutta asia on jäänyt vaivaamaan, sillä oma diagnoosini on edelleen likipitäin päinvastainen.
Olen tottunut housuihin joissa vyötärö on farkkujen tapaan lantiolla, sillä ei ole toistaiseksi tullut sellaisia housuja vastaan, jotka vyötärön ollessa "luonnollisella vyötäröllä" navan alapuolella a) eivät ala laskeutua ilman vyötä/olkaimia seisoessa b) eivät tuota kohtuutonta epämukavuutta istuessa. Tämä tietysti voisi helpottua jos saisi tuon pienen elintasovatsan tasoitettua. Muutenkin tuo korkeavyötäröisyys on mietityttänyt mittasuhteiden puolesta, sillä tällä raamilla torsosta tulee sen myötä aika lailla tasasivuinen neliö, vaikuttaa tosin siltä että klassisissa leikkauksissa jalkojen pituuden korostaminen onkin ollut ensisijaista.
Rekkihousujen "rise" asettuu sitten useimmiten näiden kahden väliin, eli jos vyötärönauhan asettaa farkkujen tapaan lantiolle, pakaroiden alle ilmestyy pussitusta, liikkuminen rajoittuu lähes polvissa olevan haaruksen takia ja ryppyä ja laskosta on vähän joka paikassa. Rise ei myöskään yleensä riitä siihen, että vyötärön saisi nostettua navan alle, etenkään etupuolelta. Jos tällaiset housut kiskoo niin ylös, kuin se on miellyttävästi mahdollista, vyötärönauha asettuu takaa yleensä noin 7cm ylemmäksi kuin edestä. Koen edessä myös helposti ahtautta ns. aroissa paikoissa, tosin sille vaihtoehto on ikävä pussitus ja sepaluksen kaareutuminen. Tuntuu olevan jonkinlainen paradoksi että seisoessa tosiaan yleensä pakaroiden alapuolella tuntuu olevan 10cm ylimääräistä kangasta rypyssä, mutta heti kun yrittää polvistua niin pakarasta polvitaipeeseen muodostuu tiukka kiristävä linja: varmaankin tämän ilmiön vuoksi farkkuihin ym. muodostuu helposti polvipussit? Toinen ongelmapaikka seisoessa on polven seutu: usein polvitaipeeseen muodostuu runsaasti U:n muotoisia laskoksia, jotka alkavat aika ylhäältä. Tahtooko tämä sanoa, että reidessä on ahtautta? Leveähkö lantio, paksuhkot reidet ja sisäänpäin nojaavat polvet yhdessä hoikkien säärien kanssa eivät taida olla mitenkään helppo kombo...
Saa heittää osviittaa hyvistä housujenostopaikoista