Kirjoittaja Aihe: Muutokset tyylissäsi vuonna 2012  (Luettu 12405 kertaa)

Partasuti

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1963
    • Profiili
Muutokset tyylissäsi vuonna 2012
« : 01.01.13 - klo:15:15 »
Nyt kun vuosi 2012 on onnellisesti takana päin, voi olla aika tehdä katsaus siihen. Mikä on siis tyylillisesti suurin muutos edeltävään vuoteen verrattuna, jonka olet kokenut tai käyttöön ottanut? Kyse voi olla yhdestä vaatekappaleesta tai suuremmasta kokonaisuudesta, mutta kuitenkin niin että se eroaa merkittävästi aiemmasta pukeutumisesta.

Minulla tällainen on ollut poolopaita. Ennen rullattavalla kauluksella varustettu neule olisi tuonut mieleeni vain 1970-luvun pukeutumisen, jolloin sitä käytettiin enemmän kuin myöhempinä vuosikymmeninä. Viime aikoina tosin malli on tehnyt paluun ja kaupoistakin löytyy valikoimaa useassa värissä. Minulla taitaa olla pooloneuleita viisi kappaletta kun niitä vielä 2011 oli nolla. Mopo ei ole vielä karannut käsistä, mutta on mukavaa kun on löytynyt uusi vaatekappale rikastuttamaan asusteiden kirjoa.

Alla hieman tunnelmakuvia.

[spoiler]







[/spoiler]


edit. Jaoin tämän Partasudin aloittaman keskustelunhaaran erilliseksi ketjuksi.

-Tommi
« Viimeksi muokattu: 01.01.13 - klo:18:13 kirjoittanut Tommi »

mairaksinen

  • Vieras
Muutokset tyylissä vuonna 2012
« Vastaus #1 : 01.01.13 - klo:15:40 »
Omalla kohdallani suurin asia on ollut sartoriaalisen kasvun alkaminen. Eli vuoden aikana foorumi ja foorumilaiset ovat antaneet eväitä oman polun löytymiseen. Alkuhöntyilyn jälkeen olen löytänyt mielestäni fiksun rytmin siihen miten pala palalta rakennan vaatekaappiani. Ja nyt osaan ehkä jopa tietoisesti rikkoa normistoa.

Konkreettisesti panostin viime vuonna kenkiin, paitoihin ja taskuliinoihin. Vuosi sitten oli kulahtaneet Lloydit, nyt käytössä patinoituneet Lobbit. Noin kärjistetysti oli myös upeaa ymmärtää, että paita voi istua hyvin. Ja ehkä mä osaan jo edes kelvollisen FiH:in solmia. :-)

Tämän vuoden selkeä painopistealue on puvut ja smokki. Tämä siitä johtuen, että kuntoremontti on siinä vaiheessa, että kohta on helpompi löytää sopivia pukuja ns. rekistä ja toisaalta mitat ovat sellaiset, että niissä on hyvä pysytellä. Tässä rinnalla tietysti hankin sitten kunnon flanellit ja pair irtotakkia.

Siinäpä oma näkemykseni.

konda

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 8975
    • Profiili
Muutokset tyylissä vuonna 2012
« Vastaus #2 : 01.01.13 - klo:16:28 »
Itselläni siirtyminen lähes pelkästään AE:n ja Florsheimin kenkiin.

Vestido

  • Edistynyt
  • *
  • Viestejä: 127
  • MadMen
    • Profiili
Muutokset tyylissä vuonna 2012
« Vastaus #3 : 01.01.13 - klo:16:34 »
Mulla ehdottomasti suurin muutos edelliseen on neuleen (jatkossa ehkä monikossakin) käyttö. Toisaalta koko Keikari-sivuston (ja forumin) löytyminen alkuvuodesta on ehkä kokonaisuutena vielä isompi muutos. Pitkä matka on jo takana, mutta vasta nyt alkaa hahmottua, kuinka pitkä matka on vielä edessä.

Vähän kuten Mairallakin, niin vaatekaapin rakentaminen pala palalta on käynnissä. Kengistä on hyvä aloittaa - kuntokuuri ei niihin juuri vaikuta.

Markiisi

  • Edistynyt
  • *
  • Viestejä: 98
    • Profiili
Vs: Muutokset tyylissäsi vuonna 2012
« Vastaus #4 : 01.01.13 - klo:19:39 »
 ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen ei ollut yhtenkään päivänä farkkuja jalassa koko vuonna.

