Keikari > Yhteiskunta
Miksi Suomessa pukeudutaan huonosti?
Fedora:
Varsin harva suomalainen pukeutuu työssään kovin formaalisti ja vapaa-ajallakaan sitä ei viitsitä tehdä. Ympäristön paine lienee monelle kynnys laittaa pukua päälle kuin häissä ja hautajaisissa. Vaatteet toimivat suoja-asuna ja suurin osa ihmisistä haluaa välttää erottautumista viimeiseen asti joten tuloksena on vaatetuksellinen katastrofi. Maassamme on ollut kuitenkin solmiopakko kaikkiin ravintoloihin vain muutama vuosikymmen sitten, nykyään edes Kämpissä ei vaadita nahkakenkiä. Ulkomailla asiat ovat tietenkin toisin.
Suomalaisissa elokuvissa pitkään sotien jälkeen rappioalkoholistitkin ovat puettuna paremmin kuin tämän päivän ihmiset. Olisi mielenkiintoista tietää mikä suomalaiset tällaiseen pukeutumisrappioon on ajanut?
Itse pukeudun nykyään esimerkiksi lähtiessäni viettämään iltaa ulos lähes aina pukuun tai vähintään irtotakkiin ja suoriin housuihin. Tämä tapahtuu siis paikasta ja seurasta riippumatta. En koe olevani ylipukeutunut vaikka olisin koko ravintolan ainut solmionkäyttäjä. Tässä piilekin mielestäni pukeutumisen kaikkein tärkein ohjenuora: pitää itse tuntea olonsa luontevaksi asussaan. Tarvitaan myös annos tervettä itsetuntoa siihen, että pystyy erottautumaan massasta ja pukeutumaan niin kuin haluaa. Eihän se ole hyvin pukeutuvan vika jos muut pukeutuvat huonosti!
Sanonnan mukaanhan mies voi pukeutua pukuun koska tahansa, olematta ylipukeutunut ja näin tosiaan mielestäni on. Frakki ja smokki ovatkin sitten eri asia.
Pchan:
Esimerkkisi hyvästä pukeutumisesta ovat formaalista päästä. mutta suomessa näkee aika harvoin edes istuvia farkkuja. Suomalaiset nyt vain pukeutuvat heikosti ihan vaan tyylisuunnasta tai tilanteesta riippumatta. Mielestäni pukua saa karttaa mielin määrin, mutta voihan sitä tyylikkäästi pukeutua vaikka mihin.
Monille välinpitämätön asenne ulkoasua kohtaan tuntuu olevan ihan periaate. Tuo tuntuu yhtä kummalliselta kuin se, että joku vastustaisi periaatteesta hyvää ruokaa (näitäkin tosin tuntuu olevan...)
Tumppi$:
Varmasti yksinkertaisin selitys on se että pukua pidetään Suomessa nykyään vain ja ainoastaan juhlavaatteina, niin näin ollen juhlavaatteita ei pidetä arkena.
Itse haluaisin ehdottomasti pitää pukua lähes päivittäin, tai ainakin viikoittain, mutta minä tunnen kyllä itseni ylipukeutuneeksi varsin helposti, varsinkin puvussa. (valitettavasti)
Myös ravintola/iltaelämään liittyvä kulttuuri on muuttunut.. Kukapa sellaisiin perusräkälöihin viitsii pukeutua, joihin mennessä ainut arvoitus on että saako illan aikana päällensä jotain juomaa, vaiko oksennusta...
Työpaikalla varmasti työ itsessään määrittää pitkälti pukeutumisen.. Harvassa työssä enää nykyään oikeasti vaaditaan/tarvitaan pukua.. Ja näin ollen kun sitä ei vaadita, niin palaamme jälleen keskiverto Suomalaisen olettamaan, eli puku=juhlat...
Ja mitä ulkomaihin tulee, niin en minä ainakaan ole missään nähnyt pukuja pilvin pimein.. Toki enemmän kuin Suomessa, mutten kuitenkaan todella paljon.
Fedora:
Voi pukua ja formaalia asustusta toki välttää häitä ja hautajaisia lukuun ottamatta, mutta tehdäänkö näin vain sen takia kuin muutkin tekee? Ihmetyttää myös mistä tällainen huono pukeutuminen on saanut alkunsa, koska aina ei ole ollut niin.
Siististi pukeutuvat vanhemmat miehetkin jotka ovat tottuneet käyttämään nahkakenkiä ovat siirtyneet, suorat housut + lenkkarit, yhdistelmään.
Mitä tapahtui pukeutumiselle Suomessa, milloin ja miksi?
Tumppi$:
Hmm.. Varmasti näin tehdään hyvin pitkälti juuri siksi, koska muutkin tekevät.. Ja mistäpä ihmiset omaksuisivatkaan edes muuta, kun monesti kuviot omaksutaan perhe/ ja lähipiiristä... Suurimmalla osalla Suomalaisista miehistä kun on vain se yksi ja ainoa huonosti istuva rippipuku, jota pidetään vain pakosta ja vain tärkeimmissä juhlissa.
Totta on että aina ei ole ollut niin... Veikkaan että tämä muutos on tapahtunut 60- ja 70- luvulla, kun kaikenmaailman radikaaliliikkeitä ja hemmetin teiniliittoja on keksitty.. On haluttu kapinoida lähes kaikkea hyvien tapojen mukaista vastaan.. Itseasiassa en edes veikkaa, vaan olen varma että alunperin homma on lähtenyt liikkeelle juuri tuollaisesta kapinoinnista, ja se on lyönyt itsensä täydellisesti läpi.
Jollain tavalla annan vanhoille miehille anteeksi ne lenkkaritkin, sillä heidän kohdallaan voi olla jo oikeasti kyse ainoastaan mukavuudesta ja pehmeydestä...?? Varmasti myös moni on jo sen verran "vanhuuden höperökin" ettei enää tiedostakaan tekemäänsä virhettä.
Summa summarum: Tämä on siis täysin aikaansaannosta siitä, kun annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan...
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta