Koulun kevätjuhlassa havainnoin juhlaväkeä tietenkin pukeutumisnatsin lasien läpi, havainnot pistivät pikkuisen mietteliääksi.
Sanoisin että ehkä kolmasosalla yleisöstä saattoi aistia että päälle oli pistetty pikkuisen parempaa, suurin osa oli tullut paikalle ihan arkikamppeissa. Mikä veti itseäni hieman apeaksi; Jäin miettimään ovatko nämä ihmiset täysin välinpitämättömiä sen suhteen miten pukeutumisella nostetaan arjesta poikkeavien tilanteiden merkitystä vai ovatko lasten elämän merkkipäivät heille yhdentekeviä?
Tietysti jokainen tekee itse omat valintansa mutta ainakin minulle on tärkeää vetää tietynlaisia henkisiä raja-aitoja eri tilanteiden välille ja tässä käytän apuvälineenä pukeutumista. Duunipukuun pukeutuminen on minulle virittäytymistä duunimoodiin, vapaa-ajalla päällä on vapaa-ajan vaatteet ja pää vapaalla, juhliin pukeudutaan juhlan mukaisesti kunnioituksesta tilaisuutta, juhlan kohdetta ja läsnäolevaa juhlaväkeä kohtaan. Tämän vuoksi minulla on tiettyjä haasteita ymmärtää ihmisiä jotka kulkevat läpi elämänsä samoissa kledjuissa. Sama hupparifarkkulook oltiin sitten töissä, festareilla, mummon hautajaisissa tai serkun häissä.
Tarkoitus ei ole mollata näitä ihmisiä, vikahan ei todennäköisesti ole heissä. Ennemmin mietin miten Suomasta tuntuu puuttuvan tietynlainen kulttuuriin sisään leivottu tapakasvatuskulttuuri jossa on itsestään selvää että lapset totutetaan pienestä pitäen pitämään tiettyjä muodollisia tapoja osana normaalia elämää. Jos vanhemmilla, ja sitä ennen heidän vanhemmillaan ei ole tällaista, miksi sitä sanoisi, "sivistystä", niin turha kuvitella että seuraava sukupolvi omaksuisi nämä spontaanisti. Lapset kun ottavat mallia ensisijaisesti vanhemmistaan.
Nämä koulun juhlat ovat kumminkin lasten elämässä merkittäviä tapahtumia ja lapset seuraavat aina tarkkaan vanhempiensa käytöstä. Itse pyrin viestittämään näissä tilanteissa myös pukeutumisellani että pidän lapsiani ja heidän juhliaan tärkeinä tapahtumina.