In before the lock.
Mielenterveyskysymyksessä olisi syytä erottaa psykoosissa olevat toimijat esimerkiksi syvästi masentuneista toimijoista. Psykootinen henkilö ei ymmärtääkseni yleensä kykene sellaiseen suunnitelmallisuuteen ja valmistautumiseen, jota näissä massasurmissa tarvitaan. Aidossa psykoosissa oleva harvoin hakee netistä ohjeita pommintekoon, koska ei kykene niin systemaattiseen toimintaan.
Masentuneisuus, ahdistus, uskon menettäminen yhteiskuntaan ja ihmiskuntaan - nämä ovat niitä mielen järkkymisen oireita, jotka tuntuvat olevan taustalla tämäntyyppisissä massamurhissa. Murhien poliittisuusaste vaihtelee, mutta usein tietyt aspektit ovat yhtenäisiä. Auttaako mielenterveystyö, jos ihminen on menettänyt uskonsa ihmisyyteen? Vaikea kysymys - masennuksenkin hoito on vaikeaa, ja siinä on identifioitavissa vähän selvempiä häiriöitä aivotoiminnassa, joita voidaan hoitaa. En tiedä, mitä mielenterveystyö voisi tehdä, jos mitään.
Merkittävin asia omasta mielestäni on kuitenkin julkisuus. "Vanhoina hyvinä aikoina" ihminen, joka ajautuu tällaiseen umpisolmuun, olisi hakenut rautakaupasta narua ja hoitanut itsensä päiviltä. On suhteellisen uusi ilmiö, että nuoret miehet päättävät lähteä ottaen mukaansa mahdollisimman paljon ihmisiä. Miksi? Mielestäni syy löytyy hyvin nopeasti katsomalla sensaatiojournalismia. Roskalehdillä, mutta myös laatulehdillä ja tv-kanavilla on sivutolkulla ja päivätolkulla vatvottu ampujan taustaa, motiiveja, liikkeitä, sekä - irvokasta kyllä - death countia. Internetissä ja lehdistössä verrataan tapahtumia muihin kouluammuntoihin, ihan kuin kyseessä olisi kilpailu. Viikon, ehkä kahden ajan, totaalisen syrjäytynyt surullinen paskiainen saa olla koko maailman mediahuomion keskipisteessä. Antisankarikin on sankari, ja merkityksellinen. Pieni vätys kuolee uskoen, että nyt hän on edes pienen hetken framilla. Kaikki muistavat hänen nimensä - kun taas uhrien nimet muistavat vain heidän omaisensa. Media antaa näille tyypeille mahdollisuuden toimimalla heidän äänitorvinaan. Siksi näitä tulee aina lisää, jatkuvasti. Ennen kuin media luopuu näillä mässäilyllä; ennen kuin nämä haudataan jonnekin sivulle yhdeksän; ennen kuin ampujien henkilöllisyyttä ei ikinä edes paljasteta; ennen kuin näitä murhia ei irvokkaasti glorifioifa; ennen kuin päätetään, että massamurha ei ole mahdollisuus saada ääntään kuuluville, näistä ei päästä ikinä eroon.
Asekeskusteluun minulla ei ole mitään sanottavaa, koska kukaan ei tässä asiassa ole ikinä rationaalisen keskustelun tuloksena muuttanut mieltään. Ne, joiden mielestä "aseet ei tapa, ihmiset tappaa" on jotenkin ääneenlausumisen arvoinen viisaus, ovat valintansa tehneet.