Co-re

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3760
  • Insinööri
    • Profiili
Vs: Muutokset tyylissäsi vuonna 2012
« Vastaus #5 : 01.01.13 - klo:19:50 »
-Työpaikan vaihdon myötä lopetin täysin tennareissa ja vastaavissa jalkineissa töihin menemisen. Aloin myös käyttämään säännöllisesti irtotakkeja ja aika pian se taisi mennä läpi kun satunnaisetkin piikittelevät kommentit loppuivat.
-Taskuliinoja olen toisinaan alkanut käyttämään
-Ostin ensimmäisen neulesolmioni sitten 80-luvun
-Tuplamunkit alkoivat näyttämään hyviltä

i v y m a n

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 5960
  • button downs weejuns rain macs what else is there?
    • Profiili
    • A / SOPHISTICATED / HOOLIGAN
Vs: Muutokset tyylissäsi vuonna 2012
« Vastaus #6 : 01.01.13 - klo:20:06 »
Olen siirtynyt selkeästi kasuaalimpaan suuntaan:

- Exit rain macs - enter parkas (en mä niitä maceja toki myynyt ole enkä myy, ei vain ole tullut käytettyä runsaasti kuten aiemmin).
- Camp Mocit syrjäyttivät Weejunit kevät - kesä - syys -kauden yleisjalkineina. Myös wingtipsien, plain bluchereiden ja muun ivy-peruskauran käyttö on ollut vähäistä. Dessut sen sijaan on pysyneet, ja pysyvät.
- Kiinnostus klassikkotennareita kohtaan on herännyt uudelleen.
- Irtotakkien käyttö on vähentynyt: suosikkitweedtakkini on ollut kuluneella syys-talvikaudella kenties kerran päällä. Solmiota en ole tainnut käyttää kertaakaan.
- Olen vielä entistäkin vähemmän jaksanut vehdata kengänkiillotuksen parissa.
- Olen lähes täysin luopunut v-aukkoisten neuleiden käytöstä.
- Harrington-takin käyttö on myös jäänyt vähälle: Barbour ja kaiken sortin kenttätakit ovat viihtyneet päällä harrya huomattavasti paremmin. Myin myös lähes kaikki harryni pois. Natural G9 ja vaaleankeltainen Izod saivat jäädä.
- Nyt talvikautena en ole kertaakaan käyttänyt raglanhihaista päällystakkiani. Sen sijaan päällä on kylmemmillä säillä ollut joko duffeli, peacoat, n3B tai M51-parka.
- Massimo Ostin elämäntyön vaikuttamana palautin muutaman vanhan SI-vaatekappaleen käyttöön, ja olen suhtautunut Italiaan maana myötämielisemmin. Mitään Boglioleja ei tosin täällä ole eikä tule.

Perusasiat on toki pysyneet: ocbd - crewneck - chino / farkut -kombo ei lähde minnekään. Tukka pysyy siistinä, jakauksella eikä kasva. Partaa ja viiksiä ei tule, movembereille  annopin piut paut.

Tulevana vuonna panostan laatuun määrän kustannuksella ja poistan kaapista turhat vaatekappaleet. Paitapolitiikassa tartanit ym ruudut kiinnostavat, uni stripe sekä sininen oxford on ja pysyy ja kesälle pitää saada lisää madrasta.

Onhan noita.
get your kicks on route six six six

Pasteur

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 503
    • Profiili
Vs: Muutokset tyylissäsi vuonna 2012
« Vastaus #7 : 01.01.13 - klo:20:09 »
Going only MTM or Bespoke - muu testattu ja huonoksi havaittu

Tommi

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3815
    • Profiili
Vs: Muutokset tyylissäsi vuonna 2012
« Vastaus #8 : 01.01.13 - klo:20:15 »
Tyylini - tai ainakin ajatusmaailmani tyylin suhteen - muuttui vuoden 2012 aikana. Erityisesti vuoden jälkimmäisellä puoliskolla tapahtui paljon.

Merkittävin viime vuonna sisäistämäni asia on se, että kauniitkin vaatekappaleet voi jakaa yleisesti kauniisiin ja niihin, jotka sopivat minulle/minun tyyliini. Yksi esimerkki tästä on tuplamunkit, joita en onneksi koskaan ostanut. Parhaimmillaan ne kuuluvat upeimpien kenkämallien joukkoon, mutta eivät ne minulle sopisi. Toki tässäkin asiassa pitää jättää varauloskäynti tukkimatta: ehkä jonain päivänä tyylini on muotoutunut sellaiseksi, että tuplamunkit sopivat hyllyyni.

Entä tyylini? Ennen vuotta 2012 minulla ei mielestäni ollut mitään selkeää tyylisuuntaa tai kulttuuria, johon tyylikäsitykseni kiinnittyisi. Tavallaan olen yhä samassa tilanteessa, koska näen hienoja ja minulle sopivia piirteitä niin brittiläisessä kuin italialaisessakin tyylissä - jos italotyyliä ylipäätään voi nimetä noin laveasti. Jotain on kuitenkin muuttunut vuoden aikana, koska voin sanoa, että yhdysvaltalainen (joku voisi sanoa ivy-)tyyli on suurin innoittajani tällä hetkellä.

- ehkä sisäistänyt aiempaa paremmin sen, että kompromissit istuvuuden, laadun, ulkonäön tms. kohdalla harvoin (jos koskaan) kannattavat

Samanlainen ajatus on juurtunut myös minun päähäni viime vuoden aikana. Oma kokemukseni on osoittanut, että kompromisseja kannattaa välttää, koska ne käyvät minulle kalliiksi.

