Keikari > Yhteiskunta
Miksi Suomessa pukeudutaan huonosti?
JMK:
Ennen hyvä pukeutuminen oli selkeä merkki paremmasta yhteiskuntaluokasta. Niinpä kaikilla kynnelle kykenevillä oli insentiivi jäljitellä näitä parempiosaisia. Parempiosaiset olivat myös hyvin usein perinnöllistä yläluokkaa, jolle parempi pukeutuminen tuli tavallaan automaationa ja oletusarvona.
Pukeutumisen sosiaalihistoriaan paremminkin perehtyneitä täältä löytynee, mutta uskoisin että suuri murros alkoi toisesta maailmansodasta ja tuli näkyväksi 1960-70-luvuilla. Säätykierto toisaalta nopeutui huomattavasti kautta läntisen maailman, ja toisaalta vastakulttuuri hylkäsi porvarillisina ja taantumuksellisina pitämiään arvoja. Uskon hyvin, että esimerkiksi formaali pukukoodi koettiin hyvin ahdistavaksi ja ahdasmieliseksi, jopa siinä määrin että esimerkiksi isäni ei vielä tänäkään päivänä suostu laittamaan kravattia kuin hautajaisiin.
Tässä vaiheessa ilmeisesti klassisen pukeutumisen perinne ikäänkuin katkesi, kun nuoret eivät halunneet opetella pukeutumaan, eivätkä vanhemmat ja ympäröivä yhteiskunta välttämättä halunnut edes opettaa. Vallitsevaan ideologiaan kun ei sopinut, että puvuilla koreiltaisiin - Maripaitojen jne. historia on tästä aika mielenkiintoinen esimerkki.
Varmasti myös oma, negatiivinen vaikutuksensa on ollut myös noilla ravintoloiden puku- ja solmiopakoilla. Niinhän siinä käy, että jos anniskelun ehtona on kengät tai solmio, ostetaan halvin mikä löytyy. Vanhemmilta ja heidän ystäviltään muistan kuulleeni lukuisia tarinoita siitä, miten solmio viriteltiin nahkavyöstä tai etsittiin kauppa, joka vielä oli auki.
Nykyisin esimerkiksi muodin esikuvina toimivat julkisuuden henkilöt, jotka ovat julkisuuden henkilöitä etupäässä siksi että he ovat julkisuudessa. Kun tähän yhdistetään kertakäyttötuotteilla varsin tehokkaasti toimiva markkinointikoneisto, lienee selvää että laatuvaatetuksen mahdollisuudet nousta laajaan käyttöön eivät ole kaksiset.
Pchan:
^ JMK: Pointtisi pätevät varmasti vaikkapa Ruotsissa, mutta suomalainen pukeutuu huonosti jopa t-paitaan ja farkkuihin. Ei minua kaupungilla haittaa pukujen vähyys vaan yleinen estetiikan puute. Itsekään en pukeutuisi töissä pukuun, ellei se olisi toimalan tapa.
Kaunis| RumaFormaali_____|_______Epäformaali| Suomi
JMasa:
--- Lainaus käyttäjältä: JMK - 19.11.09 - klo:16:12 --- Uskon hyvin, että esimerkiksi formaali pukukoodi koettiin hyvin ahdistavaksi ja ahdasmieliseksi, jopa siinä määrin että esimerkiksi isäni ei vielä tänäkään päivänä suostu laittamaan kravattia kuin hautajaisiin.
--- Lainaus päättyy ---
En haluasi olla töykeä, mutta melkein hävettää pelkkä asiasta kuuleminen. Olin pari vuotta sitten isoäitini sisaren hautajaisissa ja sieltä muutamia huomioita. Yhdellä kantajista oli muistaakseni vihertävänharmaa puku ja värillinen solmio, yhdellä taisi olla ruskea päällystakki(oli talvi) ja taisi olla vielä kirkkaan värinen kaulaliina. Täytyy hieman kehua itseäni: musta puku, valkoinen paita, kultaiset kalvosinnapit, musta solmio, valkoinen taskuliina, musta päällystakki ja tummanharmaa hattu ja kiillotetut mustat nauhakengät. Vaatteideni istuvuus ja laatu oli kyllä heikohkoa, mutta silti mielestäni olin parhaiten pukeutuneiden joukossa(ottaakseni vielä huomioon nuoren ikäni). Hautajaisvieraita oli muistaakseni yli 80.
henkkaa:
Yksi syy huonoon pukeutumiseen on tietenkin myös saatavilla olevien vaateiden tarjonta ja hintataso. Valikoiman täyttää keinokuituiset, kalvolla päällystetyt jne. vaatteet, joita niinikään mainostetaan laatuna. Ihka oikean laadun valikoiman laajuus on myös suppea ja firmoilla on suunnattomat katteet verrattuna esimerkiksi brittiläisiin toimijoihin (mikä on toisaalta ymmärrettävää kuljetusten, vuokra- ym. kulujen jälkeen). Miten sitä suomalainen osaisi haikailla laadun perään, kun siihen ei vain täällä (enää) törmää.
pietro:
--- Lainaus käyttäjältä: Tumppi$ - 19.11.09 - klo:16:02 ---Veikkaan että tämä muutos on tapahtunut 60- ja 70- luvulla, kun kaikenmaailman radikaaliliikkeitä ja hemmetin teiniliittoja on keksitty.. On haluttu kapinoida lähes kaikkea hyvien tapojen mukaista vastaan..
Summa summarum: Tämä on siis täysin aikaansaannosta siitä, kun annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan...
--- Lainaus päättyy ---
Pohjois-Koreassa ei anneta kaikkien kukkien kukkia:
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/11/pohjois-koreassa_joukolla_parturiin_1169388.html
Vakavasti puhuen; vapaassa yhteiskunnassa ei muuta voida kuin antaa kaikkien kukkien kukkia. Ja miksi pitäisikään?
Minäkin arvostan siistiä pukeutumista ja hyviä tapoja, mutta en hyväksy sitä että niistä aletaan muille esitelmöimään. Neuvoa tietysti voidaan jos joku haluaa kuulla, mutta mestaroimaan ei pidä ruveta.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta