En väitä, että olen absoluuttisesti oikeassa, mutta tuskimpa samaa voi sanoa tästä asiasta moni muukaan. Katson asiaa vain siltä kantilta mitä itse olen kokenut koulukiusaamista, nähnyt sitä läheltä ja tutustunut muutamaan koulussa olleeseen nuoreen sosiopaatin alkuun, joiden myöhempi historia on osoittanut arvelut oikeaksi. Sen lisäksi olen joutunut ikäväkseni näkemään muutaman tapauksessa, jossa sinäänsä pieni kiusaaminen on ollut henkilön psyykkeelle ylivoimaista ja henkilö syrjäytynyt yhteiskunnasta tämän johdosta. Jotenkin tuosta tapauksesta olen vetänyt sen johtopäätöksen, että se mikä jollekin on liikaa voi olla niin pientä ettei sitä valtaosa edes katsoisi kiusaamiseksi. Tästä tullaan siihen mitä ensimmäisissä kirjoituksissa hain, että jos ihmisellä on hyvin ohut henkinen ja fyysinen suorakuori, niin on todennäköistä, että ongelmia on tiedossa ellei sitten eristäydy opiskelu ym. elämästä, mikä taas ei ole normaalia.
Haluaisin todella tietää, että millainen kiusaaminen sai nämät Pekka-Ericit ja muut eristäytymään ja hautomaan kostoa. Veikkaan, että se on sellaista tyypillistä mitä valtaosa kiusaamisen kokeneista on joutunut kestämään. Ja vaikka valtaosalle voi tulla koston himoa näitä kiusaajia kohtaan, niin väitän, että valtaosa ei halua kostaa sivullisille ihmisille kokemaansa vääryyttä, koska ihmiset ymmärtävät oikean ja väärän eron. Näiltä kouluampujilta puuttuu se kyky ymmärtää asioita kokonaisuudessa ja silloin saavat sivulliset kärsiä. Eikä vaikuta siltä, että tämä puute johtuisi kasvatuksesta tai vanhempien raakalaisuudesta. Silloin näiden henkilöiden mielessä on oltava jotain pilalla jo lähtökohtaisesti. Käsittäkseni ainoastaan raaka hakkaaminen tai onnettomuus voi aiheuttaa pääalueella vamman, jossa henkilön kyky tuntea empatiaa ja sääliä katoaa, mutta näistäkään vammautuneista ei tule mitään massamurhaajia, vaan heistä tulee vain tavanomaista itsekkäämpiä, koska eivät enää tunnista toisten ihmisten tunteita. Siitäkin on vielä aika pitkä matka lähteä tappamaan viettomia lapsia johonkin kouluhuoneeseen.
Psykologisessa mielessä keskustelua kuvaa se, että ei ole valmiita vastauksia. Psykologia kyllä kertoo havaittuja käytösmalleja, mutta mitä tiedettä sellainen on, joka kertoo jälkikäteen mistä asiat johtuivat jos sen avulla ei pysty tunnistamaan tai tekemään minkäänlaisia ennustuksia? Lisäksi keskustelua ohjaa yhteiskunnan valitsema linja, jossa ymmärrystä on enemmän rikollisille kuin uhreille ja heidän omaisilleen, eli humanismi. Sen sääntöihin ei sovi kuva epäkelvollisista ihmisistä, joiden paikka ei ole yhteiskunnassa.
Jotain kriminaalipsykologia kuunnellessa, joka kertoo löytäneensä hyvin monelta vangilta psykopaatin piirteitä, tulee mieleen että "niin ja saman on varmaan huomanneet omaiset ja uhrit jo aikoja sitten". Mitä hyötyä siitä tutkimisesta on ilmiselvissä tapauksissa? Sen kun lukisi rikoshistorian läpi, siinä se seisoo aika hyvin mihin kyseinen yksilö on kykenevä. Kasvain päässä selitti käsittääkseni Texasin torniampujan tekoa melko hyvin, mutta tämä oli massamurhaajien kohdalla hyvin harvinainen poikkeus.