Uskon edustavani kompromissien välttelemisen saralla foorumin äärilaitaa, sillä valmisvaatteet (paidat, takit, housut) ovat minulle nykyään kompromisseja. Syitä tähän näkemykseen on kaksi: istuvia ja kaikilta yksityiskohdiltaan miellyttäviä valmisvaatteita ei oikein löydy, ja laadukas valmisvaate ei ole juurikaan halvempi kuin teetetty vaate. (Onnekkaita ne, joille valmisvaatteet istuvat.)

Tästä päästäänkin siihen, että olen oppinut arvostamaan yhä enemmän vaattureiden ja ompelijoiden työtä. Sen ansiosta olen alkanut käyttämään heidän palveluitaan yhä enemmän. Suosittelen sitä myös muille. Niin paljon kuin tällä foorumilla näiden ammattikuntien edustajien työtä arvostetaankin, jää se usein pelkän puheen tasolle. Saatetaan arvostaa vain bespokea, mutta ei teetettyjä vaatteita. Sen takia päädytään sitten tilaamaan jollekulle muulle tehty Savile Row -takki eBaysta sen sijaan, että sekin raha pantaisiin odottamaan omakohtaista vierailua räätälin luona.
Myydään valkoisia pellavaliinoja.

Wolf

  • Yleisvalvoja
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2005
    • Profiili
Vs: Muutokset tyylissäsi vuonna 2012
« Vastaus #9 : 01.01.13 - klo:20:23 »
Innostus jalkineisiin heräsi vahvana.

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9273
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Vs: Muutokset tyylissäsi vuonna 2012
« Vastaus #10 : 01.01.13 - klo:20:24 »
Olen leikkinyt valmisvaatteiden kanssa jo riittävän kauan. Taustalla on ollut halu tutustua valmistajien, kankaiden, leikkausten, rakenteiden sun muiden muuttujien eroihin, jotta tietämys vaatteista kasvaisi ja osaisin kirjoittaa niistä hyödyllisemmin. Viimeisen vuoden aikana olen siirtynyt vahvasti mittatilaus- ja tilausvaatteiden puolelle, samalla harmitellen kun näin ei tullut aiemmin tehtyä. Vähemmän - mutta tasokkaampaa - on aina pätevä mantra. Kuluneen vuoden aikana myös mieltymys niin sanottuun maaseutularppaamiseen on kasvanut. Vakosamettihousut, Tattersall-paita, villaneule, Barbour-takki ja näin edelleen. Turha taistella vastaan, jos jokin tuntuu niin vahvasti omalta. Myös lempivalmistaja jalkineiden saralla on vihdoin löytynyt: László Vass tarjoaa planeetan parhaan hinta-laadusuhteen.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

mikmu

  • Eleganssin esitaistelija
  • ***
  • Viestejä: 383
    • Profiili
Vs: Muutokset tyylissäsi vuonna 2012
« Vastaus #11 : 01.01.13 - klo:20:27 »
Tyyli ei ole muuttunut mihinkään, mutta oikeastaan jo 2011 alkanut valmisvaatteiden vaihto räätälöityihin jatkui ja kulminoituu ensi kuussa kun viimeinen pikkutakki (Villeltä ostettu) lähtee hyväntekeväisyyteen ja Tyrhwittiltä ostettu puku roskiin. Sen jälkeen kaikki pikkutakit ja puvut ovat Savile Row kamaa ja niissä pysytään hamaan hautaan saakka.

Jute

  • Flanööri
  • **
  • Viestejä: 174
    • Profiili
Vs: Muutokset tyylissäsi vuonna 2012
« Vastaus #12 : 02.01.13 - klo:15:00 »
Harmaat flanellihousut tuli teetettyä ompelijalla.

Kaitsu

  • Kisälli
  • Viestejä: 45
    • Profiili
Vs: Muutokset tyylissäsi vuonna 2012
« Vastaus #13 : 02.01.13 - klo:18:09 »
Vaatekaappi tuli tyhjennettyä keväällä, siis kokonaan. Vanhoista vaatteista takaisin pääsivät vain harvat ja valitut (lähinnä kalsareita ja t-paitoja), n. 90 % vanhasta siis poistui. Kauluspaitaa käytin aiemmin vain satunnaisesti, nyt pääsääntöisesti; jopa solmion kera. Paitarintamalla ongelmaksi on muodostunut se etteivät räkkipaidat istu vaan niitä joutuu aina muokkaamaan. Itse asiassa tuo aiempi kauluspaidan käyttämättömyys johtui juurikin siitä että tarpeeksi slimmejä paitoja ei kaupoista juuri löydy, vaan omalla kohdallani nämä liian leveät paidat tapasivat roikkua inhottavan näköisesti vyötälöllä. Nykyään tiedän kuinka helppoa saumoista sisäänotto on, ennen ei tullut edes ajatelleksi... Mittapaitoihin ei toistaiseksi ole rahavarat antaneet myöten.

Laoban

  • Flanööri
  • **
  • Viestejä: 334
    • Profiili
Vs: Muutokset tyylissäsi vuonna 2012
« Vastaus #14 : 02.01.13 - klo:19:01 »
Rouheat nappikauluspaidat tuli jäädäkseen. Myös Ivy-tyyli alkoi kiinnostamaan entistä enemmän.